Äiti ja lapsiÄitiys

Äitiyden paineet ovat nykyisin kovia. Äidit tarkkailevat itseään kriittisesti ja syyllisyyttä tuntien. Mutta äitiys ei ole kilpailu - ei, vaikka joskus siltä tuntuukin. Ei edes maraton, jonka maalisuora aukeaa viimeistään ylioppilasjuhlien aattona. Tärkeitä etappeja matkan varrella kuitenkin on. Äiti voi tarvita lakitietoa sekä työpaikalla että kotiäitinä ollessaan.

Lue lisää

IsäIsyys

Nykyajan trendi-isä jää vauvan kanssa kotiin, pitää myöhemmin hoitovapaata ja kantaa tasapuolisesti äidin kanssa vastuuta kodista ja perheestä. Selvitä, millainen isä sinä olet. Isäkin saattaa tarvita lakitietoa.

Lue lisää

PerheTukea vanhemmuuteen

Etenkin pienten lasten vanhempia vaivaa ilottomuus, kertovat Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Vanhempainpuhelimeen ja -nettiin tulleet yhteydenotot. Äitien ja isien yleisimpiä huolia olivat vanhempana olemisen vaativuus, oma jaksaminen ja henkinen hyvinvointi.

Lue lisää

LapsetPiristysideoita arkeen

Arkiseen tekemiseen voi ottaa lapset mukaan. Lehtien haravoiminen, leipominen ja jopa siivoaminen saattaa sujua mukavasti (vaikka ainakaan pikkulasten kanssa ei kovin tehokkaasti). Leipoessa voi maistella välillä taikinaa ja siivotessa voi antaa lasten leikkiä tyynysotaa.

Lue lisää

PariParisuhde

Vauva-aikana alkanut lapsen ehdoilla eläminen voi joskus jäädä päälle. Elämää pitäisi kuitenkin elää koko perheen ehdoilla. Pieni selviytymisopas auttaa parisuhteen vaalimisessa. Myös omien toimintatapojen tunnistaminen voi auttaa parisuhteessa. Uskottomuuden paljastuminen puhkaisee usein rajun, traumatisoivan kriisin.

Lue lisää

TiliPerheen raha-asiat

Avioliiton solmiminen ei tarkoita sitä, että kaikesta omaisuudesta tulisi sen myötä yhteistä. Tutkimusten mukaan lapsiperheiden vanhemmat haluavat pitää rahansa erillään ja käyttää omia pankkitilejään vain itse. Menojen jakaminen oikeudenmukaisesti voi olla vaikeaa, ja vanhempien on päätettävä, jaetaanko menot puoliksi vai tulojen mukaan.

Lue lisää

AvioeroAvioero

Avioero on vaikea kriisi, etenkin, jos toinen osapuoli hakee avioeroa ja kokee itse tulevansa jätetyksi ja hylätyksi. Vaikka eroon päädyttäisiin yhteisestä sopimuksesta, kumpikin osapuoli tarvitsee läheisten tukea ja usein käytännön apuakin esimerkiksi lastenhoidossa. Avioerosta toipuminen kestää yleensä useita vuosia. 

Lue lisää

PerheUusperheet

Uusperhe on perhe, johon kuuluu isä ja äiti, jommankumman tai molempien lapsia edellisestä liitoista sekä mahdolliset yhteiset lapset. Suurin osa uusperheistä elää tavallista lapsiperheen elämää, joskin sitä rytmittävät lapsen vierailut muualla asuvan biologisen vanhempansa luona.

Lue lisää

Vauva suukkoYksinhuoltajat

Yksinhuoltaja on äiti tai isä, joka huolehtii lapsistaan yksin. Yksinhuoltajaksi päädytään avioeron tai puolison kuoleman kautta, tai sitten jo odotus on alkanut yksin.

Lue lisää

Vauva nurmikkoAdoptio

Adoptiossa lapsesta tulee perheen jäsen, mutta adoptio on myös juridinen toimenpide, jonka tarkoituksena on edistää lapsen etua. Pelastakaa lapset ry:n kehittämispäällikkö Marja Miikkulainen vastasi Kaksplussan kysymyksiin adoptiosta.

Lue lisää

Asiakaspalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot

Toimitus

Yhteystiedot ja palaute
Yhtyneet Kuvalehdet Oy Maistraatinportti 1 00015 KUVALEHDET

Tilaajapalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Aukioloajat: ma–pe 08:00–17:00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Käytännön Maamies
Kotiliesi
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Vene
Kieku
Kuvakulma
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza