Hakutulokset

  1. T

    Oletko sinä ns.einesäiti vai teetkö kaiken ruoan alusta asti itse?

    Sekä että. Tässä mein ruokalistaa parin viikon takaa mitä muistan: tuorejuusto-perunoita (kokonaisista perunoista) + lehtipihviä. broilerikiusaus (perunasipulisekoitus) perunamuusia kunnon perunoista ja itse tehtyjä lihapullia ranskalaisia ja kalapuikkoja + kebablihaa...
  2. T

    Missä tilanteissa teillä on kadonnut lapsi?

    Vähempi nuo ovat hukassa olleet, onneksi. Mutta jokainen kuitenkin sen kerran. Esikoinen 4v, kun olimme Anttilassa katselemassa leluja. Ilmeisesti ei ollut mieleisiä leluja, kun hävisi. Minä juoksi heti alakertaan, josta käynti ulos suoraan vilkkaalle ajotielle. Juoksin takaisin...
  3. T

    Millä perusteella valitsitte lapsillenne nimet? kertokaa nimet jos haluatte

    Minä ihastuin esikoisen nimeen jo teininä, ollessani päiväkodissa työharjoittelussa. Kuulin nimen tuolloin ekaa kertaa ja nyt niitä onkin jo hirmuisesti (reilu 13000 kautta aikojen). Suurin osa nimistä tullut 2000-luvulla. Toinen nimi tulee miehen isältä ja isoisältä ja isoisoisältä nyt ainakin...
  4. T

    Täälä ne vaan juoksee 3 vuotiaat kerrostalon pihalla ilman vanhempia

    Kun esikoiseni oli 6v eskarilainen ei saanut mennä omaa pihaa kauemman, rivitalossa asuimme. Muutimme jossain vaiheessa omakotitalomaiseen paritaloon ja tällöin sai mennä lisäksi naapuriin. 1.luokan vein ja hain koulumatkat. Pidin koulumatkaa suht vaarallisena ja pidän edelleenkin, mutta pakko...
  5. T

    Mitä vaaditte 5.v lapselta?

    Peesaan tätä, mä olen huomattavasti ylipainoinen. Lapsena/nuorena hoikka. Lihoaminen alkoi, kun muutin pois kotoa. Meillä oli herkut lapsuudessa jotain aivan ihmeellisiä. Karkkipäivänä saatiin ostaa tietyllä summalla. Mutta karkkipäivää ei tullut, jos esim. oli samalla viikolla synttärit tmv...
  6. T

    Onko poikani ylipainoinen?

    Minusta norm. lapsen pyöreä. Kyllä se siitä tasoittuu kun kasvaa. Meillä noin samanmittaisena oltu n. 14-15kg. Ja koko ajan tasoittuu, pituutta tulee mutta painoa ei juurikaan. Sopiva siis, ole huoleti! :wave:
  7. T

    mitä teillä ruokaa tänään??

    Mureke?
  8. T

    Paljonko rahaa 11v luokkaretkeen mukaan?

    Ok, kiitos teille. Annan ottaa hampaita kiristäen sen 30€ jonka muualta jo sai..
  9. T

    Millaiset "ulkokengät" ryömivälle vauvalle?

    Itse käytin Reimatecin tossuja. Pitivät veden täysin loitolla. Kun alkoi paljon seisoskelemaan tukia vasten, ostin vasta kunnon ensiaskelkengät.
  10. T

    Paljonko rahaa 11v luokkaretkeen mukaan?

    Enkä ole siis halukas antamaan tuota koko rahaa silti mukaan..
  11. T

    Paljonko rahaa 11v luokkaretkeen mukaan?

    Poika on jo liki 170cm pitkä, että ei se pelkällä sämpylällä siellä pärjää. 15€ lupasin antaa, mutta kun sai jo siskoltani (kummi) ja vanhemmiltani a´15€.. Eli nyt olisi sitten yht. 45€. Ja tiedän, tuskin mitään tulee takaisin...
  12. T

    Paljonko rahaa 11v luokkaretkeen mukaan?

    Ovat menossa Särkänniemeen. Täällä keskustellaan mukaan otettavan rahan määrästä. Rannekkeeseen on raha annettu jo opelle etukäteen. Karkkipussin ja limsapullon ajattelin lisäksi antaa mukaan. Koululta mukaan jotain pientä syömistä, oliskos sämpylä ja mehu?
  13. T

    Mitä/miten teen; hirvenpaisti?

    Kiitos, mulla vain yksi paistomittari ja paisteja on kaksi, yhteispaino 880g. Mutta sovellan jotain.
  14. T

    Mitä/miten teen; hirvenpaisti?

    Kuinka kauan uunissa? asteet?
  15. T

    Mitä/miten teen; hirvenpaisti?

    Koko päivän olen munkkeja ja tippaleipiä paistellut seuraavaksi tuo paisti jonka iskä toi... Neuvoja?
  16. T

    Minkälainen on limatulppa?

    Mulla oli kaikista kolmesta kellertävän vihertävää, mutta ei se mulla ainakaan suoranaisesti synnytystä meinannut.
  17. T

    Hyvä ja turvallinen istuin autoon 3,5vuotiaalle?

    Hmmm.. Kiitos, pitää siis lukea vielä käyttöohjeet =) Tyttö on jonkin verran alle 100cm mahtuu muutoin hyvin vielä istuimen omiin vöihin ja pääntukikin vielä käytössä.
  18. T

    Hyvä ja turvallinen istuin autoon 3,5vuotiaalle?

    hinnalla ei juurikaan väliä, kunhan on turvallinen!
  19. T

    Hyvä ja turvallinen istuin autoon 3,5vuotiaalle?

    Tästä kokemuksia? Osta Hobby Hallista: Concord Transformet T Pro -turvaistuin, beige

Yhteistyössä