Hakutulokset

  1. VanamoBr

    Joulukuun tonttuset 2013

    Tänään eka neuvola, jei! Viime yö meni imettäessä, poika teki jatkotilauksen maidolle. :) Iskä on onneksi kotona ja otti pojan alas sohvalle viereensä nukkumaan, jotta mä saan levätä vähän. Tunti vielä lepoa ja sit alkaa valmistautuminen tokaan automatkaan. :) Poropaisti uunissa ja tuoretta...
  2. VanamoBr

    Joulukuun tonttuset 2013

    Eikös tänne ole kukaan vielä kirjotellut?! Noh, minä olen ensimmäinen sitten. Vauvan kanssa sujuu ohan hyvin. Olen vaan totaalikypsä sisällä oloon. Onneksi huomenna pääsee neuvolaan ekalle käynnille ja pääsen vähän liikeelle täältä. Poitsu on selkeästi kerämnyt painoa jo tämän muutaman...
  3. VanamoBr

    ~*~Joulukuun tonttuset 2013 joulukuussa ~*~ Vihdoinkin meidän kuukausi!

    Meidän poitsu ei kiinnittynyt ollenkaan ja veti hirveetä rallia vielä alkuosassa avautumisvaihettakin supistusten välissä. Kohdunsuu oli edellisenä yönä eli 2.-3.12. välissä auki kahdelle sormelle ja takana, kanavaa oli 1cm. Eli ei voi kyllä noista paljon ennakoida milloin lapsi syntyy. Kuten jo...
  4. VanamoBr

    ~*~Joulukuun tonttuset 2013 joulukuussa ~*~ Vihdoinkin meidän kuukausi!

    Meille syntyi poika tänään 4.12. klo 5.36 raskausviikolla 41+1. Mitat on 52 cm 4215 g. Piposta en tiiä mutta kympin poika. Synnytys oli normaali alatiesynnytys ja meni ilokaasulla. Kesto n. 5 tuntia. Ponnistusvaihe 6 min. Valmisteluja kohtu teki 2 vrk ennen synnytystä, eli supistuksia tuli ja...
  5. VanamoBr

    ~*~Joulukuun tonttuset 2013 joulukuussa ~*~ Vihdoinkin meidän kuukausi!

    Siis eikö ole yhtään syntynyt alateitse?! No huh... Toivon kovasti etten joutuisi sektioon, mutta jos tää linja pitää niin hurjalta näyttää. Ei sektiossa mitään pelottavaa ole ja jos se pitää tehdä niin sit tehdään, mutta en halua arpia vatsaan ja ettei olisi sitä kipua mikä siitä toipumisesta...
  6. VanamoBr

    Marraskuun masuasukit 2013 *Marraskuussa* MEIDÄN KUU!!

    Lumililja: Mä ohjeistaisin kyllä samalla tavalla noiden maitotuotteiden kanssa kuin tässä muutkin, eli jos nyt käytät ihan normi maitotuotteita niin kokeile siirtymistä laktoosittomiin ja jos taas on jo laktoosittomat käytössä niin maito pois. Minulla oli tämä keinona kuopuksen imetysaikana kun...
  7. VanamoBr

    ~*~Joulukuun tonttuset 2013 marraskuussa ~*~

    Moikka tännekin! Olen tuonne marraskuisiinkin kirjoitellut kun yliaikaa jo mennään. Täällä on hirmuisesti tullut tekstiä ja mun pää ei riitä lukemaan kaikkea mutta noista kotiutumisvaatteista oli moni jutellut. Mä oon pakannut toppapuvun ja sellaisen ohuemman kevytoppiksen, villamyssyn...
  8. VanamoBr

    Marraskuun masuasukit 2013 *Marraskuussa* MEIDÄN KUU!!

    Hei vaan taas! Me käytiin eilen synnärin kautta kun oli päänsärkyä pari päivää. Ei mitään ollut kuitenkaan hätänä joten kotiin päästiin. Sisätutkimuksen toivoin avittavan käynnistymisessä mutta ei sitäkään tapahtunut. Vähän veristä limaista vuotoa ja selkä-/lantiokipuja mutta siihen jäi...
  9. VanamoBr

    ~*~Joulukuun tonttuset 2013 marraskuussa ~*~

    Hei vaan täältäkin! Huomenna olisi laskettuaika. Mietittiin tuossa miehen kanssa että mitä itua on antaa joku dl päivä kun ei se kuitenkaan silloin synny... Laskin jopa itse että 280 päivää edellisistä kuukautisista in kulunut 30.11. eli ensi viikonloppuna vois ootella vauvaa saapuvaksi...
  10. VanamoBr

    Marraskuun masuasukit 2013 *Marraskuussa* MEIDÄN KUU!!

    Paljon onnea vauvansa jo saaneille! :) Olen kade... :) Meillä ollaaan edelleen visusti masussa vaikka alkuviikosta tulikin puolen vuorokauden ajan säännöllisen epäsäännöllisiä supistuksia. Hakevat synnärin mukaan rytmiään... No joo, mitään ei kuitenkaan tapahtunut sen koomin. Vauva on miten...
  11. VanamoBr

    Marraskuun masuasukit 2013 *Marraskuussa* MEIDÄN KUU!!

    Paljon onnea pikkuisen nyyttinsä jo saaneille!! <3 Täällä vielä odotellaan. Pinnis on soviteltu makkariin ja peitto + lakanat etsitty ja pesty. Tsemppiä viimeisiin viikkoihin! Vanamo & Tintti 36+4 ( La 26.11.)
  12. VanamoBr

    Marraskuun masuasukit 2013 *lokakuussa*

    Moikka! Tulin kurkkimaan taas tänne kun olen oikeastaan itsekin marraskuinen. Joulukuisissa olen hengaillut kun alunperin LA oli joulukuun alussa. Nyt tosiaan se 26.11. Mutta siis tulin tuohon rautalisäjuttuun kommentoimaan että olen itse käyttänyt tuota Iron Vital F:ää ja oli ihan loistavaa...
  13. VanamoBr

    ~*~Joulukuun tonttuset 2013 lokakuussa ~*~

    Syyselo: Rintapumpun hankinnasta olen itsekin ajatellut että sen kerkiää sit kun vauva on jo syntynyt mutta itseasiassa tuli mieleen että ei keretty kyllä viimeksi kuin sairaalasta kotiin niin jo piti miehen lähteä kauppaan pumppua hakemaan. Se tuska oli ihan järkyttävä. Maito siis nousi silloin...
  14. VanamoBr

    ~*~Joulukuun tonttuset 2013 lokakuussa ~*~

    Minnie82: Se imetystyyny maksaa n.80 euroa. On kyllä ollut hyvä ja laadukas. Suosittelen. Turvotuksia ei ole mulla ollut, sormukset ovat sormessa jne. Nivusten venyttäminen / avaaminen usein helpottaa nestekiertoa, eli jalat auki vaan. ;) Painoa on mulle tullut n.11 kg mutta missään ei...
  15. VanamoBr

    ~*~Joulukuun tonttuset 2013 lokakuussa ~*~

    Ja mä olin lainaavinani tuon DiipaDaapan jutun tuohon mukaan mutta ei... Tämä mobiili on ihan kätevä mutta vähän raakile vielä. Olen muuten nukkunut nyt sen tyynyni kanssa pari yötä ja voi jee... Tekis mieli kantaa töihinkin mukaan kun on niin mukava. :) Vähän huvittavan näköinen kyllä, 190 cm...
  16. VanamoBr

    ~*~Joulukuun tonttuset 2013 lokakuussa ~*~

    Ok. :) Kyllä sieltä jotakin viestejä perille tuli.
  17. VanamoBr

    ~*~Joulukuun tonttuset 2013 lokakuussa ~*~

    RD:n kommentoin sen verran että liuskoja tai laitetta en lähtis ekana epäilemään, niissä ei ole juurikaan tuollaisia vikoja että näyttäisivät sokerit väärin. Jos tulee korkea arvo ilman järkevää selitystä epäilisin ennemminkin käsissä olevaa sokeria. Käsipesu ja uusi mittaus. Verensokerit eivät...
  18. VanamoBr

    ~*~Joulukuun tonttuset 2013 lokakuussa ~*~

    SaaraW: lle Lämmin osanotto myös meiltä. :'(
  19. VanamoBr

    ~*~Joulukuun tonttuset 2013 lokakuussa ~*~

    Helena Pitäiskö sun soittaa ihan sairaalan äippäklinikalle tuosta kaatumisesta...? Itse en kärsis odottaa. Tai tietysti jos vauva liikkuu koko ajan mutta kuitenkin...
  20. VanamoBr

    ~*~Joulukuun tonttuset 2013 lokakuussa ~*~

    Moikka! Ihana että tähän on tullut mobiiliversio! Vihdoin jaksaa alkaa vastaamaankin ketjuun kun kirjoitus näkyy ennen lähetystä kokonaan kunnolla jne. Harmitus että monella on ollut kipuja jo...tiedän kyllä miltä nekin tuntuvat. Mä ajattelin että tää kolmas raskaus oli mulle se vaikein...

Yhteistyössä