Hakutulokset

  1. K

    Päiväkastelu ja tuhriminen... En osaa mitään.

    Mulla oli sellainen tuttava, jonka 8-vuotias tyttö oli aivan pihalla. terve siis kaikin puolin muuten, mutta psyykkisen kuormituksen vuoksi oireili vaikeasti juuri vessa-asioilla. Kävi kakalla mutta ei pyyhkinyt, pissaili pikkupöksyihinsä ja piilotteli niitä sitten vessanpöntön taakse ja joka...
  2. K

    Te, joilla telemarkkinointikielto

    Kaikissa kieltopalveluissa on sellainen ongelma, että niitä noudattavat vain telemarkkinointiliittoon kuuluvat yritykset sekä sellaiset yritykset, jotka omasta tahdostaan liittyvät kieltopalveluiden piiriin jos harjoittavat puhelimitse tapahtuvaa markkinointia osana toimintaansa. Näitä ovat siis...
  3. K

    Homous EI ole luonnollista

    Nyt me kaikki ollaan ihan kauhuissammen, koska Reiska ei suvaitse. Valitettavasti minun kokemukseni mukaan nämä Reiskat ovat aina niitä, joiden mielestä homous on yhtä kuin anaaliyhdyntä. kertoo reiskan omasta seksielämästä, mielikuvituksesta ja tietämättömyydestä. ja mikä hauskinta, nämä...
  4. K

    Muilla kamalia luomusynnytyksiä?

    No eipä se kivaa ole millään muodoin toteutettua, on minun mielipiteeni. Ekasta sain kaikki mahdolliset lääkkeet, episiotomian ja vaikka mitä paskaa vaikka en edes osannut pyytää saati kieltäytyä. Koko kokemus on huono, koska olin niin pöllyissäni etten edes tajunnut oikein iloita lapsesta...
  5. K

    Miten tällä palstalla on niin paljon useampilapsisia perheitä joilla nettotulot n 3000€/kk?

    Se lapsiluku ei sinällään pikkulapsivaiheessa ainakaan kerro juuri mitään menoista, tuloista kylläkin. Lapsilisää tulee ja yh:t saa elareita, vuokralla asujat saavat nuppiluvun mukaan asumistukea jne. Jos sitten imettelee eikä hassaa rahaa tutteleihin ja ostaa vauvalle ne asiat, joita se...
  6. K

    Homous EI ole luonnollista

    Kukaan ei valitse homoutta. Se on biologinen seksuaaline variaatio, ja saa ihmisen tuntemaan vetoa samaan sukupuoleen. Ainoa valinnanmahdollisuus, joka homouteen liittyy on pidättäytyä ja pysyä kaapissa. Sitähän on tehty niin kauan kuin ihmiskunnan historiaa on dokumentoitu aikalaistodistuksin...
  7. K

    Homous EI ole luonnollista

    Homoudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta luonnovastaisuusargumentti on tuhoon tuomittu. On tutkittu arviolta noin 1500:aa eläinlajia, joiden keskuudessa homoseksuaalisuus on täysin luonteva osa arkipäivää. Esimerkkeinä pässit, joista n. 8 % n homoseksuaaleja, ja tämä aiheuttaa päänvaivaa...
  8. K

    Poika kaatui eilen pyörällä, nukkui koko eilisen ja tänään sitten oksentelee...

    Onhan tapaturmavakuutus? se auttaa nyt tässä tilanteessa, ja ihan välittömästi lääkäriin, joka tekee pään kuvaukset ja tutkii neurologisen statuksen , ns. vasteet. Katso pupillit valolla ja jos ne reagoivat hitaasti tai keskenään eri tahtiin, soita ambulanssi.
  9. K

    Ruikuttavan omegamiehen kosto. Älä katso videota, jos asiat jäävät pyörimään päähäsi ja olet herkkä.

    Niin. Pillunpuute on vaikeaa tietysti. Luin jostakin, että tuo pelle oli ihan paatintappi, jotakin 150 cm? Ja ehkä valokuvassa hän saattoi näyttää ns. normaalilta, mutta tuo karmivan luotaantyöntävä ja häiriintynyt puhetyyli ja asenne ovat varmistaneet sen, että ei ole pillua jonoksi asti ollut...
  10. K

    Nouseeko demarit?

    No ei nouse, ei. Se on profiloitunut työväenpuolueeksi, ja työväkeähän ei Suomessa kohta ole enää ollenkaan. Kuka demareita sitten äänestää? Työttömätkö?
  11. K

    Sain gradusta vain kolmosen, miten yli v*tuksesta

    Ei sitä gradua kukaan lue. Multa ei ole ikinä kysytty missään haastatteluissa gradua nähtäväksi, pariin kertaan on aihetta kysytty. Arvosanaa ei koskaan. Enemmän on tuntunut työnantajia kiinnostavan se, että tein gradun artikkelimuotoisena ja englanninkielellä. Kerran on kysytty, missä lehdessä...
  12. K

    AMK kesken ja raskaana. Onko muilla kokemuksia?

    Mä luin kätilöksi AMK:ssa ja tulin raskaaksi ennen lopputyön valmistumista ja radiologian harjoittelua, jota en voinut raskauden vuoksi tehdä. Jäin äitiyslomalle toukokuun lopussa kun lukuvuosi päättyi ja lapsi syntyi syyskuussa. En siis enää syksyllä mennyt kouluun. Sitten olin kaksi vuotta...
  13. K

    Mihin matkustatte kesällä?

    Kesällä en mihinkään, mutta nyt pääsiäiseksi Lontooseen ja syksyllä Barcelonaan.
  14. K

    Suomalaisilla naisilla lihavat tai lättänät perseet

    Niin no, perse on ainakin mulla aina se osa, joka eniten katseita ja kehuja keräilee. Tiedä sitten. Ei ole lättänä eikä läski. Toisaalta mun mielestäni monen suomalaismiehen ongelmana on perseettömyys tai sitten leveä, naisellinen lantio. Yhtenä ongelmana on tietysti molemmilla sukupuolilla se...
  15. K

    Minä menetän järkeni tämän ihrani kanssa

    No, toki voit nauraa tälle, mutta itse asiassa lihavan ihmisen nälkä on olemassa. Kun kylläisyyskeskus aivoissa häiriintyy ja mahalaukku venyy, eivät normaalit tankkausta rajoittavat mekanismit toimi. Tästä syystä -ja se ei tapahdu päivässä vaan ihan kuukausien ja vuosien systemaattisen itsensä...
  16. K

    vanhempi lapsi oksennustaudissa,pienempi päiväkotiin...!?!?

    Älyttömintä mun mielestäni on juuri se, että päiväkodissa ei kerrota sääntöjä tämän asian suhteen. Mielestäni sairasta lasta ei oteta päiväkotiin, ja kuumeettomia päiviä on oltava välissä. Jos joku jää hoitamaan sairasta lasta kotiin, jäävät tietenkin muutkin päivähoitoikäiset kotiin. Eli...
  17. K

    Miksi siitä ei tehdä ls-ilmoitusta jos hakee sossusta toimeentulotukea?

    Niin, no onhan se asia niin, että nykyään lastensuojeluilmoitus ei johda yhtään mihinkään. Niitä voidaan tehdä alkoholistiperheiden lapsista kymmeniä, ja senkin jälkeen joku tätsy menee paikanpäälle ennalta ilmoitettuna ajankohtana. Näin Tampereella. Lisäksi esimerkiksi koulusta lintsaaminen ei...
  18. K

    Kuinka köyhällä on varaa lapsiin?

    Jaa-a. Tunnen yhden naisen, joka odottaa nyt kahdeksatta lastaan. Hän täyttää tänä vuonna 40 vuotta, ja on hakenut avioeroa miehestään tietäen, että on raskaana. Kyllä jo neljännen lapsen jälkeen hän kertoili väsymyksestään ja siitä, että ei ole mitään tuloja (omia, lapsilisät miehen tilille...
  19. K

    Ukko tuli kotiin kaula syötynä

    Siis ukko? Eikös ukon määritelmä ole jotenkin linkittynyt aikuisuuteen? Mun 15-vuotiaani on kuvaustasi vastuuntuntoisempi... hmm. Kyllä tuntuu melko erikoiselta, että olet tuollaisen kanssa mennyt lapsia tekemään. No, kukaan ei muutu mulkuksi yhdessä yössä, että varmaankin tiedät mitä teet. Itse...
  20. K

    Työhaastattelu kiven alla - missä mättää?

    Tuosta lapsiluvusta vielä, että pahin mahdollinen yhdistelmä on se, että hakija on n. 30-vuotias nainen, ja hänellä on yksi lapsi. Kaiken statistiikan mukaan toinen on vielä tulossa jossakin vaiheessa. Itse en ole maininnut mitään lapsistani tai perheestäni koskaan, enkä myöskään CV:ssäni...

Yhteistyössä