Hakutulokset

  1. B

    <3 Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 *huhtikuussa*

    Piti vielä laittaa että väsymys on myös täällä älyttömän kovaa ja välillä vaikea saada mihinkään energiaa. toivotaan että helpottaa kotiin jäämisen yhteydessä.
  2. B

    <3 Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 *huhtikuussa*

    Hei pitkästä aikaa! Täällä viedään vikaa työpäivää. Ei kyllä oikein tunnu, että vielä sisäistänyt asiaa, ehkä sitten kun kökkii muutaman päivän kotona. Heti kyllä hirveä tarve suunnitella kaikkea tekemistä, vaikka tietää että pitäisi rauhallisesti vaan malttaa ottaa. Esikoisella on vielä...
  3. B

    <3 Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 *huhtikuussa*

    Hei! Täällä ollaan töissä edelleen. 24.4 alkaa äitiysloma (ei siis varhennettu) ja se tarkoittaa, että 13 työpäivää jäljellä. Yllättävän hyvin sitä on jaksanut, vaikka istumatyötä teen. Aina kun nousee seisomaan niin huomaa kyllä ett työasentokuormittaa. Alaselkäkipuja on vaihtelevasti...
  4. B

    <3 Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 *maaliskuussa*

    Hei pitkästä aikaa! Viime viikko meni tiistaista eteenpäin sairauslomalla kotona, kun alko töissä olemaan niin tukala olo. Tuli supistuksia paljon ja aina seistessä/kävellessä oli kivulias paineen tunne alavatsalla ja supisti. Onneksi loppuviikon lepo auttoi ja nyt tämän viikko taas on oltu...
  5. B

    Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 * helmikuussa*

    Hei taas! Viime viikolla tuli oltua kaksi päivää kotona esikoisen sairastumisen takia, mutta muuten on töissä jaksettu pääosin olla ihan hyvin. Seisominen ja kävely kuormittaa kyllä nopaeasti. Mulla siis alaselkä kipeä, alapäässä on suonikohju joka särkee tosi nopeasti seistessä ja toisessa...
  6. B

    Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 * helmikuussa*

    Hei taas! Täällä on viime viikon sairausloman jälkeen jaksettu olla töissä ihan suhteellisen hyvin. Supisteluja ei ole ollut paljoa ja nekin mitä on niin pääosin kivuttomia. Alaselkä kipeytyy edelleen kovasti iltaa kohden ja kova väsymys alkanut. Mulla oli hb 3 viikkoa sitten 120 eli...
  7. B

    Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 * helmikuussa*

    Hei taas! Täällä tosiaan oltu tämä viikko s-lomalla ja huomenna olisi paluu töihin. Supistelujen suhteen tilanne ollut parempi, oonkin yrittänyt rauhallisemmin ottaa. Alaselkä on edelleen hyvin kipeä eli katsotaan miten sen kanssa tuossa istuma työssä pärjätään. Vauva potkii kovasti ja...
  8. B

    Kesäkuun kullannuput tammikuussa <3

    Niin ja kaverille syntyi juuri tämän viikon tiistaina tyttö joten pian pääsee vauvaa taas haistelemaan ja pitelemään. Lisäksi kaksi muuta ystävää saa vauvan tässä kevään/kesän aikana joten seuraa pitäisi riittää ja vertaistukea :D.
  9. B

    Kesäkuun kullannuput tammikuussa <3

    Hei! Viimeistä työpäivää tällä viikolla viedään ja työmotivaatio on kyllä jossain hyvin kaukana! Viikkoja laskeskelen milloin saa kotiin jäädä (on muuten 13+2 viikkoa :D). Onneksi kiirettä pitää niin menee aika nopeasti! Sukupuolesta: meillä eka poika ja tokasta toivoin tyttöä ja...
  10. B

    Kesäkuun kullannuput tammikuussa <3

    Hei taas! Mulla alkaa äippäloma 24.4 ja sinne saakka oon töissä, lomat siis säästän ensivuoteen vanhempainvapaiden loppuun. Oon sitten itse "kesälomalla" ja mies yhtä aikaa isyysvapailla. Sitten mulla jää vielä toinen kesäloma myöhemmälle pidettäväksi. Työmotivaatio on kyllä pahasti hukassa...
  11. B

    Kesäkuun kullannuput tammikuussa <3

    Hei! Täällä oli rakenneultra keskiviikkona viikoilla 19+5 ja kaikki näytti olevan kunnossa. Pieni oli tosin punkenut itsensä sellaiseen asentoon ettei kunnon kuvia saatu vaikka kaikki mitat ym. tarkastukset saatiin tehtyä. Tyttölupausta tuli, mutta itse en tiedä uskallanko luottaa, kun niin...
  12. B

    Kesäkuun kullannuput tammikuussa <3

    Tammikuun keskustelu jo. Ajatella. Aika menee ihanan nopeasti. Eilen oli tasan 5kk laskettuun aikaan ja töitäkin enää jäljellä 3kk 3vko (ei silleen että laskisin :D). Hankinnoista. Ennen esikoista mietittiin kovasti hoitopöytää makuuhuoneeseen. Esikoinen oi kuitenkin sellainen kakka-kone...
  13. B

    * Kesäkuun kullannuput joulukuussa *

    Heissan! Joulu meni nopeasti sukulaisia tavaten. Ekaa kertaa oltiin aatto kotona mun vanhempien ja miehen äidin kanssa ja kaikki sujui hyvin. Ihania lahjoja tuli paljon ja raskauteen liittyen sain äidiltäni lahjaksa raskausarpia estävää voidetta Clarinsilta, jota viime raskaudessa käytin...
  14. B

    * Kesäkuun kullannuput joulukuussa *

    Hei pitkästä aikaa! Järkyttävästi tullut tekstiä. En ole itse vähään aikaan ehtinyt käydä työkiireiden vuoksi, mutta nyt kun työmotivaatio on jo mennyt joululomille, niin ajattelin tulla lueskelemaan/kirjoittamaan. Toivottavasti taas tammikuun alussa löytyy tuo motivaatio, että jaksaa töitä...
  15. B

    .:: Kesäkuun kullannuput marraskuussa ::.

    Hei kaikille ja pahoittelu Soo soolle surulllisista uutisista! Täällä ollaan oltu keskiviikosta alken kotona saikulla poskiontelontulehduksen takia ja nyt viime yönä nousi pojalle korkea kuume. Tuntuu, että koko ajan sairastetaan ja koko ajan joutuu olemaan töistä pois. Inhottaa. Mulla...
  16. B

    .:: Kesäkuun kullannuput marraskuussa ::.

    Hei! Paljon tullut taas kuulumisia. Itse olen edelleen flunssan kourissa, vaikka keskiviikosta alkaen oonkin töissä ollut. Hirveä päänsärky, heikottava olo ja kylmä. Toivottavasti vähitellen helpottaa. Onneksi töissä riittää tekemistä sopivista, niin aika kuluu! Lomista oli joku puhunut...
  17. B

    .:: Kesäkuun kullannuput marraskuussa ::.

    Hei kaikille ja onnea hyviä ultrauutisia saaneille! MiiJane hyvä kun pääsit kuuntelemaan ja toivottavasti vuoto nyt täysin loppunut! Mä kävin eilen lääkärineuvolassa. Siellä ei kummempia. Teki sisätutkimuksen, kaikki ok ja kuunteli sydänäänet ja samalla näin vilauksen pienestä matkaajasta...
  18. B

    .:: Kesäkuun kullannuput marraskuussa ::.

    Hei taas viikonlopun jälkeen kaikille! Täällä ollaan sairaslomalla flunssan takia, on hirveä yskä ja nuha ja eilen matalaa kuumettakin. Inhottavaa kun iltapuolisen pahoinvoinnin lisäksi on ihan tukossa ja ääni maassa. Joudun asiakkaille puhua töissä niin paljon, että töihin ei ole menemistä...
  19. B

    .:: Kesäkuun kullannuput marraskuussa ::.

    Hei kaikkille ja tervetuloa uusille odottajille! 1. neuvolakäynti: mä tykkään noista ekoista käynneistä, vaikka niillä ei muuta tehdä kun jutella. Itsekin olen terkkari ja sitä myötä asiat tuttuja, vaikka en neuvolassa työskentele, mutta silti kiva käydä omia tuntemuksia ja vointeja läpi. NP...
  20. B

    .:: Kesäkuun kullannuput marraskuussa ::.

    Hei! Täällä eilen käyty np-ultrassa ja kaikki hyvin. Pieni vastasi 11+3 päiviä eli laskettuaika varhaistu 31.5. Pysyn kuitenkin täällä jos vain sopii? Pieni oli noin 5cm mittainen ja liikkui niin vimmatusti. Mulla ultrattiin päältä ja sisäkautta ja ennen ultraa ohjattiin käydä vessassa eli...

Yhteistyössä