Aivolisäkkeen vajaatoiminnasta johtuva lapsettomuus

Onko täällä ketään aivolisäkkeen vajaatoiminnasta johtuvan lapsettomuuden kanssa painivia? Lääkärit ovat monesti sanoneet, että muilla "samassa tilanteessa" olevilla hoidot ovat tuottaneet halutun tuloksen. En vain ole törmännyt yhdessäkään blogissa tai keskustelupalstalla vastaavassa tilanteessa oleviin. Missä te siis olette?

Itselläni on siis aivolisäkkeen vajatoiminta. Vajaatoiminta on kasvuhormoonin, lisämunuaisen, kilpirauhasen ja sukupuolihormoonin saralla. Jo lapsesta asti olen tiennyt etten voi luomusti lapsia saada, koska munasarjani eivät tuota munasoluja, mutta että hoidoilla munasarjat voidaan herätellä töihin. Nyt olemme hoidoissa ja täydellä menopur annoksella on saatu kasvamaan yksi munasolu. Inssit eivät ole kuitenkaan tuottaneet tulosta, joten nyt harkitaan kasvuhormoonin pistämistä menopurin lisänä. Kun kuulemma "tässä tilanteessa" olevilla se useasti on vaatinut kasvuhormoonin piikityksen rinnalle, että munasoluja kasvaisi tarpeeksi ja voitaisiin harkita IVF hoitoja.

Olisi siis kiva kuulla niitä ns. "samassa tilanteessa" olevia!

Hei ja kiitos vastauksistanne, onhan "meitä" sentään.
Joo ensinnäkin voin kommentoida Sojalle, että juu jotenkin se, että syy lapsettomuuteen tiedetään ja olen sen itse tiennyt lapsesta saakka, on helpottanut hoitoihin ja omaan lapsettomuuteeni suhtautumisessa. Ja todellakin kun syy tiedetään, lääkärit osaavat tarkemmin sanoa, mikä tilanteessani toimii.

Me tosiaan alotettiin hoidot syksyllä08 ja aluksi insseillä. Clomithan eivät käyneet, joten suoraan Menopurilla alotettiin. Menopurissa lähdettiin ensin yhdellä ampullilla ja viikottain nostettiin annostusta. Vasta 4ampullia lääkettä ja 1,5kk kypsyttelyä sai tuloksia aikaan...kyllä siellä pari munasolua lähti vasemmassa munasarjassa kasvamaan, mutta vain yksi kasvo täyteen mittaansa. (oikea munasarja ei ole herännyt vielä kertaakaan) Inssi tehtiin, negatiivisin tuloksin. Toisessa inssissä lähettiin suoraan isolla annoksella, mutta silti kypsyttelyyn meni se reilu kuukausi. Ja vain yksi kasvoi tarpeeksi isoksi. Toinenkin inssi oli siis tulokseton.

Onko teillä muuten ollut oireita tuosta Menopurista? Mullahan ei kuukautiset ole tulleet koskaan luomusti. Olen käyttänyt jo pitkään Trisekvens merkkistä hormoonilääkettä, jolla kuukautiset tulevat säännöllisesti. Kun se sitten jätettiin pois ja Menopur aloitettiin, niin voi luoja niitä kuumia aaltoja...aivan hirveitä. Oikeen kunnon mummo meiningillä monta kertaa päivässä koko kroppa naamaa myöteen valahti hetkessä punaiseksi ja hiki suorastaan tippui joka paikasta. Ja ihmisenä, joka ei muutenkaan hikoa juuri koskaan, niin se oli aika shokki aluksi, varsinkin kun ne kuumat aallot ei kysy sitten aikaa ja paikkaa...

Nyt sitten odotan tosiaan kasvuhormooni tutkimuksiin pääsyä, lääkäri kun meinas ettei tuota yhtä munasolua enempää saada menopurilla kehitettyä, vaikka maksimi annosta ollaan jo pistetty. Eli sitten käsittääkseni mä pistän sekä kasvuhormoonia ja menopuria, jotta saatas kasvatettua ainakin enemmän ku sen yksi munasolu, että niitä kannattas sieltä alkaa punktoimaan.

Olisi vain kiva tietää, että mitä nuo kasvuhormoonit oikein maksavat ja mihin nuo aikuisiän kasvuhormoonin lääkkeet muuten vaikuttavat? Itsellänihän on ollut lapsuusiän kasvuhormooni vajaatoiminta ja se vaikutti tietenkin pituuskasvuun. Kiinnostaisi vaan että onkohan sillä aikuisiän kasvuhormooni pistämisellä muita vaikutuksia, kuin munasarjojen virkeämpi toiminta. Ja sitten se kiinnostaa, että kuinka monella munasarjat on saatu heräteltyä niin hyvin, että toinen lapsi on tullut ihan luomusti? Kun lääkäri ainakin meinasi, että niinkin on käynyt, että ensimmäisellä hoitokerralla (eli siis kunnes se ensimmäinen lapsi saadaan alulle) munasarjat saavat niin kovaa shokkihoitoa, voi olla että munasarjat herää ruususen unestaan ja alkavat itsekseen tuottamaan munasoluja, niin että joskus toinen lapsi tulee helposti ja siis ihan luomusti.

Ja voimia teille myös hoitoihin!

Tuo Malaikan viimeisen lääkärin kommentti, on kyllä aika masentava! Vaikka on kai se ihan perusteltua siinä mielessä, että kun se kroppa (varsinkaan mun tapauksessa, kun vajaatoiminta on synnynnäinen) ei ole itse valmistautunu siihen raskaaksi tulon mahdollisuuteen eli ei kypsytelly munasoluja jne...niin voihan se aika ihmeellinen tilanne olla kropalle kun yhtäkkiä munasarjoissa alkaakin tapahtuu...

Kyselit hoitojen välissä käytettävästä hormoonilääkityksestä. Itse olen välillä käyttänyt sitä trisekvensseä, jolla siis ne kuukautiset saadaan aikaan. Ei mulle ainakaan ole sanottu, että onnistumisen kannalta sillä olis merkitystä. Lähinnä se on kai kropan toiminnan takia hyväksi. Kun sit jos ei käytä mitään, ei tule kuukautisia ja sit alkaa taas ne vaihdevuoden oireet (kuumataallot, unettomuus jne). Mulla ainakin.

Surpin kommentti puolestaan oli kyllä lohduttava, että "kotikonstein" päästiin noin hyvään tulokseen. Peukut pystyyn sinne...luo uskoa siihen että se omaki käärö sieltä vielä tulee...

=) Heh...ei hätää Malaika. Et sä lannistanut mua, mulla on ainakin tällä hetkellä niin luja taistelutahto, ettei sitä lannista mikään... (ja varmasti kyllä lannistaa sitten jossain vaiheessa, mutta kuten kuvioon kuluu, tunteet sahaa ylös ja alas, ja aion nyt nauttia tästä aallon harjasta) Mutta kyllä siinä ihan pieni (isoa totuutta ei raaski vielä myöntää) totuuskin oli...kyllä varmasti kroppa on ihmeissään eikä osaa välttämättä toimia oikein, ainakaan aluksi. Oma lääkäri sanoi, että jo se että kroppa on tuotattanut nyt kahdet kuukautiset... niin se on jo juhlimisen arvoinen asia. Joten ehkä tämä meikäläisenkin kroppa vielä käyntiin pääsee...

Rahasta puheen ollen, onko teillä kela kortissa se koodi jolla saa aivolisäkkeen vajaatoiminnan lääkkeet 100% korvattaviksi? Olin ihan yllättynyt että noi menopuritki meni niihin korvattaviin ja päästiin kyllä niin paljon halvemmalla kun maksettiin niistä vain se omavastuu...

Hei...kiva että Tiinulikin liittyi "meihin" =)
Tuosta tsemppausasenteesta sen verran, että mulla tämä mieli ala meni varmaan just samoin kun niin monella muullakin. Vaikka tiesin lapsen saamisen olevan haaste, olin ihan varma, että ekan inssin jälkeen olisin jo ihanasti raskaana. Kun asia ei niin ollutkaan...niin voi sitä romahduksen tuskaa, kun asian oikea laita paljastu (siis vaikka tiesi että se on haastavaa) ja tajus, ettei se olekkaan ehkä ihan niin helppoa kun oli unelmissaan ajatellut. Sitten käytiinkin pohjalla ja piti jo miettiä, että mitä jos ei ikinä saada lapsia. Nyt oon taas taistelutahto kohdillaan (se että oottelen niitä kasvuhormoonitutkimuksia jo kohta toista kuukautta voi vaikuttaa asiaan, kun ei oikeesti ole juuri koko lapsi asiaa miettinyt) ja pitää nyt nauttia siitä...

Tuollaista kropan raskauden kanto mahdollisuus kartotusta ei ole kyllä tehty, eikä siitä ole edes puhuttu. Kohdun limakalvoa on kyllä tarkkailtu menopurhoitojen ajan ja aluksi tehtiin se munajohtimien virtaustesti...Niin ja aluksi tietysti tsekattiin että onko mun kohdun koko normaali, mitään muita mahdolliseen raskauteen liittyviä tutkimuksia ei ole tehty.

Lääke-cocktailista voin sanoa omalta kohdaltani (vaikken toki vielä IVF-hoidoissa ole ollutkaan) että Menopuria tosiaan pistettiin ja ihan maksimiannosta eli 300 yksikköä (4jauhetta ja 1 neste). Irrotus Pregnylillä ja sitten Luget (mitkä on mun mielestä todella vastenmielistä laittaa alakautta, mutta minkäs teet).

Ihmettelin kyllä kans tota clomien käyttöä..ku joka ohje-vihkosessakin sanotaan että jos aivolisäkkeen kanssa on häikkää ja tarkemmin tietty jos sitä erittyy liian vähän, klomifeenia ei voida käyttää.

Tuosta Kelan korvauksesta vielä..mulla on tosiaanki se 101 koodi kelakortissa ja mulla on tosiaan 100% korvattavat. Äkkiseltään kun katoin kelan sivuilta, niin erityiskorvaus on 72% lääkkeen kustannuksista, kun kysymyksessä on vaikean ja pitkäaikaisen sairauden hoidossa tarvittava välttämätön lääke. Ja 100% 3 euron lääkekohtaisen omavastuun ylittävistä kustannuksista, kun kysymyksessä on vaikean ja pitkäaikaisen sairauden hoidossa tarvittava vaikutustavaltaan korvaava tai korjaava välttämätön lääke.

Joo...kieltämättä on ihana päästä vaihtaan ajatuksia. Mäkään en ole aikasemmin kommentoinut palstoilla. Aluksi en edes käynyt näitä lukemassa, ajattelin et sitten vaan tulee surkeempi olo. Mutta kyllä sitä vaan tässä on huomannut, että vaikka kuinka ystävät ja perheenjäsenet on kannustavia, niin ei sitä omaa mielialaa ja fiiliksiä ymmärrä kukaan muu kuin semmonen, joka on ollu tai on samassa tilanteessa. Sen verran oon käyny kattelemassa näitä keskustelupalstoja, etten tosiaan ole aivolisäkkeeseen liittyvää topikkia löytänyt. Joten olipa kiva että alotin ja löysin teidät.

Tuli mieleen tosta Malaikan syyllisyydenjakamisesta, että miten teidän miehet ylipäätään suhtautuu hoitoihin ja lasten saamiseen? Elääkö ne täysillä mukana? Ja kummalla on kovempi vauvakuume? Mun tarvii kyllä nolona tunnustaa (en tiedä miksi se on mun mielestä noloa, mutta se on) että mä olen meillä se kovempi kuumeilija. Miekkonen ei ole edes koskaan omista lapsista niin haaveillu. Mun kanssa se on ruvennu hiljalleen ajattelemaan toisin. Olen ollut tosi varovainen sen suhteen, ettei kyse ole siitä että mä olisin painostanut sen tähän lapsi-projektiin. Vaan annoin aikaa ja itse se sen sitten otti puheeksi. Ihan samalla fanaattisuudella / tunteiden myllerryksellä se ei tietenkään suhtaudu tähän, eikä aina siis ymmärrä näitä mun fiiliksiäni. Mutta ihanan tukeva se on ollut. Muistan aina kun ekan inssin jälkeen tehtiin negatesti, se riensi kotiin tullessa ostamaan mulle kauheet kassit suklaata, kukkakaupasta se oli ostanut semmosen kukka-asetelman, joka oli tehty posliiniseen lastenkenkään...ja sit se oli ostanut kortin ja kirjoittanut mitä ihanimpia ja tsemppaavimpia sanoja.... Mut jotenki oon painiskellut sen kanssa, etten syyllistäis sitä erilaisesta suhtautumistavastaan. Se kun on vaan yleispositiivinen ja vakuuttelee että se tulee kun on tullakseen... Pahimmilla hetkillä se tuntuu itsestä välinpitämättömyydeltä, kun se ei romahda samalla tavalla, mut pitäs vaan muistaa, ettei mies pysty ajattelemaan asiaa samalla tavalla? Vai pystyykö? Kertokaa...

Meidän hoitotoimenpiteet on jäissä...oon oottanut marraskuusta asti sinne kasvuhormoonikokeeseen pääsyä...mutta ei. Sieltä tuli jo lappu, että mun olis pitänyt arviollisesti 15.12 mennessä päästä...mut seki meni jo. Oon soitellu polille kertaalleen ja sieltä vakuuteltiin, että tammikuun alussa pitäs heti puoliin päästä. Tammikuu on puolessavälissä ja edelleen oottelen. (mun pitäs päästä siihen ilman polilla käyntiä eli suoraan osastolle kokeeseen, joten oon jollakin jonotuslistalla, niin että heti ku osastolla on tilaa, ne ilmottaa mulle) Joten mitään ei tapahdu ennenkö toi kasvuhormooni vajaatoiminta on selvitetty, vasta sen jälkeen palataan takasin hedelmöityspolille. Enkä edes tiedä tarkalleen, että vieläkö inssiä kokeillaan vai siirrytäänkö IVF hoitoihin. Ahdistaa vaan tää oottelu...kun mitään ei tapahdu... Eikä ole mitään tiettyä aikaa jolloin hoitoja jatketaan, jota vois oottaa, tää on nyt tämmöstä turhautunutta odottamista päivästä toiseen, viikosta toiseen jne...

Tää Malaikan lause, osu kyllä niin nappiin, aivan kun mun armaan mieheni suusta: "kivahan se olis jos niitä lapsia tulisi, mutta sen mielestä me voidaan viettää ihan hyvää elämää kaksistaankin." Toi on se asenne, millä ainakin mun kultani suhtautuu asiaan ja on meistä tosiaankin se, jolla on ne jalat maassa ja toteaa aina rohkaisevasti ja iloisesti, että älä nyt vielä hermostu tai luovuta, että alussa vasta ollaan. Ja ite kun on itku silmässä ja aivan hajalla, sitä on sit katkera kun se toinen ei sure tätä epäonnistumista samalla tavalla.

Mä oon sitä monta kertaa miettinyt, että me naiset ehkä mietitään sitä asiaa liiaan...en tiedä mikä oikea sana olis...mut liiaan käsinkosketeltavasti. Joka kerta sen inssin jälkeen piinaillessa, se lapsi on jo ikäänkuin tavallan ollut, ja kun testi onkin ollut negatiivinen, niin se on ollut menetys. Mä menetin mahdollisuuden olla raskaana ja saada sen oman lapsen. Miehelle se oli vaan mahdollisuus, muttei se onnistunut vielä. Kun mulle se lapsi ikäänkuin oli jo olemasa ja mä menetin sen. Vaikkei se varmaan olekkaan mitään verrattuna siihen että jos joskus sen fyysisenki menetyksen joutuis kokemaan..

Luulen kyllä että olen kullan käytökseen vaikuttanut aika pitkälle itse. Muistan ekan negatiivisen testin jälkeen itkeneeni sitä, että joudun tuottamaan hälle pettymyksen ja surin tavallaan sekä itseni että hänen puolesta. Silloin sanoinki, että sun on pakko olla se joka on jalat maassa, että mun ei tarvi tavallaan surra molempien puolesta. Se on varmaan ottanut sen ihan tosissaan ja elää nyt sen mukaan... Just...ja sit mä valitan että kun se ei suhtaudu tähän samalla lailla tunteella...
:headwall:

Kävin tänään ostamassa Suomalaisen kirjakaupan alesta "Odotusajan 280 päivää" *intoilee toiveikkaana* =)

Hei..
Viikonloppu takana, meillä oli kylässä kälyni lapset ja niitten kanssa touhutessa mm. kylpylässä meni viikonloppu, lapsenvahtina olo onkin hyvää harjotusta omia varten. Sitä käsittää tämmösinä viikonloppuina, miten sitä sitten omien lasten kassa on kiinni 24/7. On se vaan ihan erilaista se elämä lapsen kanssa. Vaikka se oma lapsi tulee varmasti antamaan niin paljon, ettei sitä edes vielä tajua. Oon yrittänyt pitää mielessä myös sen, että kyllä se oma lapsi myös viekin. Se tavallaan vie sitä omaa ja parisuhteen aikaa. Nyt kylpylässä ollessakin, ei olleenkaan voi samaan tapaan lillua romanttisesti sylikkäin tai lähteä yksikseen uimaan toiseen päähän allasta, kun pitää koko ajan pitää uimataidottomia lapsukaisia silmällä. Samalla lailla romanttiset viikonloput vain kaksin tai extemporee reissut ei varmastikaan íhan samaan tapaan onnistu, kun on lapsi. Siksi pitäs nyt muistaa nauttia siitä, että meitä on tässä vain kaksi. Vaikka ikävä ja kaipuu onkin siihen, että meitä olisi kolme tai enemmän....

Ja kiitos kommenteista, kyllä tuo minun ukkoni ihana onkin. Ja ilmeisesti kuitenkin suhtatuu tähän lapsi/hoito asioihin normaalisti. Mä oon jotenkin ajatellu, että pitäskö sen olla enemmän...tuntea enemmän...olla innoissaan enemmän. Mä oon jotenkin ajatellu että jos mä meen nyt sata lasissa eteenpäin (esim. just tunteiden kanssa) ja se menee vaan 50 lasissa...niin eikö se ole huijaamista...tai jotenkin hmm.. en tiedä miten sen selittäisin, että sen ymmärtäisitte. Mutta anyway... luulin että sen pitäs suhtautua siihen suuremmin, mutta sen suhtauminen onkin ilmeisesti ihan normaalia!?

Vastaanpa tässä myös omaan kysymykseeni "Olisi vain kiva tietää, että mitä nuo kasvuhormoonit oikein maksavat ja mihin nuo aikuisiän kasvuhormoonin lääkkeet muuten vaikuttavat?" (jos tätä sattuu lukemaan joku, joka on samassa tilanteessa, muttei vielä ole avannut sanaista arkkuaan).

Lueskelin nimittäin noita aivolisäke potilasyhdistys sellan keskustelusivuja ja sieltä sain vähän tietoa tuosta aikuisiän kasvuhormoonista. Ilmeisesti se vaikuttaa hyvin yksilöllisesti, mutta ainakin tällaisiin asioihin se voi vaikuttaa: nivel ja rustopintojen uudistumiseen, luonnolliseen lihastasapainoon, ihon kuntoon, sukupuolihormoonitasoon, kolesteroliin ja yöuniin. Lisäksi luin jostakin että: "Aikuisiällä kasvuhormonilla on vaikutusta lihasmassaan, rasvakudoksen jakautumiseen ja luuston tiheyteen. Aikuisilla kasvuhormonin puutteeseen liittyy epäsuotuisia muutoksia seerumin rasva-arvoissa, hyytymistekijöissä, luuston mineraalitiheydessä ja fyysisessä suorituskyvyssä. Kasvuhormonin puutteesta kärsivät ovat usein jonkin verran ylipainoisia ja rasvakudoksen osuus on suurentunut lihaskudoksen kustannuksella. Kasvuhormonin puute voi aiheuttaa myös henkisiä oireita kuten väsymystä, voimattomuutta ja aloitekyvyttömyyttä." Joten olettaisin että myöskin noihin lääkkeellä on siis vaikutusta. (itelläni ei kyllä ole noista oireista suurintakaan osaa, joten katsotaan nyt löytyykö multa sitä vajaatoimintaa) Hinnoista sen verran, että kuulin että n. 20annoksen satsi (en muista tarkkaan oliko se annosta vai päivää) maksaisi about 300e. Ja kelakorvaus on suurinpiirtein max 45%, tapauskohtaista ilmeisesti. Joten aika pianhan se Kelan katto täyttyy noilla lääkkeillä.