Kysymys TYKSin jonoista

Heippa!

Olen uusi tällä foorumilla ja tähän asti olen lähinnä uskaltautunut lueskelemaan muiden kirjoituksia, ja nyökyttelemään kotikoneella, miten monilla on NIIN samoja tuntemuksia kuin itsellä on.

Koitin etsiä tietoa Tyksin nykyisitä jonoista, mutten saanut selkeää vastausta. Miten pitkään siellä nykyään kestää lähetteen saapumisesta päästä tutkimuksiin ja hoitoihin? Gyne sanoi, että olemme "jonon alkupäässä", kun meillä ei ole yhteisiä lapsia, paino on kohdillaan ja ikä on vielä ok (29 ja 29). Määritetäänkö se jonotusaika todella noiden em. juttujen perusteella???
Ollaan nyt vuoden "virallisen" yrittämisen jälkeen haettu yksityiseltä gyneltä lähete. Multa otettiin tänään TSH ja mies menee huomenna Väestöliittoon sperma-analyysiin, joten ne ovat valmiina joidenkin viikkojen kuluttua, ja lähete saadaan sitten eteenpäin.
Tyksissä on minusta taustatietoja sen verran, että tietävät miksei lapsia meille luonnollisesti tule. Mulla on toinen munatorvi nesteen tukkima ja toinen kiinnikkeiden muuraama(todettu muntorven kiertymän leikkauksen yhteydessä), eli nää vuoden luomuyrittämiset oli lähinnä byrokraattisista syistä toteutettu. :ashamed:

Mutta siis arvostaisin kovasti, jos kertoisitte kokemuksianne siitä, miten pitkään olette jonottaneet ja miten hoidot on edennyt?
 
Viimeksi muokattu:
Muakin kiinnostais tämä. Mulle YTHS:n gyne puhui noin kolmesta kuukaudesta, mutta en tiedä, mikä niihin aikoihin sitten vaikuttaa. Me ollaan kyllä jo toista toivomassa, että ollaan vähän varmaan erilaisia tapauksia kuitenkin. Mutta niin silti kiinnostaa täälläkin.
 
Kyllä ne jonot elää siellä jatkuvasti... Ainut realistinen ja oikea vastaus tähän tulee soittamalla tyksiin ja kysymällä... Tiedän... tuntuu idioottimaiselta ja ei haluaisi udella ja olla vaivaksi yms, mutta se on ainut oikea vastaus...

Itse pöllähdin sinne pari vuotta sitten ja hukkasivat lähetteeni yms... Tästä syystä jonotteluni venyi... Ja se että pääsee tyksille ensikäynnille ei tarkoita todellakaan että hoitoihin pääsisi heittämällä ja heti kiinno... Aikaa pelataan... :D Meilläkin menossa vasta toisen ivf hoidon ensimmäisen passin suunnittelu... Tyksiin mennessä olin jo käyttänyt clomit eli kahdessa vuodessa tehty kolme inssiä ja yksi ivf + 3xpas sekä nyt tämä ivf nro 2. Jos tärppi ei käy ollenkaan hoidoissa niin meillä on tässä laskennallisesti vielä puolitoista vuotta tyksiä edessä...
 
Huh, en oo vähään aikaan käyny täällä kirjottelemassa, mut nyt liippas aihe niin läheltä, et oli pakko tulla kirjottamaan! Ollaan myös tyks:ssä hoidoissa, alkuun oltiin selittämättömiä, mutta löytyi se syy sitten vihdoiin...

Ensin kuitenkin minäkin yksityiseltä gyneltä kävin lähetteen hakemassa tyks:iin tutkimuksiin, en muista kauanko meni ennen, kuin olis tutkimuksiin päästy. En uskalla varmaks sanoa, mut alle puoli vuotta?? Pitkältä ajalta sekin kyllä tuntuu... ja luulen, että teillä saattaa olla nopeempaa, kun syy lapsettomuuteen on tiedossa! Ja ainakaan kukaan ei oo mulle puhunu nyt enää mistään jonoista mitään, että tilanne on siitä saattanu muuttua :)
Ja missään vaiheessa ei kukaan oo sanonu mitään tollasista, et mikään ikä tai paino tms vaikuttais JONOIHIN! Hoitoon pääsyyn ylipäätään varmasti kylläkin, mut en usko, että jonoja voi "ohittaa".

Tais olla tammikuu 2010 kun me päästiin tutkimuksiin tyks:iin. Kummastakaan ei mitään vikaa löytyny, miehellä simpat priimaa ja mulla aukiolotutkimuksissa tuubat MUKA auki! Laparoskopiaa ei katsottu tarpeelliseks tehdä... Hormonit kaikki ok jne. Päästiin heti insseihin, ne tehtiin helmi-, maalis-, huhti-, ja toukokuussa. Negaa kaikki. Sitten tuli kesälomat tyksiläisille, mut ennen sitä sain jo suunnitteluajan syksylle ivf-hoidon suunnitteluun. Suunnitteluaika oli muistaakseni elokuussa, ja seuraavaan kiertoon sovittiin, että alotetaan hoito pitkällä kaavalla. Ja hoitohan tehos ( ihan minimi hormooneilla ) yli odotusten... punktiossa folleja tuli 49! Joista solu oli 32:ssa. Näistä hedelmöittyi 26. Alkioita saatiin pakkaseen 20! Kaikki meni pakkaseen, hyperstimulaation riskin vuoksi mulle ei tuoresiirtoa tehtykään ollenkaan. Tuoresiirto olis ollu marraskuussa 2010. Pakastesiirron ois kai voinu tehä jo seuraavaan kiertoon, mutta hormonit oli sekottanu omaa kiertoa sen verran, et ovista ei tullu. Ooteltiin siis taas. Menkkojakaan ei kuulunu, ja sain Terolutit, joilla menkat alkoikin heti, ja kierto palas. Helmikuun alussa tehtiin eka pas, josta plussa! Poika syntyi lokakuussa 2011 <3

Nyt lokakuussa 2012 sain taas suunnitteluajan tyksiin pikkusisarusta ajatellen. Suunnittelussa päätettiin kuitenkin, et imetys pitää olla lopetettu, ja yleisestikin tyks vaatii synnytyksen jälkeen vuoden tauon ennen seuraavaa hoitoa. Lokakuussa tän suunnittelukäynnin jälkeen ei sitte menkkoja kuulunutkaan, ja tein plussatestin! Luomuplussa siis. Kuitenkin varhaisultrassa, jonka sain tyksiin kinuttua luomusta huolimatta, löytyi kohdunulkoinenn raskaus ja jouduin suoraan leikkaukseen!

Munanjohdin, jossa raskaus oli, leikattiin pois. Lääkärin kanssa ennen leikkausta sovittiin myös, että he leikkauksessa kattovat sen toisenkin munanjohtimen tilanteen, ja jos sieltä ei mitään läpi mene, liekkaavat senkin pois. Eipä mennyt läpi ei, ja nyt ollaan sitten ilman munanjohtimia! Ja syy lapsettomuuteen löytyi. Enää ei tuu luomuraskauksia, eikä toivottavasti kohdunulkoisiakaan. Nyt siis toista pas:ia odotellessa!

Sullahan on siinä mielessä eri tilanne, kun sulla toi tuubien tukkeutuminen jo tiedossa, että varmaankin inssit jätetään automaattisesti väliin? Olis tosi kiva kuulla teidän jatkosta, miten pääsette hoitoihin ja miten ne etenee! :)Ollaan vieläpä saman ikäisiäkin näköjään :)Mulla seuraava aika tyksiin helmikuussa, jälkitarkastukseen tuosta leikkauksesta, mutta toivottavasti jatkoista päästään myös sopimaan! Tsemppiä hurjasti jatkoon!! <3

yrittäjä83: Onko teillä lapsettomuuteen selvinny syytä? Mitä oot muuten tykänny tyksin "palvelusta" ja lääkäreistä jne.? :)

Ja laala, mikä tilanne teillä, millaiseen hoitoon oottelette? :)

Voiskohan tästä tehä oikein uuden ketjun tyks:ssä hoidoissa oleville?? Onko sellasta jo?
 
Viimeksi muokattu:
Hei, täällä myös yksi Tyksissä hoidossa oleva. Meillä on ollut hyvä, ripeä tahti vaikka itse raskautta ei ole vielä edes päästy yrittämään. Vuosi jo mennyt pelkän ongelman ja vikojen hoidossa, huh! Mutta kovasti toivon, että pian nyt alkuvuodesta päästäisiin vihdoin jo tositoimiin. Mutta kaikki ultrat ja hoidot (mulla ollut hysteroskopioita) tehty pääsääntöisesti hyvässä aikataulussa ja aikoja on aina löytynyt. Puhelimella usein vaikea päästä läpi puhelinaikoina jos on asiaa ollut mutta ennemmin tai myöhemmin onnistuu kyllä. Pääsääntöisesti on ollut ihanaa hoitohenkilökuntaa vaikka toki isoon joukkoon mahtuu niitä vähemmän ihaniakin. Ja liian usein on ollut eri lääkäri polilla mutta onneksi muutamat viime kerrat on ollut sama, se helpottaa aina kun on tuttu naama ja tutut jutut.

Kuten Sera2010 sinulla, minua on myös jo kerran onnistanut ja kotoa löytyy yksi ihana taapero ja on takana myöskin yksi kohdunulkoinen raskaus ja kiireellisesti tehty laparoskopia. Tämä ennen onnistunutta raskautta. Joten Tyks on hyvin, hyvin tuttu paikka jo naistentautien polin puoleltakin.
 
Kiva kuulla, et täällä on muitakin tyksiläisiä maisemissa. Vielä mukavampaa kuulla, että teillä on jo onnistuneitakin "projekteja" takana.
Tuota mietin kans mitä 83yrittäjä, et suunnittelukäynti ei tarkoita hoidon aloitusta... Hoitotakuun takia pitää jotain saada nopeasti tehtyä, jolla hoitotakuukello saadaan stopattua... En tiedä onko noin, mut olen ehkä henkisesti varautunut siihenkin.
Muutenkin ajattelin, et kun kerran julkiselle mennään, niin saadaan varautua jonoihin ja aikataulujen joustamattomuuksiin ja sen sellaisiin. Itselläni ei kuitenkaan silläkään ole niin väliä, kunhan lopputuloksena meidänkin perheeseen saataisiin pieni ihme-ihminen :)

Sitäkin olen aika aktiivisesti miettinyt, että kun olen ollut jo pitkään tietoinen lapsettomuusongelmastani, niin osaanko enää edes ajatella olevani koskaan äiti. Vaikuttaa ehkä hullulta, mutta jotenkin musta tuntuu, et en osaa oikein edes kuvitella, että meille tulisi lapsi. Se tuntuu todella todella kaukaiselta.
Ehkä tuo ajatus muuttuu, kun pääsemme hoidoissa tositoimiin ja mahdollisuudet ovatkin todellisia... Ellei tässä sitten tule jotain yllättävää, joka romuttaa loputkin haaveet... Pessimisti ei pety, vai miten se meni??

Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin lupaava. Miehen alustavat sperma-analyysin tulokset olivat huippuhyviä ja mulla on kilpirauhasarvot kohdillaan. Siitä on ainakin hyvä lähteä.

Ilmoitelkaahan kuulumisianne. Meillä ei varmaan nyt vähään aikaan tapahdu muuta kuin, että lähete lähtee eteenpäin, kunhan viralliset tulokset pääsevät gynelle asti. Siitä alkaa sitten todellinen odottelu :)
Vähän ehkä jännittää mitä tässä vuoden aikana vielä tapahtuu.
 
Niin meillä on kans tosiaan yks tyttö, joka on clomeilla tehty, tärppäs aikoinaan ekasta clomikierrosta ja mä ajattelin että helppoahan tää olikin. Mulla siis PCO.

Nyt toista on toivottu jo jonkin aikaa, ja clomeja ja sitten femareja syöty jo touko-kesäkuusta. Kun ei ole tärppiä kuulunut, niin kai sitten tutkimuksia ja ehkä sitten inssiä ens (ainakin näin mulle sanottiin, että ekana kuitenkin viel TYKSissäkin tehtäis ovulaation induktio mutta sitten inssiä ehkä?) tai millä ne TYKSissä aloittelee, en tiedä. Jonotusajan saa vissiin vielä vanhalla gynellä käydä femarien kanssa, että ei jonotusaikaakaan tarvitsisi turhanpanttina odotella. Oikeasti tietysti toivoisin että näistä femar-kierroista ehtis tärpätä ennen ku menee hankalaksi.
 
SusannaO: "Kivaa" kun on joku näin samanlaisessa tilanteessa oleva, joka tietää, miltä nää jutut tuntuu...
Mikä teillä lapsettomuuden syynä? Ja mikä on hysteroskopia? :O Millanen tilanne teillä tällä hetkellä meneillaan, pian alkamassa uusi hoito tms.? Tsemppiä!! :hug:
Noista lääkäreistä, musta tuntuu, että usein on kuitenkin monta kertaa peräkkäin sama lääkäri? Jokimaa on musta ihan huippu!! :heart: Nyt ku alettiin tätä uutta kierrosta, on ollut Johansson ( olikohan se sellanen?? )... ihan ok, mut mieluummin toivoisin ainakin siirtoon Jokimaan!! On varmasti noista kaikkein kokenein, ja muutenkin tykkään :) No, ikävä kyllä valita ei saa, toivottavasti ne muutkin osaa hommansa :)

Helistin83: Suunnittelukäynti ei tarkoita hoidon aloitusta, mut kyllä mä ainakin suunnittelukäynnin jälkeen pääsin heti tositoimiin :) Mut hyvä et oot asennoitunu oottelemaan, ehkä tulee sitten positiivisia yllätyksiä! :) Mikä on hoito takuu? :O Ja älähän huoli, luulen et ihan jokaisella tulevalla äidillä on tollasia tuntemuksia, et osaanko olla äiti tai että mitä tästä oikein tulee ja mitä jos ei mistään tulekkaan mitään! Tai ainakin mulla oli, ihan synnytykseen asti stressasin kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta! :D Ja kaikki on mennyt oikein hyvin, ja mulla on maailman ihanin lapsi! :) Ja kaipa minäki oon osannu olla sitte ihan hyvä äippä, kun lapsi on niin ilonen ja onnellisen oloinen ;) Joten ei huolta, kaikki menee todennäkoisesti oikein hyvin... vaikka ihan sama se on, mitä mä tai kukaan muukaan sanoo, noita asioita miettii varmasti silti, kaipa se on normaalia! ;) Jaksuja odotteluun, että pääsette tositoimiin käsiksi! :hug:

Laala: Toivotaan sulle kovasti tärppiä noilla femareilla!! Luulis, että tyks:ssä heti pääsisitte inssiin, kun kerran clomi- ja femarkierrot on jo kokeiltu. Peukkuja sinne!! :)

Hyvää aurinkoista talvipäivää kaikille! :cool: Pidetäänhän ketjua pinnalla ja kertokaahan kuulumisianne! :)
 
Tyksissä on kolme lääkäriä ja oma ehdoton suosikkini on Varpu.. :D Se joka jakaa eniten ehkä mielipideitä....

Nämähän vuorottelee aina viikon jaksoissa eri hommissa... Näinollen voi saada saman lääkärin tuurilla jopa kolme kertaa peräkanaa, mutta yleensä on aina eri naama vastassa ja toisien kanssa kommunikaatio pelaa paremmin kuin toisten.

Omat hoitoni ovat taasen vaakalaudalla kun tämä ivf 2 on ilmeisesti sekoittanut omat hormonit taas huonompaan suuntaan ja ovulaatiotesti antoi plussan vaikka limakalvo ja solu ei ollu vielä valmis (en tienny että niinkin voi käydä) Tästä syystä nyt taas kärvistellään tuleeko plussa vielä oikeassakin kohdassa vai meneekö harakoille tää kierros... :( Tää on ensimmäinen kerta kun mulla kroppa pettää... Aina ennen on kellontarkasti ja oikein toiminut tän koko (kohta 4 vuotta) yrittämisen aikana.

Olen erittäin kiitollinen TYKSIn psykologeille... Kesti kauan että sukalsin ja pystyin hakemaan apua kun alkoi oma pakka leviimään viime keväänä. Nyt syksyllä sain pyydettyä apua ja olen saanut enemmän apua kun olisin uskonutkaan.

Nyt alkaa taas olemaan tämä "IVF ei ehkä suo meille lasta" kriisi lapasessa. Odotukset näiden hoitojen suhteen olivat niin suuret ja kun ei sitten minkäänmoista onnistumisen lupaustakaan ja vuodet vaan vierii niin alkoi viemään mehut minustakin. Eniten minua rassaa juuri tämä odottaminen... Nyt tää ivf hoito kun aloitettiin jo syyskuussa eikä ensimmäistä passia ole vieläkään varmaksi tiedossa... HIDASTA tuntuu siis olevan eteneminen. Itse vaan haluaisin että hoidot saataisiin tehtyä ja sitten pääsisi työstämään suruaan ja jatkamaan eteenpäin.
 
Sama suosikki täälläkin :D ja just muistelin, että hänen kanssaan olenkin saanut asioida kaikki viimeisimmät käynnit syksystä asti. Eli hyvä tuuri on käynyt. Joskus mulla oli yksi nuorempi nainen, joka ei tuntunut tietävän mistään minuun liittyvästä yhtään mitään ja vältteli kaikkia kysymyksiä, se jos mikä oli turha käynti ja se kyllä harmitti. Varasi vielä seuraavan uä:n väärään kohtaan kiertoa, joten tuli turha reissu seuraavastakin. Niitä käyntejä kun aina niin odottaa kun haluaa tietää missä mennään. Mutta tämä nyt oli poikkeus ja vaan käynyt kerran. Varpuun olen ollut tosi tyytyväinen ja päiki/leikkauspuolellakin homma toimii ihan ok.

Sera2010, kiitos kovasti, tsemppiä sullekin! :) meidän syy on hyvin selvillä, mulla on kohdussa kiinnikkeitä ja limakalvo on siten vaurioitunut. Ashermanin syndroomaksi kutsutaan. Kiinnikkeitä on leikattu nyt monta kertaa, ne hysteroskopiat on kohdun tähystyksiä, joissa ne leikkaukset tehdään. On päiväkirurginen toimenpide. Sen lisäksi hoitona on ollut Estradot ja Primolut. Nyt elellään sikäli jännittäviä aikoja, että ensi kierrosta alkaa Menopur pistelyt ja raskaus on mahdollista ensimmäistä kertaa hoitojen aikana. Estradot kun pisti munasarjat aiemmin lepotilaan. Limakalvo on edelleen ohut ja epätasainen mutta kiinnikkeet on nyt saatu minimiin. Pitkä on tie edessä päin mutta innolla (ja suurella pelollakin) odotan mitä tänä vuonna tapahtuu.

Helistin_83, toi tunne on varmasti lapsettomuudesta kärsivien keskuudessa tuttu, että se ajatus lapsen saamisesta tuntuu kaukaiselta. Silloin kun aloittelimme tutkimuksia ja hoitoja ennen tätä ainokaistamme, oli vaikea nähdä itsensä oikeasti äitinä vaikka se olikin suurin unelmani. Ehkä se pelko siitä, ettei se koskaan käy toteen vaikuttaa siihen millaiseksi osaa tulevaisuutensa kuvitella. Sitten lapsen syntymän jälkeen kaikki tuntuikin niin luonnolliselta aivan kuin olisi aina ollutkin äiti. Hyvä kuulla, että tilanteenne näyttää nyt lupaavalta. Toivon kovasti, että tuleva vuosi tuo teille toivotun tuloksen!

Laala, toivottavasti teillä nyt tärppäis ennen kuin tarvitaan enempi hoitoja. Toivotaan kovasti näin!

83yrittäjä, tosi ikävä kuulla, että olette päässeet etenemään hoidoissa hitaasti. On raskasta varmasti.. Toivottavasti kroppa nyt palaisi parempaan rytmiin, eikä estelisi hoitojen jatkumisia ja onnistumisia. Pidän peukkuja, että pitkä odotuksenne vihdoin palkittaisiin! Hyvä, että Tyksin psykologeista on saanut apua, onneksi sitä saa ja pitääkin pyytää kun siltä tuntuu. Kynnys siihen voi olla korkea mutta se kyl kannattaa aina. Itsekin kävin psykologilla viime kesänä vähän availemassa lukkoja ja onneksi sain sen tuen mitä tarvitsinkin.

Täällä aloitellaan siis loppukiertoa, Primolut alkaa huomenna ja kuun alussa alkaa pistelyt ensimmäistä kertaa. Jos jollakin on kokemuksia Menopurista tai vinkkejä pistelyyn, otan mielelläni vastaan. Voimia ja iloa loppuviikkoon kaikille :) Kovasti toivon, että tuleva vuosi toisi teille kaikille sen toivotun tuloksen!
 
Viimeksi muokattu:
Hihi, meitä Varpun fanittajia näyttää olevan enemmänkin täällä näköjään! :D Vaikuttaa todella rautaiselta ammattilaiselta minusta! Onko se Rauni ( oliko se sellanen? Sukunimeä en muista. ) tyks:ssä vielä?? Oli siis ihan kauhee tyyppi mun mielestä! Todella "jäätävä", ei sanaakaan sanonu muuta, ku "ota housut pois" ja "voit mennä pukemaan"!! :O Kysele siinä sellaselta sitte jotai!! Ja kaverilta kuulin, et punktio oli tän lääkärin tekemänä menny todella huonosti, sattunu älyttömästi!

SusannaO:lle kovasti tsemppiä seuraavaan kiertoon!! :)

83yrittäjä: :hug: Odottelu on todella raastavaa!! Jaksuja! Mä oon kans ihan hiilenä, ku en jaksais oottaa ees sitä jälkitarkastusaikaa ens kuun puolessa välissä!! Aioin vaatia siitä seuraavaan kiertoon pas:ia, mut stressaan jo nyt, että mulla tod. näkösesti juuri silloin kierron ekat päivät menossa, eli menis sitte varmaa seuraavaan kiertoon!! KUUKAUSI oottelua, sehän on kauheeta!! ;) Eikä se ole varmaa, miten pian seuraava tärppää, jos tärppää ollenkaan!! :( No joo, jospa stressais vähemmän ja oottelis nyt ees sitä jälkitarkastusta, et sais selkoo asioihin! Saako muuten udella, missä teillä mättää, siis mistä lapsettomuus johtuu?

No, mitäs mieltä ootte tytöt, tehtäiskö tästä oikeen "oikee" ketju?? :) Tyksiläisten hoidot 2013 tai jollain vastaavalla nimellä? Jos saatais vaikka lisää porukkaa tänne meijän kans? :) Mä en oo oikee löytäny itelle sopivaa ketjua tähän kakkoskierrokseen, kun tuntuu et kaikissa on jo hirveesti porukkaa eikä ite oo oikein kärryillä kaikkien jutuista... Helistin83, päätä sä ketjun aloittajana! :) Jaksuja sullekkin postin ootteluun :)
 
:D Oon joskus vähän huhuillu täällä tyksiläisiä mut ei niitä oo saatu kasaan... Nyt olis jo aika monta nipussa... Kannatetaan!

Me ollaan umpiselittämättömiä. Haaveilenkin sitä raakaa konstia että tehtäis pitkä viljely ja nähtäis kupsahtaako ne kaikki ihan alkumetreillä vai mikä on vikana. En tiedä tekeekö ne julkisella niitä?? Onko kokemuksia?

Minulla hiukka alhanen amh vaikka oon vielä alle 30 (hetken) Soluja tulee, ovuloin itsekin, limakalvot kasvaa hyvin, hedelmöittyy hyvin, simpat on kunnossa yms. Keltarauhanen on ehkä hiukka laiska eikä pidä mensuja poissa tarpeeks kauan vaan alkaa tiputtelee, mutta ei oo tärpänny vaikka sitäkin on korjattu... Ehkä on soluissa sitten kuitenkin vikaa... Jonkunmoisia autoimmuuniongelmia löytyy... Esim kilppari ja suvun naisilla on kaikkee mahdollista autoimmuuni hommaa tullut vanhemmiten esiin.

Raunista en alkuun pitänyt, mutta pakko sanoa että se tätskä on vaan nopeuden perikuva. Yhden kerran se teki mulle munasolujen laskennan ja laski ne yli puolet nopeemmin kuin muut... Luulin että huitas vaan ohimennen eikä oikeesti ollu tarkka, vaan kyllä ne hänen laskelmat oli täysin linjassa muiden laskemiin saaliisiin.

Rauni tuli myös tekemään sen kierroksen punktion (vaikka en silloinkaan vielä luottanu hänen osaamiseensa) ja olin aivan paniikissa. Punktio oli sairaanloisen kivulias mutta se ei kyllä johtunut lääkäristä vaan ihan minun ominaisuus. Tämä tätskä punktoi molemmat munasarjat taas niin järjettömällä nopeudella että olin täysin varma että ei sillä vauhdilla voinut saada mitään imettyä... vaan kyllä se oli ne kaikki solut sieltä saanu talteen mitä rakkuloissa oli ja muutaman puolivalmiinkin vielä siinä siivellä. Eli uskaltautuisin hänen käsiinsä ihan helposti...

Seuraavan punktion teki tämä Johansson mistä täällä joku jo mainitsikin että ei oikeen osaa vastata mihinkään ja tuntuu hyvin osaamattomalta. Itsellä on pari kertaa palanut käpy oikeen urakalla häneen, mutta hyvin hän noisi mun toisen punktioni. Sain kyllä rauhottavia ja kipulääkkeitä suoneen ja suuhun ennen punktiota ja sen aikanakin niin paljon troppia että ei jäänyt pahoja muistoja toisesta kerrasta.

Toivottavasti pääsen nyt maanantaina seuraavaan passiin... siellä olis sulatettavana kaksi alkiota... Tukena oli gonapeptyliä (vai miten se kirjoitetaan)

Piretään me tyksiläiset täällä yhtä ja yritetään pärjätä!!
 
Kannatusta ketjulle täältäkin :) Olisi kiva, että olisi joku paikka missä jakaa näitä asioita. Huippu homma jos voidaan pitää yhtä ja tsempata toinen toisiamme! Itse en omassa elämässä edes tunne ketään, joka olisi ollut hoidoissa tai edes kokenut minkäänlaista ongelmaa raskautumisessa. Ovat vain näitä kerrasta tärpänneitä aivan kaikki, käsittämätöntä sellainen. Miten voikin se olla joillekin ne naurettavan helppoa ja yksinkertaista ja toisille niin vaikeaa. Joten heiltä on tuo vertaistuki aika vähissä. Mutta ihanaa jos täällä saadaan jakaa matkaa yhdessä!

83yrittäjä, toivotaan että pääset maanantaina passiin ja alkiot selviävät hienosti sulatuksesta. Tule sitten kertomaan kuinka kävi. Pidetään peukkuja!

Noi punktiot kyllä kuulostavat niin hurjalta, että jännittää jo etukäteen jos (ja luultavimmin kun) niihin vielä joutuu. Hyvä kuitenkin tietää, että antavat hyvät aineet niin helpottaa vähän oloa :) Itsellä on vedetty aina noissa tähystyksissä tietty taju pois, joten ei paljon muistikuvia jää. Pelottaa, että kohta varmaan loputkin aivosolut kuolee kun on nukutettu ja tuikattu suonensisäisiä kipulääkkeitä niin monta kertaa ;) Mutta hyvä tosiaan kuulla, että hyviä kokemuksia niistä löytyy. Olen itseasiassa ollut päikissä hysteroskopioissa ja viereisissä pedeissä on ollut ilmeisesti näitä punktiossa tai siirrossa olleita. Ne vissiin tehdään kaikki siellä? Jos muistelen oikein niin se päikin sali onkin nykyään kokonaan lapsettomuuspolin käytössä ja muut toimenpiteet tehdään naistentautien polin leikkaussalissa alakerrassa. Näin ainakin mulla on ollut viimeiset kaksi kertaa muistaakseni.

Mullakin on varmaan se Rauni ollut joskus polilla, en vaan osaa yhdistää nimeä kasvoihin. Siellä oli aluksi niin vaihtelevaa se lääkäripyöritys, ettei ole jäänyt mieleen.. Kaikenlaisia lääkäreitä ja hoitajia sitä on kyllä ehtinyt kohtaamaan näinä vuosina kun siellä on joutunut jatkuvasti pyörimään niin poleilla kuin osastoillakin. On ollut niin ihania tyyppejä kuin niitäkin, joiden kanssa ne hihat meinaavat palaa..

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Meillä 3 viikon kuluttua eka käynti tyksissä, vähän omalla tavalla jännittää koko homma, itellä todettu pco ja sitä kautta kierto ei toimi ilman hormooneja ja sitä kautta varmaan myös ovuloimattomuus, olis ihan kiva tietää et millainen ilmapiiri siel tyksissä on näissä lapsettomuusasioissa ja millaiset lääkäri siel on, ekalla käynti kerralla ei vissiin mitään erikoista tehdä?
 
Heippa!

Mun mielestä olis ihan loistava idea tehdä tästä ihan oikea ketju. En toki oikein ymmärrä miten moisia luodaan, mutta jos Sera2010 olet osaavampi moisessa, niin voisitko luoda sellaisen? =)

Saatiin eilen viralliset ja lopulliset spermanäytteen tulokset, joissa onneksi kaikki oli edelleen loistavasti (määrä, muoto, liikkuvuus jne.) Helpottaa tietää varmasti, ettei meillä ole kuin mun ongelmat ylitettävänä.
Nyt varaudun henkisesti puhelinsoittoon ystävältäni, joka on juurikin synnyttämässä esikoistaan. Huomenna ehkä sitten pikavisiitille sairaalaan vauvantuoksun keskelle. Toivottavasti hyvillä mielin...

83yrittäjä: Miten sun pas meni, vai pääsitkö? Pidän täällä teille peukkuja :)
 
83yrittäjä: Pääsitkö pas:iin?? :heart: Toivottavasti, ja toivotaan, et hylkäät tän ketjun heti alkuunsa!! ;) Ja hyvä tietää, että noi muutkin lääkärit osaa hommansa, vaikka Varpu onkin paras :D

SusannaO: Sullekko ei oo punktiota tehty koskaan? Tärppäskö teillä eka ihan luomusti vai inssillä vai mitä? :) Mulla ei punktio ollu erityisen paha hurjasta solumäärästä huolimatta, ei tuntunu oikeestaan missään! Kipukynnys on kyllä mulla aika korkee, mut ei sitä silti pelätä tarvii :)

hannuliini: pco:hon varmaankin ihan ekaks saat pelkät clomit tms. lääkitys tueksi, ja luomuna yrittään muutama kierto. Vai onko sulla clomit ollu jo ennen? Ekalla kerralla vaan suunnitellaan ja varmaan ultrataan. Tsemppiä! :)

helistin83: Hihi, osasithan sä tänkin ketjun luoda! :D Saisitkohan sä tän nimen muutettua joksku muuksi ( vaikka tyksissä hoidoissa 2013 tai ihan mitä vaan ), ni vois eksyä muitakin mukaan? :) Pystyykö muokkaamaan jostain? Tai sitte voi tosiaan luoda ihan uuden ketjun jollain tollasella nimellä, mihin me kaikki siirrytään. Mä voin tehä sen tai sit sä tai kuka vaan :D Hyvä juttu että saitte hyviä uutisia niistä spermanäytteistä! Helpompaahan se hoitaa on, kun syy on selvillä ja ongelma vain toisessa. Ja tsemppiä ystävän uutisten sulatteluun, vaikka se miten on ihana asia ja on onnellinen ystävän puolesta, niin tiedän sen kateuden tunteen... :hug: Btw, tyksiin ei kyllä pääse vierailulle kuin isovanhemmat. Korkeintaan siihen hissiaulaan.

Tulkaahan pian taas kertomaan kuulumisia!! :)
 
Sera2010, juu meidän ensimmäinen oli ihan luomulapsi. Hän sai alkunsa hyvin yllättäin juuri kun olimme aloittamassa ensimmäistä hoitoa. Joten lapsettomuustutkimuksissa jo oltiin mutta hedelmöityshoidot jäi onneksi silloin kokematta. Tyksin naistenpolilla olen kyllä rampannut senkin edestä kun se kohdunulkoinen oli noin vuosi ennen kuin esikoinen sitten vihdoin sai alkunsa. Kiva kuulla, ettei se punktio ole mikään mahdoton kokemus. Itsellä on sellainen olo, että sellainen on kyllä vielä edessä. En jaksa hetkeäkään oikein uskoa, että raskaus onnistuisi kovinkaan pian. Plussan mahdollisuus toki on mutta vielä tässä vaiheessa ja tällä kohdulla keskenmeno tuntuu olevan todennäköisempää kuin synnytys..

Helistin_83, mukava kuulla, että miehen puolelta kaikki kunnossa! Se on aina helpottava uutinen! Meillä on kans sama homma, miehellä on kyllä hyvät siemenet kunhan vain minut saataisiin kuntoon. Kuulostaa niin tutulta toi henkisesti valmistautuminen ystävän soittoon... Niin silloin ennen ensimmäistä kuin nytkin, vaikka eri tavalla. Mulla on kaksi odottavaa ystävää, joiden toinen ja kolmas vauva syntyvät ihan pian tässä keväällä ja jo nyt mielessä välillä kummittelee se hetki kun se viesti tulee. Sitä kovasti toivoo, että itsellä on hyvä mieli silloin ja sitten kun vauvoja menee katsomaan. Onhan se kuitenkin aina vaikea paikka tässä tilanteessa kun ne kaikki muut lähipiirissä saavat niin monta vauvaa kuin haluavat ja milloin haluavat.

hannuliini, polilla on mielestäni ihan hyvä ilmapiiri. Kaikista nyt ei tietty voi aina tykätä ja joidenkin kanssa homma toimii paremmin kuin toisten. Mutta ei mulla ainakaan ole mitään kovin pahaa sanottavaa. Eka käynti jännittää varmasti ja omalla tavallaan se jännittää vielä ties kuinka monen kerran jälkeenkin. Ainakin mulla näin vaikka todella tottunut siellä käymiseen jo tavallaan onkin. Toivotaan, että teillä lähtee hommat rullaamaan hyvin ja pikaiseen vauhtiin!

Ja sitten vielä kysymys teille jo itseänne pistäneille, onko teitä neuvottu polilla pistämään? Mulle lätkäistiin vaan resepti kouraan ja ohjevihkonen mukaan ja nyt vasta jälkikäteen tuli ajateltua, että eikös yleensä näihin anneta jotain opastusta ennen ensimmäistä kertaa? Mun täytyy soittaa kp 1 hoitajalle ja varailla ultraa, joten kysäisen asiaa silloin ennen kuin pistokset alkaa mutta mietin miten muilla on.

Tänään ollut jotenkin ihan mahdoton päivä, kiukuttaa ja itkettää. Olen ollut nyt kaksi päivää ilman estrogeeniä, liekö se hormonimuutos elimistössä pistää mielen herkille. Kauhulla jo odotan mitä pistokset tuovat tullessaan. Ja hoidot ylipäätään. Pelottaa kovasti kaikki. Kuinka vahva sitä pitääkään olla, että jaksaa.. :( Noh näitä päiviä tulee ja menee. Toivottavasti huomenna jo aurinkoisempi mieli.

Toivoa loppuviikkoon! :)
 
Viimeksi muokattu:
Sera2010 Oli pakko pikaseen tulla kommentoimaan sun aiempaa tekstiä noista lääkäreistä. Itelläni on yleensä Johansson, tykkään kovasti. Siirron teki Varpu joka myös vaikutti mukavalta. Mutta kerran olin vastaanotolla se Rauni josta kirjotit...Jep, kyllä osas olla tympee tyyppi!! Just tollanen "housut pois ja laverille" ja seuraavaks "voit mennä pukemaan". Tais olla sillon kyseessä tapaaminen jossa katottiin punktiosta toipuminen ja että montako ja millasia alkioita oli saaliiksi saatu. Tuli niin typerä olo ku se ei itse kertonu mitään vaan mun piti joka ikinen asia kysyä! Ja sillonki vastaus oli melkeen vaan juu tai ei!! Aaaargh, toivottavasti ei tarvitse häntä enää tavata!
 
SusannaO: Mitä noi Menopur-pistokset, mitkä alotat, niin nyt sitten aiheuttaa?? Siis onko sen avulla tarkotus raskautua "luomusti" kuitenkin? Vai inssillä vai miten? Kun siis punktiota ei oo viel suunniteltu sulle, eiks se niin ollu? Minkä ikäinen sä muuten olitkaan ja minkä ikäinen sun pikkuihminen on? :)
Ja tosta pistelystä, oli kyllä opastus, on varmasti sullakin :) Ja se oli varmaa just sillai ihan just ennen, ku pistelyt aloitettiin, eli nou hätä. Mut kannattaa kysästä, mistä sitä tietää, vaikka oisivat unohtaneet!! Ja tsemppiä niihin huonompiin ja itkuisiin päiviin, toivottavasti tää vuosi on meille kaikille parempi ku viime vuosi!! :hug:

Manuliina: Äläpä muuta sano, toivottavasti käy hyvä tuuri, eikä enää Rauniin törmää ;) Ja tosta Johanssonista, mä en oikee oo saanu siltä myöskään kauheesti juttua irti, toki on ystävällisempi, ku Rauni, mut vähän ehkä kokemattoman oloinen... Minkälainen tilanne sulla, hoidoissa vielä vai jo murunen sylissä/ masussa? :)
 
Sera2010, noh ei nyt ihan luomusti sentään mutta kotona saadaan miehen kanssa vielä toistaiseksi hoitaa hommat ihan keskenämme eli siinä mielessä omin avuin :) Eli mulle tehdään ihan ovulaation induktiohoito. Menopurilla stimuloidaan munasarjoja ja tietty niiden oman estrogeenin tuotannon mukana myös autellaan limakalvoa. Mun munasarjoissa ei tosiaan tällä hetkellä tapahdu yhtään mitään kun ovat vielä lepotilassa estrogeenilääkityksen jäljiltä. Itsestä tuntuu ainakin siltä, ettei kovin pian halutakaan siirtyä kovempiin hoitoihin. Ja tietenkin toivotaan epätodennäköisyyksistä huolimatta, ettei koskaan tarvitsisikaan. Tähän asti raskaus ei siis ole edes ollut mahdollista kun tilanne ollut niin huono. Vuosi on jo mennyt ihan pelkän vian hoidossa. Itse olen pian 30v. ja lapsonen vasta reilun vuoden. Niin surkuhupaisaakin kuin se onkin, olin lapsettomuuspolin asiakkaana jo kun vauva oli ihan pieni...

Ja kiitokset kovasti tsempistä ja pistelytiedosta, täytynee kysäistä kun seuraavan kerran sinne soittelen! :) Toivotaan tosiaan, että alkanut vuosi on meille kaikille parempi kuin edeltäjänsä :hug:
 
Sera2010 Ensimmäistä yritellään, kohta 3 ja puol vuotta turhaa toivomista takana:( Ja ensimmäinen PAS tehtiin tässä kierrossa, tulosta odotellaan. Toivo ei ole kovin korkealla mutta tehtiin miehen kanssa päätös että jos ei tämä nyt onnistu ni sitten pidetään parin kuukauden "lepotauko", olisi mukavaa elää välillä muutakin elämää ettei kaikki ajatukset vaan pyörisi tän lapsettomuuden ympärillä. Josko kevätauringon myötä sitten taas jaksaisi uudella tarmolla jatkaa passeja:)

Koitan lukaista teidän jutut joskus oikein ajatuksella, ekalla vilkaisulla kun ei jääny mieleen muuta kun toi teksti siitä Raunista, oli niin osuva!
 
SusannaO: Ok, no nyt alkaa selvitä mullekkin, kun ratakiskosta vääntää! :D Toivottavasti ette joudu rankempiin hoitoihin. Eiköhän teillä oo hyvät mahikset, kun ootte kerran luomustikin onnistunu! Heh, ollaan sitte aikalailla saman ikäisiä ja saman ikäiset lapset meillä :) Jännää miettiä, et oonkohan johonkuhun teistä törmänny joskus tyksissä :)

Manuliina: :hug: Toivotaan, että tästä pas:ista tärppää!! Tuuhan ihmeessä kertomaan sitte meillekkin! Mikä pp menossa? Kovasti tsemppiä piinailuun! :) Mikä teillä muuten ongelmana, vai onko tiedossa? Nostan kyllä hattua, jos pystyt "lepotaukoa" pitämään, tekee varmaan hyvää, mut mä en pysty koskaan! :| Aina vaan HETI, ku mahollista kaikki hoidot mulle tänne, kiitoooos!! :p Nytkin aion heti jälkitarkastuksessa alkaa vinkua pas:ia, as soon as possible! :D

Tsemppiä meille kaikille!! :cool:
 
terve

Meilläkin alkoi hoidot tyksissä. Esikoista yritetty 1v ja 4kk.
Terveyskeskuksesta laitettiin lähete ja 3kk meni niin päästiin aloituskäynnille.
Vaikka aika tuntui ensin pitkälle, niin 3kk meni tosi nopeesti.

Diaknoosiksi tuli selittämätön lapsettomuus. Aukiolotutkimus tehdään lähiaikana.
Lääkäri puhui ovulaation tutkimisesta ja inseminaatiosta.
Haluisin vaan tietää että kuinka nopeasti hoidot etenevät, jos esim todetaan etten ovuloi niin yrittävätkö ne ensin hoitaa lääkityksellä, vai tehdäänkö jokatapauksessa inseminaatio ja siihen avuksi lääkkeet tms?

Mietin vaan heidän toiminta tapaa, edistyykö asiat nopeasti, vai koitetaanko ensin lääkehoitoja jonkun aikaa ja sitten vasta esim inseminaatiota?

Alkaa olemaan aika turhautunut jatkuvaan odottamiseen.
 
Sera2010 Selittämättömiä ollaan. Sperma kunnossa, ovuloin ihan normaalisti, hedelmöityskin tapahtuu ja solut jakautuu eli kaikki pitäs olla kunnossa mutta joku vaan mättää:headwall: Tässä nyt viimisiä päiviä viedään, keskiviikkona olis verikoe. Ei ole oloja minkäänlaisia, eikä ole toivo ollut kovin korkealla missään vaiheessa vaikka ihan priimakaveri siirrettiin. Ja tuosta tauosta... Perimmäinen syy tuohon mahdollisesti tulevaan taukoon ei ole se että hermot olis loppu tai mitään, vaan se että meillä on kesällä häät ja jos nyt ei onnistu niin sitten haluan oikein vyötäröä korostavan puvun!:LOL: Turhamaisuutta ehkä mutta tekeehän se pikkutauko varmaan noille hermoillekin ihan hyvää. Ja jos taas nyt onnistuu niin sitten alan valikoimaan sellaista pukua joka sopii kutakuinkin 6. tai 7. kuulla olevalle, eli ei-niin-vyötäröä-korostava;) Kävi miten kävi, ihan hyvillä mielin täällä ollaan=) Ja onhan siellä vielä kuusi kaveria odottamassa pakkasessa ni siitä on sitten hyvä jatkaa!

Tsemppejä vaan kaikille, niitä tää homma vaatii, rautaisten hermojen lisäksi.
 
Viimeksi muokattu:
Manuliina: :hug: Kävin toisesta ketjusta "vakoilemassa", miten sun kävi. Todella harmi juttu!! :'( Onneksi on teillä pakkasessa vielä alkioita, keväällä sitten uusin voimin yritykseen!! Oliko tää teidän eka pas? Nii, ja onnea tulevalle morsiamelle!! =)
Mulla pisti silmään tosta toisesta ketjusta, että olitte jutelleet, että lyhyttä kaavaa suosittais julkisella? Mä taas luulin, että pitkää, varsinkin tyks:ssä :O Ainakin mulla tehtiin pitkällä kaavalla, vaikka oma kierto pelaa kellontarkkaan, ja kaikki muukin. Perustelivat muistaakseni, että ihan yksilöllisesti valitaan pitkä tai lyhyt, mutta en mä sitten tiedä, mitkä oli mulla perusteet pitkälle kaavalle. Mites teillä muilla tyksiläisillä?

Mites Helistimellä aika kuluu, onko tyksistä kuulunut mitään vielä? :)

maikki1985: Koska sulla seuraava käynti? Eikö ne kysyneet mitään, että miten haluaisit edetä, inseminaatiota tms.? Muistaakseni mulle ehdotettiin ( silloin vielä selittämättömänä ) aika pian inseminaatiota, mutta taidettiin kokeilla ensin yks kierto pelkillä clomeilla, en muista varmaks. Ootko ovulaatiotesteillä koittanu ovista bongata? Tsemppiä ootteluun, se ON raskasta!! :|

No, jos mä sitte koittaisin tehä sen uuden ketjun toisella nimellä, ni tuuttehan sinne sitten kaikki?? =)
 

Yhteistyössä