Huomenta! Olen vielä tämän päivän sairauslomalla keskenmenon jälkeen. Aika julmaa, että vieläkin raskaushormonit vaikuttaa elimistössä. Rinnat on kipeät ja oksensin juuri aamupalan tuttuun tapaan. On kolkkoa herätä, kun heti aamulla muistaa kohdun olevan tyhjä. Ehdin jo niin monena aamuna herätä ja illalla nukahtaa onnellisin ajatuksin tulevasta vauvastamme. Vauvanvaatteita ostettiin yhdessä miehen kanssa, pohdittiin nimeä ja kodin uudelleen järjestelyä. Tunnen myös kummallista ja järjetöntäkin syyllisyttä siitä, että olen pettänyt niin monen ihmisen odotukset. Ennen kaikkea mieheni, mutta myös äitini ja isäni sekä anopin toiveet isovanhemmuudesta. Äiti ja anoppi ottivat varsinkin uutisen raskaasti ja itkivät kovasti, tuli jopa tunne, että minun pitääkin lohduttaa heitä. Olen tuntenut itseni täydeksi luuseriksi, koska raskaaksi tulo tai pysyminen raskaana ei vaan tunnu millään onnistuvan minulta.
Äitini kertoi minulle ajatuksistaan kuolleesta alkiosta (ei ehtinyt ihan sikiöksi asti). Vaikka pieni ehti elää vain kymmenisen viikkoa, se sai jo osakseen hyvin paljon rakkautta ja tuotti suunnattomasti iloa sekä onnea. Kun hän nyt poistui kehostani, tästä maailmasta, niin äitini mukaan hän lähti enkelinä lohduttamaan niitä lapsia maailmassa, jotka ovat vaikeissa elämänolosuhteissa, vailla rakkautta ja toivoa. Niin pienenä vain lapset voivat hänet nähdä. Kovin kaunis ajatus.
Mutta taas ollaan siis takaisin nollapisteessä. Lähdin täysillä raskauteen mukaan, vaikka moni varoitteli suhtautumaan varovaisemmin. Päätin, että minulla on oikeus haaveilla, olla iloinen ja onnellinen, vaikka pettymys tulisi. Ajattelin, ettei se pienennä surua keskenmenon sattuessa, jos olen pitänyt tunteet säästöliekillä. En kadu sitä päätöstä, mutta ymmärrän nyt paljon paremmin niitä, jotka pelkäävät kovasti, eivätkä uskalla iloita uudesta raskaudestaan keskenmenon jälkeen. Jos vielä tulen raskaaksi, olen varmasti paljon varovaisempi ja pelokkaampi. Pessimismin hetkillä ajattelen, että tähän raskautumiseen meni 7-8 vuotta. Enää minulla ei ole aikaa odottaa niin kauaa. Miksi muka kaiken tämän jälkeen raskaus onnistuisi helposti uudelleen. Mies jaksaa olla optimistinen ja valaa minuun uskoa. Keskenmenopäivänä hän osoitti minulle sellaista rakkautta, hellyyttä ja suojelua, että en voinut kuin ihmetellä, miten ihana mies minulla onkaan. Olemme molemmat sanoneet toisillemme, että tämä kokemus kaikessa kauheudessaan on vain lisännyt rakkautamme toisiamme kohtaan ja kiintymyksemme syvyyttä. Se kai on se ainoa hyvä asia, minkä tästä surullisesta kokemuksesta voi löytää. Sanoin miehelle, että vauvanvaatteet pitää siirtää pois nykyisestä paikastaan vaatekaapistani johonkin näkymättömiin. Mies sanoi, että antaa niiden olla siellä luomassa uskoa, ei niitä kannata kovin kauas siirtää. Neuvolan odotus- ja vauvaoppaat sekä dvd:n hän oli siirtänyt olohuoneen pöydältä piiloon, etteivät osuneet ensimmäisenä silmiini, kun tulin sairaalasta kotiin.
Kiitos teille kaikille ihanista sanoistanne ja myötötunnostanne. Kiitos Maaria, Vaahtokarkki, Iines, Vilhelmiina, Sarina, Talvikauris, Hillevi ja Electra. Halaus teille kaikille erikseen! :hug:
Vilhelmiina, ajatuksesi tulevasta luovuttajasta ja hänen geeniensä siirtymisestä vauvalle on todella kaunis! Toivon todella teille onnistumista.
Sarina, pidän sinulle kovasti peukkuja, että raskautesi etenee hyvin lapsen sntymään saakka. Pieni vuoto kuuluu monilla raskauteen. Tiedän, että se silti huolestuttaa.
Vaahtokarkki ja Maaria, teille kanssa todella paljon suojelusenkeleitä koko raskausajalle, että kaikki menee hyvin ja varmasti meneekin. Vaahtokarkilta olisin kysynyt, kuinka monta kuukautta sinulla meni keskenmenon jälkeen ennen kuin tulit uudelleen raskaaksi? Varmasti pelotti kovasti?
Talvikauris, hieno munasolusaalis. Ihan varmasti tuollaisesta määrästä saatte monta hedelmöitynyttä munasolua! Peukutan sulle, tule sitten heti kertomaan...
Iinekselle paljon voimavaroja tulevaan!
)