Juuri tiedon saanut kaksosten odottaja,IHANAA!

Menin eilen alavatsa kipujen takia lääkäriin ja hän halusi ultrata samalla. Oli aikamoinen yllätys ku lääkäri iloisena tuumaa et täällä nämä kaksi hyvin voi. Olin tippua sängyltä. Pari viikkoa sitten ei toista näkynyt ja ykköstä oltiin odottamassa. Vähän aikaa änkytin ja kyynelhän siinä silmään kihoso. Jotenkin kun tuosta alku "järkytyksestä" pääsi eteenpäin ni nyt tuntuu etuoikeutetulta odottaa KAKSOSIA=).Ihanaa! Meillä on ennestään kaksi poikaa 8.v ja 3.v.
Nyt olisi rohkaisua vaille että kaikki menee hyvin. Pelottaa ja jännittää niin pirusti. Onko muita vasta monikkoraskauden alussa olevia? Itsellä on rv 10+5. Ja "konkarit" joilla on hyviä vinkkejä yms... ni kirjoittakaa.Mistä on tai oli hyötyä raskaus aikana? (jooga,rentoutus,tyyny,tukivyö yms)
Muuten, Millä viikolla jäitte pois työmaailmasta? Eilen luin että 26 viikolla olisi hyvä jäädä viimeistään pois.
 
Kommentoin tähän vaikken ole 21 viikkoa pidemmällä :)

Itse sain tiedon kaksosista np-ultrassa viikolla 12 ja tuli täysin yllärinä, mutta kummasti on asiaan tottunut :D

Tosiaan tänään on 21 viikkoa täynnä, eilen olin rakenneultrassa ja onnekseni kaikki oli hyvin ja meille on tulossa tyttö ja poika. Molemmilla on omat pussit ja napanuorat, joten sinänsä paras mahdollinen tilanne. Raskaus ei ole mielestäni tähän mennessä ollut yhtään erilaisempi kuin yhtä odottaessakaan (minulla 3 lasta ennestään) mutta tämäkin varmasti muuttuu kun loppua kohden mennään :) Masu tietty kasvaa aika haipakkaa, oikeastaan siitä 12-13 viikoilta alkoi tämä kasvupyrähdys.

Kohdunkaulan/-suun tilanne oli hyvä, joten en ainakaan vielä ole lähaikoina saikulle jäämässä. Seuraava ultra on neljän viikon päästä, sitten katsotaan tilanne uudestaan. Tosin olen pitänyt kaikki lomani ja ylimääräiset vapaat tässä syksyn aikana, joten olen keventänyt työtahtianikin. Tukivyön olen hommannut, mutta en ole vielä sitä tarvinnut. Jonkin verran ainakin harkkasupistuksia on ollut, mutta tosiaan ei ole vaikuttanut vielä mitenkään.

Tsemppiä ja onnea kovasti tuplista!
 
SoonFab4 kiitos ihanasta viestistä. Tälläisiä kaipaisin lisää. Pääkopassa pyörii kauheasti ajatuksia ja olen huomannut että monikko odottajat jäävät kyl monessa asiassa vähemmistöön.Tietenkin eihän meitä paljoa ole ,mutta silti. Ihanaa odotusta sinulle=)
 
Onnea tuplista!
Itsellä on 1v3kk:n ikäiset kaksostytöt. Raskausaikana mulla oli kaikenlaista pikku vaivaa; alussa ihan hirvittävä kolmen kuukauden mittainen pahoinvointikausi, kovat selkäkivut, joihin sain neuvolasta tukivyön ja kävin kerran fyssarilla hakemassa venytysvinkkejä, ja verenpaineen vaihtelut. Verenpaineongelmia mulla on ollut aiemmissakin raskauksissa, nyt tosin tuplasti. Saikkukierre mulla alkoi tuon verenpaineen takia puolessa välissä raskautta, ja kokonaan jäin töistä pois viikolla 28, a-tyttö kun oli silloin jo tulossa, ja jouduin vuodelepoon loppu raskauden ajaksi.
Mutta vaikka siitä odotuksesta ei täysillä voinut nauttia, oli se silti ihanaa aikaa. Ihan erilaista yksösraskauteen verrattuna, mulla siis jo teini-ikäiset pojat entuudestaan. Jännä kuulostella kaksia liikkeitä ja touhuilua :)
Meidän neidit syntyivät viikolla 35+4 ja viettivät ekat 2,5vko sairaalassa, kun ei b-tyttö oikein jaksanut syödä itsekseen. Keskosuudesta huolimatta neidit on kehittyneet ikäistään nopeammin, ja kasvoivat ekan vuoden aikana mitassa normaaliaikaan syntyneet kiinni. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tähän arkeen mahtuu, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois. Ihan eri tavalla tulee seurattua tyttöjen kehitystä, kun molemmat keksivät eri aikaan uusia asioita :)
 
Onnea hurjasti TuplaPotista:heart:

Täällä myös tuplat tuloillaan, rv 23 tasan tänään :)
Omissa pusseissaan, omilla istukoilla ovat, eli erimunaisilta vaikuttaisivat (lisäksi suvussa erimunaisia niin todennäköisesti nämäkin sellaiset)
Sukupuolet yhä mysteeri :)

Olen tällähetkellä hoitovapaalla joten työongelmia/juttuja ei ole. Kuopus täytti juuri vuoden ja on kaksosten la:na 1v4kk :D Lisäksi löytyy vielä 8 ja 7 vee lapsoset :D

maha on kasvanut nyt hurjaa tahtia, mutta tukivyötä tms en ole vielä tarvinnut. Katsotaan kun liitoskivut tästä villiintyvät... :D

Ite oon ottanu mahdollisimman rennosti tämän koko odotusajan, tietty tuo kuopus pitää liikkeellä aika hyvin:D

T.Neiti+Pirpanat 23+0
 
Sarmiina ja Neiti-81 kiitos teille ihanista viesteistä.Neiti-81 luona tuntuu tohinaa riittävän.Huh,huh! Oli vähän tietokone ongelmia ni en ole päässyt aikaisemmin vastailemaan. Eilen isännän kanssa sängyssä köllötteltiin ja tuli nimi asia puheeksi. Olen yöpöydälleni tulostanut kuvan jossa kaksoset nukkuvat nätisti vierekkäin. Sitä katsoessani Tiuhti ja Viuhti on pyörinyt pääsäni.Asian kun toin julki ni isäntä tuumas miettineen ihan samaa. Ainut ero et isäntä luuli minun tarkoittavan oikeiksi nimiksi kun taas itse olin ajatellut niitä "työ"nimiksi.
Onko kellään kokemuksia kuopion monikkoperhevalmennuksesta? Tilasin monikkoperhe ry:ltä vihkosia/kirjoja ja olin aivan haltioissani lukiessani niitä. Jotenkin tämä etuoikeutettu olotila vahvistui entisestään.
6.11 pääsis kysille kurkistaa mitä sinne kuuluu.Aika lailla jännittää. Miten usein muuten noita tarkastuksia yleensä ottaen on? Ja onko jollain kokemuksia kysin lääkäreistä, jotka tutkimuksia tekee.
Kiitos kaikille teille ihanille ihmisille, jotka jaksatte vastata kysymyksiini. Tää kysely ikä kun kummasti on iskeny:heart::D
 
Onkos sulla mitään tietoa vielä onko samassa pussissa, istukoita kaks?
En äkkiseltään huomannu et oisit vielä maininnu?

Jos siis omissa pusseissaaan omilla istukoilla, seuranta ei välttämättä ole yhtä tiuhaa kuin identtisessä raskaudessa, jossa yhteisiä istukoita tms.
Mulla on ultrattu 4 vkon välein kuitenkin vaikka omillaan ovatkin: Mulla vahva km tausta ja kilpparivajaus jonka takia seuraavat vähän tiuhemmin.

En oo ajatellu edes valmennusta muuten vielä.... kuopuksen kans ei menty synnytysvalmennukseen tms, ja jotenki aattelin et ehkä maalaisjärjellä tälläkin kertaa :D En tiedä... imetykseen yms saa sit sairaalasta kuitenkin varmaan apuja aluksi et löytää oikeet asennot miten saada molemmat rinnalle :D

Mulla muuten seuraava ultra 13.11.. :)
 
Tuota ultrakuvassa(rv10+4) ne näkyy olevan omissa pusseissa,mutta tk:n lääkäri joka viimeksi ultrasi ja totesi kaksoisraskauden ei sen tarkemmin kommentoinut sikiöiden tilaa. Jätti kysin lääkärille nämä hommat, jota nyt odotan kun kuuta nousevaa (huomenna muuten täysikuu):LOL:. Siskon perheen kanssa käytiin äsken katsomassa muumi esitys ja siellä tuumasi että täytyy olla tyhmä jos ei tajua mun mahasta jo jotain. Painoa ei ole kyl tullut, mut auta armias ku syömisen jälkeen alkaa toi turvotus vielä lisäksi, ni KAUHEE potkupallo. Mutta jokainenhan me ollaan erillaisia kropalta.Ja toisaaltaan nää kullannuput on meidän perheen viimeiset tulokkaat eli täytyy ottaa ilo irti kaikesta. Jaaha, täytyy täs lähteä kirjan pariin sänkyyn.Huomenna töihin ja heräys klo.5.:whistle:
 
Onnea ihanasta uutisesta! :) Me kuultiin niin paljon kauhistelua ja varoittelua siitä, kuinka kamalaa tämä tulisi olemaan, että on ihana lukea näitä positiivisia kertomuksia. Lisään omat raskauskokemukseni tähän.

Saatiin tietää np-ultrassa 12 viikolla kaksosista. seuraava ultra taisi olla vasta rakenneultra 20 viikon tietämissä ja sen jälkeen on käyty 4 viikon välein. 30 viikolla kävin pariin otteeseen auenneen kohdunsuun takia kontrollissa ja lepäilin viikon verran kotona. Muuten olen kyllä elellyt ihan normaalielämää. Meillä onkotona vilkas 1,5 vuotias ja 7 vuotias. Poikia molemmat. Nyt on tulossa tyttö ja poika. Miehellä on lisäksi tyttö ja poika, jotka ovat meillä säännöllisesti.

Alkuraskaudessa oli enemmän pahoinvointia kuin aiemmissa ja väsymys on välillä ollutmelkoista. Suurin ero on ehkä kuitenkin ollut tämä maha. Ei niinkään lopullinen koko, vaan se miten aikaisin poksahti esiin. 20 viikolla puolitutut kyseli, että jokos se kohta syntyy (eivät siis tienneet kaksosista)... :D Puoleen väliin asti kävin ihan normaaliin tapaan salilla, zumbassa ja lenkeillä. Sittemmin enimmäkseen kävelylenkeillä ja kotijumpalla on kuntoa hoidettu. Olon mukaan kannattaa kyllä liikkua. Hyvä lihaskunto auttaa kantamaan möhömahan, auttaa synnytyksessä ja siitä toipumisessa. Toki saat sitten omalta lääkäriltä neuvoja, jos sinun tulee jotakin välttää. Kannattaa aktiivisesti itse kysellä.

Välillä olo tuntuu siltä kuin olisin norsun ja kamelin kipeäselkäinen risteytys ja välillä koko massu hetkeksi unohtuu arjen tohinoissa. Nyt on jo 37 viikkoa takana, joten vauvelit ovat täysiaikaisia ja saisivat totta tosiaan alkaa pikku hiljaa syntymään jo :D

Kaiken kaikkiaan odotusaika on ollut ainutlaatuista ja ihanaa ja etuoikeutetulta olo tuntuu. Hyvin onnekkaalta myös. Arki vauvojen (ja taaperon, koululaisen ja koiran ja parin teinin) kanssa tulee varmasti olemaan täynnä haasteita. Mutta uskon silti, että ennen kaikkea elämästä tulee ihanalla tavalla entistä täydempää :)

Kannattaa muuten tehdä hankintoja nettikirppareilta, facebook ryhmien kautta ja kysellä tutuilta. Pikkuvauvojen vaatteet ovat useimmiten kuin uusia, samoin monet tarvikkeet, joita käytetään vain pienen aikaa. Suomen monikkoperheet Ryn paikallisyhdistyksetjärjestävät monikkovalmennusta ja jäsenet saavat mm. alennusta eri liikkeistä (meilläpäin esim. uimahalli, hoplop, lastentarvikeliike, starkki, lastenvaateliike jne.).

Huikeasti onnea teille matkaan, tsemppiä koitoksiin ja ihanaa odotusaikaa! <3 :)
 
Meillä neidit oli myös omissa pusseissaan omilla istukoillaan, ja alkuun kävinkin kontrollissa neljän viikon välein. Viikosta 28 eteenpäin kahden viikon, koska tarkkailtiin kohdunsuun tilannetta. Oli siis silloin jo pari senttiä auki.
Kaikkein tärkein asia tässä arjen pyörityksessä on rutiinit ja rytmi. Meillä tytöt jo sairaalassa hoidettiin ja syötettiin samaan aikaan, ja edelleen mennää samalla rytmillä. Näin ei tartte kokoajan hoitaa jotain, ja asiat on helpompia. Toinen mikä varmasti omaan jaksamiseen auttaa, on positiivinen asenne. Itse olen siitä asti, kun kaksosista kuulin, ajatellut asiaa vain positiivisesti. Meillä kun neidoit ei vieläkään öitä nuku, ja toinen on varsin tempperamenttinen tapaus, olisin varmaan ihan loppu, jos vaan ajattelisin miten raskasta arki on. Ja mä olen ihan rohkeasti aina levännyt tyttöjen kanssa, kun siltä on tuntunut.
 
En mä oikeasti pelkää tulevaa arkea. Yleensä olen mennyt omalla painolla ja niin tulen tekemään jatkossakin.Terve maalaisjärki se olla pitää.
Tänään tuli viikko 12 täyteen. Meillä on pojalla halloweenijuhlat,johon teen ison täytekakun.Ajattelin mielessäni juhlistaa yhtä virstapylvästä samalla,JEEEEEEEE:flower:

Housukauppaan on jo ängettävä.Ei yksin kertaisesti mahdu päälle ja toisekseen en tykkää ku puristaa.Työkaverille kerroin maanantaina ja oli ounastellut jo asiaa jonkin tovin. Saa nähä ku töissä on toinenkin joka odottaa ja hän on kamalan pieni. Hän on jo puolessa välissä, mutta epäilen että mahan kasvu jos on tätä vauhtia ni porhallan pitemmällä suoralla ohi:LOL:. Toisaalta odotan malttamattomana et vatsa alkaa kunnolla näkyyä,ei tarviis "kärvistellä" tiedon kera.Onneksi paikkakunnalta löytyy muutama perhe, jolla on kaksoset, ni voi arjen vinkkejä yms kysellä ja pohtia.
Tästä aiheesta ku haluaa puhua ja pohtia.Ei tämä odotusaika lopuillaan kauan kestä.
Antoisaa halloweeni aikaa kaikille ja kamalasti kiitos ku olette jakaneet tietojanne. Ja lisää saa aina kertoa ja kirjoittaa.:hug:
 
No nyt on halloveenit juhlittu. Isännän kanssa pohditaan kovasti nimiä. Yksi tytön nimi on tullut jo aikoja sitten, mut muuten lyö tyhjää. Kyllähän ne nimet tulee muuttumaan (vaikka vain kirjaimen verran) sit ku pienokaiset syntyvät,mut kiva on niitä makustella jo nyt.
 
Onnittelut tuplayllätyksestä:flower:
Mulla nyt viikot30+6 ja pojat tulossa yllättävän helposti mennyt tuplien odotus kun muisti alkuaikoina liikkua paljon koska nyt ei sit enään liikutakkaan kun supistelee pienestäkin.
Painoa ei ole mulle tullut koko rakauden aikana kun 1kg et aika vähällä siinäkin päässyt et soereita on mulla seurattu kotimittauksella kun en pysty rasitukseen menee kun nälkä on koko ajan et vähintään 2tunnin välein pitää jotain pientä syödä.
Kannattaa liittyä monikkoperheiden liittoon sieltäkin kautta saa erittäin tärkeitä vinkkejä mitä ei voi tulla mieleenkään esim meille tuli se tieto yllätyksenä et nyt kun tuplat syntyy niin isä voi olla 78arkipäivää kotona auttamassa lasten kanssa ja sit meillä käy myös perhetyöntekijä auttelemassa ton 3v kanssa kun se ei ole hoidossa ja sit sillä aika paha uhma niin mukava et on joku käsipari välillä apuna.
 
:D Voi kiitos onniteluista teille kaikille ja ONNEA myös jokaiselle tupla odottajalle ja myös muille masuasukeille. Kiitos jälleen ihanasta vinkistä ja huomisen kysin keikan jälkeen alan laittaa asioita eteenpäin. JÄNNITTÄÄ niin vietävästi. Voi olla ettei ensi yönä tarvitse paljon nukkua. Joo meillä myös 3.5vuotias ja mahtava uhma päällä, mutta jospa se siitä lutviutuisi.Onneksi 8vuotis iso veli on sit huomattavasti rauhallisempi.
 
Meidän vauvelit syntyivät viime viikolla rv 37+1. Synnytys sujui odotettua paremmin. Alateitse. Neiti jääräpääkin suostui käännettäväksi poikkitilastaan, jossa oli viihtynyt koko raskauden alusta loppuun ja tuli maailmaan pää edellä 20 minuuttia veljensä perässä. Synnytykseen kannattaa lähteä avoimin mielin ja kuunnella lääkärin ja kätilön neuvoja. Meille sattui aivan ihana henkilökunta K-S keskussairaalassa. Tunsin oloni turvalliseksi ja tilanne tuntui olevan ammattilaisten hallinnassa koko ajan.

Arki on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti täällä kotona. Siitä pitää huolen erittäin vilkas ja uhmakas isoveli (1v 8kk). Onneksi isompi isoveli (7v) on vähän rauhallisempi. :) On tää vaan ihanan täyttä, vaikka väsymys painaakin! <3
 
:flower:Onnea ,Onnea kauheasti puhkarhulle. Minkä kokoiset pienokaisesi oli?
Voi teitä onnellisia ku näätte pakettinne nyt kokonaisuutena, onnea vielä kerran :hug:
Me käytiin isännän kanssa tänään kysillä niskapoimu ultrassa ja hyvältä näytti. Kummallakin on omat istukat ja omat pussit, hyvin saman kokoisia tässä vaiheessa. Olen noin viikon verran ounastellut että tunnen perhosen siipiä vatsassa ja totta se oli. Lääkäri kun pyöritti anturia mahan päällä tajusin että ne kuplinnat tulevat tiuhtilta ja viuhdilta. Tänään sit kerrottin veljen porukoille ja omille lapsille. 3,5vuotias alkoi heti tunkea unileluaan paidan sisään ja piti tunnustella missä mikin oli. 8vuotias oli silmät onnesta soikeat ja oli jo heti ajan tasalla että meidän täytyy jossain vaiheessa vaihtaa isompi auto. Seuraavan kerran täytyy käydä vko18 eli joulun alla sopivasti.
 
Ihania reaktioita sisaruksilla :) Meidän poika oli 46 cm 2700 g ja tyttö 49 cm 2770 g. Eli ihan yhtä hämmästyttävän samnkokoisia kuin koko raskauden ajan. Mahtavaa, että olivat niin "valmiita" jo syntyessään, niin saatiin heti vierihoitoon pienokaiset ja jaksavat syödä hyvin ym.

Jos katsotte tila-autoja, kannattaa heti keskittyä ns isoihin tila-autoihin (vw sharan, seat alhambra tms). Nuo pienet (kuten Toyotan versot tai Opelin zafira) on niin kapeita, että istuimia on vaikea saada mahtumaan ja tavaratilaa ei jää lainkaan. Rumiahan nuo on kaikki, mutta on kyllä mahtavaa, kun autoon mahtuu vaivattomasti niin lapset, tavarat kuin koirakin :) Ja se on myös kiva, että tila-autoissa istuimet ovat korkeammalla, joten turvaistuinten käsittely on huomattavasti helpompaa.

Nyt kun raskaus on takana ja hormoonit myrskyää, niin olo on samaan aikaan järjettömän onnellinen ja onnekas, koska kaikki on mennyt niin hyvin. Ja koska kaksosten saaminen tuntuu todellakin etuoikeutetulta ja upealta asialta.Ja elämä tuntuu hyvällä tavalla täydeltä. Toisaalta olo on valtavan haikea, koska tuo ainutlaatuinen kahden odotusaika on nyt takana ja meille ei ehkä enempää lapsia enää tule. Lisäksi ikävöin valtavasti noita isompia lapsia ja touhuja heidän kanssaan. Nyt alkuunsa minun melkeinpä koko aika menee vauvojen syöttämiseen. Kun vielä ei ole kovinkaan hyvin ennakoitavissa syöttövälit ja toisaalta harjoitellaan vielä kaikki kolme hyviä imetysasentoja ja -tapoja. (Onneksi imuotteet on nyt molemmilla kunnossa.) Eli vaikka vauvelit nukkuisivatkin, ei kovin kauaksi voi kotoa lähteä, kun pitää oll valmiudessa tulemaan nopeasti takaisin. Imetys on kuitenkin minulle myös tärkeää ja oma valinta.

Tämä on onneksi aika lyhyt vaihe, kun sinä on totaalisen kiinni. Melko nopeaan vauvat tuntuvat hakevan jonkinlaista rytmiä. Ja helpottaa varmasti, kun ovat muutaman kuukauden vanhempia ja tottuvat meidän arkirutiineihin. Ainahan tämä synnytyksen jälkeinen aika on tällaista tunnevuoristorataa... Niin hyvässä kun huonossa ;)

Ihanaa odotusaikaa teille! :heart: Pidämme sormet ja varpaat ristissä, että teilläkin menee kaikki hyvin. Hienoa, että vauvoilla on "omat osastot", istukat ja napanuorat. Se vähentää kuitenkin riskejä melkoisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos tila-auto vinkistä. Tuo auton hankinta on just vielä sellainen juttu kun käymme mökillä yms... ni tavaraa täytyy mahtua hurjasti. Eilen illalla kerrottiin kavereille asiasta ja kommenti oli et kyl me ollaan se tietty.:ashamed: Yks älys onnitella vauvoista. Kyl huomaa et ihmiset tuntuvat jakautuvan niihin jotka ovat onnellisia uutisesta ja ovat meidän puolesta onnellisia=) ja sit on näitä jotka selän takana supisevat et "eikö nuo kaks olisi riittänyt":mad:. Jäi niin paha mieli asiasta et vieläkin itkettää:'(. Kyseessä kun oli yks paras kaveri. No mä kun olen tälläinen. Nää lapset kun ei tule helposti. Meillä nämä on taivaan lahjoja.
Kuten huomaa että kyl tätä tunne vuoristorataa on jo nyt. Sen olen laittanut merkille etten ole niin äkki syttynen kun edellisissä raskauksissa. Silloin lenti pyykkipulveripussi lattialle mäsäksi ja yks ope sai kuulla kunniansa koulun käytävällä.

Ihanaa kuulla että vauvasi oli jo todella hyvän kokoiset ja sait ne viereesi heti.:hug: Itse yritän kovasti nauttia tästä raskaudesta vaikka pelko jäytää takaraivossa koko ajan. Se on jännä et kun olet tupla odottaja ni on tupla huolet alusta lähtien.Vaikka koko ajan yritän ajatella positiivisesti. Jospa unelmakartta kurssilta saisin jotain oivalluksia. Onnea ja kamalasti voimia sinne arkeen ja rakkautta jokaiseen päivään.

Mitäs kuuluu Neiti-81 , SoonFab4 , rasavilli-77? Kuinkas teidän odotukset ovat menneet? Ja onko tullut uusia oivalluksia elämän tiellä?

Mutta nyt aamulenkille ja käymään tiimarissa ostamassa joulukortti tarpeita. Ja piparkakku taikinan meinasin tehdä. Olen yrittänyt etsiä sellaista ohjetta ,jossa olisi makua ja olisi suussa sulavia.=)
 
Hola:wave:

PUHKARHU, onnea vauvveleista:heart::heart::heart:

Täällä voidaan paksusti:LOL:

Kommenteista, tosiaan ihmiset sanoo mitä sylki suuhun tuo. Mullekin on kommentoitu ettei 3 lasta sitten riittäny, ja ettei pahimmalle vihamiehellekkään kaksoskohtaloa toivottaisi jne. Paha mielihän niistä tulee, varsinkin kun meillä on tosiaan toivottuja jokainen, ja sen sijaan että oisin järkyttynyt kaksosuutisesta, ollaan oltu tosi iloisia.
Kyllä tiedetään että rankkaa on varmasti mutta entä sitten? yhdenkin kanssa voi olla rankkaa (BEEN THERE)
Lisäksi moni manailee kaikkia vaivoja ym... vielä olen vaivatta selvinnyt, närästys nyt on, mut se on mulla ihan ilman raskauttakin:whistle:

Yksi kaveri totes mulle yhdessä vaiheessa kun mulla oli liuta keskenmenoja ja yksi kromosomipoikkeava raskaus joka jouduttiin rv 19 keskeyttämään, että olenko harkinnut sterilisaatiota kun ei tuo terveiden lasten teko onnistu.. (mulla siis 2. lapsi halkiolapsi..)
Mä olin vaan niin shokissa siitä kommentista etten saanu sanotuksi mitään ja itkin hulluna kotona:'( Ei ole kaveri enää, puhu paskaa ihan muutenkin musta järkyt määrät.... selvisi oikeastaan pari vuotta sitten sekin, ja ilmoitin ystävällisesti etten halua olla tekemisisssä sen vuoksi, ja asia periaatteessa ihan sovittu ja hän on anteeksi pyytänyt, mutten halua enää silti häntä elämääni.

Tosiaan, tiistaina ultra, huiiiii.... :)

T:Neiti+Masukit 25+1
 
Huomenta! On noi ihmiset typeriä.Ajattelee mikä homma on pää kopassa käytyvä ku ei eka onnistu ja sit kun onnistuu niin haluaisi kaikilta tukea eikä "haukkumista". Onneksi isäntä aamulla rutisti tosi kovaa ja tuumas että anna typerien puheiden olla .Siitä tuntui yhtä pahalta.

Tuota , onko kellään ollut menettämisen pelkoa ja mistä saatte voimia päästä "pinnalle"? Tää viikonloppu on ollut tosi hankala pääkopassa ja mietin et pystysköhän tuota menemään purkamaan pelkoa jonnekkin. Tuo pelkopoliklinikka tuntuu olevan synnytykseen,mut mä tarviisin nyt vahvasti tähän odotukseen.Synnytystä kun en pelkää.
Mä olen tosi iloinen ollut alusta lähtien näistä pienokaisista ja nyt kun tätä odottaa koko perhe ne pelko hiipii välillä todella vahvasti. Kun olis ultralaite kotona ni vois välillä vilkaista mitä sinne kuuluu.
Sit toinen vähän kevyempi asia. Oletteko rasvanneet masujanne ja mikä on teidän mielestä ollut hyvä? Edellisistä raskauksista ei tullut arpia ja olen muuten hyvä ihoinen,en siis kuiva. Mut nyt mahan kasvu on suurempi ni ajattelin jos tuota pyrkis jollain lailla "auttamaan" nahkaansa.
Mutta nyt pappa kierokselle. Antoisaa isänpäivää ja kovasti odotan tiistaita kanssasi Neiti-81.
 
Täällä sama juttu, sain juuri tietää odottavani kaksosia. On muuten melko merkillinen tunne siirtyä suoraan lapsettomuus-palstalta tänne. En missään nimessä valita, päinvastoin, mutta kyllähän tässä vähän jännittää miten pärjää :D Takana siis muutama inseminaatio, joista viimeisen tuloksena nämä kaksi tyyppiä :) Vertaistuki tulee tarpeeseen! Nyt viikot 8+0 ja yllättävän hyvä olo tähän mennessä.....
 
  • Tykkää
Reactions: Neiti-81
Onnea Circus tuplaonnesta ja Puhkarhu vauvoista :)

Täällä olotila ihan ok, välillä kyllä siis tuntuu paineentunnetta ja harkkasupisteluja, mutta ei vakavempaa. Maanantaina on seuraava ultra, et pian pääsee tsekkaa tilanteen. Maha alkaa pikkuhiljaa kasvaa sivuillekin, kun ei taida kauheasti enää ylös ja eteen päästä :D Aiemmissa raskauksissa maha on aina ollu eteen, siten ettei takaapäin ole huomannu et on raskaana. Nukkuakin olen saanut edelleen hyvin, ei tarvi heräillä öisin. Ja kumma kyllä, närästys ei ole vielä vaivannut. Kai nää vaivat nyt alkaa, kun täällä kehun ettei oo ollu :)

Turvallisella mielellä alkaa olla viikkojen suhteen, tänään 24+0. Vielä tietenkin saavat rauhassa kasvaa masussa, mutta alkaa sentäs olla jotkut mahdollisuudet elämään, jos käy toisin. Jostain syystä mulla on ollu olo, et vauvat on jo jouluna ulkona, vaikka sillon on vasta n. 30 viikkoa. En tiiä mistä tuo on peräisin...

Hyvää olotilaa kaikille toivoo, Soon Fab rv 24+0

P.S. viime neuvolassa rv 22+0 oli sf-mitta 25, mites muilla?
 
CIRCUS, tervetuloa:heart:

mulla oli vkolla 22+6 SF mitta 24.5cm :)


Tänään oli ultra ja kaikki hyvin :)
Viikkoja 25+4

A vauva RT:ssa, kokoarvio komeat 942g, vastasi vkoa 26+0
B vauva PT:ssa, kokoarvio kepeät 763g, vastasi vkoa 25+2

kokoero mahtui siis siihen alle 2 vkon eroon, joka kaksosilla saa olla :)

lääkärin mukaan luvassa olisi 2 tyttöä lisää tupaan:heart:
Ihan mahtavaa!!! helmikuussa oisin sit 5 tytön äiti:heart::heart:

Mutta varauksella tuon lupauksen antoi ;) ettei nyt ihan tapetoimaan aleta, vaatetta on valmiina se on pääasia:LOL:

T.Neiti+Prinsessat:heart::heart:
 
Hei kaikki tuplaodottajat!

Vihdoin loytyi aktiivinen kaksosodottajien ketju; toivottavasti tanne mahtuu viela mukaan! Soonfab4in kirjoituksia olen nahnyt tuolla maalismammoissakin (aika lailla samassa aikataulussa muuten mennaan!), mutta teita muita en viela tiedakaan... Hauska tutustua kaikki!

Ihan alkuun jotain "odottajaprofiilia" eli 34v ensiodottaja, kaksostytot tulossa, molemmat omassa pusseissaan ja omat istukat myos. Ja tanaan siis 24 + 1. Ai niin, asun mieheni kanssa Keski-Euroopassa, joten valilla huomaan olevani pihalla suomalaisista raskausjutuista (esim. KELA, aitiyslomat Suomessa, seuranta kotimaassa etc.).

Neiti-81lle karkeen onnittelut tyttouutisesta; sullahan on siella mahtava prinsessakatras! :)

Soonfab4, piti kommentoida tuota sf-mittaa. Viime viikolla laakaritarkastuksessa (eli siis 23+2) se oli 22. Olen hieman miettinyt taman kehitysta, mutta olen muutenkin tajunnut, etta kaikki raskaudet etenevat niin omalla tavallaan, etta olen pyrkinyt olemaan vertailematta. Samaa patee painonnousuun; 7kg tullut tahan mennessa, en tieda onko se paljon vai vahan vai jotain silta valilta. Onko kellaan tietoa, etta kuinka paljon kaksosraskaudessa keskimaarin tulee painoa? Mulle sanottiin heti alussa, etta kun olet noin hintela, niin saattaa tulla viela tavallistakin enemman. Sepa ei sinansa haittaa. Mutta kylla tuo 7 kgn pallukka tuossa edessa jo tuntuu... Ihanalta ja toisinaan painavalta. Uimassa on ihana kayda (taalta tietty puuttuu sellainen luxus halleista kuin sauna, mika vahan verottaa kayntimaaria), vesi kannattaa mamia kivasti.

Piti kysymani, etta onko Soonfab4n lisaksi muilla harjoitussupistuksia? Mulla niita on ollut vkilta 19 lahtien; kivuttomia ja lyhyita, mutta useita paivassa. Mitaan eivat ole lahteneet availemaan (kohdunsuu on kuulemma yhta avaamattomissa kuin valtion pankkiholvi :) ) mutta olen kuitenkin kevyella estolaakityksella tarpeen mukaan. Tyoni on kevytta toimistotyota (paivat tosin keskieurooppalaisittain pitkia...), mutta jos pystyn lepailemaan, niin niita on vahemman. Mutta luotan laakarin ja katilon sanoihin, etta kaikki on hyvin ja jatkan normaalia elamaa.

Pikaisiin kirjoittelemisiin, mukavaa ti-iltapaivaa kaikille!
Halinalle
 
Halinalle: juu suotta vertailee just mittoja tai vastaavaa toisiiin, ku me ollaan niin eri pitusia ja kokosia :) Ei niissä oo oikeeta tai väärää, kai :D Mutta ihan mielenkiinnosta kyselin. Ite oon 155cm pitkä ja se maha on heti melkein esillä ja mulla on viel 3 lasta ennestään, niin sekin kai vaikuttaa. Painoa oli mulla tullu sillo rv 22 neuvolassa n. 6 kg (jos vertaa esim. edellistä raskautta, jossa painoa oli tullut hieman enemmän kuin nyt näistä kahdesta) ja suositus olis n. 10 kg puoliväliin mennessä (tays:n monikkovalmennuksen mukaan), eli sais nousta reilusti ja vielä terveellisellä ruoalla.

Googlettamalla muuten löytyy THL:n opas "meille tulee vauvat", jos joku ei ole sitä saanut neuvolassa tai vastaavaa...
 

Yhteistyössä