9 -vuotiaan kanssa alkaa mennä mahdottomaksi

Nyt olen kyllä ihmeissäni, puolisoni myös. Meidän poika on kolmannella luokalla. Kaks ekaa vuotta teki läksynsä ihan "kiltisti", ja kokeet meni aivan ok. Eihän niitä nyt tokaluokalla paljoa ollutkaan vielä.
Nyt poika koko ajan kiukkuaa, varsinkin läksyjen kanssa. Heti menee hermo, jos joku ei mene kerrasta oikein. Aloin miettiä asioita. Hänen vanhempi veljensä on hyvä koulussa, kohtuu pienellä panostuksella. Tähän vertaa itseään jatkuvasti, luonnollisesti. Pojalla on ollut muutaman kerran ihan oikea finni naamassa. Ja puolen vuoden sisään kaksi "siemensyöksyn tapaista" lakanoilla aamulla. Itse hän ihmetteli, mitä tämä on. Ei edes ymmärrä asiaa vielä. Voiko nuo olla jo murrosiän oireita, nuo mielialanvaihtelut, ja riidanhaastaminen ihan jatkuvasti. Pitänee terveydenhoitajaan olla yhteydessä piakkoin. Terveystarkastus heillä myös on tänä vuonna, lääkärintarkastus taitaa olla vasta vitosella. Onko vastaavia kokemuksia? Edes saman tyylisiä? Ei tällaista todellakaan vielä osannut odottaa, tällaista käytöstä jne.
 
Nyt keskusteltu asiasta terveydenhoitajan kanssa. Tämä on normaalia. Murrosikä todellakin alkaa 9-13-vuotiaana. Jos ei 12 -vuotiaana (siis 5-6 lk.) ala merkkejä näkymään, täytyy kuulemma harkita aletaanko tutkimaan asiaa. Murkkuikä on siis aikaistunut entisestään. Jännä juttu tässä on se, että itse lapsuus lyhenee koko ajan...
 
Mun lapsi on jo 12-v, enkä ole tarkastellut hänen lakanoitaan, vaikka murkkuiän merkkejä onkin jo ilmaantunut. Tänä vuonna, siis kuutosella, hän on ensimmäisen kerran alkanut itse huolehtia läksyistään ja kokeisiin lukemisistaan kehottamatta.
 
Kiinnostava keskustelu parin vuoden takaa. En oo kyllä kuullu tollasesta, että 12 vuotiaana pitäs pojalla olla alkanut murrosikä, kyllähän moni menee 14 vuotiaaksikin ilman mitään merkkejä! Pojilla on ihan tavallista että se alkaa myöhemmin.
Meidän 12-vuotiaalla ei vielä kummosia oireita murrosiästä, mutta toki tuon pelaamisen ja tietokoneella olon kanssa testaa rajoja koko ajan. Toki sen ymmärtää hyvin, koska hänen mieluisimmat harrastukset liittyvät koneeseen... MIten muilla koneen ja pelaamisen kanssa? Siis miten sitä voi kontrolloida murrosikäisillä? Kun kuitenkin pitäisi jo antaa itsenäistyä vähitellen eikä olla koko ajan hengittämässä niskaan? Täällä oli ihan hyvä kirjoitus: http://lapsillelainaa.weebly.com/blog/peleja-netista-ja-pelaamisesta-muuten-vaan
 

Yhteistyössä