Väsynyt äiti tilittää - lapset 2 ja 4 ja keinot loppu

Vanhempien väsymys on viime aikoina ollut paljon tapetilla. Täällä kirjoittelee yksi väsynyt äiti jonka elämässä ihan tavallinen arki tuntuu välillä lähes ylivoimaiselta. Löytyisiköhän täältä samoin kokevia?

Meillä on ihanat kaksi- ja nelivuotiaat lapset. Asumme työtilanteemme takia kaukana sukulaisista ja vanhoista ystävistämme eli yritämme selviytyä arjesta ilman erityistä turvaverkkoa. Lapsemme käyvät päiväkotia noin 30 tuntia viikossa ja viihtyvät hienosti. Päiväkodissa ei juuri koskaan ilmene mitään ongelmia vaan molemmat ovat iloisia ja reippaita ja pystyvät toimimaan yhdessä toisten kanssa. Oppivat vaikka mitä ja syövät hyvin.

Sitten tullaan iltapäivällä kotiin ja hirveä melskaaminen alkaa. Riehuminen, kiljuminen, sängyssä pomppiminen ja sohvan selkämyksellä tasapainoilu. Sisaruksen jatkuva ärsyttäminen, vanhempien riivaaminen kunnes räjähdämme. Pestyjen pyykkien heittely lattialle, ruualla ja juomalla pelleily ja sotkeminen, ruokapöydästä karkaileminen. Pöydän alle ryömiminen kun pitäisi laittaa tarhavaatteet päälle. Lapset lietsovat toisiaan tuhmuuksiin ja kannustavat toisiaan ihastuneina jatkamaan kun meiltä aikuisilta menee hermot. Sanaakaan ei kuunnella eikä totella, tuntuu että koko elämä lastemme kanssa on välillä ihan hirveää vääntöä eikä mikään suju.

Nelivuotias joutuu usein jäähylle huoneeseensa kun suutumme hänelle kunnolla. Silloin alkaa niin hirveä ovien potkiminen ja hakkaaminen että hänet on yleensä päästettävä sieltä ennen aikojaan pois. Jäähy ei oikeastaan toimi emmekä sitä kaksivuotiaallamme käytäkään mutta nelivuotias osaa olla niin raivostuttava että tarvitsemme hetken aikaa itse hengähtää ja rauhoittua ennen kuin jatkamme hänen kanssaan mittelemistä. Sitä rauhoittumisaikaa vain ei jää kun tyyppi potkii ovea, raivoaa ja parkuu. Ovi jota hän potkii ei ole hänen eikä meidän vaan vuokraisännän.

Tämä jäähytaistelu tuntuu ihan hirveältä ja tiedän että tuo eristämisjäähy ei toimi ja jos toimii niin itseään vastaan. En vain tiedä mitä muutakaan voisin tehdä koska pelkään vähän itseäni siinä mielentilassa johon jatkuva ärsytettynä oleminen minut saa. Hetki rauhaa olisi saatava mutta sitä ei saa missään. Paitsi jos lapset istuttaa telkkarin eteen. Sekin tuntuu älyttömältä, palkita nyt sietämättömästä käytöksestä tunnin telkkarimaratonilla!

Mieheni tulee kotiin kello 18 jälkeen arkisin joten arki-iltapäivät ja illat vietetään ehkä turhankin tiiviisti yhdessä. Vastapainoksi olemme yrittäneet keksiä esikoiselle mieleistä tekemistä kahden kesken jommankumman vanhemman kanssa ainakin kerran-pari viikossa. Silloin hän käyttäytyy hienosti mutta riehuminen ja raivostuttava vauvamainen käytös jatkuu taas heti kun päästään kotiovesta sisään. Hän on taantunut ihan hirveästi neljä vuotta täytettyään – viime vuonna meillä oli fiksu kolmevuotias ja tänä vuonna pahainen uhmis! Siinä sitä sitten mennäänkin kun kaksivuotiaallakin on kunnon uhmakausi päällä…

Onko kellään muulla palstalaisella tällaista? Hirveätä rämpimistä, epävarmuutta, ahdistusta ja epäonnistumisen tunteita? Synkkiä ajatuksia että omat lapset jaksaisi kyllä ehkä just ja just erikseen mutta ei yhdessä?

Itselleni viime vuodet ovat tuoneet kaikenlaista muillakin saroilla kun perheessä. Olenkin viime aikoina aloittanut mielialalääkityksen masennukseen ja ahdistukseen. Terapiassa olen käynyt noin vuoden. Mielialalääkitys on toiminut hienosti siten että vaikka arki tuntuu vaikealta en yleensä jää vellomaan synkkiin ajatuksiin vaan pystyn toimimaan melko normaalisti ja minulla on energiaa yrittää miettiä miten lasten kanssa sujuisi paremmin ja kokeilla heidän kanssaan eri juttuja.

Nautin ihan aidosti monista lapsiperhepuuhista ja minusta on huikeaa seurata lasten kasvua ja kehitystä lähietäisyydeltä. Mieheni ei ole mikään pikku apulaiseni vaan jaamme kasvatusvastuun aika hyvin (hän esimerkiksi on hoitanut kaikki yöheräilyt sen jälkeen kun lakkasin imettämästä lapsia).

Silti tuntuu että vaikka mitä yrittäisin, tämä arki vain on tällaista hirveätä rämpimistä, huutamista ja huonoa omaatuntoa. Istutan lapset telkkarin eteen koska ihan oikeasti keinot loppuu. Siinä ne sitten istuvat onnellisina tunnin, riehuvat jonkin aikaa ja kaikki menee taas päin peetä.

Kullat foorumilaiset älkää viisastelko mulle että mitäs teitte lapsia jos ette jaksa niiden kanssa olla. En mä todellakaan tällaista suunnitellut enkä toivonut. Tahtoisin vain tietää helpottaako tämä vaikka ensi vuonna kun tyypit on vaikka kolme ja viisi? Ja miten ihmeessä asettaa rajat kun tuo jäähyhomma on ihan täys farssi, keskustelusta ei ole yhtikäs mitään apua ja pinna palaa iteltä?

Kiitos kun luitte. Ehkä tämä kirjoittaminen jo vähän helpotti.
 
Luettuani kirjoituksesi mieleeni tuli ensin miten perusasiat on hoidettu? Nukkuvatko molemmat hoidossa päiväunet ja mihin aikaan illalla mennään nukkumaan? Teetkö ruoan heti hoitopäivän jälkeen ja ovatko ruoka-ajat säännölliset? Millaista mallia näytät itse lapsille ongelmatilanteissa, pysyykö äänesi rauhallisena mutta jämäkkänä vaikka olisitkin suuttunut?

Itse keskittyisin toimimaan erityisesti vanhemman lapsen kanssa, koska pienempi on nyt siinä iässä, että ihailee isompaa ja katsoo hänestä toimintamallia hyvässä ja pahassa. Pienemmän käytös korjaantuu todennäköisesti heti kun isommankin. Tekstistäsi tulee ilmi monta kohtaa, joissa lapset toimivat rajattomasti. Jos ruokapöydässä sikailee tai karkailee paikaltaan, ota ruoka kerrasta pois ja anna seuraavan kerran vasta seuraavan aterian aikaan. Varoituslinjalle ei kannata lähteä, koska aiemmin rajat ovat todennäköisesti olleet liukuvat josta lapset menevät vain hämilleen ja oppiminen ottaa enemmän aikaa. Riehumisen saa usein loppumaan ottamalla lapsen (4v) syliin ja selittämällä rauhallisesti, melkein kuiskaamalla, että sisällä puhutaan rauhallisesti ja huonekaluja käytetään siihen mihin ne on tarkoitettu eli istumiseen tai pöytänä, jossa pidetään vain käsiä. Ei-kieltoja kannattaa välttää, lapsille on sen sijaan parempi kertoa miten heidän odotetaan toimivan. Jos pyykit lentävät lattialle, ohjaa lasta kädestä pitäen keräämään ne takaisin (vaikka aluksi iitse siirtäen niitä hänen kädellään tai jopa laittamalla itse mutta älä päästä luistamaan tilanteesta) ja sitten muista kehua hyvästä siivoamisesta vaikka tilanne alkoikin väärin tai vaikka olisit itse joutunut keräämään vaatteet. Lapselle pitää jäädä mieliuva että sinä määräät ja hänellä ei ole sananvaltaa tällaisissa asioissa. Samoin hoitoon lähtiessä lapselle ei kannata antaa mahdollisuutta päästä karkaamaan pukemisesta, ennakoi ja pidä vaikka kädestä kiinni kunnes vaatteet ovat päällä. En suosittele jäähyn käyttöä, koska se vain heikentää auktoriteettiasemaasi ja pahentaa tilannetta. Lapsia ei kannata tällaisessa tilanteessa yrittää kasvattaa keskustelemalla ("jankkaamalla kuuroille korville") tai puoliksi väkivalloin (huutamalla, jäähyillä), koska kumpikaan lapsi ei keskity eikä pysty muuttamaan käytöstään ennen kuin tilanne on saatu pysäytettyä ja lapsille on korvat löytyneet takaisin. Muista myös huumori ja hassuttelu, vaikka itseäsi ei yhtään huvittaisi, sillä on iso vaikutus kodin yleiseen ilmapiiriin. Ottakaa vaikka tavaksi mukava lukuhetki hoitopäivän jälkeen ruoan valmistumista odotellessanne!
 
Vanha triidi jo, mutta meidän tarha-ikäiset lapset käyttäytyy huonoiten juuri silloin kun eivät ole päässeet tarpeeksi ulkoilemaan. Ulkoilua tulisi olla joka päivä edes vähän aikaa jotta käytös ei menisi aivan mahdottomaksi.
 
Hei!
Meillä on saman ikäiset tytöt suunnilleen. Tottakai ne ottaa vähän takaisin iltaisin päiväkodin jälkeen. Mun varmaksi ja hyväksi todettu konsti on se että 1. Iltaruoka on valmiina jääkaapissa, joten sitä ei tarvi odotella. 2. Annan lapsille koko ajan helppoja ohjeita yksi kerrallaan mitä seuraavaksi tapahtuu ja kuinka toimitaan. 3. Annan isommalle vastuuta ja kehun kun hän hoitaa/auttaa pienempää. 4. Meillä on ruokahetki rauhallinen koska kun ruoka on hyvin aloitettu syömään tai syöty jo, laitan pöydässä videon pyörimään. Ohjelmaa katellessa saa syödä jälkiruuan. 5. Lapset hoitaa itse automaattisesti pesut ruuan jälkeen ja kysyvät mitä seuraavaksi tehdään. 6. Suunnittele iltaohjelma etukäteen mikä sinulle sopii. Anna lapsille vaikka 2 vaihtoehtoa josta he saavat valita kumpi miellyttää enemmän. Jos ilma sallii, ulkoilu on meillä aina se toinen vaihtoehto. 7. Älkää jääkö aina kotiin. Tehkää pikkureissuja vaikka vain lähikauppaan. Se on hyvä palkinto jos lapset on ollu reippaita ja hommat on sujunu. 8. Kerro lapsille aina etukäteen mitä seuraavaksi tapahtuu/pitää tehdä. Muistuta mitä ootte sopinu, käytä vaikka jotain juttua houkuttimena ensin. Esim.jos Kaikki sujuu hyvin ja oma huone/lelut on ajoissa siivottu saa jotain ekstraa. Meillä se ekstra on yksi ylimääräinen lyhyt video iltapalalla tai kylpymaraton. Eli leluja ja amme. Saatanpa syöttää lapsille iltapalakin kylvyssä niin vältyn keittiön siivoamiselta. 9. Anna lapsille riittävästi huomiota/hellyyttä/syliä/kehuja/kannustusta. 10. Pidä kiinni lupauksista! Pidä kiinni yhteisistä säännöistä ja päivärytmistä! Kun joka päivä asiat tapahtuu samaan aikaan, lapset tietää kaiken jo etukäteen. Se vähentää sinun työtäsi etukäteen. Anna lapsille tunne että he osallistuvat ja osaavat auttaa. Siitä saa hyvän mielen jokainen. Tsemppiä arkeen!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: luomupimu
Meillä on 1- ja 3-vuotiaat muksut ja täällä myös keinot ihan loppu. Eihän tuo pienempi vielä mitään pahaa tee, mutta hän tässä joutuu kärsimään.

En voi kääntää selkääni hetkeksikään tälle kaksikolle, kun isompi käyttää tilanteen hyödyksi ja käy lyömässä tai tönäisemässä pienen nurin. Uusimpana juttuna on tullut "painiminen", jossa pieni kaadetaan kumoon ja hyökätään päälle.

Sitten, kun 3-vuotiasta kieltää, ei tapahdu mitään. Kun tilanteeseen puuttuu, tulee raivarit. Kun lapsen laittaa jäähylle selityksen kera, että näin ei saa tehdä siksi ja siksi, mietit sen aikaa, kunnes rauhoitut, niin hän vain itkee. Eli tämä ei selvästi auta ja se meillä lopetetaan nyt.

Mutta mitä tilalle? Jos alan selvittää tilannetta juuri sillä paikalla ja lapsi vain raivoaa, niin pienempi on aina aivan kauhuissaan ja itkee ja huutaa peloissaan. Olen usein lasten kanssa yksin, joten en voi näinkään toimia. Millä ihmeellä isomman saa rauhoittumaan ja vielä tärkeämpää, miten tämä pikkusisaren kiusaaminen saadaan loppumaan?

Mustasukkaisuutta se taitaa olla. Kun pienempi menee nukkumaan, isompi rauhoittuu sillä sekunnilla ja on taas se oma iloinen itsensä, eikä ole mitään ongelmia tottelemisen kanssa. Miten ihmeessä jaan tasapuolisesti huomiota, kun pienempi tarvitsee vielä ihan kaikessa huomiota?
 
Keltakukka, ei muuta kuin vaan johdonmukaisuutta. Nuo tenavat osaavat hyvinkin testata, että kuinka kauan isä tai äiti jaksaa, lopettaako jossakin vaiheessa ja antaa asian olla.

Me ollaan miehen kanssa aina oltu johdonmukaisia ja pidetty kiinni kurista. 3-vuotiasta tarvitsee enää harvoin laittaa jäähylle, toisin kuin vielä vuosi sitten. Sen sijaan 2-vuotias on vielä siinä iässä, kuten veljensäkkin vuosi sitten, että kova on testaamaan yhä uudelleen ja uudelleen, eikä sana mene aina perille. Jäähylle ja pyytämään anteeksi, ennenkuin pääsee pois. Jos ei pyydä anteeksi, jäähy jatkuu. Nykyään 2-vuotias rauhottuu ja pyytää anteeksi sillä tietää, että äiti ja isä eivät jousta. Hän ei pääse jäähyltä pois ennen aikasesti.

Meillä juuri 2-vuotias on nyt se pahin "kiusaaja" 3-vuotiasta kohtaan. Päiväkodissa ei kiusaa ketään, ainoastaan kotona. Joskus myös 3-vuotias kiusoittelee 2-vuotiasta, mutta yleensä se on toisinpäin ja toisin kuin 2-vuotias, 3-vuotias tottelee kun sanoo että nyt riittää. 2-vuotias ei vielä niin ymmärrä ja täten ei aina tottele.

Jäähyä vaan. Kyllä se toimii usko pois, mutta lapsesta riippuen saattaa viedä paljon aikaa ja vaatii rutkasti kärsivällisyyttä vanhemmilta ja pitkää pinnaa. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo. :)
 
Meillä on ollut myös koetteleva leikki-ikäinen, mutta meillä helpotti kun loimme palkitsemissysteemin. Alun perin pahin ongelma oli, että lapsi ei suostunut tulemaan ulkoa sisään. Hän huusi ja parkui usein kun häntä tuotiin. Ongelma helpotti kun hän alkoi keräämään sisääntulopalkintoja eli sai tarran taulukkoon aina kun se meni ok. Kun hän oli kerännyt seitsemän, hän sai jonkun palkinnon. Se saattoi olla mikä tahansa herkku tai joku mieluinen juttu. Systeemiä voi kehittää myös, että kun taulukko on täynnä lapsi saa jonkun isomman vaikka "seikkailun" vanhemman kanssa tai mikä ikinä innostaa. Suosittelen tuota koska se tukee lapsen itsetuntoa ja antaa positiivisen aseen vanhemmallekin. Nykyisin keräämme tarroja satunnaisemmin eri syistä. Akuutti ongelma on iltatoimien venyminen, joten se pitäisi ottaa nyt syyniin seuravaksi. Lapsi tykkää systeemistä ja antaa nykyisin meillekin tarroja kun "meillä menee joku asia hyvin".

Yleisesti suosittelen myös, että ottaisit välipalaa mukaan ja menisitte puistoon hoitopäivän jälkeen purkamaan energiaa hetkeksi. Kuulostaa, että lapset kaipaavat toimintaa hoitopäivän jälkeen. Se ehkä helpottaisi kotiin menoa. Kannattaa varata kotiin joku jälkiruoka, jonka saa kun menee hyvin. Meillä se on auttanut kun tyttö ei oikein kotona rauhoitu syömään.
 

Yhteistyössä