Silmätipat tyrmäystippoina?

"vieras"
Voiko NIIN typerää ihmistä ollakaan, että jättää lasinsa vartioimatta / vieraan armoille pöytään????? Omaa tyhmyyttä.
Olen myös saanut tyrmäystippoja. Menin selvinpäin ystävättären kanssa alkuillasta baariin ja pöytään änki ärsyttävä ulkomaalaistaustainen henkilö, jota henkilökunta lopulta pyysi poistumaan pöydästämme kun lopulta hermostuin ja löin nyrkkiä pöytään.

Olin juonut vain yhden siiderin, toinen oli vasta puolillaan ja tupakalle lähtiessä jätin pulloni henkilökunnan silmien alle ja pyysin katsomaan hetken - paikka on ns. kantabaarini joten henkilökunta on tuttuja ja vahtiminen onnistuu kyllä. Tupakalta tullessa otin pullon takaisin, mentiin pöytään, join sidun loppuun ja sitten alkoikin maailma pyöriä, tuli sanoinkuvaamattoman paha olo ja tuskanhiki. Jalat eivät kantaneet kunnolla ja ystävätär puoliksi kantoi mut pihalle kun olin kuin makaronia. Halusin kotiin joten hän tilasi taksin ja puolivälissä kotimatkaa (5 km) oli pysähdyttävä oksentamaan jolloin meitä paljon kyydinnyt tuttu kuski ihmetteli miten MÄ voin olla tuossa kunnossa kun yleensä olen viimeisenä pystyssä ja autan kaikki muut kotiin. Auttoivat mut kotona ovesta sisälle, sitten olen tiltannut kaikki vaatteet päällä sänkyyn ja heräsin myöhään seuraavana iltapäivänä hillittömään päänsärkyyn.

Valitettavasti en keksi muuta syytä yhtäkkiselle totaaliselle tilttaamiselle kuin tyrmäystipat, ja epäilen vahvasti että se häädetty ulkomaalainen oli jotenkin niiden takana, kostoksi kun häädettiin pöydästämme.
 
Mimmi-86
minut tyrmättiin ja käytettiin seksuaalisesti hyväksi v.2005 ...join pari lasia skumppaa ja kun join yhden shotin niin taju lähti.. sitten joku kantoi mut autoon..ja loput on historiaa...3 miestä oli asialla...kaikki venäläistaustaisia kuulemma...eivät saaneet tuomioita..koska ei ollut silminnäkijöitä ...et sellasta...
 
ensiapu kurssin käynyt
Joo eli ite kysyin mun ensiapukurssin ohjaajalt et onks totta et silmätippoja käyttää jotkut tyrmäystippoina niii se sano mulle et joo puolenkymmentä tippaa alkoholin sekaan ja taju pois 2 minuutissa et niitä käytetään aika usein.. ja on kuullema yleistyny baareissa nuorien tyttöjen kohalla.. nytpähän itekkii ossaan varrooo ku oon aina juomassa ku joskus voi olla niitä hämäriä ihmisiä liikenteessä..
 
johanna paananen
Olin baarissa ja joku luulatavasti laittoi silmätippoja minun juotavaani. seurauksena menetin muutamassa minuutissa tajun ja minut kannettiin baarista ulos. makasin kuulemma jonkun tytön sylissä ja hän kysyi nimeäni mutta hän ei saanut mtn selvää. Järjestyksenvalvoja tilasi ambulanssin ja jouduin tiputukseen sekä otettiin monia kokeita mutta en muista paljoa siitä.
 

Yhteistyössä