Mikä on PERHETYÖNTEKIJÄ? Mitä toimenkuvaan kuuluu? Voiko LÄHIHOITAJA olla perhetyöntekijä?

  • Viestiketjun aloittaja kyselen
  • Ensimmäinen viesti
vastailen
Perhetyö tapahtuu lastensuojelun alaisuudessa. Perhetyöntekijä tukee vanhempia jotta heillä olisi voimavaroja arkeen lasten kanssa. perheen kanssa kartoitetaan, mihin he tätä perhetyötä tarvitsevat. Se EI VOI OLLA mikään epämääräinen "vanhemmuuden tukeminen" tms., vaan se on oltava konkreettinen, todennettava, osoitettava.

Esim. jos yh on aina täysin kiinni lapsissaan, perhetyöntekijä tulee kotiin katsomaan lapsia ja äiti pääsee vaikka kampaajalle, hammaslääkäriin, kauppaan, kävelylle tms. yksin ja ilman lapsia.

Perhetyöntek. ei siivoa, ei laita ruokaa, mutta opastaa vanhempia näissä asioissa, jos siinä on se ongelman ydin.

Minä itse henk.koht. en oikein ymmärrä koko perhetyön ideaa muutoin kuin että se on lastensuojelun kyttäyskeino..

Mutta virallisesti tämä on sitä perheen tukea, jonka avulla estetään vanhempia uupumuasta, autetaan jaksamaan, estetään sijoitukset ja huostaanotot.

En tiedä kelpaako lähihoitajan koulutus, vähintäänkin pitäisi olla erikoistunut joko mielenterveyteen tai lapsiin ja nuoriin.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no meil on käyny perhetyöntekijä kotiapuna, lähinnä on hoitanu lapsia kun mä olen nukkunut, käynyt lenkillä tai asioilla
meillä ei käy perhetyöntekijä lastensuojelullisin perustein, kuten joku kirjoitti että olisi lastensuojelun kyttäyskeino...
 
Meillä käy perhetyöntekijä kaksi kertaa viikossa. Auttaa kotitöissä,vauvan hoidossa,käyttää kaupassa tai jos tarvii esim. kelalla yms käydä.. Tosi iso apu kyllä ollu,vaikka osaavatkin joskus nalkuttaa pienistä asioista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vastailen:
Perhetyö tapahtuu lastensuojelun alaisuudessa. Perhetyöntekijä tukee vanhempia jotta heillä olisi voimavaroja arkeen lasten kanssa. perheen kanssa kartoitetaan, mihin he tätä perhetyötä tarvitsevat. Se EI VOI OLLA mikään epämääräinen "vanhemmuuden tukeminen" tms., vaan se on oltava konkreettinen, todennettava, osoitettava.

Esim. jos yh on aina täysin kiinni lapsissaan, perhetyöntekijä tulee kotiin katsomaan lapsia ja äiti pääsee vaikka kampaajalle, hammaslääkäriin, kauppaan, kävelylle tms. yksin ja ilman lapsia.

Perhetyöntek. ei siivoa, ei laita ruokaa, mutta opastaa vanhempia näissä asioissa, jos siinä on se ongelman ydin.

Minä itse henk.koht. en oikein ymmärrä koko perhetyön ideaa muutoin kuin että se on lastensuojelun kyttäyskeino..

Mutta virallisesti tämä on sitä perheen tukea, jonka avulla estetään vanhempia uupumuasta, autetaan jaksamaan, estetään sijoitukset ja huostaanotot.

En tiedä kelpaako lähihoitajan koulutus, vähintäänkin pitäisi olla erikoistunut joko mielenterveyteen tai lapsiin ja nuoriin.
Keminmaan perhetyöntekijät kyllä siivoavat,laittavat ruokaa yms.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja memmu89:

...luulis, että sellaiseen hommaan kelpais lähihoitajakin...
 
vastailen
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no meil on käyny perhetyöntekijä kotiapuna, lähinnä on hoitanu lapsia kun mä olen nukkunut, käynyt lenkillä tai asioilla
meillä ei käy perhetyöntekijä lastensuojelullisin perustein, kuten joku kirjoitti että olisi lastensuojelun kyttäyskeino...
No, se kyttäys on minun oma tulkinta.

Mutta perhetyö tapahtuu lastensuojelun alaisuudessa. Perhetyön asiakkaat ovat siis siten myös lastensuojelun asiakkaita. Ihan sama minkä takia teillä käyvät, mutta perhetyö ei ole mikään oma erillinen yksikkönsä, vaan se toimii jonkun isomman instanssin alaisuudessa. Kotipalvelua ei lapsiperheille taida enää missään kunnassa olla, kotipalvelu on vanhuksille lähinnä kaupassa käynti apua, tms., olen ymmärtänyt etteivät edes siivoa enää kun on resurssipula.

Mutta perhetyö ja kotipalvelu ovat kaksi eri asiaa, toimivat eri "systeemin" alaisuudessa ja kuten sanoin,
perhetyö on lastensuojelun kautta tarjottavaa apua ja tukea perheelle.

ja kun täällä sitten tulee se : "mehän emme ole mitään lastensuojeluasiakkaita, me olemme hyviä vanhempia, meillä käy perhetyö vain siksi, että.... " niin voin vastata, että juuri näin. Lastensuojelun asiakkuus ei tarkoita automaattisesti huostaanoton uhkaa ja huonoa vanhemmuutta vaan sitä, että perhe tarvitsee jostain syystä semmosta apua ja tukea, mitä voisi saada jos vaikkapa mummola tai ystäväpiiri olisi mahdollinen.

vastailen
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

meillä eivät siivoa eivätkä laita ruokaa.
 
just
Alkuperäinen kirjoittaja kolme pientä porsasta:
meillä käy ptt lapsia katsomassa kun mä oon niin paljon yksin lasten kaa muuten.
käy ainaki kerran viikosssa,kaks kertaa jos pystyy :)
ja tällä asialla ei oo mitää tekemistä lasten suojelun kans.ainakaa meidän kohalla.
Kuka on teillä perhetyönteijöiden esimies???

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vastailen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no meil on käyny perhetyöntekijä kotiapuna, lähinnä on hoitanu lapsia kun mä olen nukkunut, käynyt lenkillä tai asioilla
meillä ei käy perhetyöntekijä lastensuojelullisin perustein, kuten joku kirjoitti että olisi lastensuojelun kyttäyskeino...
ja kun täällä sitten tulee se : "mehän emme ole mitään lastensuojeluasiakkaita, me olemme hyviä vanhempia, meillä käy perhetyö vain siksi, että.... " niin voin vastata, että juuri näin. Lastensuojelun asiakkuus ei tarkoita automaattisesti huostaanoton uhkaa ja huonoa vanhemmuutta vaan sitä, että perhe tarvitsee jostain syystä semmosta apua ja tukea, mitä voisi saada jos vaikkapa mummola tai ystäväpiiri olisi mahdollinen.
No en ole kyl mikään hyvä vanhempi, enkä kruunua kiilloittele, mutta sen verran tiedän ja olen lukenut että ennaltaehkäisevä ja lastensuojelullinen perhetyö ovat kaksi eri asiaa. Esim. meidän kunnassa on lastensuojelun työntekijä aivan erikseen.
 
vastauksia
kodinhoitajaksi pääsee lähihoitaja. kodinhoitaja on just se joka siivoilee, laittaa ruokaa ja auttaa askareissa. kodinhoitajan voi saada lastensuojelullisilla perusteilla.

perhetyöntekijä on koulutukseltaan vähintään sosionomi/sosiaalikasvattaja tai muu korkeammin koulutettu. hänen koulutuksensa antaa valmiuden tukea perhettä laaja-alaisemmin, tarkkailla ja arvioida tuen tarvetta. hän ei pääsääntöisesti ole auttamassa kodin askareissa vaan tulee paikalle silloin kun tuen tarvetta on enemmän.
 
vaistailen taas
KIRJOITAN SELVYYDEN VUOKSI OMAN TEKSTINI ISOILLA, MUTTA TARKOITUS EI OLE HUUTAA.

TUOSSA ALHAALLA ON GOOGLETTAMALLA LÖYTYNYTTÄ TIETOA SIITÄ, MITÄ PERHETYÖ ON. SE TODENTOTTA ON LASTENSUOJELUN AVOHULLON TUKITOIMI. HALUSIPA SITÄ TAI EI, PERHETYÖTÄ VASTAANOTTAVA PERHE ON LASTENSUOJELUN ASIAKAS. TÄMÄ EI SIIS OLE KUNTAKOHTAINEN JUTTU, ETTÄ MEILLÄ EI, MEILLÄ KYLLÄ, VAAN VALTAKUNNALLINEN: PERHETYÖNTEKIJÄ TOIMII LASTENSUOJELUN ALAISUUDESSA. PERHETYÖNTEKIJÄN ESIMIES JA JOHTO OVAT NIINIKÄÄN LASTENSUOJELUN TOIMIJOITA.

MIKÄ SIINÄ ON NIIN VAIKEAA HYVÄKSYÄ, ETTÄ ON LASTENSUOJELUN ASIAKAS: ETTÄ KUN SE KIVA PERHETYÖNTEKIJÄ JOKA KÄY AUTTAMASSA JA KAVERINA KAHVIA JUOMASSA, PERHEESEEN TULEE LASTENSUOJELUN TYÖNTEKIJÄ.

HEHÄN MYÖS KIRJAAVAT JOKA KÄYNNIN YLÖS. TEKEVÄT HOITOTYÖN / PERHETYÖN RAPORTIN. JOKA KERTA, JOKA KÄYNNILTÄ. ASIAKKAALLA ON OIKEUS SAADA NÄHTÄVÄKSI NÄMÄ KÄYNTITEKSTIT. PYYDÄPÄ. JA KYSY, ENSI KERRALLA, MINKÄ ALAISUUDESSA HE TOIMIVAT. AVOHUOLLON ALAISUUDESSA JUU, MUTTA MIHIN TÄMÄ AVOHUOLTO KUULUU? KATSO KUNTASI NETTISIVUSTOSTA MINKÄ TOIMIALAN ALLE SIELLÄ PERHETYÖ SIJOITETAAN.

Perhetyö
Perhetyö avohuollon tukitoimena
Perhetyön monet muodot
Esimerkki perhetyön määritelmästä
Perhetyön dokumentointi

Perhetyö avohuollon tukitoimena
Lastensuojelulaissa velvoitetaan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen järjestämään lastensuojelun avohuollon tukitoimena tarvittaessa perhetyötä .

Perhetyön täsmällinen ja kokonaisvaltainen määrittely on vaikeaa. Perhetyön sisältö, toimintamuodot, tavoitteet, tekijät ja organisointi vaihtelevat eri paikkakunnilla. Perhetyö toimintana on kuitenkin vakiintunut kuntiin.

Lastensuojelulain perusteluissa perhetyöllä tarkoitetaan esimerkiksi perheen kotona tehtävää perhetyötä, joka voi olla perhetyöntekijän antamaa keskusteluapua tai tukea erilaisissa arjen toiminnoissa. Perhetyöllä voidaan mm. tukea vanhempia heidän kasvatustehtävässään, tehdä vanhemmuuden arviointia ja järjestää lapselle hänen hyvinvointiaan tukevaa toimintaa. Perhetyö on usein käytännön avun ja psykososiaalisen tuen yhdistelmä.

Perhetyötä tehdään yhteistyössä perheen ja perheenjäsenten kanssa, mutta keskeistä on aina lapsen edun turvaaminen. Osana lastensuojelutyötä perhetyö ei voi olla pelkästään tukea, vaan kontrollin elementti on lisäksi aina läsnä.

Lastensuojelun avohuollon tukitoimena järjestettävästä perhetyöstä tulee aina tehdä päätös ja tukitoimen järjestäminen tavoitteineen on kirjattava myös asiakassuunnitelmaan. Perhetyön tarve ja tavoitteet tulee kartoittaa heti työskentelyprosessin alkaessa, jotta työ olisi mahdollisimman tavoitteellista ja suunnitelmallista. Yhdessä perheen kanssa laaditulla suunnitelmalla myös motivoidaan ja sitoutetaan perhettä työskentelyyn.

Perhetyön alkukartoitus on joskus tarkoituksenmukaista tehdä samassa yhteydessä kuin lastensuojelutarpeen selvitys. Perhetyön alkukartoitus ei kuitenkaan voi korvata lastensuojelulain mukaista lastensuojelutarpeen selvitystä .

Lastensuojelun avohuollon tukitoimena järjestettävän perhetyön tavoitteena voi olla esimerkiksi kriisitilanteen laukaiseminen, uusien ongelmien ehkäiseminen tai tilanteen korjaaminen. Joskus tarvitaan lapsen ja perheen pitkäaikaista tukemista ja kannattelua, jotta lapsen kotona asuminen on edelleen mahdollista.

HEI HALOO
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vastailen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no meil on käyny perhetyöntekijä kotiapuna, lähinnä on hoitanu lapsia kun mä olen nukkunut, käynyt lenkillä tai asioilla
meillä ei käy perhetyöntekijä lastensuojelullisin perustein, kuten joku kirjoitti että olisi lastensuojelun kyttäyskeino...
ja kun täällä sitten tulee se : "mehän emme ole mitään lastensuojeluasiakkaita, me olemme hyviä vanhempia, meillä käy perhetyö vain siksi, että.... " niin voin vastata, että juuri näin. Lastensuojelun asiakkuus ei tarkoita automaattisesti huostaanoton uhkaa ja huonoa vanhemmuutta vaan sitä, että perhe tarvitsee jostain syystä semmosta apua ja tukea, mitä voisi saada jos vaikkapa mummola tai ystäväpiiri olisi mahdollinen.
No en ole kyl mikään hyvä vanhempi, enkä kruunua kiilloittele, mutta sen verran tiedän ja olen lukenut että ennaltaehkäisevä ja lastensuojelullinen perhetyö ovat kaksi eri asiaa. Esim. meidän kunnassa on lastensuojelun työntekijä aivan erikseen.
Perhetyö on ennaltaehkäisevää lastensuojelu.
 
ööli
eräästä kunnasta ja tosiaan luulin sen olevan sitä vanhemmuuden tukemista jne, mitä tuossa edellä lueteltiin. Oli aika yllätys, kun haastattelussa paljastui, että homma olisi ollut perheessä siivoamista, pyykkäämistä ja ruuanlaittoa ym. normaalia kotihommaa. Palkka olis ollu vähän päälle 1800?. Arvannette varmaan että löin haastattelun lekkeriksi enkä "saanut" sitä paikkaa. Minusta tuo on kodinhoitajan homma, ei perhetyöntekijän. Ja tosiaan olen sosionomi koulutukseltani, lisäksi mulla on toinenkin ammattitutkinto ja paljon erilaista sos.puolen lisäkoulutusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vastailen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
no meil on käyny perhetyöntekijä kotiapuna, lähinnä on hoitanu lapsia kun mä olen nukkunut, käynyt lenkillä tai asioilla
meillä ei käy perhetyöntekijä lastensuojelullisin perustein, kuten joku kirjoitti että olisi lastensuojelun kyttäyskeino...
No, se kyttäys on minun oma tulkinta.

Mutta perhetyö tapahtuu lastensuojelun alaisuudessa. Perhetyön asiakkaat ovat siis siten myös lastensuojelun asiakkaita. Ihan sama minkä takia teillä käyvät, mutta perhetyö ei ole mikään oma erillinen yksikkönsä, vaan se toimii jonkun isomman instanssin alaisuudessa. Kotipalvelua ei lapsiperheille taida enää missään kunnassa olla, kotipalvelu on vanhuksille lähinnä kaupassa käynti apua, tms., olen ymmärtänyt etteivät edes siivoa enää kun on resurssipula.

Mutta perhetyö ja kotipalvelu ovat kaksi eri asiaa, toimivat eri "systeemin" alaisuudessa ja kuten sanoin,
perhetyö on lastensuojelun kautta tarjottavaa apua ja tukea perheelle.

ja kun täällä sitten tulee se : "mehän emme ole mitään lastensuojeluasiakkaita, me olemme hyviä vanhempia, meillä käy perhetyö vain siksi, että.... " niin voin vastata, että juuri näin. Lastensuojelun asiakkuus ei tarkoita automaattisesti huostaanoton uhkaa ja huonoa vanhemmuutta vaan sitä, että perhe tarvitsee jostain syystä semmosta apua ja tukea, mitä voisi saada jos vaikkapa mummola tai ystäväpiiri olisi mahdollinen.
Ei muuten automaattisesti ole lastensuojelun alainen. Meidänkin papereissa lukee erikseen ettei olla ls asiakkaita vaikka perhetyöntekijä kävi. Hän oli apuna ennaltaehkäisemässä sitä ettei meistä tulekaan asiakkaita. Olen saanut kyllä hyvin apua lapsen kanssa ja enää työntekijää ei tarvita.
 
Yhteistyössä