+ Vastaa ketjuun
Näytetään tulokset 1 - 9. Osumia 9
  1. #1
    metsänpeitto
    Vierailija

    Kansainvälinen elinsiirtopäivä on tulossa.

    http://www.maksa.fi/fin/ajankohtaista/

    Kansainvälinen elinsiirtopäivä 18.10.2008

    Kansainvälistä elinsiirtopäivää vietetään lauantaina 18.10.2008 ympäri Eurooppaa. Päivän päätapahtuma on Ljubljanassa Sloveniassa. Suomessa elinsiirtopäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999.

    Munuais- ja maksaliitto jäsenyhdistyksineen haastaa kunnallisvaaliehdokkaat allekirjoittamaan elinluovutuskortin ja lähettämään myös haasteen eteenpäin.

    Vuosi on ollut erityisen synkkä elinsiirtojen osalta. Niiden määrä on pudonnut huolestuttavasti, koska siirtoelimistä on huutava pula. Jokainen täysi-ikäinen voi omalta osaltaan helpottaa elinluovutustoimintaa ja täyttää kansalaisvelvollisuutensa allekirjoittamalla elinluovutuskortin. Hyvää esimerkkiä voivat näyttää kunnallisvaaliehdokkaat. Kuntavaalit pidetään 26.10. Vaalien ehdokasasettelu vahvistetaan 25. syyskuuta.

    Liiton yhtenä pääviestinä on, että elinsiirrot toteutettaisiin valtion varoin. Kun elinsiirrot maksetaan kaikkien yhteisestä kassasta, ne lakkaavat rasittamasta kuntien taloutta, ja potilaiden hoitoon pääsy on tasapuolista kunnan koosta tai varallisuudesta huolimatta.

    Elinluovutuskortteja helposti saatavilla
    Viikoilla 42-43 on elinluovutuskortteja saatavilla 350 jakelupisteen Minimoi-korttitelineessä ympäri maan. Lauantaina 18.10. klo 10-17 Promobike-pyöräilijät mainostavat ja jakavat elinluovutuskortteja Helsingin keskustassa.

    Lauantaina 18.10. jäsenyhdistykset järjestävät omia tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa jaetaan elinluovutuskortteja.

    Munuais- ja maksaliitto tuottaa päivän teemasta tiedotteita,
    jotka löytyvät näiltä sivuilta viikolla 42.

  2. #2
    mä olen ärsyttävä ja nostelen B)

  3. #3
    minime
    Vierailija
    Mulla on ollu tuo elinluovutustestamentti jo 4vuotta. Läheisille oon kertonu asiasta. Että ovat hekin tietoisia, jos jotain sattuu.

  4. #4
    Multa saa hakea maksan ja munuaiset vaikka heti, mutta eipä ne enää nykynuorille kelpaa. Pitää olla uutta ja hienoa

  5. #5
    Minulla on lompakossani elinluovutuskortti ja mieheni tietää asiasta.

  6. #6
    Meillä on miehen kanssa kummallakin kortti

  7. #7
    vertainen
    Vierailija

    sittingin pisnekset on vaan niin sit

    on toi juha vaan kova poika yrittään.

  8. #8
    =(
    Vierailija
    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja vertainen
    on toi juha vaan kova poika yrittään.
    ?

  9. #9
    vieraana
    Vierailija
    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita
    Multa saa hakea maksan ja munuaiset vaikka heti, mutta eipä ne enää nykynuorille kelpaa. Pitää olla uutta ja hienoa
    No onpa mautonta, ala-arvoista jopa sinulta :/

Pikavastaus Pikavastaus

Asiakaspalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot

Toimitus

Yhteystiedot ja palaute
Otavamedia Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA

Tilaajapalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Aukioloajat: ma–pe 08:00–17:00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Käytännön Maamies
Kotiliesi
Koululainen
Moda
Parnasso
TM Rakennusmaailma
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza