mistä huono itsetunto johtuu?

Kertokaa huonoon itsetuntoon johtavia syitä. Millaiset kokemukset sen aiheuttat ja voiko lapsuuden tapahtumat tosiaan vaikuttaa vielä vanhana? Miksi en saa itsetuntoani kohdalleen? Koko elämä on pilalla sen takia.

mulla samaa vikaa /c=

http://vanhemmat.mll.fi/hoivaan_ja_kasvatan/vanhempi_lapsen_itsetunnon_kehityksen_tukena.php

Minulla oli vielä muutama vuoi sitten todella hyvä itsetunto. Nyt sen on lapsettomuus musertanut.

Mun itsetunto on ollut hyvä. Vähitellen romahti miehen petettyä minua useampaan kertaan, tajusin, että hän pitää niin tyhmänä etten huomaisi!
Muutkin elämäni miehet ovat osoittaneet, etteivät arvosta minua, pitävät täytenä nollana. Vähitellen tää on tapahtunut, mutta enää en pidä itsekään itseäni minkään arvoisena.

Varmaan moni menneisyyden asia vaikuttaa ainakin. Mulla koulukiusaaminen, henkistä(ja fyysistäkin) väkivaltaa käyttänyt ex ja kaikki muutkin tuollaiset asiat kummittelee kyllä aina. Halusin tai en, ei se itsetunto ole parhaimmasta päästä.

Jos ei koe ikinä olevansa tarpeeksi hyvä. Vanhemmat viestivät, että lapsi ei ole rakastettava tai tarpeeksi hyvä, kaveripiirissä joutuu kiusatuksi tai syrjityksi, koulussa ei ehkä opettajilta tulee ikävää palautetta tai jotain. Se johtuu siitä millaisen itse ajattelee omakuvansa olevan muiden silmissä. Ja se ajatus muotoutuu siitä miten muut kohtelevat itseä. Oman arvonsa oppii jossain määrin siitä miten muut kohtaavat sinut elämässä. Etenkin lapsuudessa kun identiteetti on muodostumassa. Aikuisena sitten näitä asioita ehkä ymmärtää paremmin, mutta syvälle juurtuneita ajatusmalleja on vaikeaa muuttaa.

Jos tyttö kokee olevansa isän pikkuprinsessa tai suhde on muuten hyvä, se vaikuttaa myönteisesti hänen itsetuntoonsa.

Hyvä suhde isään antaa ihmiselle paljon, toteaa Anja Laurila. Sen kautta nainen kokee olevansa arvokas ja ansaitsevansa myös hyvän puolison. Isänsä hyväksymä nainen osaa ja rohkenee vaatia läheisiltään hyvää kohtelua.

http://www.mtv3.fi/helmi/ihmissuhteet/artikkeli.shtml/579237?ihmissuhteet-perhe

Nimenomaan ne lapsuuden tapahtumat vaikuttavat joillakin hyvinkin pitkään, etenkin jos niitä ei kaikkia suoranaisesti tiedosta ja pysty käsittelemään/hyväksymään tapahtumia. Kaikenlaiset pettymykset ihmissuhteissa, ihan tarkoitan kaverisuhteitakin ja seurustelusuhteita, sisarussuhteita jne. Onko kateutta?

Eli omasta kokemuksesta sanoisin, että ensin täytyy löytää ne pettymykset jne. käsitellä ja hyväksyä ne ja miettiä kenelle yrität olla sellainen kuin olet. Millainen haluaisit olla? Mitä sinun täytyisi tehdä saavuttaaksesi sen ja onko toteutus ylipäätään mahdollista?

Sitten tyhmältä kuulostava vanha vinkki, mutta mene peilin eteen ja toista päivittäin omalle kuvallesi olevasi sellainen kuin haluat. Esim. "olen kaunis" . Se, mitä itsestäsi ajattelet, heijastuu kaikkeen mitä teet. Eli oman ajatusmaailman muuttaminen pikkuhiljaa siihen suuntaan kuin haluaisit olla. Kirjaimellisesti vain päätät, että tästä päivästä lähtien kunnioitan itseäni enemmän ja nautin itsestäni. Teet paljon asioita, joista sinulle tulee hyvä olo ja saat onnistumisen riemua!

Millaisissa asioissa olet hyvä? Listaa vaikka ihan paperille niin tulevat konkreettisemmaksi ja huomaat, että kyllähän niitäkin asioita aivan varmasti löytyy!

Jos on koko elämänsä saanut kuulla olevansa huonompi, tyhmempi, rumempi jne. sitä itsekkin alkaa uskomaan siihen, joten omalla asennemuutoksella on suuri merkitys tässä.

Toivottavasti sait jotain vinkkejä, vaikka välillä tuli sekavaa tekstiä. Muista, että jokainen on kuitenkin arvokas ihminen, olit ihan millainen tahansa! Tsemppiä kovasti itsetunnon kohotukseen!

Minusta hyvä itsetunto on sitä, että uskaltaa olla oma itsensä muista ja heidän mielipiteistään huolimatta. Että uskaltaa luottaa itseensä, uskaltaa epäonnistua ja olla myös heikko. Huono itsetunto on minun mielestä kehittymässä olevaa itsetuntoa.. Kun ei ole vielä ihan sinut itsensä kanssa kokee huonommuutta joissain tilanteissa. Minusta hyvä itsetunto ja hallittu elämä on eri asia. On ehkä helppo ajatella, että on hyvä itsetunto, kun elämä hymyilee ja kuljettaa leppoisasti ja kiitosta tule monesta suunnasta esim. töissä, koulussa, ulkonäöstä jne. Mutta onko sittenkin niin, että hyvä itseetunto rakennetaan myös vaikeuksien kautta, oppimalla luottamaan itseen ja omiin kykyihin.

Kiitos! Tosiaan monista vastauksistanne saan ajateltavaa. Ainakin toi isäsuhteen puuttuminen varmaan vaikuttaa. Vaikeaksi koen sen, että äitini eläessä suhteen häneen tuntui olevan ihan kunnossa, mutta nyt vasta kuusi vuotta poismenonsa jälkeen tunteet häntä kohtaan ovat jotenkin muuttuneet. En jaksa edes haudalla käydä, kun ahdistaa todella paljon.
Kaikki mitä hänestä tulee nykyään mieleen, liittyy jotenkin siihen miten hän yritti tehdä minusta isäni kopiota. Sellaisena olisin kai kelvannut. Lisäksi kaikki ominaisuudet olivat minussa huonoja, mutta siskossani hyviä. Siinä missä siskoni oli itsenäinen, minä olinkin yksinäinen ja epäsosiaalinen. Siskoni sosiaalisuus oli positiivista, mutta minussa se olikin jotain epäitsenäisyyttä ja riippuvuutta muista jne. Lisäksi mieleeni tulee jatkuvasti tilanteita joissa sain kuulla ulkonäostäni, tai pikemminkin ominaisuuksistani, huomautuksia ihan vieraiden ihmisten kuullen. Miten näitä enää voisi päässään purkaa, kun ei voi äidiltä kysyä mitä oikein tarkoitti?

Lapsuudessa koetut vastoinkäymiset voivat vaikuttaa vanhempana, itse olen tästä hyvä esimerkki. Olen 18 vuotias nuori nainen, minua on kiusattu koko peruskoulun ajan lähes tauotta eikä minulla juurikaan ollut aitoja ystäviä. Juuri se ulkonäöstä ja älykkyydestä haukkuminen vaikutti paljon, muutuin hetki hetkeltä sisäänpäin suuntautuneemmaksi ja masennuin niin pahasti, että harkitsin itsemurhaa monta kertaa, syy miksi en sitä toteuttanut koskaa on kai se, että sain aina jostain potkun eteenpäin ja yritin toivoa parempaa huomista. Myöhemmin tämä huono itsetunto aiheutti ongelmia myös muille. Syyllistyin itsekin koulukiusaamiseen, vaikka hyvin tiesinkin kuinka väärin se on ja kaduin sitä heti kun seuraukset johtivat kunnianloukkaussyytteeseen. Tämä saa minut vihaamaan itseäni aina enemmän ja enemmän, koska kostin viattomalle ihmiselle sen mitä minulle itselle oli vuosien aikana tehty ja sanottu.

Lapsuudessahan se jo muodostuu, jos muodostuu. Aikuisena sen voi myös saavuttaa. Kaikki lähtee itsensä tuntemisesta, uskalluksesta kohdata itsensä rehellisesti, kaikkine raadollisuuksineen. Tähän kompastuu lähes jokainen, tai minäkuva muodostetaan liiaksi muiden mielipiteiden varaan, ei omaansa.

Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:

Mistä huono itsetunto johtuu, on niin laaja-alainen kysymys, että siihen on vaikea vastata muuta kuin että sen saaminen on helppoa, eikä vaadi työtä.
Hyvä itsetunto taas vaatii tietoista rakentamista paljonkin -alkaenm siitä, että hyväksyy aidosti sen, että itsetunto on heikko. Sitten sitä voi pikkuhiljaa alkaa tietoisesti rakentamaan. Niin kauan kun asiaa kieltää, sen kanssa ei pääse eteenpäin.

Click to expand...

Ja missään asiassa ei kehity, jos jumittaa eikä suostu rehellisyyteen. "Ei mulla ole aikaa terapoitua" tai muu yhtä typerä itsepetos-ajatus on usein jarruna.

Itsetunto koostuu mun mielestä niin monesta tekijästä, että on vaikea eritellä et se johtuu vain tuosta ja tuosta. Mun itsetuntoa ei kyl ainakaan lapsena lisännyt se et aina esiteltiin kaikkien toimesta "Sanna on vähän ujo ja hiljainen" ja niin edelleen. Yläasteella taas sai negatiivista ulkonäkökomenttia. Eikä ne negatiiviset seurustelusuhteetkaan mitään mannaa tehnyt, "Sanna sä olet tommonen omituinen.."

Alkuperäinen kirjoittaja mun muru:

Siihen on looginen selitys. Läheiseni joutui 12 vuoden terapian käymään läpi. Siellä käytiin mm. se että vauvan aivokulut ovat TÄYSIN erilaiset kuin jo vanhemman ihmisen.
Yritän kertoa esimerkillä.
vauva 1) saa hoivaa ja paljon paljon tervettä huomiota
vauva 2) ei saa tarpeeksi

Vauva ykköselle turvattomuustilanteessa kehittyy synapsi joka toimii lopun ikää. Synapsi / synapsit tässä tapauksessa välittävät terveet reaktiot aivoissa kuten pelottomuuden tunteen ja luottamuksen ettei maailma kaadu siihen hetkeen. esim. lapsi kaatuu ja äiti ottaa syliin huutavan peloissaan olevan pienen ja puhaltaa hiuksiin ja sanoo " Sinua sattui mutta minä olen tässä ja sinulla ei ole hätää".

Lapsi b) herää öisin aina itkemään painajaisia ja mörköjä kaapista. Lapsen äiti ei jaksa kuunnella itkua vaan laittaa korvatulpat ja lukitsee makkarin oven toistuvasti.
Lapselle ei kehity synapseja jotka välittävät tiedon turvallisuuden ja "olen arvokas yksilö joka huomioidaan" tiedon. Vaan lapselle ei kehity tätä työkalua jolla myöhemmin voi käsitellä vastoinkäymisiä.

Todellisuudessa varmaan huonoon itsetuntoon ajavat vanhempien vielä pahemmat teotkin kuten dissaaminen, hylkääminen, lyöminen, rumaksi ja huonoksi haukkuminen jne.

Näistä synapseista muodostuu myös lapsen identiteetti. Tai jää muodostumatta oikealla tavalla.

Click to expand...

Tämä teksti valaisi paljon ja liikaakin. :/
Tämäkö on yksinkertainen selitys sille miksi en ole mm. tuntenut olevani turvassa missään?

Voikos vauva B:tä pelastaa enää "normaaliksi" aikuisena vai onko se toivoton tapaus?

Mulla vaikuttaa lapsuus. Vaikka meillä ei varsinaisesti ole lytätty ja haukuttu, mutta ei ole saatu kannustusta. Jotenkin vaikea selittää, vaikka päässäni kyllä tiedän mistä johtuu. Joskus muuten joku asiantuntija sanoi, että siihen miten aikuisena osaa olla miesten kanssa ja tuntea itsensä naiseksi ja arvosstetuksi, vaikuttaa miten isän on kohdellut perheessä vaimoa. Mun isä ei ole arvostanut äitiä ja arvostellut pukeutumista jne. Ja huomaan itsessäni, että välttelen miesten seuraa, kun koen että kaikki ajattelevat mun olevan ruma ja jotenkin tyhmäkin. Mä olen vaan taistellut itseni kanssa, että saan muuten itsetuntoni kohdalleen. Se on ollut vuosien työ ja nyt huomaan, että luotan jo itseeni, muuten paitsi ulkonäön suhteen. Mua auttoi se, kun tiedostin mistä huono itseluottamus johtuu. Mies yrittää sitä kaikin keinoin lytätä, esm sanoi tuossa yks päivä ettei kukaan voi ja halua olla mun kaveri, koska mä tuhoon kaikki ihmiset kenen kanssa olen... Nyt on ero tulossa, koska en voi tuollaisen kanssa olla.

Epäselvää löpinää, mutta jos jotain selkoa saa...