"Kellokortti" ja liukuva työaika - kysymyksiä

  • Viestiketjun aloittaja tietääköjoku
  • Ensimmäinen viesti
vieras
meillä voi tehdä esim joka päivä 15 min plussaa ja tehdä sitten yhtenä päivänä viikossa lyhyemmän päivän. käytäntö riippuu ihan työnantajasta ja kuinka tarkkaan työaikaa seurataan.
 
poikia3
Alkuperäinen kirjoittaja Jep:
Peesaan. Näin meilläkin. Ei tule tunteja ennen liukumaa tai sen jälkeen tehdystä ajasta... Eikä meillä edes sähkölukko päästä sisään ennen liukuman alkua, joten turha haaveilla aamuyön tuntien tekemisestä...
Tällä systeemillä pyritään varmistamaan esim. sitä, että ihmiset ovat töissä silloin kun muutkin, ja eli pääosin virka-aikaan, joten työntekijät tavoittaa helpommin.
Meillä ei ole kellokortit käytössä, sähkölukko päästää sisään erityisillä koodeilla ennen klo 8.00 ja klo 16.00 jälkeen.
 
vieras
Meillä merkkaantuvat todelliset tehdyt työtunnit. Mutta yli 40 tuntia ei voi kerryttää, sen jälkeen eivät ylityöt merkkaudu järjestelmään. Liukumista on osastokohtaisia sääntöjä. Meillä voi esimiehen kanssa sovittuaan pitää vaikka useammankin liukumilla tienatun vapaapäivän, toisilla osastoilla esim. sellainen käytäntö, että voi pitää max. neljän tunnin erissä ylityöt vapaina.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tähän asti meillä sähkölukko on päästänyt sisälle vuorokauden ympäri. Saa nähdä sitten, miten käy, kun kulunvalvonta otetaan käyttöön. Aika tylyä, jos pitää yrittää ajoittaa töihin meno minuutilleen. Ei onnistu ainakaan julkisia liikennevälineitä käyttäen.
Asut sitten varmaan julkisten kannalta huonossa paikassa, jos ei kulje sellaista kulkuneuvoa, jolla pääsisit töihin klo 7-9.
No jos myöhästyn vaikka 20 minuuttia tuosta aamuseitsemästä, niin silloin on jo pahat ruuhkat töistä lähtiessä. Enkä halua käyttää julkisia, koska niiden käyttö tulee kalliimmaksi, vie enemmän aikaa ja silloin pitää olla aamuisin minuuttiaikataulu, eikä se onnistu lasten kanssa.
 
Lumivalkoinen
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meillä merkkaantuvat todelliset tehdyt työtunnit. Mutta yli 40 tuntia ei voi kerryttää, sen jälkeen eivät ylityöt merkkaudu järjestelmään. Liukumista on osastokohtaisia sääntöjä. Meillä voi esimiehen kanssa sovittuaan pitää vaikka useammankin liukumilla tienatun vapaapäivän, toisilla osastoilla esim. sellainen käytäntö, että voi pitää max. neljän tunnin erissä ylityöt vapaina.
Meilläkin on juuri näin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Jep:
Peesaan. Näin meilläkin. Ei tule tunteja ennen liukumaa tai sen jälkeen tehdystä ajasta... Eikä meillä edes sähkölukko päästä sisään ennen liukuman alkua, joten turha haaveilla aamuyön tuntien tekemisestä...
Tällä systeemillä pyritään varmistamaan esim. sitä, että ihmiset ovat töissä silloin kun muutkin, ja eli pääosin virka-aikaan, joten työntekijät tavoittaa helpommin.
Tähän asti meillä sähkölukko on päästänyt sisälle vuorokauden ympäri. Saa nähdä sitten, miten käy, kun kulunvalvonta otetaan käyttöön. Aika tylyä, jos pitää yrittää ajoittaa töihin meno minuutilleen. Ei onnistu ainakaan julkisia liikennevälineitä käyttäen.
No onhan sulla nyt 2 tuntia aikaa ajoittaa töihinmeno. Ihme kitinää. Iso osa ihmisistä menee ja tulee minuutilleen, ilman tuntikausien liukumia.
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No jos myöhästyn vaikka 20 minuuttia tuosta aamuseitsemästä, niin silloin on jo pahat ruuhkat töistä lähtiessä. Enkä halua käyttää julkisia, koska niiden käyttö tulee kalliimmaksi, vie enemmän aikaa ja silloin pitää olla aamuisin minuuttiaikataulu, eikä se onnistu lasten kanssa.
No mutta sitä vartenhan just on se liukuma, että voi tulla halutessaan yhdeksäksi eikä puoli kahdeksaksi ja lähteä viideltä, jos viideltä on vähemmän ruuhkaa kuin puoli neljältä.

 

Yhteistyössä