Molempikätisyys

  • Viestiketjun aloittaja kaya
  • Ensimmäinen viesti
kaya
Suomalaisilla lapsilla tehdyn tutkimuksen perusteella molempikätisyys altistaa ADHD:lle ja muille keskittymiseen vaikuttaville oireille. Kätisyys vaikuttaa myös koulumenestykseen.

Pitkäaikaistutkimuksessa seurattiin 7 871:tä vuonna 1986 syntynyttä lasta Pohjois-Suomessa. Viiden vuoden iässä heistä 87 oli molempikätisiä, 632 vasenkätisiä ja loput oikeakätisiä.

Kahdeksanvuotiaina molempikätiset lapset osoittivat kaksi kertaa enemmän keskittymisvaikeuksia ja hyperaktiivisuutta kuin oikeakätiset. Lasten opettajien mukaan molempikätiset lapset myös pärjäsivät koulussa heikommin, ja vanhempien mukaan heillä oli kielenkehitysongelmia.

Oireet jatkuivat nuoruusikään asti. Tutkimuksen mukaan molempikätisillä 16-vuotiailla oli kolme kertaa enemmän hyperaktiivisuutta ja keskittymisongelmia kuin oikeakätisillä. Nuoret myös itse kertoivat ongelmista äidinkielen ja matematiikan opinnoissa. Vastaavaa oireilua ei todettu vasenkätisillä.

Tutkijoiden mukaan oireet johtuvat aivolohkojen motoriikkaa säätelevistä toiminnoista. Suomesta tutkimukseen osallistui Oulun yliopisto. Tutkimuksen tulos julkaistiin tällä viikolla Pediatrics-lehdessä.

(lainaus keskustelupalstalta)
mitä mieltä ootte?
 
Noh, mä olen molempikätinen, koulussa pärjäsin kohtalaisen hyvin (päästötodistuksessa ka 8,5), keskittymiskyky on ok, enkä mä nyt mitenkään yliaktiivinenkaan ole, ainoastaan lievä luki-vaikeus nyt aikuisiällä huomattu, mutta ei muuta :D
 

Yhteistyössä