Parisuhde jumittaa paikoillaan - mikään ei kiinnosta

  • Viestiketjun aloittaja LumottuElla
  • Ensimmäinen viesti
LumottuElla
Olemme 33-vuotiaita, pari vuotta yhteistä taivalta takana ja rakastan miestäni, mutta pelkään että suhteen jumittaminen vaikuttaa omiin tunteisiini! Tunnen olevani umpikujassa, koska jos otan asian puheeksi hän kokee sen painostuksena. Itse olisin ollut valmis jo vaikka mihin. Miehen syyt kuulostava tekosyiltä - ei vielä, työjutut, sitä ja tätä - ei mitään varsinaista TODELLISTA syytä. Toisaalta jos en puhu asiasta ja jään odottavalle kannalle pelkään sen vaikuttavan omiin tunteisiini ja rakkauteen, jota haluan varjella.

Tuntuu kuin elämä lipuisi ohitse - samalla kaikki värjäytyy tummaksi... työ ei enää kiinnosta, työpaikka tuntuu vastenmieliseltä, ennen tärkeät harrastukset eivät enää merkitse samalla tavalla, kun se kaikkein tärkein eli yhteisestä tulevaisuudesta suunnittelu puuttuu. Tiedän, että jos puhuisimme tulevasta ja suuntaisimme ajatukset eteenpäin, MEIDÄN yhteiseen tulevaan, kaikki muukin ympärillä tuntuisi erilaiselta. Jaksaisin taas innostua asioista. Nyt kun se kaikkein tärkein asia on "jäissä", ei mikään muukaan kiinnosta.

Mitä oikein teen? :(
 
manta
Kerro asiasta miehelle. Kirjoita paperille, piirrä ja selitä. Riskin ottaminen tälliasessa asiassa kannattaa. Tiedät mitä tehdä tulevaisuudessa. Ei kannata odottaa että mies herää huomaamaan joskus sinun tunteesi. Sitä ei tapahdu, vaan sinun pitää itse kertoa se hänelle.
 
LumottuElla
Alkuperäinen kirjoittaja -Jonttu-:
Mitä tarkoitat yhteisen tulevaisuuden suunnittelulla? Jos olet painostanut miestä lapsenhankintaan, niin ei ihme jos tuntee sen painostuksena.
Kyllä yhteiseen tulevaisuuteen kuuluu myös yhteiset lapset, mutta paljon muutakin - avioliitto, kodin perustaminen (tällä hetkellä asumme väliaikaisesti pienessä asunnossa), mietteet mahdollisesta perheestä, perheenperustamisen ajankohdan suunnittelu jne. jne. koko paketti tietysti!
 
-Jonttu-
Alkuperäinen kirjoittaja LumottuElla:
Kyllä yhteiseen tulevaisuuteen kuuluu myös yhteiset lapset, mutta paljon muutakin - avioliitto, kodin perustaminen (tällä hetkellä asumme väliaikaisesti pienessä asunnossa), mietteet mahdollisesta perheestä, perheenperustamisen ajankohdan suunnittelu jne. jne. koko paketti tietysti!
Kaksi vuotta suhteessa on kuitenkin hyvin lyhyt aika. Lastenhankinta on kuitenkin erittäin sitouttava ja loppuelämään vaikuttava päätös. Monikaan mies ei ole valmis lyömään kaikkia tulevaisuutta koskevia asioita kerralla lukkoon. Päinvastoin, se että toinen haluaa tietää häiden päivämäärän, lasten lukumäärän ja missä se tuleva talo seisoo, voi pelottaa toista.
Ainakin minua pelottaisi, jos mies olisi vaatinut tuota kaikkea noin lyhyen ajan jälkeen.
 
Täh??
Aika?!? Ei aika ole mitenkään oleellinen asia tässä, tunteet ratkaisevat. Toinen ihminen voi olla ventovieras vaikka 10 avioliittovuoden jälkeen, ei se aika mitään ratkaise vaan se miten kommunikaatio pelaa ja MISTÄ puhutaan.

Minusta 2v on pitkä aika 33-vuotaille ihmisille ja täysin riittävä tekemään päätös sitoutumisesta. Tiedän pareja jotka on seurustelleet ja seurustelleet, 10v seurustelu jälkeen mennään naimisiin ja erotaan vuoden päästä. Oliko se ajasta kiinni? En usko...
 
Ap.
Alkuperäinen kirjoittaja -Jonttu-:
Kaksi vuotta suhteessa on kuitenkin hyvin lyhyt aika. Lastenhankinta on kuitenkin erittäin sitouttava ja loppuelämään vaikuttava päätös. Monikaan mies ei ole valmis lyömään kaikkia tulevaisuutta koskevia asioita kerralla lukkoon. Päinvastoin, se että toinen haluaa tietää häiden päivämäärän, lasten lukumäärän ja missä se tuleva talo seisoo, voi pelottaa toista.
Ainakin minua pelottaisi, jos mies olisi vaatinut tuota kaikkea noin lyhyen ajan jälkeen.
Ei ole kyse mistään vaatimuksista vaan tunteista, minusta tuntuu että haluaisin sitoutua tuohon mieheen ja elää hänen kanssaan aina. Piste. Mies tuntee samoin, muttei ole ilmeisestikään valmis suunnittelmaan konkreettisesti tulevaa. Kaksi vuotta on omasta mielestäni varsin sopiva aika, siinä jos puhutaan oikeista asioista ja tutustutaan toiseen keskustelemalla ja KUUNTELEMALLA, aika riittää vallan mainiosti päätöksien tekemiseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap.:
Ei ole kyse mistään vaatimuksista vaan tunteista, minusta tuntuu että haluaisin sitoutua tuohon mieheen ja elää hänen kanssaan aina. Piste. Mies tuntee samoin, muttei ole ilmeisestikään valmis suunnittelmaan konkreettisesti tulevaa. Kaksi vuotta on omasta mielestäni varsin sopiva aika, siinä jos puhutaan oikeista asioista ja tutustutaan toiseen keskustelemalla ja KUUNTELEMALLA, aika riittää vallan mainiosti päätöksien tekemiseen.
Mies ei nyt vaikuta kovin valmiilta asiaan. Toivottavasti saisitte istuttua pöydän ääreen, ja viritettyä keskustelua.
 
Teppa
Meillä 12v.seurustelua takana.mies ei ole halunnut mitään konkreetista ,yhteistä...paitsi työhön kaverikisi,kaikki lomat ja vapaat aluksi menin töihin hänen luo...Nykyisin jo olen jättänyt vähemmälle kun tuntuu että teen turhaan,kun ei olekaan meidän yhteisen kodin töistä kyse vaan hänen hyvinvoinnistaan.sitten on se raha...mies sanoo ettei ole varaa kahden asua samassa talossa...ja hän on maksanut sitä ja tätä..jne..
Alkaa pikku hiljaa kyllästyttää koko suhde.olen vain kaveri joka auttaa kun hätä tulee...(en tiedä miksi niin teen??)ja jos edes vähän läheisyyttä tarvitsisin kun kerran vk.ehkä nähdään jos miehellä ei töitä...
Silloin saan osakseni haukkumiset kuinka outo ja sairas olen ym.Sama koskee seksiä jos siitä puhun,huutaa....Mielestäni seksi kuuluu parisuhteeseen ja sitäkin pitäisi olla,mutta meillä ei.Mies kyllä katselee filmejä ja on kiinnostunut naisista...mutta ei omasta tyttöystävästään..ei siis rakastele.Jos otan puheeksi mitä hän on ajatellut meidän tulevaisuuden suhteen...huuto tai luurin korvaan lyönti alkaa...
mietin siis yksin mitä tämä suhde merkitsee...
Surettaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Teppa:
Meillä 12v.seurustelua takana.mies ei ole halunnut mitään konkreetista ,yhteistä...paitsi työhön kaverikisi,kaikki lomat ja vapaat aluksi menin töihin hänen luo...Nykyisin jo olen jättänyt vähemmälle kun tuntuu että teen turhaan,kun ei olekaan meidän yhteisen kodin töistä kyse vaan hänen hyvinvoinnistaan.sitten on se raha...mies sanoo ettei ole varaa kahden asua samassa talossa...ja hän on maksanut sitä ja tätä..jne..
Alkaa pikku hiljaa kyllästyttää koko suhde.olen vain kaveri joka auttaa kun hätä tulee...(en tiedä miksi niin teen??)ja jos edes vähän läheisyyttä tarvitsisin kun kerran vk.ehkä nähdään jos miehellä ei töitä...
Silloin saan osakseni haukkumiset kuinka outo ja sairas olen ym.Sama koskee seksiä jos siitä puhun,huutaa....Mielestäni seksi kuuluu parisuhteeseen ja sitäkin pitäisi olla,mutta meillä ei.Mies kyllä katselee filmejä ja on kiinnostunut naisista...mutta ei omasta tyttöystävästään..ei siis rakastele.Jos otan puheeksi mitä hän on ajatellut meidän tulevaisuuden suhteen...huuto tai luurin korvaan lyönti alkaa...
mietin siis yksin mitä tämä suhde merkitsee...
Surettaa.
Hienoa, olet tuhlannut 12 vuotta ainutkertaista elämääsi. Onnittelut.
 

Yhteistyössä