Tanskalaiset sulhasmiehet - pikkuleipä

Varden
Pikkuleipätaikinasta tehdää kuohkea ja pehmeä, leivotaan runsailla jauhoilla ohueksi levyksi, josta otetaan sydämenmuotoisella muotilla pikkuleipiä. Sivellään munalla ja paistetaan. Jäävät aika vaaleiksi! Reunasta ovat murenevia ja keskeltä meheviä. Pohja saa hieman ruskettua.
 
"Pulu"
Löysin reseptin mummini jäljiltä ja mietin että miltäköhän niiden pitäisi näyttää? Google ei tunne näitä joten mietin että löytyisiköhän täältä joku joka tuntisi nämä pikkuleivät :)
Olen etsinyt em. pikkuleipäreseptiä, mutta turhaan. Olen syönyt Tanskalaisia sulhasmiehiä ensi kerran 50-luvun lopulla tätini luona Kalajoella. Ne olivat vaaleita ja suussa sulavia pyöreitä piparkakkureunaisia pikkuleipiä. Resepti oli muistaakseni ruutukantisessa reseptikirjassa, josta olen kirjoittanut itselleni ohjeen.

Tanskalaiset sulhasmiehet
300g hienoa sokeria (n. 3 1/2 dl)
300g perunajauhoja (n. 4 1/2 dl)
150g voita tai margariinia
1kkp kermaa
1tl soodaa
1tl vaniljasokeria
vähän jauhoja

Kaulitaan ja otetaan muotilla pikkuleipiä, jotka paistetaan kohtalaisessa uunin lämmössä.
Leviävät pellillä.

Olen tehnyt pikkuleipiä useamman kerran, mutta en ole saanut niistä kauniita. Maku on kuitenkin niin hyvä, että pikkuleivät on syöty aina ensimmäisinä kahvipöydästä.

Olen kokeillut pitää taikinaa kylmässä ennen leivontaa ja lisännyt joskus taikinaan jauhojakin, mutta pikkuleivät ovat aina levinnet uunissa. Pitäisikö rasva lisätä taikinaan pehmeänä vai sulatettuna? Olen kokeillut kumpaakin, mutta en osaa sanoa, mikä on oikea tapa. Ainesluettelon vähän jauhoja lisäys lienee tarkoitettu kaulitsemiseen.

Jos joku on leiponut Tanskalaisia sulhasmiehiä ja onnistunut hyvin, kertokoon niksinsä. Jään odottamaan
 
Varden
Kiitos paljon reseptistä! Muistan leipomisesta että jauhoja meni paljon enemmän kuin mitä ohjeessa luki. Sain reseptin aikanaan köksäntunnilla ja siihen oli lisätty desi tai pari vehnäjauhoja. Olisiko ne leviämisen estämiseksi? Ohjeen mukaan piti käyttää myös hapanta kermaa... Tein kuitenkin aina tuoreesta. Kokeilen tällä reseptillä ja mietin ja muistelen mikä on erilaista edelliseen reseptiin verraten.
 
Varden
Pipareiden rakenne perustuu näemmä sokerin osittaiselle karamelloitumiselle. Maku oikea, rakenne väärä hunajalla. Käytin liian vähän voita, joten eivät irronneet pellistä. Teen parin päivän päästä uuden satsin, katsoo sitten paremmin. Vaativat ilmeisesti aika kuuman uunin, ehkä 250 ja n. 5 min. Haastavaa kokeilua vanhalla leivinuunilla...
 

Yhteistyössä