Narsistisuus

  • Viestiketjun aloittaja Vieras
  • Ensimmäinen viesti
Vieras
Luin jutun, jossa sanottiin, että kaikki ihmiset on syntyjään narsistisia. Vanhempien tehtävä on karsia liika narsistisuus pois.

Siis voiko tosiaan olla näin, että ne narsistien vanhemmat onkin syypäitä siihen?

Itse kyllä uskon, että on siinä jostain muustakin kyse.

En ole itse kokenut narsismia enkä tiedä lähipiirissäkään, mutta lukenut olen paljon asiasta.
 
kinuski
Mun mielestä se on kyllä tavallaan luonteenpiirre. Kyllähän normaali ihminen tuntee esim. empatiaa toisia kohtaan, mutta narsisti ei. Normaali ihminen tuntee huonoa omaatuntoa tekemästään vääryydestä, mutta narsisti ei.
Saattaahan samassa perheessäkin olla täysin vastakohtaisia sisaruksia, vaikka olis samanlainen kasvatus.
Mä tunnen yhden narsistin, ja myös hänen veljensä. Tää veli on tosi ihana ja empaattinen ihminen, haluaa auttaa muita aidosti. Kun tää narsisti taas ei välitä kuin itsestään ja omasta edustaan, valehtelee jopa niin että jää siitä suoraan kiinni, silti ei välitä vaan kuvittelee olevansa jokatapauksessa oikeassa.
 
vieras
Sisarukset reagoivat kasvatukseen luonteensa mukaisesti. Kovempi kovettaa itsensä (narsisti) ja herkkä oppii empatiaa omien kokemustensa (kärsimyksensä) kautta.

Läheltä seurattua...
 
Narsistin tytär
Narsismi ei ole perinnöllistä GENEETTISESTI, mutta kasvatuksellisesti kyllä. Narsismi syntyy kun hoitosuhde häiriintyy, eli yleensä silloin kun vanhempi ei kykene täyttämään pienen lapsen (emotionaalisia) tarpeita. Monimutkainen prosessi, jossa suurin vastuu on sillä lähimmällä aikuisella, joka pitää (tai jonka pitäisi pitää) huolta lapsesta (yleensä äiti).
 
kinuski
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Sisarukset reagoivat kasvatukseen luonteensa mukaisesti. Kovempi kovettaa itsensä (narsisti) ja herkkä oppii empatiaa omien kokemustensa (kärsimyksensä) kautta.

Läheltä seurattua...
Niin, eli se loppujen lopuksi on kuitenkin luonteesta kiinni.
 
vieras
Siskoni syyttää isäämme narsistiksi, ja että siksi hänelläkin on monenlaisia ongelmia. Minun mielestäni taas isä ei ole millään tavalla narsisti. Mutta sisko itse on selkeästi narsisti, mutta ei vain itse sitä tajua. Ja tämä narsismi tuntuu olevan nykyään jotenkin niin muotitermi. Minusta narsismi ei ole vanhempien "syytä" vaan elämän kokemukset ylipäätään voivat vahvistaa jonkun taipumusta kulkeutua kohti narsistisia piirteitä.
 
Narsistin tytär
Eivät kaikki lapset tietenkään sairastu narsistivanhempien kasvatuksen myötä. Narsisti vanhempi saattaa kohdella lapsiaan eri tavoin ja mikä kaikkein tärkeintä, jotta lapsi ei sairastuisi narsistivanhemman käsittelyssä on se että lapsella on edes yksi aikuinen (hän voi olla lähes kuka tahansa läheinen aikuinen), joka tarjoaa lapselle terveet vuorovaikutuksen eväät ja on luotettava ja "järjissään".

Asperger ja narsismi ovat AIVAN eri asioita.
 
Vieras ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Sisarukset reagoivat kasvatukseen luonteensa mukaisesti. Kovempi kovettaa itsensä (narsisti) ja herkkä oppii empatiaa omien kokemustensa (kärsimyksensä) kautta.

Läheltä seurattua...
Jotain tällaista mäkin ajattelin. Että ei se ihan pelkästään vanhemmista tai yleensä huoltajista ole kiinni.
Eriluonteisia syntyessään ja ehkä sama kasvatustapa. Toisesta tulee narsisti, toisesta ei.
Siis tavallaanhan se on huoltajista kiinni, mutta eihän sitä voi vielä vauvasta tietää, että tekee väärin... Äh, vaikea selittää, mitä tarkoitan.

 
Narsistin tytär
Asperger (korjatkaa aihetta paremmin tuntevat) on neurologinen poikkeavuus. Narsismi on taas kasvatuksen myötä tullut "vika", ei elimellinen vika.

Tuli vielä mieleen, että narsistin lapset saattavat monesti käyttäytyä narsistin tavoin, sitä kuitenkaan olematta. Mielenkiintoinen ilmiö.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Sisarukset reagoivat kasvatukseen luonteensa mukaisesti. Kovempi kovettaa itsensä (narsisti) ja herkkä oppii empatiaa omien kokemustensa (kärsimyksensä) kautta.

Läheltä seurattua...
Jotain tällaista mäkin ajattelin. Että ei se ihan pelkästään vanhemmista tai yleensä huoltajista ole kiinni.
Eriluonteisia syntyessään ja ehkä sama kasvatustapa. Toisesta tulee narsisti, toisesta ei.
Siis tavallaanhan se on huoltajista kiinni, mutta eihän sitä voi vielä vauvasta tietää, että tekee väärin... Äh, vaikea selittää, mitä tarkoitan.
Sanoin aikaisemmin, että siskoni on mielestäni narsisti. Jos jotain eroja meistä etsii, niin siskoni on aina ollut se "vahvempi" ja rohkeampia ja häntä on aina siihen suuntaan myös kannustettu. Hän on menestynyt, ja vahvatahtoinen ollut aina. Minä olen ollut kiltti ja tunnollinen, tehnyt kuten on käsketty. Minusta on tullut epävarma ja huonolla itsetunnolla varustettu. Ja siskoni lulee olevansa maailman ainoa viisas, joka muut turhaan kohtelevat kaltoin, ja siksi hän kostaa muille.

Itselläni on kaksi lasta, joista toinen on hyvin vahvatahtoinen, ja toinen lauhkea lammas. Kunpa osaisinkin kasvattaa heidät oikein elämän tielle.
 
narsisti
Ehei narsistit hirviöitä oo jos niille ei anna syytä siihen... i mean jos narsisti kokee elävänsä jo muutenki hyvää elämää, ei sen tarvi yrittää päästä korkeemmalle mitä on :DD okei, narsisteilla ei oo omatuntoo, mikä antaa täyden vapauden toimii ilman minkäänlaisii tuskia siitä että onkohan nyt tullu pilattuu toisen elämä 8)

Narsistisuus ei oo välttämättä paha asia. Sehä on idioottivarma tapa kostaa kaikki paha mitä sulle käy, jos joku puhuu susta pahaa koulussa tai työpaikassa, senhä voi kostaa ihan täysin pelkällä psyykkisellä iskulla. Onhan siitä hyötyyki että ei tunne huonoo omatuntoo, eikös juu ?

Ja mitä sitte vaikka mulla on todettu narsistinen persoonallisuushäiriö ? 8) on oikeesti täyttä paskaa sanoo että narsistit ei osaa rakastaa. Jos mun persoonallisuushäiriö on totta ni paskaa se oikeesti on. Rakastan mun tyttöystävää enemmän ku itteeni, enkä oo koskaa ajatellu että voisin käyttää sitä mitenkää hyväkseni. Mun tyttö on mua parempi ihminen, eikä mulle oo vaikeeta tajuta sitä, mutta se on semmone ihminen joka ei saa kärsii, ei mistään tai mä skitsoon :)

Puolet niistä pahoista asioista mitä narsisteista puhutaan on roskaa jos multa kysytään 8D sanotaan et narsistit ei huomaa omaa ongelmaansa. Okei, mä en nää mitä ongelmaa mun ajattelutavassa on, pidän itteeni muita parempina, jaan ihmisii luokkiin, enkä kärsi niiden psyykkisestä kidutuksesta. Jos kaikki eläis tällee ni kaikkien ois helppoo olla onnellisii. Mun tyttöystävä on ainoo joka on mun tasolla, se on ainoo jolle en haluu tehä pahaa missää nimessä. Mun perheestä, frendeistä eikä tytsästä puhuta pahaa, eikä niihi kosketa.

Mun mieli on ehkä narsistinen, mut kyllä mä muistaki välitän. En ehkä käytä frendei hyväkseni, mut ne on joka tapaukses avain mun onneen. Jos mulla ois vähemmä frendei ni en ois näi onnelline ihmine :) ei mun tarvi niitä hyväksee käyttää.
 

Yhteistyössä