*

Mitäs sitten kun mielenterveyspalveluistakaan ei saa apua?
+ Vastaa ketjuun
Sivu(t) 1 / 3 12 ... ViimeinenViimeinen
Näytetään tulokset 1 - 25. Osumia 62

Ketju: Mitäs sitten kun mielenterveyspalveluistakaan ei saa apua?

  1. #1
    "vieras"
    Vierailija

    Mitäs sitten kun mielenterveyspalveluistakaan ei saa apua?

    Olen käynyt kohta vuoden psykiatrilla, aluksi olin selvästi masentunut, nyt kai vaan yleisesti ahdistunut.. joka kerta vaan puhutaan "jostakin" mutta millekään ongelmistani ei ole tehty mitään, ja viimeksi kysyin että eikö täällä pitäisi parantua jotenkin, se psykiatri (vai -logi) vain kyseli että no mitä haluan hänestä, sanoin että jonkin diagnoosin että voin parantua, mutta mitään ei tapahdu..

    ..en saa enää opiskeltua, istun vain päivät pitkät kotona, olen yksinäinen enkä halua mennä ulos (psykiatrin vastaus vain että no kannattaisiko mennä, kun mieheni pyytää kävelylle mutta en halua, se on raskasta ja siellä on ihmisiä..) ei tästä tule enää mitään. Luulen että masennuskausi on taas tulossa enkä selviä enää uudesta sellaisesta. Opiskelu olisi gradua vaille tehty, mutta en jaksa. Gradu piti aloittaa syksyllä, en ole aloittanut ja pelottaa miten käy tukien.

    Beckin depressioasteikolla tulos oli äsken 27, se on ollut enemmänkin, mutta miten voin olla terve jos en kykene tekemään töitäni (opiskella) ja tuossakin sanotaan että lääkäriin jos on yli 17.. onko kyse siitä vain että olen laiska ja arvton ihminen? En ollut ennen. Olin ahkera, liiankin. Mutta jos olen niin ehkä aikani täällä on sitten tosiaan täynnä..

    ..yths:n mielenterveyspalveluista ei saa apua. EN OSAA KERTOA LÄÄKÄRILLE MITEN MINUA PITÄISI AUTTAA!!! Joten mikään ei mene mihinkään suuntaan.

  2. #2
    "vieras"
    Vierailija
    Osta köysi.

  3. #3
    vv
    Vierailija
    vitamiinikuuri ja kaverin kanssa lenkille! Ja pura mieltäsi kirjoittamalla päiväkirjaa.

  4. #4
    Soiku
    Vierailija
    Joskus on paikallaan vaihtaa psykiatria/psykologia. Kaikkien kanssa ei vaan kemiat kohtaa ja silloin ei kyllä parantumisestakaan tule mitään. Ammattitaitoinen psykiatri kyllä toki huomaisia tilanteen itsekin, siis sen, ettei ole sinulle avuksi ja ehdottaisi vaihtoa itsekin.. Mutta toki osa haluaa pitää ammattiylpeydestään kiinni kynsin hampain.

    Ota asia puheeksi seuraavalla kerralla.

  5. #5
    "a p"
    Vierailija
    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja vv Näytä viesti
    vitamiinikuuri ja kaverin kanssa lenkille! Ja pura mieltäsi kirjoittamalla päiväkirjaa.
    Syön paljon vitamiineja ja kalaöljyjä. Kavereita ei ole, on vain avomies joka on kyllä rakas mutta mulla ei riitä energia lähtä "kävelylle". En vain halua. Siellä on ihmisiä joilla on nätit vaatteet ja ovat kauniita ja mulla tulee vain paha mieli kun olen niin huono ja ruma.

    Sinä joka sanoit että osta köysi - valitettavasti olen nähnyt mitä itsemurha tekee ympäristölle, se hidastaa tuota mielitekoa ihan pirun paljon. En vihaa muita ihmisiä niin paljon vaikka en heidän kanssaan enää tekemisissä olekaan.

  6. #6
    ex-masentunut
    Vierailija
    mä kävin vuosia psykologeilla/psykiatreilla eikä ollut niistä mitään apua eikä lääkkeistäkään sitten löysin nykyisen mieheni ja hän osasi tsempata pikku hiljaa alkuun ja aina rohkaista minua. Aluksi kävin vain ihan kioskilla kun pelkäsin ihmisiä sitten hänen kanssaan kävelyllä, hän tsemppasi niin paljon että yhtenä päivänä uskalsin hakea jo yksin kouluun ja pääsin opiskelemaan ja nyt teen näyttötutkintoja. Tsemppiä sulle aloita pienistä asioista, mene miehesi kanssa kävelylle yms.

  7. #7
    "vieras"
    Vierailija
    Miten ois lääkkeet? Mikään lässyn lässyn ei auta.

    Toisaalta itse lopetin lääkkeet kun huomasin eläväni rinnakkaistodellisuudessa. Mutta tämä oli vain minun kokemus.

  8. #8
    "vieras"
    Vierailija
    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja Soiku Näytä viesti
    Joskus on paikallaan vaihtaa psykiatria/psykologia. Kaikkien kanssa ei vaan kemiat kohtaa ja silloin ei kyllä parantumisestakaan tule mitään. Ammattitaitoinen psykiatri kyllä toki huomaisia tilanteen itsekin, siis sen, ettei ole sinulle avuksi ja ehdottaisi vaihtoa itsekin.. Mutta toki osa haluaa pitää ammattiylpeydestään kiinni kynsin hampain.

    Ota asia puheeksi seuraavalla kerralla.
    Kun minä en tiedä mitä siellä pitäisi tapahtua, niin en tiedä tapahtuuko kaikki oikein Olen oikeasti ihan itku kurkussa taas tämän tunteen kanssa, hän vain istuu ja minun pitäisi osata kyselemättä kertoa muka asioita, ja koska minulta ei kysytä, en niitä pahimpia ole puhunutkaan vaan vain muita asioita. Eikä se puhuminen auta yhtään mitään.. Vai pitäisikö sen auttaa? Pelkän puhumisen?!

  9. #9
    vv
    Vierailija
    kirpparille mars mars, siellä on halvalla ihan kivoja vaatteita.parturillekin pääsee ilmaiseksi - mene hiusmalliksi. siellä tehdään juuri sinulle uusi ilme. Ja sen jälkeen menet miehesi kanssa lenkille!

  10. #10
    "a p"
    Vierailija
    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja "vieras" Näytä viesti
    Miten ois lääkkeet? Mikään lässyn lässyn ei auta.

    Toisaalta itse lopetin lääkkeet kun huomasin eläväni rinnakkaistodellisuudessa. Mutta tämä oli vain minun kokemus.
    Pelkään lääkeitä ihan kamalasti. Luulen että ne tekevät minusta eri ihmisen. Niistä on ollut nyt kaksi kertaa puhetta, mutta tuo psykiatri sanoi että ne "tekevät mielen liikkuvammaksi" ja on sitten oma asia mitä sillä liikkuvuudella tekee, pelkään että minulla ne vain pahentavat tilannetta ja näen vain enemmän "ilkeitä" ja "parempia" ihmisiä ympärilläni.. parempi olla katsomatta.

  11. #11
    "hanna"
    Vierailija
    Olen samaa mieltä kuin Soiku, että psykiatrin/psykologin vaihtaminen voi olla paikallaan. Terapiassa kaikkein tärkein on suhteen toimivuus, se, että työntekijällä ja asiakkaalla "synkkaa". Onko sulla mielialalääkitystä? Miten usein käyt psykiatrilla/psykologilla? Olen itse alalla ja olen sitä mieltä, että useimmiten toipuakseen masennuksesta ihminen tarvitsee sekä lääkityksen että keskusteluterapiaa. Ja keskustelukäyntien pitäisi olla tiiviitä, esim. kerran kuussa tai harvemmin ei riitä...

  12. #12
    "a p"
    Vierailija
    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja ex-masentunut Näytä viesti
    mä kävin vuosia psykologeilla/psykiatreilla eikä ollut niistä mitään apua eikä lääkkeistäkään sitten löysin nykyisen mieheni ja hän osasi tsempata pikku hiljaa alkuun ja aina rohkaista minua. Aluksi kävin vain ihan kioskilla kun pelkäsin ihmisiä sitten hänen kanssaan kävelyllä, hän tsemppasi niin paljon että yhtenä päivänä uskalsin hakea jo yksin kouluun ja pääsin opiskelemaan ja nyt teen näyttötutkintoja. Tsemppiä sulle aloita pienistä asioista, mene miehesi kanssa kävelylle yms.
    Kiitos. Mieheni on tosiaan ainoa joka on saanut autettua minua. Haluaisin vain parantua niin etten olisi hänen varassaan, ja nyt kun minulla menee jo vähän paremmin kuin aiemmin, luulen että hän luulee jo että minun pitäisi olla jo normaali.. pystyn siis käymään esim. kaupassa tai koulussa jos tsemppaan itseäni kovasti, mutta useimmiten jätän vain menemättä.

  13. #13
    "eräs"
    Vierailija

    joo

    Hanki joku toinen keskusteluapu. Sun pitäis käydä läpi esim. menneisyyttä, jostakinhan ne masennukset kumpuaa.. tiedän sen omasta kokemuksesta. Käyn myös keskustelemassa enkä ole kyllä parantunut!!
    Tänä aamuna taas olin niin kauheassa olossa ja ajattelin ettei tästä tule mitään kun kaikki jatkuu kuin
    ennenkin. Voin aina vaan yhtä huonosti.
    Ja se diagnoosin saaminen ei sua paranna. Sun pitäis saada yhteys niihin asioihin mitkä vaikuttaa tuohon sun oloon. Ja tunnetasolla.

  14. #14
    "vieras"
    Vierailija
    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja "vieras" Näytä viesti
    Kun minä en tiedä mitä siellä pitäisi tapahtua, niin en tiedä tapahtuuko kaikki oikein Olen oikeasti ihan itku kurkussa taas tämän tunteen kanssa, hän vain istuu ja minun pitäisi osata kyselemättä kertoa muka asioita, ja koska minulta ei kysytä, en niitä pahimpia ole puhunutkaan vaan vain muita asioita. Eikä se puhuminen auta yhtään mitään.. Vai pitäisikö sen auttaa? Pelkän puhumisen?!
    Joskus jo pelkkä puhuminen auttaa, toiset tarvitsevat lääkityksen, jotkut molempia. Mutta jos sinulla on jo pitkään ollut semmoinen tunne, ettei tilanne aukea, niin kuuntele toki itseäsi! Sinähän sen parhaiten tiedät, auttaako tilanne vai ei.

    Mä itse kävin vuoden verran psykologilla. Tai kävin jo pari vuotta aiemmin toisen psykologin luona. Ensimmäinen psykologi oli juuri semmoinen, joka oletti, että minä itse kerron kyselemättä kaiken. Ei se auttanut mua avautumaan yhtään. Lopetin käynnit ja yritin tulla toimeen omillani. Pikku hiljaa olo vain paheni ja paheni ja hakeuduin toisen ammattiauttajan luokse. Hänen kanssaan tiesin jo kerrasta, että tällä kertaa sain apua. Silloin kun en itse osannut kertoa, psykologi auttoi minua kyselemällä eteenpäin. Monesti kävi niin, että käynnin jälkeen minulla oli ihan älyttömän paha olla loppupäivän ja vielä seuraavankin, kun asiat oli niin pinnassa. Sitten seuraavana päivänä huomasin, että olo oli kevyempi ja pikku hiljaa se käynnin jälkeinen paha olo kesti vähemmän aikaa jne. Vuoden päästä tulin siihen tulokseen, että nyt pärjään jo itsekseni.

  15. #15
    "a p"
    Vierailija
    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja "hanna" Näytä viesti
    Olen samaa mieltä kuin Soiku, että psykiatrin/psykologin vaihtaminen voi olla paikallaan. Terapiassa kaikkein tärkein on suhteen toimivuus, se, että työntekijällä ja asiakkaalla "synkkaa". Onko sulla mielialalääkitystä? Miten usein käyt psykiatrilla/psykologilla? Olen itse alalla ja olen sitä mieltä, että useimmiten toipuakseen masennuksesta ihminen tarvitsee sekä lääkityksen että keskusteluterapiaa. Ja keskustelukäyntien pitäisi olla tiiviitä, esim. kerran kuussa tai harvemmin ei riitä...
    No olen käynyt juuri keskimäärin kerran kuussa. Hän kysyy aina käynnin päätteeksi että haluatko tulla enää ja kun vastaan että kai sitten (usean kerran olen jo ollut vastaamassa että antaa olla) kysyy että koska, ja olen ehdottanut aikaa n. kuukauden päähän kun en halua tulla aiemmin, kun sinne menokin on raskasta.

    Miten psykiatria saa vaihdettua, tuleeko siitä sitten kamalasti kyselyä että miksi ja taas että MITÄ HALUAT? kun en osaa vastata että mitä.. kai että joku ottaisi oikeasti asioista selvää.

    Ei ole lääkkeitä. Resepti on ollut kaapissa vuoden, mutta en ole ostanut lääkkeitä.

  16. #16
    "irmeli"
    Vierailija
    Sysäät sä nyt vastuun siitä parantumisesta muiden niskoille. Jos sä et ole itse valmis tekeen mitään muuta kun istumaan kotona niin miten se tilanne vois muuttua sillä et joku sanoo sulle jonkun taudin nimen jonka takana voit sit loppu ikäs siellä kotona istua. Oikeasti kokeile edes pikku hiljaa lähteä sieltä kotoa liikkeelle. Käy ostaas uusia vaatteita ja tee niille asioille jotain.

  17. #17
    "vieras"
    Vierailija
    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja "a p" Näytä viesti
    Pelkään lääkeitä ihan kamalasti. Luulen että ne tekevät minusta eri ihmisen. Niistä on ollut nyt kaksi kertaa puhetta, mutta tuo psykiatri sanoi että ne "tekevät mielen liikkuvammaksi" ja on sitten oma asia mitä sillä liikkuvuudella tekee, pelkään että minulla ne vain pahentavat tilannetta ja näen vain enemmän "ilkeitä" ja "parempia" ihmisiä ympärilläni.. parempi olla katsomatta.
    No kärsi sitten.

  18. #18
    "a p"
    Vierailija
    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja vv Näytä viesti
    kirpparille mars mars, siellä on halvalla ihan kivoja vaatteita.parturillekin pääsee ilmaiseksi - mene hiusmalliksi. siellä tehdään juuri sinulle uusi ilme. Ja sen jälkeen menet miehesi kanssa lenkille!
    Tuo minun koulu on sellainen että pitäisi olla vain burberryä ja vastaavaa päällä että olisi muiden tasolla. Ei oikein kirpparit auta

  19. #19
    "vieras"
    Vierailija
    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja "a p" Näytä viesti
    Tuo minun koulu on sellainen että pitäisi olla vain burberryä ja vastaavaa päällä että olisi muiden tasolla. Ei oikein kirpparit auta
    Kasvata itsetunto.

  20. #20
    "a p"
    Vierailija
    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja "eräs" Näytä viesti
    Hanki joku toinen keskusteluapu. Sun pitäis käydä läpi esim. menneisyyttä, jostakinhan ne masennukset kumpuaa.. tiedän sen omasta kokemuksesta. Käyn myös keskustelemassa enkä ole kyllä parantunut!!
    Tänä aamuna taas olin niin kauheassa olossa ja ajattelin ettei tästä tule mitään kun kaikki jatkuu kuin
    ennenkin. Voin aina vaan yhtä huonosti.
    Ja se diagnoosin saaminen ei sua paranna. Sun pitäis saada yhteys niihin asioihin mitkä vaikuttaa tuohon sun oloon. Ja tunnetasolla.
    Yritin puhua menneisyydestä, kertoa esim. isän alkoholismista ja pettämisistä ja porukoiden kamalasta erosta johon minut vedettiin.. mutta se jäi noiden mainitsemisen tasolle, en osannut kertoa siitä eteenpäin, en muistoista että olen ihan pieni ja pelkään ihan helvetisti kun isä murtautuu huoneeseen oven läpi ja sammuu minun huoneen makkarille tai siitä että isä on pettänyt meidän perhettä parhaan kaverin äidin kanssa (kuinka keneenkään voisi enää luottaa?!) enkä siitä että lukiosta päästyäni makasin 3 viikkoa sängyssä, ettei minun tarvitsisi nähdä ketään.. ..enkä siitä, että oma mieheni on joskus väkivaltainen. Siinä. Noita en ole kertonut kenellekään enkä kerro, ellei sitä pakoteta ulos minusta.

    Psykiatrin mielestä minulla ei ole mitään traumaa josta pitäisi puhua ja josta puhumalla voisi parantua.

    Olen aina ihmisten edessä vahva ja tekoiloinen, jopa psykiatsini. "Ei tässä mitään" -asenne. Ehkä minua ei sitten voi auttaa.

  21. #21
    "a p"
    Vierailija
    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja "vieras" Näytä viesti
    Kasvata itsetunto.
    miten?!

    Taidat olla sama ihminen koko ajan joka vastailee. Oletko samanlainen kuin minä? Juuri noin voisin vastata itsellenikin ja olen vastaillut vuosia, kun olen halunnut vahingoittaa itseäni.

  22. #22
    vv
    Vierailija
    niin, mikähän auttaa? Hyväksy itsesi ettei sinulla ole rahaa mielin määrin- ei meillä muillakaan ole. ja vaihda koulua jos itsetuntosi on kiinni vaatteista. Aikuistu äläkä rutise.

  23. #23
    ex-masentunut
    Vierailija
    Mua auttoi kun mä lopetin psukologeilla/psykiatreilla käymisen kun vuodesta toiseen jauhettiin mun kauheaa lapsuutta ja aikuisikää se vanhan asian kaivelu ei auttanut teki vain katkeraksi. Sitten nykyinen mieheni neuvoi että unohdan vanhat asiat ja katson tulevaisuuteen ja se on ollut minulle parasta lääkettä.

  24. #24
    "eräs"
    Vierailija

    no

    Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja "a p" Näytä viesti
    Yritin puhua menneisyydestä, kertoa esim. isän alkoholismista ja pettämisistä ja porukoiden kamalasta erosta johon minut vedettiin.. mutta se jäi noiden mainitsemisen tasolle, en osannut kertoa siitä eteenpäin, en muistoista että olen ihan pieni ja pelkään ihan helvetisti kun isä murtautuu huoneeseen oven läpi ja sammuu minun huoneen makkarille tai siitä että isä on pettänyt meidän perhettä parhaan kaverin äidin kanssa (kuinka keneenkään voisi enää luottaa?!) enkä siitä että lukiosta päästyäni makasin 3 viikkoa sängyssä, ettei minun tarvitsisi nähdä ketään.. ..enkä siitä, että oma mieheni on joskus väkivaltainen. Siinä. Noita en ole kertonut kenellekään enkä kerro, ellei sitä pakoteta ulos minusta.

    Psykiatrin mielestä minulla ei ole mitään traumaa josta pitäisi puhua ja josta puhumalla voisi parantua.

    Olen aina ihmisten edessä vahva ja tekoiloinen, jopa psykiatsini. "Ei tässä mitään" -asenne. Ehkä minua ei sitten voi auttaa.
    Tuossa se sun vastaus tuli. Se pelkkä mainitseminen kun ei vielä auta, se on hyvä alku.
    Ja psykiatrisi sanoo väärin, sun pitäisi puhua noista mainitsemistasi tapahtumista. Ja käydä niitä läpi ajan kanssa. Onkohan toi sun lääkäri ihan ajan tasalla?
    Vaihda keskusteluapua!!
    Ja se vahvuus ja tekoiloisuus, se on kuorta jonka alla sinä kärsit.
    Mulla on pahoja traumoja joista en oo vielä päässyt ja jos mainitsen ne tapahtumat, en vielä
    parane pelkällä maininnalla!! Kun ne kaivavat mun sisuksissa, tuska, pelko ja kauhu. Joka päivä.

  25. #25
    "hanna"
    Vierailija
    Oletko hoidossa mielenterveystoimistossa vai missä?
    Sinun kannattaisi kertoa tälle psykiatrille/psykologille suoraan, ettet koe käynneistä olevan mitään hyötyä ja että haluaisit kokeilla toista työntekijää. Olen itse mielenterveystoimistossa terapeuttina, ja noin homma toimii ainakin meillä... Jos kyseinen ihminen on ammattilainen, hän kyllä tietää, etteivät kaikki terapiasuhteet toimi.

    Mielestäni sinun kannattaisi aloittaa masennuslääkitys. Älä turhaan pelkää lääkkeitä, kyllä jokaiselle yleensä löytyy sopiva lääke. Kun mielialasi lääkityksen ansiosta hieman kohenee, pystyt paremmin lähtemään mukaan terapiaan ja käymään asioita läpi. Muistutan aina omille asiakkailleni, että terapia vaatii paljon työtä - terapia ei ole sitä, että työntekijä antaa ohjeita/neuvoja, joiden mukaan toimimalla asiakkaan vointi paranee. Terapia vaatii kärsivällisyyttä, koska se vie aikaa. Ja aluksi voi käydä niin, että olo joksikin aikaa hiukan pahenee, kun aletaan päästä arkojen asioiden ytimeen.. Sitä ei kannata säikähtää.

    Mielestäni sinun kannattaisi käydä juttelemassa kerran viikossa tai ainakin kerran kahdessa viikossa. Kerran kuussa on ihan liian harvoin, jos haluaa terapiasta olevan jotakin hyötyä.

Sivu(t) 1 / 3 12 ... ViimeinenViimeinen

Pikavastaus Pikavastaus

Asiakaspalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot

Toimitus

Yhteystiedot ja palaute