Laminaatti vai parketti lapsiperheeseen?

  • Viestiketjun aloittaja raksa-akka
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;26274024:
Suonet anteeksi, mutta minä kyllä kehottaisin kuitenkin harkitsemaan vielä sitä parketin laittamista sinne keittiöön. Nämä nykyiset lautaparketit kun eivät kestä vettä ollankaan samalla tavalla kuin ne "vanhan hyvän ajan" paikalleen liimatut parketit. Ja sitä vettä tahtoo aina keittiössä kuitenkin jonkin verran lattialle roiskua.

Olohuoneeseen ja makkareihin hyvälaatuinen (joita suurin osa nykyään parkettina myytävästä puuviilujätteestä ei ole) parketti on ok, mutta keittiöön ja eteiseen laattalattia on aivan ehdoton niin veden- kuin kulutuksenkeston ja puhdistettavuuden kannalta.
Jonkin verran tässä tallusteltu erilaisilla lattioilla että tiedetään mitä halutaan ja mikä sopii meille, mutta kiitos kuitenkin :)
Vanhanajan lautalattia olisi ollut parhain, mutta lattia olisi noussut liikaa ja sitä kautta teettänyt liikaa muita töitä. Seuraavaan kotiin sitten.
 
Meillä ollut ihan sama ongelma, eli mitä laitetaan uuteen taloomme lattiapinnaksi (vesikiertoinen lattialämmitys kaikkialla). Nykyisessä kodissamme on parketti kaikkialla kosteita tiloja lukuun ottamatta ja mä en ole tykännyt. Pienten lasten ja keskikokoisen koiran kanssa ei ole ollut hyvä yhdistelmä. Näillä näkymin olemmekin päätyneet Paradorin tähän laminaattiin, ainakin vaikuttaa sopivalta (livenä nähty ja kokeiltu, en toki tiedä, millainen on pitkäaikaisessa käytössä):

Erikoisparketti.fi | Verkkokauppa | PARADOR Tammi karkeasahattu lankku , Parketti, Parketit, Laminaatti, Laminaatit, Kattopaneelit, Jalkalistat
Me päädyimme pari vuotta sitten juurikin noihin Paradorin laminaatteihin. Meillä ei kylläkään ole juuri tuon linkin laminaattia, mutta kaipa nuo lienevät pintaa lukuunottamatta samaa kamaa. Ollaan oltu kyllä erittäin tyytyväisiä. Ei ole ollut mitään noista tässäkin ketjussa mainituista ongelmista; ei ole liukas, ei tunnu kylmältä (vesikiertoinen lattialämmitys), ei kopise (hyvin valetut lattiat, kunnollinen aluskate), ei ole hankala puhdistaa jne. Yhtään ainoata koloa tai muutakaan jälkeä ei parin vuoden asumisen jäljilta ole simään sattunut.

Alkuperäisenä ajatuksena oli korvata nuo laminaatit parketilla heti, kun lapset ovat sen ikäisiä, että eivät enää paukuta päivittäin niitä pikkuautojaan lattiaan. :) Ollaan oltu noihin kuitenkin niin tyytyväisiä, että on alettu hiukan empimään, että josko ei vaihdettaisikaan. Näkee nyt sitten.
 
niib
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;26274092:

Kiva kun kerroit kokemuksistanne, toivottavasti emme tosiaan ole mitään ihan sutta valitsemassa. :D Saako vielä udella, mitä laitoitte aluskatteeksi? Me olemme pohtineet tuota Parador Duo-Protectia, olen käsittänyt, että hyvin valetulle betonilattialle ei muuta tarvitsisikaan kuin tuon ja siihen sitten laminaatti päälle. Pitää toki vielä varmistaa jostain tuo.
 
Jos valu on tasainen (niinkuin tietysti hyvän valajan jäljiltä pitäisi olla), niin sillä aluskatteella ei ole niin suurta merkitystä. Sen kopinan kun aiheuttaa nimenomaan epätasainen valu; laminaatti ei ole tiiviisti alustaansa vasten. En kerta kaikkiaan muista sen meidän aluskatteemme nimeä/merkkiä, mutta jotain betonilattialle ja nimenomaan laminaatille tarkoitettua se oli.
 
niib
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;26274243:
Jos valu on tasainen (niinkuin tietysti hyvän valajan jäljiltä pitäisi olla), niin sillä aluskatteella ei ole niin suurta merkitystä. Sen kopinan kun aiheuttaa nimenomaan epätasainen valu; laminaatti ei ole tiiviisti alustaansa vasten. En kerta kaikkiaan muista sen meidän aluskatteemme nimeä/merkkiä, mutta jotain betonilattialle ja nimenomaan laminaatille tarkoitettua se oli.
Ok. Kyllä meillä onneksi on valu todella hyvin tehty, valaja osasi hommansa. Vastaavakin totesi lopputuloksen nähtyään, että oikein silmä lepää, kun harvemmin nykyään saa tuollaista tulosta ihailla. :D Eiköhän siitä siis hyvä tule.
 
Yhteistyössä