Miksi suomalaiset naiset eivät panosta ulkonäköönsä kuten venäläiset kauniit naiset??

  • Viestiketjun aloittaja Gelinda
  • Ensimmäinen viesti
Juuri kävimme keskustelua aiheesta ystävättäreni kanssa viime viikolla. Päällimmäisenä tunteena meillä molemmilla nousi sääli näitä naisia kohtaan. Pohjustuksena keskustelullemme oli taannoinen sunnuntai-liitteen pitkä artikkeli, jossa haastateltiin sekä venäläisnaisia että -miehiä, heidän suhtautumistaan suomalaisiin ja suomalaisuuteen jne. Eipä yhtäkään vastausta löytynyt, joissa venäläiset eivät olisi jollakin tapaa ottaneet esille suomalaisten ulkonäköä, vaikka kulttuurisista ja historiallisista erimielisyyksistä oli alunperin puhe. Naiset korostivat ylemmyyttään suomalaisia kohtaan, ja häpeilemättä argumentoivat, että naisen tehtävä on näyttää hyvältä miehen rinnalla, olla miestään varten ja huolehtia siitä, ettei ole ulkonäkönsä puolesta häpeäksi miehelleen. Venäläismiehet puolestaan viehättyivät näistä viimeisen päälle kiillotetuista naisnukeistaan, joiden ulkonäköä pitivät naisen tärkeimpänä ominaisuutena. Naisen ulkonäköön panostaminen (rahallinen) kuvastaa miehen statusta yhteiskunnassa.

Sen sijaan yhteiskunnallista pakkoa miehen miellyttämiseen ja valtaviin ulkonäköpaineisiin ei Suomessa luojan kiitos ole. Venäläiset miettivät ihan tosissaan, että miten suomalaisnaiset voivat ylipäätään löytää mitään miehiä itselleen. No, hyvinhän tuo näyttää sujuvan, ja on onni, että suomalaismiehet tajuavat naisissa olevan muitakin ulottuvuuksia kuin ulkonäkö. Jos suomalaisnainen panostaa ulkonäköönsä, hän tekee sen puhtaasti vapaaehtoisesti, mutta venäläisnaisen on pakko. Lisäksi venäläismiehet kommentoivat, että eivät huolisi suomalaisnaisia heidän homssuisen ulkonäkönsä vuoksi. Anteeksi nyt vain, rakkaat itäveljet, itse en ottaisi teistä yhtäkään asettamaan minulle, toiveilleni, itsetunnolleni, tulevaisuudelleni, taloudelleni ja itsenäisyydelleni näkymätöntä häkkiä, jossa joutuisin elämään näennäisen aivottomana hautaani asti. Venäläisnainen on sitä halutumpi markkinoilla, mitä vähemmän hänellä on omia mielipiteitä ja mitä enemmän hän käyttää vaivaa ulkonäkönsä eteen. Tasa-arvoisessa, pohjoismaisessa kulttuurissa moinen ei onneksi ole vallitseva suuntaus.

Joten heidän perusteeton ylemmyydentuntonsa suomalaisnaisia kohtaan aiheuttaa minussa vain säälin tunteita. Toivottavasti tulevina vuosikymmeninä myös venäläisnaisille suodaan vapaus valita siten, että arvostusta ei mitata ulkonäkökriteerein. Tähän hyvänä esimerkkinä on pakko mainita, että luuletteko Tarja Halosen näköisen naisihmisen pääsevän koskaan Venäjällä mihinkään julkiseen virkaan? Pätevyydellä ei ole merkitystä, vaan ulkonäöllä, poliittisilla piireillä ja sillä, suostuuko mies luovuttamaan naiselleen vapautta toimia itsenäisesti. Montako naista on Kremlissä? Montako yksinasuvaa venäläisnaista on ostanut Suomesta kesäpaikan?
 
ispappa
Huomattavasti yleisemmin suomalaiset miehet eivät panosta ulkonäköönsä. Suuremmissa kaupungeissa näkee yleisemmin huoliteltuja miehiä, pienemmillä paikkakunnilla tilanne on toinen. Annetaan kropan lässähtää ja taikinakasan vyöryä housunkauluksen yli. Kuljetaan kauhtuneissa lököttävissä farkuissa ja siinä venähtäneessä hupparitakissa, johon vatsa jotenkuten mahtuu. Jalkoihin survotaan lenkkarit tai tennarit, mitkä nyt sattuvat jalkaan menemään ja päähän tällätään lippis.

Suomalaiset miehet ja naiset ovat samaa paria. Hyvin sovitaan yhteen.
Jjep, niin sovitaan.

Isipappa ymmärtää, että vaikkapa illanvietton hieman laittaudutaan. Tosin isipapan laittautuminen tarkoittaa suihkussa ja paskalla käyntiä, sekä puhtaiden vaatteiden päällevetämistä eikä sitten kummempaa. Mutta isipappa ymmärtää naisten tarpeen saada tupsutella, töpsötellä ja tälläytyä rauhassa, voidakseen sanoa, et lähdin tässä vaan ihan pikaisesti liikenteeseen ja varmasti näytän kauhealta.

Mutta jos koiran lenkittäminen ei onnistu ilman tälläytymistä, korkokenkiä ja minihametta, niin kyseessä on isipapalle täysin väärä nainen.
 
"hanna"
En tiedä onko venäjän puolen sukujuurillani vaikutista, itse en kuitenkaan ole kuin murto-osa venäläinen, mutta oon silti pienestä pitäen halunnut näyttää kauniilta ja pukeutua naisellisesti. Toisaalta taas äitini ei ikinä meikkaa tai värjää hiuksiaan, käyttää rumia ja tyylittömiä vaatteita, ja hän on loogisesti kuitenkin puolet enemmän venäläinen kuin minä. :D
 
"vieras"
Kovin ovat muotitietoisia nämä Suomessa käyvät venäläisturistit.. Täällä itärajalla niitä näkee ja etenkin kirpparit ja esim h&m on niitä täys. Ja kirppareilta ostavat nimenomaan vaatteita, sellaisia mitä ei edes suomalaiset viitsi enää päälleen pistää. Ja tuskin ovat niitä kaikkein köyhimpiä tapauksia, eihän niillä ole varaa tänne edes matkustaa. Onhan tännekin saatu noita erikoisliikkeitä, nimenomaan venäläisten takia, mutta koskaan niissä en ole pahemmin asiakkaita nähnyt. Ehkä ne harvat venäläiset sitten ostaa sieltä isommalla rahalla kerralla ja ne liikkeet kannattaa. Ja en nyt sanoisi että ne naiset mitenkään erikoisemmin pukeutuisi, kun niitä tosiaan näkee täällä kaupoissa pilvin pimein. Naamastahan ne tunnistaa venäläisiksi, niin miehet kuin naiset. Miehet yleensä pukeutuvat myös siistimmin kuin suomalaismiehet, mutta silti kallistun ihan kotimaisiin miehiin, ei miellytä jotenkin tuo tyypillinen venäläismiehen ulkonäkö, siis kasvonpiirteet ym.
 
Peyote
[QUOTE="mies";28512339]Älä höpäjä. Suomalaiset miehet panostavat ulkonäköönsä verrattomasti enemmän kuin slaavilaiset miehet keskimäärin.

Siksikin suomalaisnaisten panostamattomuus rassaa ainakin allekirjoittanutta.[/QUOTE]

Eipä oo sustakaan kuvia näkyny.
 
[QUOTE="mies";28512339]Älä höpäjä. Suomalaiset miehet panostavat ulkonäköönsä verrattomasti enemmän kuin slaavilaiset miehet keskimäärin.

Siksikin suomalaisnaisten panostamattomuus rassaa ainakin allekirjoittanutta.[/QUOTE]
Tuskin rohkenen kuvitellakaan, miltä slaavilaiset miehet yleisesti ottaen näyttävät :xmas:
Tulehan sieltä pk-seudulta pienempiin kaupunkeihin ja kyliin katsomaan, miltä parhaassa iässä olevat nuoret miehet näyttävät.
 
"Jaapajaa"
[QUOTE="mies";28512339]Älä höpäjä. Suomalaiset miehet panostavat ulkonäköönsä verrattomasti enemmän kuin slaavilaiset miehet keskimäärin.

Siksikin suomalaisnaisten panostamattomuus rassaa ainakin allekirjoittanutta.[/QUOTE]

Venäjällä asuneena voin omasta kokemuksestani sanoa, että siellä sekä naiset että miehet panostavat pukeutumiseen ja ulkonäköön hyvin paljon enemmän kuin suomalaiset. Enkä nyt ota kantaa siihen, että onko se hyvä vai huono juttu, sen saa jokainen päättää itse.
 
Peyote
[QUOTE="mies";28512361]Niin. Eli jos kuvaa ei näy niin suomalaismiehet eivät panosta ulkonäköön. Kannattaa oikeasti käydä ulkomailla vähän enemmän.[/QUOTE]

Miks pitäs käydä ulkomailla nähdäkseen panostaako suomalaiset miehet ulkonäköönsä, nyt en oikein tajua. Ja kyllä muuten esimerkiksi turkkilaiset miehet keskimäärin paremmalta näyttää ku suomalaiset. Eivät ole lihaviakaan juuri koskaan.

Ja se sun kuvas liittyi siihen, että turha sun on ittees kehuu ku ei sitä kukaan usko. Voinhan mäkin sanoa olevani vaikka hueno suomalainen mies joka pitää sivujakausta ja opiskelee kasvatustieteitä ja filosofiaa ja joka tekee sivutöikseen lääkärin hommia ja on vielä rikaskin.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
"mies"
Tuskin rohkenen kuvitellakaan, miltä slaavilaiset miehet yleisesti ottaen näyttävät :xmas:
Tulehan sieltä pk-seudulta pienempiin kaupunkeihin ja kyliin katsomaan, miltä parhaassa iässä olevat nuoret miehet näyttävät.
Kaupungeissa asuu enemmistö. Esim. Jyväskyläläinen miespuolinen kaverini huomasi Liettuassa vai Latviassa, että miehet eivät panosta ollenkaan olemukseensa verrattuna Jkln miehiin.

Totta kai Tsernobylista ja Rautalammilta löytyy jöröjukkaa monenlaista. Se ei ole se pointti.
 
[QUOTE="mies";28512353]Sivistähän itseäsi ja pane aina kysymysmerkkiä popularisoituun feminismiteoriaan. :) Ei naisen maailma ole noin yksinkertainen kuin esität.[/QUOTE]

Onneksi sinä tiedät naisen maailmasta kaiken olennaisen :) Voitko väittää, ettei ylettömän ulkonäköön panostamisen ja suhteellisen heikon yhteiskunnallisen aseman välillä olisi yhteyttä? Olisihan se ihanaa jos maailmasta löytyisi jokin kolkka, jossa naiset ovat tuoreita, kauniita ja erittäin laittautuneita JA koulutettuja, hyvissä asemissa työelämässä ja politiikassa ja lainsäädännönkin osalta yhdenvertaisia miesten kanssa :heart:
 
"mies"
[QUOTE="Jaapajaa";28512362]Venäjällä asuneena voin omasta kokemuksestani sanoa, että siellä sekä naiset että miehet panostavat pukeutumiseen ja ulkonäköön hyvin paljon enemmän kuin suomalaiset. Enkä nyt ota kantaa siihen, että onko se hyvä vai huono juttu, sen saa jokainen päättää itse.[/QUOTE]

En pysty uskoa, että pk-seutulainen suomalaismies panostaisi vähemmän ulkonäköönsä kuin keskiverto venäläismies :)
 
[QUOTE="Jaapajaa";28512371]Niin joo, kuten esimerkiksi arabi- ja muissa muslimimaissa, joissa naiset on aina viimeisen päälle tiptop, ja usein hutsuhtavia.[/QUOTE]
Ovat muuten kaapunsa alla usein hyvinkin koreita ;)
 
"mies"
Onneksi sinä tiedät naisen maailmasta kaiken olennaisen :) Voitko väittää, ettei ylettömän ulkonäköön panostamisen ja suhteellisen heikon yhteiskunnallisen aseman välillä olisi yhteyttä?
En feministinä usko sen vaikuttavan, jos otetaan ne populaarifeministiset lasit pois. Melko yksinkertaistettua mustavalkokuvaa yrität tarjota. Erittäin koulutettu ja älykäs nainen voi myös olla erittäin naisellinen ja kaunis.
 
"Jaapajaa"
[QUOTE="mies";28512385]En pysty uskoa, että pk-seutulainen suomalaismies panostaisi vähemmän ulkonäköönsä kuin keskiverto venäläismies :)[/QUOTE]


Miksi vertauskohtina pk-suomalaismies ja sitten vain keskivertovenäläismies? Otetaanpa helsinkiläismies ja moskovalaismies... Tai oikeastaan minkä tahansa suuremman Venäjän kaupungin mies.

Kuinka kauan sinä olet asunut Venäjällä? Kuinka monessa eri kaupungissa?
 
"mies"
Miks pitäs käydä ulkomailla nähdäkseen panostaako suomalaiset miehet ulkonäköönsä, nyt en oikein tajua. Ja kyllä muuten esimerkiksi turkkilaiset miehet keskimäärin paremmalta näyttää ku suomalaiset. Eivät ole lihaviakaan juuri koskaan.

Ja se sun kuvas liittyi siihen, että turha sun on ittees kehuu ku ei sitä kukaan usko. Voinhan mäkin sanoa olevani vaikka hueno suomalainen mies joka pitää sivujakausta ja opiskelee kasvatustieteitä ja filosofiaa ja joka tekee sivutöikseen lääkärin hommia ja on vielä rikaskin.
Kannattaa käydä ulkomailla niin näkee paremmin missä miehet panostaa ulkonäköönsä.

En kehu itteeni vaan toin esiin, että kyllä suomimies itsestään huolehtii ihan eri tasolla nykyään kuin "tosimiehellä on paskaa housussa" -aikaan.
 
Peyote
[QUOTE="mies";28512426]Kannattaa käydä ulkomailla niin näkee paremmin missä miehet panostaa ulkonäköönsä.

En kehu itteeni vaan toin esiin, että kyllä suomimies itsestään huolehtii ihan eri tasolla nykyään kuin "tosimiehellä on paskaa housussa" -aikaan.[/QUOTE]

Voi kuule kyllä sä ittees kehut aika ajoin.
 
"isipappa"
[QUOTE="mies";28512339]Älä höpäjä. Suomalaiset miehet panostavat ulkonäköönsä verrattomasti enemmän kuin slaavilaiset miehet keskimäärin.

Siksikin suomalaisnaisten panostamattomuus rassaa ainakin allekirjoittanutta.[/QUOTE]

Äläpäs puhu höpöjä.

Olen hyvin keskiverto umpihetero punaniska. Kylppärin peilikaapista löytyy tasan tarkkaan kolme tuotetta. Hammastahna, dödö ja partavesi. Peiliin katson vain partaa ajaessani. Vaaálla kävin viimeksi armeijassa vuonna 87.
Pärstä on tylsällä kirveellä veistetyn näköinen. Se ei millään purkilla parane, eikä tarvitsekaan. Vittumaista luonnetta ei ulkonäköön panostaminen muuttaisi miksikään.

Sä et tartte naista. Tarttet seksinuken ja semmoisia tietääkseni saa kaupasta.
 
"Vieras"
Minulla ainakin ykkössyy on muiden naisten reaktiot. Ei suomessa vaan voi pukeutua turhan naisellisesti etenkin jos on hyvä vartalo, muiden naisten murhaavat katseet ja käytös pitävät siitä huolen.

Vuosien mittaan on oppinut löytämään hyvän välimaaston, naisellista, muttei liian näyttävää.
 

Yhteistyössä