D-vitamiini

  • Viestiketjun aloittaja sunoo vaan kaikil
  • Ensimmäinen viesti
syyllinen D-vitamiini?
Yhdysvaltalaiset lääkärit varoittavat uudesta, polion kaltaisesta taudista.

Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan noin 25 ihmistä on sairastunut kyseiseen tautiin Kaliforniassa viimeisen 1,5 vuoden aikana. Suurin osa potilaista on ollut 2-16 -vuotiaita lapsia.

Neurologien mukaan taudin seurauksena joidenkin potilaiden kaikki neljä raajaa ovat halvaantuneet.

Yhdysvalloissa ei ole enää poliota, mutta samankaltaiset virukset voivat hyökätä myös keskushermostoon ja johtaa halvaantumiseen.

Tutkimusten mukaan ainakin viiden tautitapauksen aiheuttajana on saattanut olla enterovirus 68, joka on sukua poliovirukselle. Kyseiset viisi potilasta oli rokotettu poliota vastaan.
"Sairastuneita voi olla enemmänkin"

Lääkärit kuitenkin rauhoittelevat, että polion kaltaisen viruksen ei odoteta aiheuttavan epidemiaa ja tautitapauksia on ollut vain kourallinen.

– Uusia tautitapauksia ei ole ilmaantunut merkittävällä nopeudelle, joten emme usko epidemian syntymiseen. Se on hyvä uutine, sanoo neurologi Emanuelle Waubant Kalifornian yliopistosta BBC:lle.

– Mutta huono uutinen se on niille henkilöille, joille tulee oireita. Oireet vaihtelevat lievistä vakaviin ja ne eivät parane huolimatta suhteellisen aggressiivisesta hoidosta.

Waubantin mukaan samanlaisia tautiepäilyjä on tehty myös Aasiassa. Tämä voisi selittää sen, miksi uutta virusta on tavattu Kaliforniassa, muttei muualla maassa.

Hän myös muistuttaa, että sairastuneita voi olla huomattavasti enemmän, mutta kaikille ei tule kovin näkyviä oireita - kuten oli laita myös polioviruksen kanssa.

Polio on vaarallinen ja pelätty infektiosairaus lapsilla. Poliovirus tunkeutuu nopeasti keskushermostoon ja aiheuttaa halvaantumisen yhdelle 200:sta potilaasta. Polio voi johtaa kuolemaan, mikäli keuhkot lopettavat toimintansa taudin seurauksena.

Maailmanlaajuisen rokotusohjelman ansiosta poliota esiintyy yleisesti enää vain kolmessa maassa: Afganistanissa, Nigeriassa ja Pakistanissa.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tutkijat-ihmeissaan--polion-kaltainen-virus-halvaannuttanut-lapsia-kaliforniassa/2998744
 
deeee
100µg
Tutkimus: Auringon välttelijöillä kohonnut riski kuolla ennenaikaisesti

Ruotsalaistutkijat ovat seuranneet 29 000 eteläruotsalaista naista 20 vuoden ajan. Ero auringonottajien ja aurinkoa välttelevien kuolleisuudessa oli huomattava.

Naisilla, jotka välttelevät auringonottoa kokonaan, on kaksinkertainen riski kuolla ennenaikaisesti auringonottajiin verrattuna, ruotsalaistutkimus osoittaa. Tutkijoiden mukaan todennäköisin syy on D-vitamiinin puutos, kertoo sanomalehti Dagens Nyheter.

– Tällainen havainto ei ole kovin yllättävä, eikä myöskään olisi yllättävää, että D-vitamiinilla on jotakin tekemistä sen kanssa, epidemiologian professori Tomi-Pekka Tuomainen Itä-Suomen yliopistosta kertoo.

– D-vitamiini on hyvin lupaava, monipuolisesti terveyteen vaikuttava yhdiste. On syytä ja tarvetta selvittää sen terveysvaikutukset oikeasti, kunnolla.

Ruotsalaistutkijat ovat seuranneet 29 000 eteläruotsalaista naista 20 vuoden ajan. Naiset olivat 25–64-vuotiaita. Kyselytutkimuksessa he ovat vastanneet, ottavatko he aurinkoa kesällä, solariumissa, talvilomalla tai etelään suuntautuvalla aurinkolomalla.

Naisilla, jotka vastasivat kieltävästi kaikkiin kysymyksiin, oli kaksinkertainen riski kuolla ennenaikaisesti. Suurin osa kuoli sydän- ja verisuonitauteihin tai aivohalvaukseen. Tutkimuksessa otettiin huomioon muut tekijät, kuten ylipaino, tupakointi, liikunta, alkoholinkäyttö, talous ja koulutus.

Toisaalta liika auringonottokaan ei ole hyvästä, sopivasti aurinkoa ja D-vitamiinilisä. Se on siinä.

Tutkimus: Auringon välttelijöillä kohonnut riski kuolla ennenaikaisesti | Yle Uutiset | yle.fi

Suomessa ja Ruotsissa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3, kello 10-16 välisenä aikana vähintään kädet ja jalat paljaina 30 minuuttia päivittäin. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia. Talvella UVB-indeksi on nolla.
 
50µg
Riittävä D-vitamiini auttaa myös kasvukipuihin.

New study finds vitamin D supplementation may help reduce growing pains | Vitamin D Council

Vitamiinihysteriasta:

Nää ukot ja akat, jotka saa kaiken tarvittavan tavallisesta monipuolisesta ravintoköyhästä ruuasta, nää on pöhöttyneitä muumioita, joihin taudit iskee.

”Monipuolinen” ruoka on varsin suhteellinen käsite. Esimerkiksi pasta, ruispala ja big mac ovat eri ruokia, mutta kaikkien pääraaka-aineena on sama ravinneköyhä vehnäjauho. Toinen haaste tulee ravintoaineiden imeytymisestä. Monen suomalaisen suoliston toiminta on kaukana optimaalisesta. Kolmas potentiaalinen puutoksille altistava asia ovat erilaiset ruokarajoitteet. Esimerkiksi kasvissyöjien tai vähän lihaa kuluttavien on tärkeää ottaa kaikenlaista vitamiinia ja hivenainetta lisäravinteena.
 
Mä syön 50 mikrogramman kapselin d-vitaa päivässä. Kävin verikokeessa, kun olin lukenut, että ihanne arvo on 100-150. Mun verikoe osoitti, että mun veren d-vitamiinipitoisuus on 200. Tuo on kuitenkin vielä turvallisella tasolla, mutta jos olisin ottanut niitä isompia annoksia, niin mun veren d-vitamiinipitoisuus saattaisi olla vaarallisen korkea. D-vitamiinihan on varsin haitallista liikaa nautittuna, joten kannattaa mittauttaa veri nyt keväällä (ennen kun aurinko alkaa kunnolla paistamaan), niin selviää, onko isojen annosten popsiminen turvallista ja toisaalta, onko oma annostus riittävä.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
vierass
Olen syönyt D-vitamiinia reilun puoli vuotta 100 mikrogrammaa päivässä ja vihdoin viimein vuosikausia vaivannut lamauttava väsymys ja masennus ovat poissa. Enää ei ramase, masenna ja v***ta jatkuvasti.

D-vitamiinin ja masennuksen välisestä yhteydestä lyhyt juttu IL:sta http://www.iltalehti.fi/mieli/2014101018733879_md.shtml
 

Yhteistyössä