Rahalla ei voi ostaa onnellisuutta

Pitää paikkansa
ja varmasti jos ois sinkku olisi vaikea löytää kumppania, itsellä ainakin tulisi jatkuvasti mietittyä motiiveja, raha vai rakkaus? Tosi ystävät erottuis joukosta, jos rikastuis yhtäkkiä, kateutta jne..en taidakkaan pistää perinteistä lottokuponkia sisään viikonloppuna, no thanks, rahalla ei ole mitään tarjottavaa minulle, mitä mulla jo ei olisi!:)
 
Niin...eihän sitä onnea tosiaan rahalla ostaa voi. Mutta raha kyllä tuo tietyssä määrin helpotusta elämään ja rahattomana moni päätyy onnettomaksi. Joten kyllä se raha kuitenkin määrittelee ihmisen onnellisuutta, vaikkei suorastaan onnelliseksi automaattisesti teekkään.

Itse koen, että raha tuo omaan elämääni onnenpilkahduksia. Osa niistä on isompia, osa pienempiä. Koen, että raha on vain rahaa, enkä sinänsä sitä arvosta siten, miten ehkä moni muu. Mutta toisaalta nautin kyllä rahan tuomista "etuuksista".

Ja meillä ei siis todellakaan ole paljoa rahaa. Mutta enemmän silti, kuin mitä sitä on joskus aikoinaan ollut. Vaikka toisaalta tulotasomme on useamman lapsen syntymän jälkeen laskenutkin siitä (siis käyttövarat suhteessa perheenjäsenten määrään), mitä se on ns. parhaimmillaan ollut.

Jos en koskaan olisi ollut köyhä, ajatusmaailmani olisi ehkä toisenlainen. Ehkei se rahan tuoma onnellisuus olisi niin selvästi tunnistettavissa? Mutta koska tiedän, mitä on elää "puutteessa", osaan nauttia ihan hirmuisesti nykyisestä elämäntilanteestani, jossa ei tarvitse kantaa huolta huomisesta taloudellisen tilanteen suhteen. Bonuksena sitten ne kaikki rahan tuomat "etuudet" joista nautin kyllä kovasti ja jotka tuovat elämääni iloa. Ja onnellisuuttakin.
 
"Mies"
Joo ei voi rahalla ostaa onnea mutta raha itsessään lisää onnellisuutta koska se vähentää huolia ja murheita, pääse pimeää ja kylmää karkuun kaukomaille, voi ostaa parempaa ruokaa, ei tarvitse niuhottaa sähköstä ja vedestä yms yms.
Ja jos vaikka pääsee itku automatkalla niin sekään ei tunnu niin pahalle Jaguarin nahkapenkillä pillittäessä.
 
"sdfsdf"
No kyllä tutkimusten mukaan raha lisää onnellisuustta. Tiettyyn pisteeseen asti, joka on aikalailla siinä kun tulee hyvin toimeen. Sen jälkeen rahan lisääntyminen ei lisää onnellisuutta.

Köyhyys yksi syrjäytymisen riskitekijöistä, iso ongelma maailmalla jonka korjaa nimeomaan raha. Rahalla yksilö voi myös poistaa monia yksilön "epäkohtia" kuten asunnottomuuden. Työttömyys taas on iso syrjäytymisen ja köyhyyden riskitekijä, joten se jos valitsee vakaan työn josta saa paljon rahaa ei ole huonoin valinta ja se vaikuttaa onnellisuuteen tavalla joka ei ole niin ilmeistä.
 
ammattivalittaja
Kyllä se ainakin huomattavasti helpottaa elämää. Ei tarvitse miettiä koko ajan saako laskut maksettua,ruokaa ostettua yms kyllä mä nautin kun voin huoletta käydä esim ruokaostoksilla eikä käy kuin lapsuudenkodissa jossa jääkaappi oli useasti tyhjä ja kaupasta ostettu ruokaa laskulle niin paljon ettei sieltä enää saanut ostettua kyllä vanhemmillani oli hirveä stressi.
 
Blue
Ei se ole joko tai. Eli että joko rikkaana olet onnellinen tai vain köyhänä olet onnellinen. Kyllä se on niin että ihminen on toimeentulevana onnellisin, silloin yleensä ne muutkin asiat elämässä loksahtaa paikalleen ja elämä on kivaa.
 
"totuus on"
Onnellisuuskin on jokaisen henkilön omakohtainen ja sisäinen kokemus. Kukaan toinen ei voi määritellä toisen ihmisen puolesta, mikä tekee toisen onnelliseksi.
Voimme vain omista lähtökohdistamme käsin arvioida toisen onnellisuutta suhteessa omaan onnellisuuteemme antamatta kuitenkaan tuomitsevaa katsettamme...
 
"123456789"
Kyllä minä uskon että raha tois onnellisuutta. Tietenkään sitä ei vois ostaa.

Itselläni ei ole mitään ystävälaumaa, joka voisi kateuden takia yhtäkkiä kadota, olen aika erakko. Ja voi luoja että viihtyisinkin jos saisin vain hortoilla yksin tuolla maailmalla, eikä tarvis miettiä hetkeäkään että onko varaa nukkua tuossa nenän edessä olevassa hotellissa tai onko varaa ottaa tuo lento sinne ja tonne. Mmmmm, nauttisin.

Ja vois olla asuntoja ympäri maailmaa, kesäasunto Suomessa suvun lähellä ja sit muita tuolla lämpimässä, mitä vois lainata sukulaisille silloin kun itse ei niitä käytä.

Oi ja vois alkaa hoitamaan jonkin p*skan maan katukoiria.

Juu, uskon että raha saisi minut ainakin onnellisemmaksi :)
 
Niin.. Meillä on sitä rahaa. Onnellisuus. Olen kyllä onnellinen ja sain kaiken mitä halusin mutta tunteet mieheen on jäähtyneet ja jopa kylmät. Sanattomasta sopimuksesta tässä eletään perheenä puoliksi lasten vuoksi ja puoliksi omaisuuden. Tullaan toimeen kuitenkin ja välillä on jopa mukavaa kun ystäviä ollaan pohjimmiltaan kuitenkin. Nyt vähän riitaisampi kausi ja en voi edes kirjoittaa kaveruudesta mitään.. Mutta puitteet on toki mitä ihanimmat olla.. Katsoin yksi ilta kaverin luona käydessä kun vaimo valitti ja surkutteli kun ei ole kunnollisia housuja varaa ostaa ja miehensä halasi ja suukotti niiiiiiin hellästi ja sanoi et ostetaan sulle ihan kaikki kun päästään töihin. Se miten he katsoivat toisiaan täynnä välittämistä ja rakkautta.. Hiljaa mielessä itkin miten vaihtaisin tuohon tunteeseen kaiken omaisuuteni silmänräpäyksessä, jos voisin.
 
*:*
Niin.. Meillä on sitä rahaa. Onnellisuus. Olen kyllä onnellinen ja sain kaiken mitä halusin mutta tunteet mieheen on jäähtyneet ja jopa kylmät. Sanattomasta sopimuksesta tässä eletään perheenä puoliksi lasten vuoksi ja puoliksi omaisuuden. Tullaan toimeen kuitenkin ja välillä on jopa mukavaa kun ystäviä ollaan pohjimmiltaan kuitenkin. Nyt vähän riitaisampi kausi ja en voi edes kirjoittaa kaveruudesta mitään.. Mutta puitteet on toki mitä ihanimmat olla.. Katsoin yksi ilta kaverin luona käydessä kun vaimo valitti ja surkutteli kun ei ole kunnollisia housuja varaa ostaa ja miehensä halasi ja suukotti niiiiiiin hellästi ja sanoi et ostetaan sulle ihan kaikki kun päästään töihin. Se miten he katsoivat toisiaan täynnä välittämistä ja rakkautta.. Hiljaa mielessä itkin miten vaihtaisin tuohon tunteeseen kaiken omaisuuteni silmänräpäyksessä, jos voisin.
Kirjoituksesi tosiaan kolahti...alkuosa oli kuin entisestä elämästäni ja loppuosa kuvastaa nykyistä...
Töissä kyllä käydään mutta rahat ei riitä kuin välttämättömään... silti en vaihtaisi tätä mihinkään.
 
"..."
Hauska sinällään tuo testi ja se, että täysin käyttökelvottomien pisteiden eteen tehtiin enemmän työtä. Minuutti toki on lyhyt aika, mutta silti. Valinnanvaranhan sillä toki säilyttää, eikä ainakaan näytä siltä, että otti vaniljajäätelön vain siksi, että on "köyhä".
 
Epäilen, ettei kukaan vastaajista lukenut artikkelia. :whistle:
Luin kyllä.

Ensin omalla heikolla englannillani ja sen jälkeen vielä google kääntäjän avulla, jotta saisin mahdollisimman hyvin selvää tekstin sisällöstä.

Paljon jäi kyllä ymmärtämättä, koska englantini on melko heikkotasoinen ja google kääntäjä vielkä helvetisti heikompitasoinen. Mutta kyllä mä siitä jotain ymmärsin. Mutta en omalla kohdallani ole siltikään täysin samaa mieltä tuon jutun kanssa.
 
fdfs
Ei ole yllätys että kalliimpaa arvostetaan enemmän. Esim. harrastus. Minä tykkäisin esim. keräillä kiviä. Tämä ei ole kovin arvostettu harrastus ja se eittämättä vaikuttaa minun mielihyvääni jota harrastuksesta saan.

Näin raha sekoittaa haluani, ja saatan haluta esim. golfata koska se on arvostetumpaa. En tietenkään tajua tätä itse. Näin siis ajatellen raha ei tee onnelliseksi, jos mietitään vaan sitä rahaa.
 
"wieras"
Muistan vuosien takaa tv:stä haastattelun, jossa pitkään lonkkaleikkausta odottanut rouva totesi, että hänet raha tekisi onnelliseksi. Hän pääsisi rahan turvin yksityiselle lonkkaleikkaukseen ja saisi jälleen elää normaalia elämää. Asiat eivät siis ole niin mustavalkoisia. Ja ei, en lukenut artikkelia. Ei todellakaan ole aikaa. :)
 
"..."
Mutta artikkelin lähtökohta arvioidessa, että raha ei tuo onnea oli, että ihmisellä on jo käytössään peruselämään tarvittavat edellytykset (asunto ym). Eli mikäli näissä on puutteita on varmasti niin, että varallisuuden lisääntyessä onneakin tulee enemmän.
 
Blue
[QUOTE="...";29266740]Mutta artikkelin lähtökohta arvioidessa, että raha ei tuo onnea oli, että ihmisellä on jo käytössään peruselämään tarvittavat edellytykset (asunto ym). Eli mikäli näissä on puutteita on varmasti niin, että varallisuuden lisääntyessä onneakin tulee enemmän.[/QUOTE]

Jep, silloinhan voi valita ihan mitä tykkää jos on on perusedellytykset kasassa.
 

Yhteistyössä