:-(
Vanhan hautaristin sanoma.
Vanhan hautaristin sanoma
-Merimaskun kauniilla, vanhalla hautausmaalla on monia
hautamuistomerkkejä joiden sanoma kertoo traagisista ihmiskohtaloista.
Aliravitsemus ja kulkutaudit sekä yllättävät onnettomuudet ovat aina
pysäyttäneet ihmiset ajattelemaan maallisen elämän lyhyyttä ja
arvaamattomuutta. Varsinkin lapsikuolleisuus sekä lapsivuode ovat olleet
monen perheen kohtalona menneinä aikoina. Muistomerkkeihin se on yleensä
pelkistynyt vain nimien ja päivämäärien avulla.
-Eräs muistoristi, johon huomio erityisesti kiintyy on kirkon
seinustalla ns. lasten hautausmaalla. Se kertoo Kukolaisten Alistalon
perheen tragerian 1860-luvulta. Perhe, jonka muodostivat Albertina
Efraimintytär ja raisiosta tullut Gustaf Andersson vuonna 1857. He
asettuivat viljelemään vaimon kotitilaa Alistaloa. Perheen ensimmäinen
lapsi Anders Johan syntyi seuraavana vuonna. Kolmen vuoden kuluttua
syntyi toinen poika, Garl Gustaf ja vuonna 1862 Frans Isak, joka
kuitenkin kuoli muutaman päivän ikäisenä. Kuolinsyy oli tuntematon.
Vuoden 1863 lopulla syntyi jälleen poikalapsi, jolle päätettiin antaa
sama nimi kuin edesmenneellä isoveljellä oli, siis Frans Isak. Tapa
antaa jo kuolleen lapsen nimi vastasyntyneelle oli melko yleistä näinä
aikoina. Elämä jatkui kunnes..
-Vuosi 1866 alkoi perheen kohdalla suurella surulla, sillä vasta kaksi
vuotta täyttänyt Frans Isak menehtyi tammikuun 2 päivä niinikään
tuntemattomaan tautiin. Hänet haudattiin kirkon lounaissivustalle,
pääsisäänkäynnin lähelle. Albertina odotti jälleen lasta ja elämässä oli
varmasti sekä surua että toivoa uudesta elämästä. Albertinan odotusaika
oli lopuillaan kun perhettä kohtasi jälleen kuolema. Toukokuun
viimeisenä päivänä sammui Karl Gustafin elämä kuusivuotiaana.
Kuolinsyyksi kirkonkirjaan on kappalainen merkinnyt erään vielä silloin
yleisesti kuolemaan johtaneen taudin, tuhkarokon. Hänen hautajaisensa
olivat kesäkuun 10 päivä ja arkku laskettiin tammikuussa kuolleen
veljensä viereen. Vain kaksi päivää tämän jälkeen tuli Albertinan
synnytyksen hetki. Syntynyt lapsi oli perheen ensimmäinen tyttö ja sai
kasteessa nimekseen Ulrika Wilhelmina. Kohtalon sormi puuttui jälleen
perheen elämään lapsen elämänliekin sammuessa vain viiden päivän
kuluttua eli 17 kesäkuuta. Myös synnyttänyt äiti ei kestänyt enää, vaan
suuren surun ja sairauden murtamana menehtyi kahta päivää myöhemmin.
Äiti ja vastasyntynyt tytär siunattiin haudan lepoon, samaan hautaan
kahta viikkoa aiemmin siunatun Garl Gustafin kanssa. Hautajaiset olivat
24 päivä kesäkuuta, juhannuksena. Keskikesän " mittumaari" muodostui
surujuhlaksi Kukolaisten Alitalossa.
-Näiden kahden viikon sisällä ei kätketty haudan lepoon Merimaskussa
muita kuin Kukolaisten Alistalon ja yhden perheen vainajia. Tapaukset
lienevät kappelikirkon kirjatun historian kannalta ainutkertaiset.
Perheen viidestä lapsesta neljä menehtyi ja kolme näistä saman vuoden
aikana sekä lisäksi lasten äiti, joka oli kuollessaan vasta 38-vuotias.
Perheestä oli tämän jälkeen elossa 36-vuotias isä sekä 9-vuotias Anders
Johan.
-Kirkon kupeessa olevassa, ajan patinoimassa muistoristissä ovat sanat,
jotka kertovat surun keskellä elävästä uskosta ja toivosta.
" Hetki tulee ja nyt jo on
että kuolleet saavat kuulla
Jumalan Pojan äänen ja
jotka sen kuulevat
ne saavat elää"
Hautaristi on Albertina Efraimintyttären, Kukolaisten Alistalon emännän
sekä kolmen hänen lapsensa muistomerkki, jotka kaikki menehtyivät vuoden
1866 aikana.
-Aikakaudelle ominaista oli runsas lapsikuolleisuus, joka tulevina
vuosina vain paheni ns. " suurten nälkävuosien" pitäessä kansaa
pihdeissään. Kun rutonomainen kulkutauti iski kylään oli koko väestö
vaarassa sairastua siihen. Ne iskivät usein " keväänkorvalla" ihmisten
yleiskunnon ollessa heikommillaan. Myös lapsivuode vei liian monta
vastasynnyttänyttä äitiä hautaan. Vasta 1900-luvulla rokotusten ja
elintason nousun ansiosta lapsikuolleisuus väheni ratkaisevasti.
Vanhan hautaristin sanoma
-Merimaskun kauniilla, vanhalla hautausmaalla on monia
hautamuistomerkkejä joiden sanoma kertoo traagisista ihmiskohtaloista.
Aliravitsemus ja kulkutaudit sekä yllättävät onnettomuudet ovat aina
pysäyttäneet ihmiset ajattelemaan maallisen elämän lyhyyttä ja
arvaamattomuutta. Varsinkin lapsikuolleisuus sekä lapsivuode ovat olleet
monen perheen kohtalona menneinä aikoina. Muistomerkkeihin se on yleensä
pelkistynyt vain nimien ja päivämäärien avulla.
-Eräs muistoristi, johon huomio erityisesti kiintyy on kirkon
seinustalla ns. lasten hautausmaalla. Se kertoo Kukolaisten Alistalon
perheen tragerian 1860-luvulta. Perhe, jonka muodostivat Albertina
Efraimintytär ja raisiosta tullut Gustaf Andersson vuonna 1857. He
asettuivat viljelemään vaimon kotitilaa Alistaloa. Perheen ensimmäinen
lapsi Anders Johan syntyi seuraavana vuonna. Kolmen vuoden kuluttua
syntyi toinen poika, Garl Gustaf ja vuonna 1862 Frans Isak, joka
kuitenkin kuoli muutaman päivän ikäisenä. Kuolinsyy oli tuntematon.
Vuoden 1863 lopulla syntyi jälleen poikalapsi, jolle päätettiin antaa
sama nimi kuin edesmenneellä isoveljellä oli, siis Frans Isak. Tapa
antaa jo kuolleen lapsen nimi vastasyntyneelle oli melko yleistä näinä
aikoina. Elämä jatkui kunnes..
-Vuosi 1866 alkoi perheen kohdalla suurella surulla, sillä vasta kaksi
vuotta täyttänyt Frans Isak menehtyi tammikuun 2 päivä niinikään
tuntemattomaan tautiin. Hänet haudattiin kirkon lounaissivustalle,
pääsisäänkäynnin lähelle. Albertina odotti jälleen lasta ja elämässä oli
varmasti sekä surua että toivoa uudesta elämästä. Albertinan odotusaika
oli lopuillaan kun perhettä kohtasi jälleen kuolema. Toukokuun
viimeisenä päivänä sammui Karl Gustafin elämä kuusivuotiaana.
Kuolinsyyksi kirkonkirjaan on kappalainen merkinnyt erään vielä silloin
yleisesti kuolemaan johtaneen taudin, tuhkarokon. Hänen hautajaisensa
olivat kesäkuun 10 päivä ja arkku laskettiin tammikuussa kuolleen
veljensä viereen. Vain kaksi päivää tämän jälkeen tuli Albertinan
synnytyksen hetki. Syntynyt lapsi oli perheen ensimmäinen tyttö ja sai
kasteessa nimekseen Ulrika Wilhelmina. Kohtalon sormi puuttui jälleen
perheen elämään lapsen elämänliekin sammuessa vain viiden päivän
kuluttua eli 17 kesäkuuta. Myös synnyttänyt äiti ei kestänyt enää, vaan
suuren surun ja sairauden murtamana menehtyi kahta päivää myöhemmin.
Äiti ja vastasyntynyt tytär siunattiin haudan lepoon, samaan hautaan
kahta viikkoa aiemmin siunatun Garl Gustafin kanssa. Hautajaiset olivat
24 päivä kesäkuuta, juhannuksena. Keskikesän " mittumaari" muodostui
surujuhlaksi Kukolaisten Alitalossa.
-Näiden kahden viikon sisällä ei kätketty haudan lepoon Merimaskussa
muita kuin Kukolaisten Alistalon ja yhden perheen vainajia. Tapaukset
lienevät kappelikirkon kirjatun historian kannalta ainutkertaiset.
Perheen viidestä lapsesta neljä menehtyi ja kolme näistä saman vuoden
aikana sekä lisäksi lasten äiti, joka oli kuollessaan vasta 38-vuotias.
Perheestä oli tämän jälkeen elossa 36-vuotias isä sekä 9-vuotias Anders
Johan.
-Kirkon kupeessa olevassa, ajan patinoimassa muistoristissä ovat sanat,
jotka kertovat surun keskellä elävästä uskosta ja toivosta.
" Hetki tulee ja nyt jo on
että kuolleet saavat kuulla
Jumalan Pojan äänen ja
jotka sen kuulevat
ne saavat elää"
Hautaristi on Albertina Efraimintyttären, Kukolaisten Alistalon emännän
sekä kolmen hänen lapsensa muistomerkki, jotka kaikki menehtyivät vuoden
1866 aikana.
-Aikakaudelle ominaista oli runsas lapsikuolleisuus, joka tulevina
vuosina vain paheni ns. " suurten nälkävuosien" pitäessä kansaa
pihdeissään. Kun rutonomainen kulkutauti iski kylään oli koko väestö
vaarassa sairastua siihen. Ne iskivät usein " keväänkorvalla" ihmisten
yleiskunnon ollessa heikommillaan. Myös lapsivuode vei liian monta
vastasynnyttänyttä äitiä hautaan. Vasta 1900-luvulla rokotusten ja
elintason nousun ansiosta lapsikuolleisuus väheni ratkaisevasti.
