onko täällä muita jotka ulkoiluttavat koiriaan asutuksen keskellä ilman hihnaa??

  • Viestiketjun aloittaja "sipe"
  • Ensimmäinen viesti
Vanha äijä
[QUOTE="sipe";29803191]?[/QUOTE]
Rikollista toimintaa, lain mukaan koira on pidettävä kytkettynä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Metsästyskoira saa olla irti metsästyksen ja koulutuksen yhteydessä sekä viranomaisten koirat tehtävää suoritettaessa. Minä en tosin pelkää koiria, eikä minulla ole allergiaa, mutta koira-allergia on aika yleistä ja irrallaan olevaa koiraa on hankala kieträä/varoa, allerginen reaktio voi viedä hengen. Toiseksi pienikin koira voi hyökätä ja purra, minua on kahdesti koira purrut, ensin poikasena ollessani Karjalankarhukoira, myöhemmin kimppuuni hyökkäsi perhoskoira ja puri rystyseen.
 
vierasss
Oi että mua ärsyttää ihmiset joiden koira on auki yleisillä kulkureiteillä.
Oman koiran kimppuun on kaksi kertaa hyökännyt irrallaan oleva koira. Siitä seurauksena ennen mallikkaasti ulkoillut koira vihaa sydämensä pohjasta tietyn rotuisia (ja niitä muistuttavia) koiria.
 
En koskaan KESKELLÄ ASUTUSTA pidä koiria vapaana. Mutta puistossa, metsissä ja pururadalla pidän silloin tällöin. Olen kyllä tietoinen, ettei lain mukaan saisi. Toinen tulee luokse salamana huudettaessa, toisella vielä joskus "jää korvat" jälkeen (n. 1 v penikka).

Ilman harjoittelua kuitenkaan mahdotonta opettaa koiraa kulkemaan turvallisesti ilman hihnaa ja tulla luokse heti kun huudetaan. Kukaan ihminen ei ole vielä pahastunut jos tuollainen höntsä collien penikka on käynyt nuuskaisemassa häntä heiluen. Olen tietenkin esittänyt tällöin pahoittelut ja kertonut että tässä penskaa vasta treenataan. :)
 
"Lilli"
En ymmärrä ihmisiä jotka pitävät koiransa irrallaan.
Mulla on todella kova pelko koiria kohtaan, ja jo ajatuskin irrallaan vastaantulevasta rekusta nostaa hien pintaan.
Mieluummin vaihdan tien toiselle puolelle silloinkin kun koira on kytkettynä. Lenkkeilyreittini olen valinnut sen mukaan että sen varrella olevien talojen pihoissa ei ole koiria. Jo koiran haukunta nostaa sykkeen huippulukemiin ja paniikki iskee.

Todella toivon, että jokainen pitää koiransa kytkettynä.
 
"jijo"
Koiranomistajat eivät kyllä ajattele muita kuin itseään ja niitä rakkejaan. Mun mielestä siitä pitäs tulla ihan laki että kaikki koirat kiinni ja kuonokoppa päähän!!!
 
"vierastaja"
[QUOTE="jijo";29803535]Koiranomistajat eivät kyllä ajattele muita kuin itseään ja niitä rakkejaan. Mun mielestä siitä pitäs tulla ihan laki että kaikki koirat kiinni ja kuonokoppa päähän!!![/QUOTE]

Tällainen on jo. Sitä sanotaan järjestyslaiksi. Koppaa se ei koirille pakota, mutta kiinnipidon kyllä.
 
"jijo"
[QUOTE="vierastaja";29803541]Tällainen on jo. Sitä sanotaan järjestyslaiksi. Koppaa se ei koirille pakota, mutta kiinnipidon kyllä.[/QUOTE]

Miksei monetkaan noudata rärä lakia? Pitäis olla myös se kuonokoppa pakollinen.
 
"jemina"
Itse pelkään myös koiria ja vapaana juokseva koira säikäyttää todella voimakkaasti. En voi ymmärtää ihmisiä jotka pitävät taajamissa koiriaan vapaana, kannattaisi vähän ajatella muita.
 
Oi että mua ärsyttää ihmiset joiden koira on auki yleisillä kulkureiteillä.
Oman koiran kimppuun on kaksi kertaa hyökännyt irrallaan oleva koira. Siitä seurauksena ennen mallikkaasti ulkoillut koira vihaa sydämensä pohjasta tietyn rotuisia (ja niitä muistuttavia) koiria.
Meillä on sama juttu, että kaksi isoa koiraa on hyökännyt kimppuun ja sen jälkeen onkin koirasta tullut todellinen hermoheikko pelkääjä. Minä pelkään isoja koiria nykyisin hysteerisen paljon.
 
"sipe"
Tuon aloitukseni hieman huonosti, siis minulla ei ole koiraa vaan valtava koirapelko ja suorastaan VIHAAN ihmisiä jotka pitää vapaana ja kaiken lisäksi hieman naureskellen toteavat että ei meidän koira, tai Se on vasta pentu ja koulutuetaan. Tiedoksi: Se ei kiinnosta minua, mene koirapuistoon tms aidattu alueelle. Jessus kuin itsekästä!
 
Ai sä kuvittelet, että kaikki suoraan sanoo, ettei tykkää?
Itse ainakin sanon. Ei ole kauaakaan kun joku nainen huusi metsässä ollessamme kauempaa pelkäävänsä koiraa. Huusin tällöin molemmat luokse ja ohitimme hänet koirat remmissä. Kannattaa joskus avata siis se suu muulloinkin kuin jupista keskustelupalstoilla jälkikäteen, kuinka kaikki koiranomistajat ovat kusipäitä.
 
tuota

En minä ainakaan sano. Tiedä mikä sekopää se omistaja on ja kilahtaa.

Äläpä vastuuta hommaas muille. Sun pitää pitää koiras hihnassa. Ei se ole kiinni siitä, sanooko sulle siitä joku vai ei. Koirat hihnaan!
 
Mun koirat pysyy metsissä ja pelloilla irti, sorry to say. Tule joskus vaikka mukaan sunnuntain metsälenkille, jospa saatais sunkin koirafobiaan vähän lievennystä kun näät nelijalkaisten ilon kirmata ;) Helpointa ja mukavinta on kaikilla, kun jätetään turha nipottaminen kotiin. Kyllä tuolla on lääniä kaikille mahtua kulkemaan :)

Ja omille lapsille kannattaa opettaa myös kuinka vieraiden koirien kanssa käyttäydytään. Eli ei kiljuta, yritetä villitä koiraa eikä varsinkaan heitellä sille mitään omia lapasia tms (tätäkin koettu). Omia koiriani annan aina silittää, kun kysytään :)
 
tuota
Voi Ellaah, kun säännöissä sanotaan, että koiria pidetään kiinni. Siinä ei sanota, että koiria pidetään kiinni silloin, jos joku niin pyytää.

Niin ihania kuin sinusta ne sun koirasi ovatkin, niin kaikki ei vaan tykkää. Ja jotkut pelkääkin. Jos he eivät halua lähikontaktiin toisten ihmisten koirien kanssa, niin heidän ei tarvi niin tehdä.

Juuri tuollaiset "mutta kun MUN koirat on niin kilttejä ja ihania"-tyypit on todella rasittavia. Arvostan fiksuja koiranomistajia, juurikin niitä jotka pitää koiransa kytkettyinä, vaikka ne olisivat kuinka kilttejä ja tottelevaisia. Mutta hitto vie kun kaltaisesi pilaavat monen tuollaisen fiksunkin maineen :(
 
"Lilli"
Mun koirat pysyy metsissä ja pelloilla irti, sorry to say. Tule joskus vaikka mukaan sunnuntain metsälenkille, jospa saatais sunkin koirafobiaan vähän lievennystä kun näät nelijalkaisten ilon kirmata ;) Helpointa ja mukavinta on kaikilla, kun jätetään turha nipottaminen kotiin. Kyllä tuolla on lääniä kaikille mahtua kulkemaan :)

Ja omille lapsille kannattaa opettaa myös kuinka vieraiden koirien kanssa käyttäydytään. Eli ei kiljuta, yritetä villitä koiraa eikä varsinkaan heitellä sille mitään omia lapasia tms (tätäkin koettu). Omia koiriani annan aina silittää, kun kysytään :)
Olet typerys!
Vapaana riehuvan koiran näkeminen ei millään tavalla vähennä koirapelkoa. Päin vastoin.
Eikä muuten ole nipottamista, jos oletetaan kaikkien noudattavan järjestyssääntöjä, myös teidän ajattelemattomien koiranomistajien.
 
Yhteistyössä