Kannattaako jatkaa vai erota?

Tilanne lyhyesti: kaksi pientä lasta, muutenkin hankala elämäntilanne, meillä vanhemmilla paljon väsymystä, riitoja ja kinaa. Arkielämä tuntuu raskaalta, yhdessä ei tehdä mitään. Perheessä ollut sairautta ja työttömyyttä, mikä lisäsi ongelmia - nyt ne osittain takanapäin.

Riitoja on lähes päivittäin niin isoista kuin pienistä asioista. Minua ärsyttää, kun mies riitojen yhteydessä nimittelee ja haukkuu. Olen itsekin kyllä usein huonolla tuulella ja hermot kireällä. En mitenkään syytä tilanteesta vain miestä, syytä on meissä molemmissa. (Tosin miehen mielestä vain minussa.) Läheisyys ja seksi ovat vähentyneet. Kotitöiden jakaminen tökkii ja niistä riidellään. Rahankäytöstä on riitaa koko ajan.

Ajatus siitä, että asuisimme erillään tuntuu usein hyvältä. Sitten välillä on hyviä päiviä, jolloin on läheisyyttä, seksiä ja mukavaa aikaa yhdessä - kotona. Minä tykkäisin tehdä yhdessä asioita, perheenä ja kahdestaan, mutta miestä ei kiinnosta. Hyvinä päivinä tuntuu, että rakastan edelleen miestäni. Huonoina päivinä tuntuu, etten jaksa häntä enää ollenkaan.

Jäin miettimään kun Hesarissa oli taas joku kolumni, jossa oli siitä, että muutama ensimmäinen vuosi voi olla tosi kamalaa ja elämä voi sen jälkeen helpottaa. Mietin, kannattaisiko sittenkin sinnitellä ja roikkua yhdessä ja katsoa, paraneeko tilanne?

Tilannetta mutkistaa se, että olen aika kovasti ihastunut toiseen ihmiseen. En toiseen mieheen kuitenkaan, vaan naiseen. Tiedän, että se nainen on joko bi tai lesbo (itse olen bi). Mies on sanonut kyllä, ettei häntä haittaa, jos olen joskus jonkun naisen kanssa, mutta en kyllä itse haluaisi sellaista kuviota, enkä halua mitään yhdenillanjuttuja vain "kokeillakseni" naista. Toisaalta välillä kun täällä kotona on tosi vaikeaa, tuntuu niin turhalta olla tällaisessa parisuhteessa ja tuhlata elämääni. Tietenkään tuon naisen kanssa ei välttämättä tulii mitään suhdetta tai ainakaan mitään pysyvää (eihän sitä voi tietää), mutta kyllähän tällainen ajatuksia sekottaa.

En sitten tiedä, saattaako tällainen suhde olla vielä pelastettavissa, ja onko se sen arvoista. Lasten takia lähinnä tätä mietin. Tuskin heillekään on kiva silti kuunnella päivittäistä huutoa, riitaa ja nimittelyä, mutta en tiedä, onko erokaan niin helppo vai tuoko se vain uusia ongelmia. Ja toisaalta meillä on tosi pitkä suhde takana, ja olimme todella monta vuotta onnellisia. Ei silloin ole niin helppo vaikeinakaan aikoina vaan jättää toista ja koko pitkää yhteistä historiaa taakse.

Mitä tehdä? Palstan perusteella en toki ratkaisuani tee, mutta kokeilen kuitenkin, millaisia vastauksia täältä saan. (Yksi juttu on pois suljettu ja se on pariterapia, koska mies on ilmoittanut, ettei sellaiseen lähde - olen muutaman kerran ehdottanut.)

Asumaan erikseen! Kuinkak pienet lapset? Lasten ei kuulusi kärsiä päivittäisistä riidoistanne.

No pariterapiaahan te nimenomaan tarvitte. Vaikuttaa siltä ettei teillä itsellä ole vielä taitoja keskustella asioista ilman huutamista ja toisen nälvimistä, eikä liioin varmaan ongelmanratkaisukykyäkään. Lisäksi sun pitää tehdä jotain tolle vilkuilulle, ei ole reilua miestä kohtaan että haaveilet muista ja tuollainen tuhoaa vankemmankin suhteen herkästi.

Ensin teidän pitäisi päättää että ME olemme yhdessä nyt ja aina, ja sitten lähteä ratkomaan niitä kommunikointi ym ongelmia. Itsenne ja lasten takia.

Pikkulapsi aika tosiaan on parisuhteen kannalta usein se rankin aikajakso, silloin jos milloin kysytään vanhemmilta vankkaa yhteishenkeä ja tiimityötä. Olet oikeassa että on lapsille todella huonoksi jos te kaiken aikaa riitelette, mutta todella huonoa lapsille olisi myös teidän ero.

Lasten takia ei kannata jatkaa. Uuden ihastuksen takia ei kannata erota. Eroa jos suhde mielestäsi on niin huono ja jos haluat tulevaisuudessa antoisamman suhteen. Mies vaikuttaa hieman urvelolta ja huonokäytöksiseltä.

Voi voi. Lapsillasi on vain yksi isä, olet häneen sidoksissa lopun ikääsi. Näyttää siltä, että saatte suhteenne kuntoon pariterapialla ja odottelemalla ruuhkavuosista ylitse. Hyvin moni eroaa turhaan lasten ollessa pieniä. Unohda seikkailut ja keskity lapsiisi ja perheeseen. Kuinka tärkeä ehjä PERHE sinulle on? Kaikki on vielä hyvinkin pelastettavissa jos molemmat niin haluavat. Vaikeudet vahvistavat jos ne selvitetään, sen voin allekirjoittaa. Tsemppiä!

Alkuperäinen kirjoittaja hilllla: Näytä alkuperäinen viesti

No pariterapiaahan te nimenomaan tarvitte. Vaikuttaa siltä ettei teillä itsellä ole vielä taitoja keskustella asioista ilman huutamista ja toisen nälvimistä, eikä liioin varmaan ongelmanratkaisukykyäkään. Lisäksi sun pitää tehdä jotain tolle vilkuilulle, ei ole reilua miestä kohtaan että haaveilet muista ja tuollainen tuhoaa vankemmankin suhteen herkästi.

Ensin teidän pitäisi päättää että ME olemme yhdessä nyt ja aina, ja sitten lähteä ratkomaan niitä kommunikointi ym ongelmia. Itsenne ja lasten takia.

Pikkulapsi aika tosiaan on parisuhteen kannalta usein se rankin aikajakso, silloin jos milloin kysytään vanhemmilta vankkaa yhteishenkeä ja tiimityötä. Olet oikeassa että on lapsille todella huonoksi jos te kaiken aikaa riitelette, mutta todella huonoa lapsille olisi myös teidän ero.

Click to expand...

En sanoisi, ettei meillä ole VIELÄ taitoa keskustella ja ongelmanratkaisukykyä - vaan sanoisin, että meillä ei ENÄÄ ole niitä. Aiemmin tilanne oli toinen.

Mitä vittuilua tarkoitat? En ole puhunut miehelle siitä, että olen ihastunut toiseen - kun en ole asian suhteen mitään tehnytkään (paitsi haaveillut). En tiedä, onko se haaveilukin sitten epäreilua?

Millä lailla se sitten päätetään, että ollaan yhdessä aina? Aiemmin se oli itsestäänselvää, mutta nykyisin siitä ajatuksesta tulee välillä vaan todella, todella epätoivoinen ja nurkkaan ahdistettu olo. Ja tiedän sen olevan molemminpuolista. Toki hyvinä päivinä menee ihan hyvin, mutta koska välissä on niin kurjia päiviä, ei tilanne ehdi hyvinäkään päivinä korjaantua.

Miten sen tiimityön saa takaisin, jos se on kadonnut? Tottakai tiedän, että sitä tarvitaan, mutta jos sitä ei ole, niin kaipaisinkin tietoa, miten voi korjata tilanteen tai miten voi selvittää, onko tilanne korjattavissa?

Alkuperäinen kirjoittaja analiisi: Näytä alkuperäinen viesti

Lasten takia ei kannata jatkaa. Uuden ihastuksen takia ei kannata erota. Eroa jos suhde mielestäsi on niin huono ja jos haluat tulevaisuudessa antoisamman suhteen. Mies vaikuttaa hieman urvelolta ja huonokäytöksiseltä.

Click to expand...

Minustakin hän on sitä. Tosin hän ei ollut sellainen aiemmin - yli 10 vuotta meni ilman tällaisia ongelmia ja olimme onnellisia. Nyt hän on ihan muuttunut, ja siksi minusta tuntuu välillä ihan mahdottomalta löytää motivaatiota jatkamiseen ja minkäänlaiseen "tahtomiseen".

Alkuperäinen kirjoittaja ldfndkfn: Näytä alkuperäinen viesti

Voi voi. Lapsillasi on vain yksi isä, olet häneen sidoksissa lopun ikääsi. Näyttää siltä, että saatte suhteenne kuntoon pariterapialla ja odottelemalla ruuhkavuosista ylitse. Hyvin moni eroaa turhaan lasten ollessa pieniä. Unohda seikkailut ja keskity lapsiisi ja perheeseen. Kuinka tärkeä ehjä PERHE sinulle on? Kaikki on vielä hyvinkin pelastettavissa jos molemmat niin haluavat. Vaikeudet vahvistavat jos ne selvitetään, sen voin allekirjoittaa. Tsemppiä!

Click to expand...

Välillä vaan tuntuu, ettei tällaista voi enää korjata. Esimerkiksi minua loukkaa se nimittely valtavasti, ja on välillä on vaikea kuvitella, että voisin koskaan rakastaa ja olla samalla lailla onnellinen kuin aiemmin, kun muistissa ovat kaikki ne solvaukset. Varmaan jonkinlainen sopu saatetaan saavuttaa, mutta riittääkö se sitten loppuiäksi parisuhteen kantavaksi voimaksi - että vaan pystytään elämään yhdessä, vaikka koko suhde olisi muuttunut, että vaan siedämme toisiamme? Vai voiko tällaisen jälkeen muka oikeasti vielä tulla sellainen suuri rakkaus ja ihana suhde kuin aiemmin oli?

En osaa sanoa, kuinka tärkeä "ehjä perhe" on - tai siis onhan se tärkeä, mutta eri asia on, mitä sillä tarkoitetaan. Ydinperhe käsitteensä ei ole minulle mikään itseisarvo, mutta kuten kirjoitin, lasten takia tilanne on hankala. En siis saa ydinperheen ajatuksesta mitään motivaatiota, vaan haluaisin, että se perhe olisi ehjä muutenkin kuin vain siten, että se on ydinperhe. Minusta esim. tällä hetkellä olemme rikkinäinen perhe.

Niin, ja joku kysyi lasten ikiä - 1 ja 4 ovat.

Älä nyt hyvänen aika eroa kun lapsetkin ovat noin pieniä. Lasten kasvettua kaikki stressi vähenee.

[QUOTE="noh";29803480]Älä nyt hyvänen aika eroa kun lapsetkin ovat noin pieniä. Lasten kasvettua kaikki stressi vähenee.[/QUOTE]

Uskon sen. Mutta entäs nämä parisuhdeongelmat?

Alkuperäinen kirjoittaja Umpikuja: Näytä alkuperäinen viesti

Uskon sen. Mutta entäs nämä parisuhdeongelmat?

Click to expand...

meillä helpotti kaikki ongelmat ja riitoja ei enää ollut kun lapsi kasvoi n 3v asti sitä ennen oli paljon riitoja. Nyt meillä ei riidellä oikeastaan koskaan.

Miten ero auttaa arjen haasteisiin, kotitöiden jakamattomuuteen jne. Yh:na se tiskikone on jokatapauksessa tyhjennettävä yksin. Lapset on yhtä pieniä erositte tai ette. Jos oletat että mies ottaa enemmän vastuuta lapsista eron jälkeen, miksi hän ei voisi tai tee sitä nyt kun asutte yhdessä...

Hei!

Minä tarttuisin tuohon, että teillä on hyviä ja ihania päiviä joukossa. Silloin kyse taitaa olla normaalista haastavista vuosista, ja eroamisen aika on korkeintaan vuosien päässä, kun niitä hyviä päiviäkään ei ole, eikä näy olevan tulossakaan. Luultavasti ei ehkä sitä aikaa tulekaan. Itse olen saanut kullanarvoisen ohjeen parisuhteeseen, joka auttaa juurikin silloin, kun ei pääse terapiaan puimaan ongelmiaan yhdessä. Toista ei voi muuttaa, mutta itseään voi. Tämä ei tarkoita, että pitäisi hyväksyä toiselta kaikki, tai antaa anteeksi kaikki, tai etteikö toisessa voisi olla enemmän "syytä", mutta voi miettiä, olisiko jotain, mitä voisi itse tehdä tilanteille. Yleensä kun onnistuu omalta kohdaltaan tekemään paremmin, saa aikaan positiivisen kierteen ja paremman keskusteluyhteyden. Jos toistatte riidellessä samoja kuvioita, koita muuttaa omiasi.

Miehelläsi ei selvästi ole tämän hetkisessä elämäntilanteessa hanskassa keskustelutaidot, varsinkin kun suuttuneena nimittelee. Tiedän kokemuksesta, teen sitä nimittäin itsekin, vaikka olen yrittänyt oppia eroon. Se on yksi tapa purkaa kiukkua ja turhautumista, eikä mies taatusti tajua, kuinka paljon se suhun sattuu. Toisaalta, vaikka tajuaisi, ei välttämättä muista sitä kiukkuisena. Itse saatan samassa hengevedossa sanoa rumasti ja jatkaa "...ja mä tiedän, etten saisi sanoa näin, mutta kun ottaa niin paljon päähän!" Köh.

Ennen kaikkea kuulostaisi siltä, että tarvitsisitte hengähdystaukoa arjesta. Saatteko lapsia hoitoon minnekään, 1-vuotiaskin voisi olla varmaan jo yön yli, tai ainakin illan? Jos tämä ei onnistu, kehottaisin suuntaamaan huomiota hetkeksi omaan napaan, ja miettimään, mitä voisi tehdä oman jaksamisensa eteen miehestä riippumatta. Otat hieman etäisyyttä suhteen sisällä, keräät voimiasi?

Kovasti jaksamista, ei tuo nyt niin pahalta kuulosta. Omakin mies on välillä semmoinen urpo, ettei pahemmasta väliä, mutta pois en vaihtaisi. Koska vaan "välillä".

Erottuasi, väsymyksesi poistuu. Erottuasi, kotityöt hoituvat leikiten. Erottuasi, perheessänne ei enää kukaan hauku ketään.
Ihastuksesi kohde tulee ja pelastaa. Kaikki tulee olemaan auvoista ja ihanaa. Eripura on tipotiessään, täytyt energialla, jaksat, jaksat, jaksat. Lapset varttuvat onnellisessa kodissa. Kaikki kääntyy hyväksi, kun eroat.

Alkuperäinen kirjoittaja Umpikuja: Näytä alkuperäinen viesti

En sanoisi, ettei meillä ole VIELÄ taitoa keskustella ja ongelmanratkaisukykyä - vaan sanoisin, että meillä ei ENÄÄ ole niitä. Aiemmin tilanne oli toinen.

Mitä vittuilua tarkoitat? En ole puhunut miehelle siitä, että olen ihastunut toiseen - kun en ole asian suhteen mitään tehnytkään (paitsi haaveillut). En tiedä, onko se haaveilukin sitten epäreilua?

Millä lailla se sitten päätetään, että ollaan yhdessä aina? Aiemmin se oli itsestäänselvää, mutta nykyisin siitä ajatuksesta tulee välillä vaan todella, todella epätoivoinen ja nurkkaan ahdistettu olo. Ja tiedän sen olevan molemminpuolista. Toki hyvinä päivinä menee ihan hyvin, mutta koska välissä on niin kurjia päiviä, ei tilanne ehdi hyvinäkään päivinä korjaantua.

Miten sen tiimityön saa takaisin, jos se on kadonnut? Tottakai tiedän, että sitä tarvitaan, mutta jos sitä ei ole, niin kaipaisinkin tietoa, miten voi korjata tilanteen tai miten voi selvittää, onko tilanne korjattavissa?

Click to expand...

Sanoin kyllä vilkuilu, en vittuilu. Se että sinä katselet muita ja haaveilet muista, jäytää teidän parisuhdetta. Kun se uusi näyttää aina paremmalta ja helpommalta, ja samalla se oma siinä rinnalla tuntuu huonommalta ja kehnommalta. Vaikka todellisuudessa se uusi ei välttämättä ole yhtään sen parempi, se vain tuntuu siltä.

Ja se päätetään juuri niin, ettei edes anneta sijaa sellaisille eroajatuksille ja läähätetä kaikenaikaa jonkun uuden perään. Keskitä ne energiat ja ajatukset siihen omaan suhteeseen ja sen korjaamiseen, siitä se lähtee. Jos teillä ei ole me-henkeä, ei siitä mitään tulekkaan. Sit kannattaisi myös alkaa kunnioittamaan sitä omaa kumppania, ei toiselle huudeta eikä toista haukuta tms. Jos toinen huutaa tms niin otat aikalisän ja palaatte asiaan kun tilanne on rauhoittunut. Jos te olette ennen osanneet kommunikoida ja ratkaista ongelmia, te osaatte nytkin. Tee miehellesi jotain mukavaa, pienikin huomiointi riittää. Varmasti samaa kohtelua saat takaisin, jos miehesi nyt on ns. normaali. Toisaalta jos kohtelet miestä paskamaisesti, varmasti saat sitä samaa takaisin omaan niskaasi. Monesti me mietitään mikä toisessa on vikana, vaikka ensin pitäisi miettiä omaa käytöstä. Tuo että sinä mietit jotain uutta kumppania, varmasti alitajuisestikkin heijastuu sun käytökseen ja siihen miten käyttäydyt miestä kohtaan.

Väsyneenä kaikki tunteet ja tilanteet kärjistyy, näin usein käy pikkulapsiaikana kun on valvomista jne. Täytyy vaan yrittää päästä sen tilanteen yläpuolelle; nyt asiat on näin mutta ei tämä ikuisuutta kestä. Sopikaa yhteisistä säännöistä ja työnjaosta, pitäkää siitä kiinni. Kun onnistutte niin yhteishenki kasvaa. Molemmat teette työtä saman asian eteen, sen sijaan että taistelette toisianne vastaan kotitöistä jne. Ja jos välillä pääsette kahdestaan johonkin, edes pariksi tunniksi, se auttaa taas jaksamaan sitä lapsiarkea. Myös omia harrastuksia pitää olla, perheen ja parisuhteen ulkopuolella, teillä kummallakin.

Jos hyviä päiviä kuitenkin on, niin en lähtisi helposti eroamaan. Riitoja välillä voi tulla, mutta nimitellä ei ketään saa. Asiat voi riidellä ja asiat voi harmittaa. Mutta mun mielestä jokaista pitää kunnioittaa sen verran, että edes riidellessä ei haukuta toista eikä nimitellä. Tästä voisi miehen kanssa keskustella silloin, kun on rauhallinen hetki. Jos tuntee, että nyt alkoi nimittely, niin pitää puhaltaa heti tilanne poikki ja lähteä vaikka tilanteesta pois ja sanoa, että en keskustele enkä kuuntele sinua, jos nimittelet. Se ei kuulu edes riitelyyn vaan osoittaa toisen kunnioittamisen puutetta. Tämä koskee myös itseä.

Tsemppiä!