Paljon harrastatte liikuntaa?

Mä en ole vielä tähänkään ikään menessä löytäny sitä omaa lajia ja lenkillä lähtö on aina itsensä pakottamista. Painoongelmaa ei ole koskaan ollut, joten liikun pitääkseni itseni terveenä. Liian vähän tulee kyllä liikuttua.
Työkään ei ole millään tavalla fyysistä eli sieltäkään ei pisteitä tule tähän asiaan yhtään.
Mitä te harrastatte ja kuinka paljon?
 
38 ekaa vuotta elämässäni olin täydellinen sohvaperuna. Sit painonpudotuksen motivoivana lähdin liikkumaan. Perheen aikataulut sanelee sen, että en juurikaan pysty mihinkään aikataulutettuihin jumppiin yms. osallistumaan. Muutenkin aikaa liikkumiseen on melko vähän, joten lajiksi valikoitui juokseminen. Nykyään yritän liikkua 3h/vko. Yleensä juoksua kaikki. Toukokuussa tosin vaihdan työpaikkaa ja sinne pääsen pyörällä, 10km yhteen suuntaan. Tulee näppärästi liikunnat siinä :)
 
"Sonja"
Mulla tulee n. 5 krt viikossa salitreeni tai jokin ryhmäliikuntatunti. Lisäksi lasten kanssa liikutaan kävellen paikasta toiseen ja muutenkin ulkoillaan paljon. Ja pyörällä kuljen tuonne salille, joten siinä tulee se 5 krt viikossa 8km lenkki. Toki välillä myös muutaman kilometrin kävelylenkkejäkin.
 
-
38 ekaa vuotta elämässäni olin täydellinen sohvaperuna. Sit painonpudotuksen motivoivana lähdin liikkumaan. Perheen aikataulut sanelee sen, että en juurikaan pysty mihinkään aikataulutettuihin jumppiin yms. osallistumaan. Muutenkin aikaa liikkumiseen on melko vähän, joten lajiksi valikoitui juokseminen. Nykyään yritän liikkua 3h/vko. Yleensä juoksua kaikki. Toukokuussa tosin vaihdan työpaikkaa ja sinne pääsen pyörällä, 10km yhteen suuntaan. Tulee näppärästi liikunnat siinä :)
Miten aloitit liikkumaan? Täällä sohvaperuna jolla on poikkeuksellisen huono kunto. Koheniko olosi kuinka nopeasti?
 
Silti ylipainoinen
2 x kuntosali/vko, pitkä kävely/vko, muutamana päivänä pieni pyöräilylenkki. Raskaana.

Ennen raskautta salilla 1-3 krt/vko, ryhmäliikuntatunteja 1-3 krt/vko. Runsaasti pyöräilyä.
 
Tosiaan painonpudotus oli VOIMAKAS kannuste. Laitoin 15min puhelimen ajastukseen ja hölköttelin juosta hälyytykseen asti. Tosi hitaasti ja pienillä sykkeillä, mut juosten. Ja samoja jälkiä takaisin. Viis iltaa viikossa tuo puoli tuntia kerrallaan. Tuntui tosi raskaalta välillä, mut puuskuttaessani ajattelin, et jokainen kalori on musta pois :) Kirjasin tarkkaan ylös kaikki liikunnat, motivoi sekin kovasti. Puol tuntia ei kerrallaan oo paha ja kuitenkin sen verran, et kunto lähtee nousemaan aika nopeasti. Hyvältä alkoi tuntumaan parissa viikossa lenkin jälkeen ja reilussa kuukaudessa juoksun aikana.
 
*3-4 krt/vk kävelyä, mieluiten yli 5 km.
* 3-4 krt/vk pyöräilyä fiiliksen mukaan ( vaihteeton pyörä )
* työmatka pyörällä, n. 3 km yhteensä
* työ fyysistä, ei juuri ehdi istua

Nyt olisi vielä tarkoitus aloittaa jotain lihaskuntotreeniä, meluiten kotona tehtävää. Toukokuussa alkaa kyllä kahvakuulatunnit ulkona, se tulee varmaan kuvioihin koska sopii hyvin vuorotyöläislle kun kertamaksullinen.
 
Vier
En harrasta paljoa koska liikun koko päivän, kävelen pitkiä matkoja ja teen raskasta työtä ja lisäksi kuljen työmatkat poikkeuksetta jaloin tai pyörällä. Lähinnä viikonloppuina lenkkeilen. Painoahan tämä ei pudota vaikka kokajan liikun, pitäis muuttaa syömistapoja.
 
halipupu harmaana
Keväästä syksyyn pyöräilen työmatkat, reilu 5 km suuntaansa. Vähintään kaksi iltaa viikossa menee jumpissa tunti tai kaksi kerrallaan. Lisäksi pyöräilen lasten ja perheen kanssa ja könyän metsissä etsimässä geokätköjä. Geokätköilyä ap kannattaa kokeilla, motivoi hyvin liikkumaan, kun on jotain etsittävää. Uimassa käydään myös ja pihalla pelailen välillä lasten kanssa tennistä, keinupersistä, sählyä jne... Lapsesta asti kun on tottunut liikumaan, niin ei sitä oikein osaa olla paikoillaan ja sohvaperunaksi ruveta. Kivempaa se on ulkona tai salilla olla, kuin kotona möllöttää.
 
Ratsastan muutaman tunnin viikossa.
Työkseni kengitän ja välillä hieron hevosia ja talikoin ton oman, 6:n hevosen tallini yleensä 7 päivää viikossa, paitsi mitä nyt silloin tällöin joku vuokralaisista tai tallitytöistä innostuu.

Liikuntaa tulee siis n. 2-9 tuntia päivässä, välipäivät on hyvin harvassa.

Elämäntapa, ei niinkään pelkästään harrastus tai työ.
 
ylikunto
Itse juoksen lekkejä 3-4 kertaa viikossa, 30min-2h kerrallaan. Vioimeviikolla kertyi kilometrejä reilu 30. Lisäksi 1-2 kertaa viikossa kuntosali, joka sisältää myös ainakin 30 min pyöräilyn tai juoksumaton ja sitten lihaskuntotreenin.
 
"Jenis"
Normisti aerobista (juoksu, pyöräily, hiihto) 2krt/vko n. 1,5h per kerta, lisäksi lihaskuntoa 2krt/vko n. 1h per kerta. 5h liikuntaa per viikko, siis, lisäksi työmatkapyöräilyä vaihtelevasti, sään ja kiireen mukaan.
 
"..."
Touko-syyskuussa pyöräilen pari kertaa viikossa töihin (matkaa yht. 40km). Tämä onnistuu vain kun lasten ja omat harrastukset on tauolla, muuten en ajallisesti ehtisi.

Joogaan ja venyttelen säännöllisesti.

Käyn salilla parina kolmena aamuna ennen töitä.

Kävelen koiran kanssa vähintään tunnin päivässä.
 
Spencer Hastings
Jotkut ei vissiin koskaan pääse siihen liikunnan iloon kiinni, vaikka hassultahan se kuulostaa kun lajeja ja harrastusmahdollisuuksia on ehkä miljoona.

Mä tykkään melkein kaikesta, missä tuntee liikkuvansa. Ryhmäliikuntatunneista en kyllä kovin pidä, ja painojen nostelu on aika tylsää. Juoksen, uin, pyöräilen/kävelen kaikkialle ja työni on vielä fyysistä, että kyllä sitä tulee liikuttua. Nyt olen uudelleen kiinnostunut melomisesta ja pitäisi ottaa selvää, missä tässä lähellä pääsisi sitä harrastamaan.
Myös se rullaluistin+sauvat asfalttihiihto näyttää siistiltä :D onkohan kovin vaikeaa?
 
"vieras."
Nyt olen ollut mukana 30 päivän haasteessa, joten siittä on tullut 7 x 30-60 min jumppaa/vko, sitten juoksen 45-60 min x 4/ vko. Normaalisti olen käynyt ohjatussa jumpassa, yleensä body pumpissa, mutta kaksi pientä lasta ja vasta aloitettu työ vie paljon aikaa, eikä suunnitellulle liikannalle juuri jää aikaa, siksipä iltasin omassa olohuoneessa tehty intensiivinen lihaskuntojumppa on oikein hyvä tällä hetkellä.
 
Päivittäin tulee käytyä kävelylenkillä tunnista pariin tuntiin.Sellasta reipasta tahtia.
Juoksua harrastin aikasemmin,mutta se piti lopettaa kun alkoi tuntua pahalle (raskaana siis nyt).Mitään ohjattua en ole sitten nuoruusvuosien jälkeen harrastanut.
 
Tsepis
Uimassa käyn neljä kertaa viikossa (1km rintauintia) ja 1-2 kertaa ryhmäliikunta. Mä voisin kyllä liikkua enemmän, koska työmatkat kuljen autolla. Asutaan sen verran syrjässä, että julkista liikennettä ei ole mahdollista käyttää ja työmatka on 40km yhteen suuntaan. Työni on lähinnä istumatyötä.
 

Yhteistyössä