Kristittyjen vaino etenee Suomessa

  • Viestiketjun aloittaja kristitty
  • Ensimmäinen viesti
kristitty
Täällä Pohjolassa ei räjäytetä kristittyjä fyysisesti palaseksi, eikä siinä mielessä vainota, mutta henkinen vaino etenee kovaa vauhtia. Tavallaan on väärin sanoa suuntausta vainoksi, mutta sitä se on henkisesti.

Nyt päiväkotien toimintaa mietitään kun yhdenvertaisuus ei toteudu muka, kun siellä joskus harvoin sattuu olemaan ns. uskonnollisia tilaisuuksia. Tiedoksi kaikille, että kristittyjen lapsia sorretaan paljon useammin, koska jatkuvasti on toimintaa, jota kristitty ei oikeasti haluaisi lapselleen.

Olen jopa kuullut uskon julmaa halventamista lapsille suunnatussa tuokiossa, koska halventaja ei kyennyt peittämään uskonnonvastaisuuttaan. Jos uskonnottomuudesta olisi lausuttu niin halventavia juttuja, ateistivanhemmat olisivat sen selville saadessaan revenneet liitoksistaan.

HS: Myös päiväkotien uskonnolliset tilaisuudet tarkasteluun | Yle Uutiset | yle.fi
 
hyvähyvä
Jo on korkea aikakin puuttua. Muistan miten järkytyin kun lapsi aikoinaan alkoi kotona puhua miten tarhassa oli puhuttu ristillä verisenä roikkuvasta jeesuksesta. Ihan tavallinen päiväkoti, ei seurakunnan. Kyllä vähän pisti ihmettelemään. Kävi ilmi että påappihan käy siellä ihan aika ajoin kertomassa omia totuuksiaan pikkunappuloille.

Näin Suomessa.
 
  • Tykkää
Reactions: Alli Huuppa
kristitty
Kristitty pitää vainona jos heitä kohdellaan samanarvoisina kuin muita? Vaikka olette omasta mielestänne valittuja niin se ei tarkoita että saisitte erioikeuksia.
Tarkoitan sitä, että pienimmästäkin uskontoon viittaavasta toiminnasta päiväkodeissa tai kouluissa tehdään kielteinen ja hävettävä asia kaikenlaisilla lausunnoilla ja tutkimisilla. Ei oikeasti voida tehdä yhtään mitään, jos kulttuuriinkin kuuluvat asiat kitketään, koska ne ovat olevinaan uskonnon harjoittamista.

Oikeasti uskonnottomat tekevät itse itsestään alempiarvoisia sillä, että kieltäytyvät kulttuuriinkin kuuluvista asioista, kuten suvivirrestä. Eivät edes muiden uskontojen harrastajat pelkää niitä asioita samoin.

Ja jos aletaan olla tarkkoja, niin uskontoon viittaavat hoitajien huivit esim. olisi kiellettävä, että ollaan tasavertaisia. Sehän on uskonnonharjoittamista, jota pienimmät lapset jopa pelkäävät.
 
Haluaisitko uskontoon viittaavat korut ja pukeutumisen pois? Harva vaatii noin radikaalia asiaa, että rippiristit pitäisi ottaa pois.
 
  • Tykkää
Reactions: Saksamamma
-
Sanotaanko, että mielestäni lapsille on hyvä opettaa uskonnoista ja niiden taustoista. Yhtäkään uskontoa ei kuitenkaan tulisi opettaa absoluuttisena totuutena.
Mitä tulee virsien laulamiseen tai uskonnollisiin kertomuksiin, tulisi mielestäni vanhempien opettaa lapsia suhtautumaan niihin, kuten muihinkin satuihin. Ei niitä nyt niin vakavasti tarvitse ottaa. Kristinusko on kuitenkin osa kulttuuriamme.
 
"vieras."
Uskonnottomuuden pitäisi olla perusolotila. Uskontokasvatus perheiden tehtäväksi ja seurakuntien omissa tiloissa ja tilaisuukisssa tapahtuvaksi. Jos kerran luterilaisuus ei ole valtionuskonto (niin kuin kirkko aina väittää, ehkä faktisesti ei näin olekaan, mutta käytännössä kyllä), niin jos ei ole uskonnoton varhaiskasvatus ja koulutoimi, niin kaikilla uskontokunnilla pitäisi olla yhtäläinen oikeus käydä uskonnostaan päiväkodeissa ja kouluissa kertomassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Alli Huuppa
samaa miettinyt
[QUOTE="Vieras.";29815327]Jos tuolla tavoin ajatellaan niin miksi kastatte lapsenne vauvana??
Miksi??
Kuitenkaan ette halua lapsenne kasvavan
Luterilaiseen oppiin.[/QUOTE]

Juu ja miksi kirkkohäät?????
 
"viekas"
Kristitty pitää vainona jos heitä kohdellaan samanarvoisina kuin muita? Vaikka olette omasta mielestänne valittuja niin se ei tarkoita että saisitte erioikeuksia.
Kristityillä on erikoisoikeus tulla vainotuiksi. Kiihtyvät kristittyjen vainot, kiihtyvät juutalaisvainot ja kristittyjen kirkkojen luopumus Raamatun opetuksista ovat merkkejä lopun ajoista. Nämä ennusmerkit profetoitiin eli ennustettiin jo tuhansia vuosia sitten Raamatussa, ja jos kansainvälistä politiikkaa seuraa tänään niin sekularisaatio, kulttuurimarxismi ja islamin nousu länsimaissa esimerkiksi sopivat hyvin näihin ikivanhoihin profetioihin.
 
Raskaana
Onhan se täysin käsittämätöntä, että pieniä lapsia raahataan kirkkoon päiväkodin toimesta. Uskontokasvatus on vanhempien vastuulla ei valtion. Suomessa tuntuu muutenkin nuo lasten ihmisoikeudet olevan aika kiven alla. Varsinkin ateistien lapset saavat jatkuvasti kuunnella pappien pölinöitä, kun eihän siitä nyt mitään haittaakaan voi olla... (Tuskin siitä haittaa onkaan, mutta Suomessa nyt vaan on se uskonnonvapaus, jonka pitäisi koskea myös meitä uskonnottomia.) Minä en kuulu kirkkoon, joten ei ollut kirkkohäitä eikä tulevaa vauvaa todellakaan kasteta. Kovasti myös toivon, että kun minusta aika jättää jää papilta kahvit saamatta, enkä todellakaan halua mihinkään kirkkomaahan. Toki nämä asiat jää jäljelle olevien vastuulle, muullehan sillä ei enää siinä vaiheessa ole väliä.
 
gccczzc

Koska voit kuolla minä päivänä tahansa, tänäänkin, on oikein ja kohtuullista, että teet testamentin jossa kerrot mitä maalliselle tomumajallesi pitää tehdä kuoltuasi. On väärin jättää siitä päättäminen sukulaisten harteille.
 
suuria sanoja
Kaikenlainen jeesusroska pois lasten korvista, ei kuulu päiväkoteihin eikä kouluihin, piste.
Ikävä kyllä ateistit pelkäävät muslimeita eivätkä uskalla vaatia muhammedroskan poistamista päiväkodeista, kouluista ja LASTENOHJELMISTA.

Jari Tervokin "uskalsi" Uutisvuodossa heittää maahan Raamatun, mutta eipä suostunut pläski lapinpoika Koraania heittämään kun sitä hänelle ehdotettiin. Että se siitä kristinuskonvastustajien rohkeudesta.
 
Raskaana
Koska voit kuolla minä päivänä tahansa, tänäänkin, on oikein ja kohtuullista, että teet testamentin jossa kerrot mitä maalliselle tomumajallesi pitää tehdä kuoltuasi. On väärin jättää siitä päättäminen sukulaisten harteille.
Mun läheiset kyllä tietää mun tahdon, mutta siitä huolimatta en pysty vaikuttamaan siihen mitä sitten "tositilanteessa" tekevät. On muuten jotenkin koomista, että mun pitäisi alkaa väsäämään jotain erilistä lappusta siitä mitä haluan kuolemani jälkeen tehtävän. Kuten sanottu en kuulu kirkkkoon, joten kyllä sen pitäisi olla ihan automaattista, ettei kirkko mun hautajaisiin sotkeudu. Tässäpä taas todisteita siitä, että Suomen uskonnonvapaus on lähinnä sanahelinää.
 
"viekas"
[QUOTE="vieras.";29815276]Uskonnottomuuden pitäisi olla perusolotila. [/QUOTE]

En tiedä pitäisikö olla, mutta kansainvälisten tutkimusten mukaan kaikkialla maailmassa nimenomaan uskonnollisuus on ihmisten synnynnäinen perusolotila, ei suinkaan uskonnottomuus. Uskonnottomuus ei ole ihmisille luontaista.
 
Yhteistyössä