Hakkaraisen sanat kuin suoraan trollin suusta - mistä on kyse?

  • Viestiketjun aloittaja viaras
  • Ensimmäinen viesti
viaras
Ja taas persefinni Hakkarainen yrittää olla fiksu. Silloin hänen on kopioitava muita. =)

Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kirjallinen kysymys hämmästyttää.

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on tehnyt kirjallisen kysymyksen Tom of Finland -postimerkeistä.

Homotaiteilija Touko Laaksosen (1920-1991) eli Tom of Finlandin kunniaksi tehdyt merkit ovat herättäneet runsaasti huomiota maailmalla. Postimerkkisarja on tarkoitus julkaista syyskuussa.

Iltalehti kertoi aiemmin keskiviikkona, että Hakkarainen ja Mika Niikko jättivät tiistaina eduskunnassa kirjallisen kysymyksen siitä, mihin toimiin "homoeroottisten ja antisemitististen" merkkien julkaisemisen estämiseksi aiotaan ryhtyä.

Hakkarainen kertoo Iltalehdelle, että hän on itse kirjoittanut kirjallisen kysymyksen. Niikko osallistui siihen vain allekirjoituksellaan.

- Postimerkin homoseksuaalilla hahmolla on päässään Natsi-Saksasta tuttu upseerin koppalakki. Koppalakissa on kokardina pilkkaava Daavidin tähti. Näin Suomen valtionyhtiö Itella syyllistyy antisemitismiin, Hakkarainen kirjoittaa.

"Kumma yhteensattuma"

Satiirisesta verkkosivustostaan tunnettu Niilo Paasivirta kirjoitti jo viime torstaina 17.4. huumoripitoisen ja provokatiivisen tekstin otsikolla "Homopornopostimerkit vievät Suomen tuhoon".

Kansanedustajien kirjallinen kysymys vaikuttaa lähes suoraan satiiritekstistä kopioidulta.

- Huomatkaa, kuinka postimerkin homolla on päässään Natsi-Saksasta tuttu upseerin koppalakki, jonka kokardina on rienaava Daavidin tähti. Itella on siis liittynyt Israelin vastaiseen kampanjaan, Paasivirta kirjoittaa.

Hakkarainen sanoo, ettei ole koskaan lukenut yhtäkään Paasivirran tekstiä tai kuullut miehen blogista.

- Jos teksti vastaa omaani, se on täysin kumma yhteensattuma. Kirjoitin kysymyksen aivan itse.

Yhtäläisyyksistä kertoi ensimmäisenä Saku Timonen blogissaan.
VILLE HALONEN
ville.halonen@ilmedia.fi

Hakkaraisen sanat kuin suoraan trollin suusta - mistä on kyse? | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
 

Yhteistyössä