Tein hirveitä miesvalintoja koko nuoruuteni, kunnes älysin pysähtyä ja korjata asian. Haluatko tietää miten?

  • Viestiketjun aloittaja "vilkku"
  • Ensimmäinen viesti
"vilkku"
Jos sinua kiinnostaa tietää miten katkaista ns. huonojen miesten ketju niin kannattaa lukaista tämä! Luulen, että ainoa tapa tehdä muutos on juuri tämä..

Historiani oli täynnä huonoja miesvalintoja ihan siitä ensimmäisestä poikaystävästä lähtien, jonka kanssa 15-vuotiaana seurustelin. Tässä nopea lista näistä "upeista" miehistä:

1. vaalea, pitkä ja hätkähdyttävän komea nuori mies. Valitettavasti myös väkivaltainen ja aivan sekopäisestä perheestä, isäpuoli toteuttanut omia perversioitaan. Tuloksena narkkari, joka eläkkeellä alle 3-kymppisenä.. (suhde kesti n. 1,5 vuotta)

2. Ns. hyvän perheen varakas poika, olimme parikymppisiä. Pojalla motari ja kesämökki meren rannalla ym. puitteet hengästyttävät ja lähes rajattomat. Täysin omahyväinen narsisti, joka lyttäsi kaikki ympärillään olevat ihmiset keräillen niitä tossukoita, jotka tanssivat hänen tahtonsa mukaan. (tämä suhde kesti kolmisen vuotta)

3. Tumma, kaksimetrinen ja raamikas urheilija. Lapsuuden kodissa niin hulluja kuvioita, etten edes lähde avaamaan niitä, mm. suojellut alta kouluikäisenä äitiään naapurin sedältä joka tuli hakkaamaan ym. No, tämä tapaus olikin se kaikkein hulluin. Väkivaltainen, joka baarireissulta putkaan ja pahoinpitelysyyte. Rusikoi myös minua. Petti, ryyppäsi, sekoili. (suhde kesti aivan liian kauan, 5 vuotta...)

Kolmannen jälkeen tajusin, että syy on minussa ja valitsen väärin. Otin selvää eri terapiamuodoista ja päädyin analyyttiseen psykoterapiaan (mm. KELAn tutkimusten mukaan se tehokkain terapiamuoto). Kävin läpi 7 vuoden intensiivisen psykoterapian (3-4krt vko) ja sen päälle vielä intensiivistä psykoanalyysiä hieman runsas 5 vuotta. Ja kuinka ollakaan, lista jatkuu tällä tavalla:

Piiiiitkä tauko seurustelukuvioissa, elin 4-5 vuotta sinkkuna, opiskelin ja loin uraa terapian ohessa. Sitten:

4. Tavallisen näköinen, miellyttävä ja keskustelukykyinen mies. Tasapainoinen, hauska ja myönteinen. Halusi sitoutua ja perustaa perheen, minä en. (suhde kesti 1,5 vuotta)

5. Tuli kuvioihin 7 vuoden terapian jälkeen. Mieletön kemia! Välitön salamarakastuminen, jota seurasi hitaampi tutustumisjakso. Ihana, lämmin ihminen, suloinen ja nallekarhumainen. Entisenä urheilijana ilo silmälle, pitää itsestään edelleen huolta. yhteistä taivalta takana nyt 5 vuotta, unelmien häät ja pieni 1,5v poika meidän molempien elämää sulostuttamassa :)

Tällä tavalla. Suosittelen KAIKILLE!
 
oi mulle kans
En pystyisi kyllä vastustamaan miestä, jolla on oma motari, niitähän on Suomessa niin vähän, tuskin 500 kilometriä. Minne sitä miehen omaa motaria pitkin pääsi?
 
"V ieras"
Eli 12 vuotta psykoterapiaa eri muodoissa ennen kuin miesvalinnat paranivat? Ei ehkä ihan jokaisen juttu..

Jospa kuitenkin kävi niin, että aikuistuit noiden vuosien aikana (olisi tapahtunut ilman terapiaakin), ja valintasi olivat siksi parempia?

Minkä ikäinen muuten olet nyt?
 
"vilkku"
[QUOTE="V ieras";29819639]Eli 12 vuotta psykoterapiaa eri muodoissa ennen kuin miesvalinnat paranivat? Ei ehkä ihan jokaisen juttu..

Jospa kuitenkin kävi niin, että aikuistuit noiden vuosien aikana (olisi tapahtunut ilman terapiaakin), ja valintasi olivat siksi parempia?

Minkä ikäinen muuten olet nyt?[/QUOTE]

Ei se 12 vuotta niin pitkä aika ole jos mietit koko elämää - kuinka vanhaksi nainen keskimäärin elää? 80? Kyllä se 12 vuotta terapiaa on aika lyhyt aika siihen nähden ja pieni hinta siitä onnesta, jonka se sitten lopulta toi :)

Olen 36-vuotias, enkä usko että olisin kyennyt itse katkaisemaan ketjua ja kääntämään elämäni suuntaa. Toinen toistaan hullumpia miehiä ja aina meni huonompaan suuntaan - kuten itsekin näet. Miten se olisi iän myötä muuttunut?

Tiedän, ettei kaikilla ole siihen mahdollisuutta, rahaahan se vaatii ja kykyä tarkastella omia valintojaan ja ITSEÄÄN hyvinkin nöyrällä asenteella. Mutta kunhan toin nyt tällaisenkin pointin esille, kun aina täällä ihmetellään että miksi miessuhteet menevät huonosti ja tulee eroja ja uusperheitä toisensa perään...
 
mun vaihtoehto
Ihan hyvä sulle, mutta mulla ei ole aikaa käydä 3-4 kertaa viikossa terapiassa 12 vuoden ajan vaikka varmasti syytä olisikin. Mulla on lapset huollettavana, käytävä töissä, tehtävä kotityöt ja toivon mukaan myös opiskeltava siinä sivussa. Ei auta muu kuin jatkaa mun valitsemallani tiellä, elän siis sinkkuna enkä parisuhteeseen enää koskaan uskaltaudu.
 
"V ieras"
[QUOTE="vilkku";29819680]Ei se 12 vuotta niin pitkä aika ole jos mietit koko elämää - kuinka vanhaksi nainen keskimäärin elää? 80? Kyllä se 12 vuotta terapiaa on aika lyhyt aika siihen nähden ja pieni hinta siitä onnesta, jonka se sitten lopulta toi :)

Olen 36-vuotias, enkä usko että olisin kyennyt itse katkaisemaan ketjua ja kääntämään elämäni suuntaa. Toinen toistaan hullumpia miehiä ja aina meni huonompaan suuntaan - kuten itsekin näet. Miten se olisi iän myötä muuttunut?

Tiedän, ettei kaikilla ole siihen mahdollisuutta, rahaahan se vaatii ja kykyä tarkastella omia valintojaan ja ITSEÄÄN hyvinkin nöyrällä asenteella. Mutta kunhan toin nyt tällaisenkin pointin esille, kun aina täällä ihmetellään että miksi miessuhteet menevät huonosti ja tulee eroja ja uusperheitä toisensa perään...[/QUOTE]

Sulla nyt ei noi luvut natsaa ihan siihen, että olisit nyt 36 vuotias. Laskepa itsekin.
 
"vilkku"
Ihan hyvä sulle, mutta mulla ei ole aikaa käydä 3-4 kertaa viikossa terapiassa 12 vuoden ajan vaikka varmasti syytä olisikin. Mulla on lapset huollettavana, käytävä töissä, tehtävä kotityöt ja toivon mukaan myös opiskeltava siinä sivussa. Ei auta muu kuin jatkaa mun valitsemallani tiellä, elän siis sinkkuna enkä parisuhteeseen enää koskaan uskaltaudu.
Niin... itse aloitin terapian omasta mielestä myöhään, mutta aloitin kuitenkin ennen kuin oli ne lapset ja kotityöt. Toki opiskelin koko ajan terapian aikana ja loppuvaiheessa kävin töissä kuten kaikki muutkin ihmiset, mutta ymmärrän pointtisi. Kyllähän se aikaa vie ja rahaa myös. KELA maksaa jonkin matkaa, mutta eipä sillä pitkälle pötkitä.
 
Näillä mennään
Hieno juttu. Moni nainen haluaa hukuttaa oman minuutensa rakkaussuhteeseen. Samoin monella on tiedostamattomia sadomasokistisia taipumuksia, joita toteutetaan valitsemalla weirdo kumppani.

Itse en ole terapiatyyppiä, mutta olen lukenut paljon psykologiaa ja avaan omaa mieltäni kirjoittamalla. En ole ihan sataprosenttisen tasapainoinen eikä mieskään, mutta näillä mennään, keskusteluyhteys toimii, kemiat kohtaavat ja lapsilla on hyvä koti.
 
Owl
Hienoa kuulla:) Olen jotakuinkin kohtalotoverisi.
Sinä, joka sanoit, ettei sinulla ole aikaa terapiaan(?), kuulostaa pakoilemiselta.
Onhan se aivan hemmetin raskasta, mutta antaa sitäkin enemmän.
Se on monille myös aikuistumisen aikaa.
Pohdinnat jatkuvat myöskin terapia-ajan ulkopuolella.
Takaisin ei ole paluuta, kun tosissaan opettelee hyvää elämää.
Se, kun huomaa olevansa hukassa, antaen vuosikausia muiden talloa itseään ja siitä eteenpäin sitten alkaen arvostamaan itseään. Se on pitkä, opettavainen matka.
Tasapainoinen, seesteinen, hyvä elämä...soisin sen kaikille.
Jokainen ihminen tarvitsee ainakin kerran elämässään terapiaa.

Tosin, on vieläkin ihmisiä, jotka ajattelevat terapiassa olevia ihmisiä hulluiksi.
Olin ennen terapiaa mielestäni enemmän hullu kuin terapiassa, jos nyt voi hullu sanaa käyttää.
Hullua oli se ympäristö, jossa elin ja sairastuin.
Se, että laskee pinkit lasit silmiltään oli erittäin valaiseva ja surullinen kokemus.

Vaikeinta on se, että sinä olet muuttunut, mutta kaikki muu on ennallaan.

Sen tietää itse voiko hyvin vai ei.
 
"vilkku"
Alkuperäinen kirjoittaja Näillä mennään;29819753:
Hieno juttu. Moni nainen haluaa hukuttaa oman minuutensa rakkaussuhteeseen. Samoin monella on tiedostamattomia sadomasokistisia taipumuksia, joita toteutetaan valitsemalla weirdo kumppani.

Itse en ole terapiatyyppiä, mutta olen lukenut paljon psykologiaa ja avaan omaa mieltäni kirjoittamalla. En ole ihan sataprosenttisen tasapainoinen eikä mieskään, mutta näillä mennään, keskusteluyhteys toimii, kemiat kohtaavat ja lapsilla on hyvä koti.
En minäkään 100% tasapainoinen ole, enkä varmasti tule koskaan olemaankaan - ottaen huomioon omat taustani ja rikkonaisen kotini (oman äitini huonot miessuhteet ja tietynlaisen kyvyttömyyden). Minulla myös tärkein kriteeri on keskusteluyhteys sekä rakentaa lapselle hyvä koti - joka on vanhempien välinen suhde.
 
tarkennus
Hieno, avoin kuvaus kehityksestäsi ihmisenä. Pursuat iloa ja energiaa, mikä on tärkeintä. Toivottavasti myös esikuvaksi sellaisille, jotka yhä hakevat sitä sopivaa kumppaniaan ja ylipäätään tarkoitusta elämälleen. Oletan, että terapiassa käsiteltiin muutakin kuin suhdettasi miehiin?

Itsekin pitkän terapisuihteen kokeneena pyytäisin sinulta kuitenkin varovaisuutta oikean terapiamuodon painottamiseen, sillä terapian eri metodit ovat asiakakohtainen ratkaisu. Jos olet palstan viestejä lukenut, niin löytyy ihmisiä jotka turhautuneena kertovat kokemuksiaan muutamista käynneistään terapiassa ymmärtämättä että kyse on aina ensin asiakkaalle sopivan terapiamuodon löytymisestä.

Onnea jatkoon :)
 
minäänim
Tuttu tarina. Vielä kun jollakin taialla saisi nuo hukatut vuodet takaisin siltä osin, että pystyisi opiskelemaan unelmiensa ammattiin. Silloin jäi hakematta ja tekemättä sairaan ihmissuhteen takia. :(
 
"vilkku"
No mitä siellä terapiassa sitten selvisi? Mitkä asiat ajoivat sinut noihin ratkaisuihin mitä teit ennen terapiaa ja mitkä asiat muuttuivat, jotta sait tasapainoisen ihmissuhteen?
Psykoanalyysiä on hyvin vaikeaa (ellei jopa mahdotonta) selittää ulkopuoliselle. Mutta voin yrittää. Alussa karisi kaikki pollyannismi, eli ne vaaleanpunaiset linssit pikku hiljaa hävisivät ja tietyt realiteetit tulivat lähemmäs. Terapia myös vei tehokkaasti kaikki defenssit, sitä oppi näkemään asioiden oikean laidan. Näkemään syy-seuraussuhteet, sen miksi joku aihe tai asia on aihdistanut. Opin ymmärtämään paremmin miksi äitini tai isäni on toiminut kuten ovat ja ennen kaikkea sen, ettei minulla ole noiden asioiden kanssa mitään tekemistä. Historia pysyy terapian ansiosta arvoisellaan paikalla - eikä sotke turhaan enää nykypäivää. Ymmärrän ahdistuksen mekanismeja, pystyn analysoimaan omia piilotajuisia viestejä ja ymmärrän kiukun sekä aggression dynamiikkaa - miten aggression voi todellakin valjastaa voimavaraksi, kun se aiemmin kääntyi itseäni vastaan. Olen armollisempi itselleni, näen itseni nyt arvokkaana ja hyvänä. Mustavalkoinen ajattelu on väistynyt lähes kokonaan.

Ja mikä parasta: kaikkea ympäröi ihana positiivinen energia (joka ennen meni ahdistukseen ja asioiden vatvomiseen). Myös ajattelun väljyys ja vertikaalisuus on tullut kaupanpäälisenä - ideoin ja ajattelen kuin ei koskaan ennen! :)

Ja kirsikkana kakun päällä: ONNI! Olen onnellinen. Se on tunnetila, niin haluttu ja kadehdittu, mutta oikeasti - se on vain tunnetila ja kokemus, jonka soisi kaikille :)
 
  • Tykkää
Reactions: Ciervo ja Owl
"vilkku"
Hieno, avoin kuvaus kehityksestäsi ihmisenä. Pursuat iloa ja energiaa, mikä on tärkeintä. Toivottavasti myös esikuvaksi sellaisille, jotka yhä hakevat sitä sopivaa kumppaniaan ja ylipäätään tarkoitusta elämälleen. Oletan, että terapiassa käsiteltiin muutakin kuin suhdettasi miehiin?

Itsekin pitkän terapisuihteen kokeneena pyytäisin sinulta kuitenkin varovaisuutta oikean terapiamuodon painottamiseen, sillä terapian eri metodit ovat asiakakohtainen ratkaisu. Jos olet palstan viestejä lukenut, niin löytyy ihmisiä jotka turhautuneena kertovat kokemuksiaan muutamista käynneistään terapiassa ymmärtämättä että kyse on aina ensin asiakkaalle sopivan terapiamuodon löytymisestä.

Onnea jatkoon :)
Terapiassani ei juurikaan käsitelty suhdettani miehiin, sehän ei ollut itse tauti vaan oire. Pohjalla käytiin, ihan siellä pohjamudissa voisi sanoa. Lapsuuden traumat käsiteltiin, lukemattomia toistoja ja uudelleen läpikäyntejä. Väärinkäsitysten oikomista, omien vanhempieni virheiden käsittelyä, ja taas väärinkäsitysten oikomista. Lapsi voi ymmärtää asiat aivan päälaelleen (minut hylättiin koska minä tein niin tai näin.. jne.).

Omalle kohdalleni paras terapiamuoto oli freudilainen psykoterapia / analyysi ja nimenomaan se hyvin intensiivinen ja pitkä versio, 3-4 kertaa viikossa 45min. VUosia siinä vierähti, mutta eheydyin koko ajan ja kehitystä tapahtúi niin huimaa vauhtia, ettei käynyt mielessääkään lopettaa. Lopetusprosessi alkoi puoli vuotta ennen varsinaista viimeistä tuntia ja koen yhä edelleen prosessoivani asioita. psykoanalyysi jatkuu yhä pääni sisällä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Owl
"vilkku"
Alkuperäinen kirjoittaja minäänim;29819816:
Tuttu tarina. Vielä kun jollakin taialla saisi nuo hukatut vuodet takaisin siltä osin, että pystyisi opiskelemaan unelmiensa ammattiin. Silloin jäi hakematta ja tekemättä sairaan ihmissuhteen takia. :(
No niitä vuosiahan ei takaisin saa. Mutta tulevaisuutta ei sen vuoksi kannata heittää hukkaan! Unelmat todeksi! :)
 
"vilkku"
Hienoa kuulla:) Olen jotakuinkin kohtalotoverisi.
Sinä, joka sanoit, ettei sinulla ole aikaa terapiaan(?), kuulostaa pakoilemiselta.
Onhan se aivan hemmetin raskasta, mutta antaa sitäkin enemmän.
Se on monille myös aikuistumisen aikaa.
Pohdinnat jatkuvat myöskin terapia-ajan ulkopuolella.
Takaisin ei ole paluuta, kun tosissaan opettelee hyvää elämää.
Se, kun huomaa olevansa hukassa, antaen vuosikausia muiden talloa itseään ja siitä eteenpäin sitten alkaen arvostamaan itseään. Se on pitkä, opettavainen matka.
Tasapainoinen, seesteinen, hyvä elämä...soisin sen kaikille.
Jokainen ihminen tarvitsee ainakin kerran elämässään terapiaa.

Tosin, on vieläkin ihmisiä, jotka ajattelevat terapiassa olevia ihmisiä hulluiksi.
Olin ennen terapiaa mielestäni enemmän hullu kuin terapiassa, jos nyt voi hullu sanaa käyttää.
Hullua oli se ympäristö, jossa elin ja sairastuin.
Se, että laskee pinkit lasit silmiltään oli erittäin valaiseva ja surullinen kokemus.

Vaikeinta on se, että sinä olet muuttunut, mutta kaikki muu on ennallaan.

Sen tietää itse voiko hyvin vai ei.
Hyvin kiteytit! Ja todella - takaisin ei ole paluuta, ei vaikka haluaisi. Enää ei PYSTY työntämään päätään puskaan, se ei enää kertakaikkiaan onnistu. Tämän soisi kaikille <3
 
  • Tykkää
Reactions: Owl
Owl
No mitä siellä terapiassa sitten selvisi? Mitkä asiat ajoivat sinut noihin ratkaisuihin mitä teit ennen terapiaa ja mitkä asiat muuttuivat, jotta sait tasapainoisen ihmissuhteen?
Se taas on yksityisasiani, mitä en tahdo sen enemmän avata, kuin että monen yhtälön summa (jos minulta kysyit).
Ja se, että työstämistä se vaati.
Valintojahan se vaati, sulkematta surua, vihaa ja muita negatiivisia tunteita, mitä olin paennut suorittamiseen ja nauruun.
Mutta en ole koskaan ollut näin onnellinen, vaikkakin hyvin vakava;)
 

Yhteistyössä