mitä tekisit tässä tilanteessa

  • Viestiketjun aloittaja "sanni"
  • Ensimmäinen viesti
"sanni"
Eli kyse on koululaisista/naapureista. Mulla on 7-vuotias poika, joka on ekaluokalla. Meidän poika on pienestä lähtien ollut sosiaalinen ja tulee muiden lapsien kanssa hyvin juttuun! Meidän naapurissa asuu kaksi muuta poikaa jotka ovat kolmannella luokalla, nämä kaikki kolme ovat ennen leikkineet yhdessä koulussa ja kotona. Aina välillä tietenkin on tullut jotain pientä riitaa keskenään, mutta aina ovat sopineet! Tämä toinen kolmasluokkalainen on aina ollut vähän sillainen että tykkää härnätä muita, haluaa aina voittaa eikä kestä häviötä, kantelee ihan uskomattomista asioista ja haluaa että asiat menevät hän pillinsä mukaan! No nyt tilanne on sitten tämä, että tämä minun ekaluokkalainen ja tämä toinen kolmas luokkalainen ovat pari viikkoa olleet aika tiiviisti keskenään ja leikkineet muiden koulukavereidensa kanssa koulun jälkeen! Tiistaina olivat viiden hengen porukalla olleet koulun pihalla koulun jälkeen ja ottaneet juoksu kilpailun.. Silloin oli myös tämä valittaja kolmas luokkalainen ollut mukana ja hävinnyt juoksu kilpailun! No pojat olivat jatkaneet leikkejään, kunnes tää yksi oli ottanut nokkiinsa ja mennyt soittamaan isälleen.. No tämä isä oli mennyt koulun pihalle ja haukkunut muut pikku pojat tytöiksi kun kinastelevat! Tässä asiassa ei ketään ollut kinastellut, ainoastaan tuo kyseinen poika oli mielensä pahoittanut joka oli hävinnyt kisan! Nyt eilen illalla tämä 63v isä sitten soitti meille ja sanoi että haluaisi että meidän poika leikkisi heidän poikansa kanssa, niinkuin ennen.. Ja samalla syytti tästä poikien välirikosta taas tuota toista kolmasluokkalaista!! Siis mitä ihmettä tässä tilanteessa teen? Tuo 63v isä oli myös soittanut tuolle toisen naapurin vanhemmalle myös asiasta! Mutta sanallaan, ei sanonut meille eikä tuon pojan vanhemmille että hän oli poikia haukkunut tytöiksi ja käynyt siellä koulun pihalla kovistelemassa! Nyt tänään tuo äiti sanoi "heidän poikansa ei ole pakko leikkiä sen pojan kanssa, kun isä oli käynyt haukkumassa!"
Ja muutenkin kun tuo 63v on pihalla ja jos pojat leikkivät.. Niin aika kovin se noille pojille on karjunut ja ihan ilman syytä mielestäni!

Tulipa pitkä teksti! :D Että sillaista.. Tuntuu että tässä olen itse puun ja kuoren välissä, näiden naapureiden suhteen!
 
"sanni"
Joopajoo! Oleellisuudesta en tiedä.. Mutta jos ihmisellä on ikää tuon verran jo, niin luulisi että käyttäytyisi tilanteissa eri tavalla!! Eikä alentuisi tuollaiseen!
 
"noh"
Kysyisin omalta lapseltani että haluaako leikkiä sen pojan kanssa. Jos ei halua, niin sanoisin ettei halua (toki muotoilisin asian nätisti) ja jos haluaa, niin menisi leikkimään.
 
"vieras."
Iät ja ajat tuollaista on ollut vai ettekö omasta lapsuudesta muista, että oli näitä äidille/isälle kertojia ja sitten vanhemmat kävivät valittamassa.

Muistan itsekin, kun sain melkoiset haukut yhdeltä äidiltä tyyliin kehtatkin tuollaista tehdä kun olet vanhempikin kuin meidän Asta ja plaa, plaa. ja oikeasti ei mulla ollut hajuakaan mistä minua syytettiin. Se kun vain oli äitille käyty juoruamassa jotain, kun oltiin suututtu.
 
"sanni"
Niin on, muistan kyllä omasta lapsuudestani! Mutta harmittaa vain koko tilanne.. Kun toi isä haluaa että meidän poika leikkisi heidän poikansa kanssa.. Vaikka toinen ei haluaisi edes, enkä mä voi toista myöskään pakottaa! Enkä taas kehtaa tuolle isälle sanoa että mitä itse on mahtanutkaan sanoa..
Olen niin paljon näitä tilanteita työni puolesta nähnyt ja nyt tälläinen osui omalle kohdalle! Niin aika neuvoton olo!
 
agi
Tuota tuota, itselläni on 7v tyttö, hän saa ihan itse päättää kenen kaverin kanssa on.
Samaa asiaa on kysellyt, mutta vastaus on ollut: saat ihan itse päättää leikitkö vai etkö..

Jos joku vanhus alkaa määräillä, niin samahan se on kun joku sanoo lapselle että hyppää kaivoon..ja se hyppää.
 
ohhh
[QUOTE="sanni";29820363]Niin on, muistan kyllä omasta lapsuudestani! Mutta harmittaa vain koko tilanne.. Kun toi isä haluaa että meidän poika leikkisi heidän poikansa kanssa.. Vaikka toinen ei haluaisi edes, enkä mä voi toista myöskään pakottaa! Enkä taas kehtaa tuolle isälle sanoa että mitä itse on mahtanutkaan sanoa..
Olen niin paljon näitä tilanteita työni puolesta nähnyt ja nyt tälläinen osui omalle kohdalle! Niin aika neuvoton olo![/QUOTE]

No eihän sun tuolle isälle tarvitse noista hänen sanomisistaan mitään mainitakaan. Jos oma poikasi sanoo ettei tahdo tuon toisen pojan kanssa leikkiä, voit sanoa tuon toisen pojan isälle että valitettavasti oma poikasi ei nyt tahdo leikkiä kyseisen pojan kanssa. Tai jos luulet että poikasi saattaisi myöhemmin haluta leikkiä tuon toisen pojan kanssa, voit vaikka sanoa että nyt ei oikein käy / on sovittu jo muuta. Ei nyt ole niin vaikeaa.
 
"ompus"
Antaisin ajan kulua ja asioiden mennä omalla painollaan. Lapset suuttuu ja lapset sopii, niin se on aina mennyt. Omalle lapselleni sanoisin, että ei kannata tämän toisen pojan isän sanoista pahoittaa mieltään ja selittäisin, että ei ole ok käytöstä aikuiselta tällainen. Selittäisin myös, että jotkut ihmiset vaan sanovat mitä suuhun tulee ja että itse ainakin säälin tällaisia ihmisiä, koska ei heillä voi kovin paljoa ystäviä olla.

Isän käytöksen ei kuitenkaan pitäisi poikien väleihin vaikuttaa.

Olen omalle esikoiselleni joutunut aikuisten käytöstä selittämään melkoisesti, sillä hänen hyvällä ystävällään on varsin äksy isäpuoli, jonka suusta tulee vaikka minkälaista tekstiä. Myös poikani kaverille olen sanonut joskus, kun kuulin kuinka isäpuoli tuli lankoja pitkin, että ymmärräthän, että hänen käytöksensä ei nyt ollut ollenkaan normaalin aikuisen käytöstä ja että älä välitä minun mielestäni olet oikein fiksu poika.
 

Yhteistyössä