Miten saisin itseni tuntemaan vähemmän (toisten) tuskaa?

  • Viestiketjun aloittaja "Mai"
  • Ensimmäinen viesti
"Mai"
Mua ahdistaa tämän maailman pahuus ja epäreiluus. Kaikki kesken jääneet elämät.
Olen itkenyt tuotakin Toholammin auto-onnettomuutta monena iltana. Niin nuoret ihmiset, lapset vielä ja elämä jäi kesken. Typerää olla kyydissä ilman vöitä, kyllä, mutta kukapa meistä ei joskus olisi typerä. Minulla on veli, joka on saman ikäinen kuin yksi näistä uhreista ja en kestäisi jos hänelle tapahtuisi jotain. Onnettomuuden uhrien perheitten tuskaa on musertavaa kuvitella.
En pysty enää lukemaan uutisia pahoinpidellyistä ja laiminlyödyistä lapsista. Koen tuskaa, kun ajattelen niitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole ketään turvallista ihmistä elämässään. Koen tuskaa niistä lapsista, jotka eivät koskaan ehdi kasvaa aikuisiksi.
Itken salaa pelkoani, että ainut lapseni kuolee. Sitä en kestäisi. Pelkkä ajatus saa henkeni lamaantumaan. Itken slaa etukäteen sitä päivää kun mieheni ja minun tiet erkanee, kun toinen meistä kuolee. Emme saakaan olla aina yhdessä; minä, mieheni ja lapsemme.
En haluaisi tuntea näin paljon. Miten kovettaisin itseni, etten surisi toisten suruja?
 
hoikk
Kerro mullekin, jos keinon keksit?

Olen samanlainen ja siksi joudun nykyään rajoittamaan esim. netinkäyttöäni, videoiden katsomista ja valitsemaan tarkkaan esim. keskustelupalstat joissa käyn.

Mua mietityttää eniten, että miksi meidänlaisia on nykyään tosi paljon? Johtuuko se siitä että kaikenlaiset kamalat asiat on niin yksityiskohtaisesti ja helposti luettavissa`? Johtuuko se herkkyydestä? Johtuuko se siitä että maailmassa tapahtuu niin kamalia asioita, joita ei tavallinen ihminen pysty hyväksymään?
Johtuuko se siitä että meillä on niin hyvä elämä ilman kamaluuksia, joten meillä on aikaa ja mahdollisuus keskittyä tuollaisiin tapahtumiin?
 
Keittiönoita
Tuo lienee aika tavallista silloin, kun onnettomuuden tai rikoksen uhri on saman ikäinen kuin joku omista rakkaimmista. Mua ahdisti monta kuukautta sen Jammu Siltavuoren Myllypurossa tekemän lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja tyttöjen tappamisen jälkeen. Muistan myös sairaanhoitajavuosiltani yhden kertakaikkiaan sairaan pahoinpitelytapauksen (uhria nyljettiin elävältä) ja silloinen miesystäväni oli juuri samanikäinen. Teki niin pahaa, ettei ole edes sanoja kuvailemaan.

En mä ole vieläkään turtunut maailman pahuuteen. Vähentänyt vain uutisten lukemista. Ja esim Facebookissa pistänyt pois näkyvistä niiden kavereideni postaukset, jotka lähinnä vain jakavat kaikkea kammottavaa.
 
"Mai"
Kerro mullekin, jos keinon keksit?

Olen samanlainen ja siksi joudun nykyään rajoittamaan esim. netinkäyttöäni, videoiden katsomista ja valitsemaan tarkkaan esim. keskustelupalstat joissa käyn.

Mua mietityttää eniten, että miksi meidänlaisia on nykyään tosi paljon? Johtuuko se siitä että kaikenlaiset kamalat asiat on niin yksityiskohtaisesti ja helposti luettavissa`? Johtuuko se herkkyydestä? Johtuuko se siitä että maailmassa tapahtuu niin kamalia asioita, joita ei tavallinen ihminen pysty hyväksymään?
Johtuuko se siitä että meillä on niin hyvä elämä ilman kamaluuksia, joten meillä on aikaa ja mahdollisuus keskittyä tuollaisiin tapahtumiin?
Minusta taas tuntuu että minun kaltaisiani on vähän. tai siis aina kun olen yrittänyt jollekin kertoa ajatuksistani niin mulle on sanottu että ei kannata alkaa toisten huolia ja murheita miettimään kun omissakin on tarpeeksi, tai että kun ei niitä asioita voi kuitenkaan muuttaa.
Mulla on kyllä asiat hyvin. Aina on ollut rakkautta ja koti ja huolenpitoa. Ehkä mulla on tosiaan aikaa miettiä toistenkin murheita, kun omia ei ole tarpeeksi.
Haluaisin auttaa niitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole ketään ja olen auttanutkin entisessä työssäni, mutta nykyinen ammattini on ihan eri alalla. Ja niin paljon kuin haluaisinkin, kaikkia en voi auttaa :(
 
Keittiönoita
[QUOTE="Mai";30078399]Minusta taas tuntuu että minun kaltaisiani on vähän. tai siis aina kun olen yrittänyt jollekin kertoa ajatuksistani niin mulle on sanottu että ei kannata alkaa toisten huolia ja murheita miettimään kun omissakin on tarpeeksi, tai että kun ei niitä asioita voi kuitenkaan muuttaa.
Mulla on kyllä asiat hyvin. Aina on ollut rakkautta ja koti ja huolenpitoa. Ehkä mulla on tosiaan aikaa miettiä toistenkin murheita, kun omia ei ole tarpeeksi.
Haluaisin auttaa niitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole ketään ja olen auttanutkin entisessä työssäni, mutta nykyinen ammattini on ihan eri alalla. Ja niin paljon kuin haluaisinkin, kaikkia en voi auttaa :([/QUOTE]
KUKAAN ei voi auttaa kaikkia. Mutta jos autat yhtä, ehkä hänkin jonain päivänä voi auttaa jotain toista. Ja tämä toinen taas kolmatta.
 

Yhteistyössä