Otetaan paskamyrsky vastaan: Tehdäänkö kouluissa mitään järkevää kahden viimeisen kouluviikon aikana?

Itse, kun muistelen omia kouluaikoja niin aika paljon se oli hyvin vapaata työskentelyä ja läksyjä ei tainnut tulla ollenkaan, ainakaan viimeisen kouluviikon aikana ennen pitempiä lomia ala-asteella. Joululomaa ennen taidettiin valmistella vain joulujuhlaesityksiä, joten oikeita oppituntejakin oli hyvin vähän? Muistanko nyt ihan väärin tai onko tämä millään tavalla muuttunut 20v aikana?

Googletin jo aiheesta ja mielipiteet oikeastaan jakautuu fifty/sixty. Toisaalta, luulen päätökseni jo tehneen eli lähdemme 8.12 etelän lämpöön kahdeksi viikoksi lasten kans koska matka on 2500e halvempi verrattuna koululomien yhteydessä pidettävään matkaan :cool:
 
Meidän likalla oli ainakin nyt keväällä vielä 3 koetta toisiksi viimeisellä viikolla. oli 5:llä luokalla. Mutta se viimeinen viikko piti sitten sisällään kaikkea muuta, kuin opiskelua.
 
Sitä myrskyä odotellessa opettajan näkökulmasta..
Meidän koulussa on joulukuussa tuohon aikaan koeviikot.
Kokeet mä ymmärränkin tosi hyvin :/ ja tiedän myös sen, ettei niitä yhdelle oppilaalle järjestetä ennen muita ellei oo joku huippukiva opettaja kyseessä. Läksyjen teko ei ois ongelma matkan aikana, mut kokeita ei sieltä altaalta käsin pahemmin tehdä :(
 
kokeita on ainakin täällä päin yleisesti vielä jopa viikkoa ennen kuin loma alkaa. ja täällä ei kyllä monikaan ope ala lomareissun takia uusia kokeita järjestämään. sillo kun lähdettiin mun synttärireissulle Teneriffalle, niin yks ope anto tytön käydä tekemässä enkun kokeen sillon aamulla, ennen lähtöö, koska sano, ettei se aiheuta häenelle lisä urakkaa, koska hänen ei tarvii tehdä uutta erilaista koetta tytölle kuin toisille
 
  • Tykkää
Reactions: Spukka ja fjonga
Riippuu mihin menette, kokeiden tekokin voi olla mahdollista.
Meillä lapset kävi Thaimaassa Pattayan suomalaisessa koulussa tekemässä kokeensa, jotta sai joulutodistuksen normaalisti -vaikka eivät olleetkaan sitä vastaanottamassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;30083074:
kokeita on ainakin täällä päin yleisesti vielä jopa viikkoa ennen kuin loma alkaa. ja täällä ei kyllä monikaan ope ala lomareissun takia uusia kokeita järjestämään. sillo kun lähdettiin mun synttärireissulle Teneriffalle, niin yks ope anto tytön käydä tekemässä enkun kokeen sillon aamulla, ennen lähtöö, koska sano, ettei se aiheuta häenelle lisä urakkaa, koska hänen ei tarvii tehdä uutta erilaista koetta tytölle kuin toisille
Periaatteessa voisin ehdottaa samaa :) Kiitos vastauksesta!
 
Periaatteessa voisin ehdottaa samaa :) Kiitos vastauksesta!
meillä reksi sano ensin, että ei edes mÿönnä kyseistä 10 päivää tytölle lomaa, toinen koulu taas myönsi silloin pojalle loman heti, mutta tytölle ei millään. ilmoitin sitten reksille, että me lähdetään joka tapauksessa, myösi koulu loman tai ei. myönsi sitten sen loman.
 
  • Tykkää
Reactions: fjonga
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;30083107:
meillä reksi sano ensin, että ei edes mÿönnä kyseistä 10 päivää tytölle lomaa, toinen koulu taas myönsi silloin pojalle loman heti, mutta tytölle ei millään. ilmoitin sitten reksille, että me lähdetään joka tapauksessa, myösi koulu loman tai ei. myönsi sitten sen loman.
Suuttuiko reksi pahasti? En haluais heti kusta välejä kouluun tämän takia :D Mut toi 2500e on niin iso säästö, että ois suorastaan naurettavan tyhmää lähteä kahta viikkoa myöhemmin, kun varsinainen joululoma alkaa...
 
oli se tytölle hieman marissut, ja sanonut, että mee sitten, jos saat koe ja läksyhommasi muiden opettajien kanssa sovittua. joutu kysymään itse jokaiselta opettajalta luvan, läksyt ja kokeen. toisen kokeen teki aamulla, kun oltiin lähdössä ja äidinkielestä ope sitten suostui pitkin hampain järjestämään kokeen sen jälkeen kun tultiin reissusta, vaikka joutu tekemään eri kokeen kuin muille
 
Tiedustele asiaa
Onko loman jlk mahdollista tehdä rästiin jääneet kokeet, eli tuletteko kuitenkin takaisin ennenkuin joululoma alkaa. Kokeet kuitenkin vaikuttavat nimenomaan joulutodistukseen.
 
töissä koukussa
Riippuu paljolti siitä mikä sinusta on tärkeää! Mielestäni kevät- ja joulujuhliin valmistautumiset opettavat lapsille esiintymistaitojen lisäksi yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Minusta on ihana nähdä kuinka ohjelma kasvaa lasten omilla ideoilla. Usein myös ne lapset, jotka eivät saa hyviä,numeroita pääsevät tällaisina erilaisina päivinä loistamaan????
 
Ope paljastaa
Toki tämä vaihtelee kouluittain, mutta meillä numerot todistukseen pitää olla päätettynä ja merkittynä järjestelmään usien noin 1,5viikkoa ennen loman alkua, joskus on saattanut olla viikko, mutta sitä lyhyempää aikaa ei ole ollut. Tämä siis tarkoittaa sitä, että viimeisen viikon tekemiset eivät enää arviointiin siihen tulevaan todistukseen vaikuta. Toki joulun jälkeen alkaa kevätlukukausi ja niitä asioita voidaan jo kevyesti aloitella tai tehdä kertauksia. Mitään uutta asiaa harvemmin tulee aloiteltua niillä viimeisillä viikoilla, koska helposti käy niin, että alustapa ne sitten kuitenkin loman jälkeen tulee aloitella. Lisäksi joulujuhlaharjoitukset yms. sotkee kouluarkea aika huolella ne viimeiset viikot ja lapsienkin keskittyminen helposti herpaantuu. Itse koen, että myös koulussa on ihan hyvä, että välillä on vähän iisimpää ja ei niin tehokkaasti opiskella. Kouluvuodessa ne nyt järkevästi sijoittuu noihin joulu- ja kesäloman edelle. Koen kuitenkin, että myös silloin opitaan, vaikkeikaan sitä kirjatietoutta kirjoista. En kuitenkaan pidä myöskään pahana sitä jos perheet lomailee koulun loma-aikojen ulkopuolella, jos ja yleensä kun hommat (läksyt, koulunkäynti muulloin) hoidetaan sovitusti. Ainoastaan sanoisin, että jos olette reissuin lähdössä ennen joululomaa niin ilmoita asiasta tarpeeksi ajoissa opettajalle. Arviointi tehdessään kun opettaja tarvitsee myös sitä aineistoa osaamisesta ja herkästi ne kokeet kasaantuu vikoille viikoille, jolloin lomalle lähtevä lapsi sekoittaa sitä touhua. Jos tämän voi ennakoida on opettajallakin hieman stressittömämpi joulukuu ;)
 
  • Tykkää
Reactions: fjonga

Yhteistyössä