Käyttääkö ekaluokkalaiset koulupöytää?

  • Viestiketjun aloittaja kohta koululaisen äiti
  • Ensimmäinen viesti
kohta koululaisen äiti
Tuleva koululainen kyseessä ja mietin, että hankinko hänelle koulupöytää? Tuleeko sitä käytettyä? Huoneensa on aika pieni. Kyllä sinne saisi pöydän jos alkaa karsimaan, mutta käykö siinä kuitenkin niin että tekee läksyt keittiön pöydän ääressä? Mitä ratkaisuja olette keksineet koululaisillenne?
 
vierrrraas
Meillä esikoinen teki 1. ja 2.luokan läksyt keittiön pöydän ääressä jotta apu oli lähellä ja itse pystyin seuraamaan teon sujumista.Nyt aloittaa 3 luokan ja pyysi koulupöytää sillä haluaisi alkaa tekemään läksyt omassa huoneessaan rauhassakoska seuraava lapsi aloittaa koulun syksyllä ,lupasin sillä ehdolla että läksyt käydään silti läpi yhdessä.Toinen lapsi saa tehdä läksynsä keittiön pöydällä ainakin ekan vuoden.
 
meillä näin
Meillä ei koulupöydille ole juuri ollut käyttöä. Keittiössä tekevät läksyjä, parhaimmillaan kaikki kolme saman pöydän ääressä. Yleensä menee kuitenkin niin, että nuorin, kun tulee ensin koulusta, ehtii tehdä läksyt ennen isompien kotiin tuloa. Isommat tekevät samaan aikaan läksyjä ja auttavat jopa toisiaan tarvittaessa.
Isommat lukevat kokeisiin omissa huoneissaan, mutta yleensä sängyllä tai lattialla.
 
halipupu harmaana
Meillä esikoisen koulupöydällä on legoja yms. juttuja ja läksyt hän tekee olkkarin pöydällä samalla kun katsoo telkkaria. Kuopus menee nyt kouluun jä hän halusi koulupöydän ja käytettynä löytyikin oikein hyvä pöytä edullisesti. Lupaa myös käyttää sitä ja on siitä oikein ylpeä omasta pöydästä ja se on tärkeämpi juttu hänelle kuin esikoiselle aikoinaan. Joten välttämättä ei omaa koulupöytää tarvitse, mutta joillekin se voi olla tärkeä asia.
 
Saksassa asunut
Ei ihme, että aikuiset suomalaiset ovat selkävikaisia ja saikulla , jos asenne lapsen työergonomiaan on tuollaista. Meillä on molemmilla lapsilla ollut jo päiväkotivaiheesta saakka korkeussäädettävät Moll kirjoituspöydät. Miettikää nyt itse, miten terveellistä omalle selällenne olisi tehdä päivä töitä lattialla maaten tai 1,5 metriä korkean pöydän vieressä. Koulujenkin pulpetit ovat Suomessa pääosin aivan syvältä.
 
kohta koululaisen äiti(ap)
Tuota juuri mietin, että jääkö se käyttämättä. Eri asia olisi jos olisi isompi huone, mutta pahoin pelkään että se jää vähälle käytölle, tai sitten siinä säilytetään kaikkea muuta kuin koulutarvikkeita. Hmm, pitänee vielä miettiä asiaa.
 
Meillä ainakin on vielä ollut sujuvasti käyttämättä ihan siihen varsinaiseen tarkoitukseen, lähinnä kait tuo on aarteiden, legojen, pienoismallien ja muiden "älä äiti nyt mene sinne ollenkaan koskemaan vaan anna niiden olla!" - juttujen säilytystasona :D. Keittiö on kova sana ollut, saas nähdä nyt sitten kun syksyllä talossa on sekä nelos- että ekaluokkalainen, että muuttuuko kuviot.
 
ei osaa sanoa
Ei ihme, että aikuiset suomalaiset ovat selkävikaisia ja saikulla , jos asenne lapsen työergonomiaan on tuollaista. Meillä on molemmilla lapsilla ollut jo päiväkotivaiheesta saakka korkeussäädettävät Moll kirjoituspöydät. Miettikää nyt itse, miten terveellistä omalle selällenne olisi tehdä päivä töitä lattialla maaten tai 1,5 metriä korkean pöydän vieressä. Koulujenkin pulpetit ovat Suomessa pääosin aivan syvältä.
Jaa, en mä vaan ole selkävikainen enkä saikulla vaikka olen ikäni välttänyt pöytiä ja puuhaillut lattialla. Mutta ehkä se johtuukin siitä että en makaa lattialla vaan istun vaihtelevissa asennoissa. Tietääkseni nököttäminen tunnista toiseen pöydän ääressä on lähes pahinta mitä voi selälleen tehdä.

terv. numero 2
 
vierass
Ei ihme, että aikuiset suomalaiset ovat selkävikaisia ja saikulla , jos asenne lapsen työergonomiaan on tuollaista. Meillä on molemmilla lapsilla ollut jo päiväkotivaiheesta saakka korkeussäädettävät Moll kirjoituspöydät. Miettikää nyt itse, miten terveellistä omalle selällenne olisi tehdä päivä töitä lattialla maaten tai 1,5 metriä korkean pöydän vieressä. Koulujenkin pulpetit ovat Suomessa pääosin aivan syvältä.
Eka luokkalaisen läksyihin ei pitäisi mennä 15 minuuttia pitempään, joten sen ajan voi istua vähän huonomminkin. Vaihtelevat asennot ovat sitä paitsi hyväksi. Lattialla jos tekee läksyjä, niin siinä tulee varmastikin vaihdettua asentoa useasti.

Meillä lapsilla oli koulupöydät, mutta ekoilla luokilla keittiön pöytä oli paras läksyjen teko paikka. Keittiö on siinäkin mielessä hyvä, että siinä on helppo seurata läksyjen edistymistä ja auttaa tarvittaessa sekä kuunnella lukuläksyt.
 

Yhteistyössä