exän ja siskon suhde, onko nomaalia teidän mielestä?

  • Viestiketjun aloittaja "elli"
  • Ensimmäinen viesti
"elli"
seurustelin vuosia sitten(3 vuoden ajan) miehen kanssa josta jäi ystäväni. Olen ollut uudessa suhteessa jo vuosia ja olen onnellinen nykyisen mieheni kanssa. nyt kuitenkin ex miehelläni on seksisuhde siskoni kanssa. Tilanne on mielestäni inhottava. Vaikka kumpikin on tietysti vapaita tekemään mitä haluaa, niin itselläni on silti iljettävä olo. Usein puhutaan ettei kaverin exiin kosketa, mutta siskon exää tämä "sääntö" ei ilmeisesti koske. Äh, taitaa olla vain mun pikkusieluisuutta, vai mitä?
 
"elli"
hain vaan vahvistusta sille että olen tehnyt tästä isomman asian kun se onkaan. Tiedän että oikeessa elämässä voi asiat olla aina hurjemmin. Mun täytyy vaan opetella asennoitumaan oikein.
 
Minusta on aika itsekästä rajoittaa ihmisten pariutumista sillä perusteella, että "mun exään ei kosketa". Ihan kuin exä olisi edelleen jotain omaa omaisuutta. Eriskummallinen tilanne varmaan ja tuntuu oudolta, mutta minusta ihmiset saavat pariutua kenen kanssa haluavat (tai harrastaa seksiä) välittämättä siitä, kuka on kenenkin exä. Pääasia, ettei kenelläkään ole sen nykyisen kanssa mitään.
 
sjokfsl
On se ällöttävä ajatus että mies on uittanut mulkkuaan eka sussa ja sit sun siskossa. Melkein sukuruntsaa.
Mut joo en mä tossa tilanteessa lähtis heitä 'kieltämään', ihmettelisin vaan ovatko he todella noin sairaita että haluavat tuota... ja oksentaisin.
 
"vieraana"
Voi voi... Tiedän muutaman parin itsekin, jossa on vaihdettu jopa ihan "lennossa" sisaruksesta toiseen... Ja ihan molemmin päin, eli sekä veljeksiä, että siskoksia. Ei siis mitään harvinaista edes. Ja tosiaan - heillä on vapaina ihmisinä oikeus olla keskenään ja sun vaan on se hyväksyttävä ja piste. Ketuttaa varmaan, mutta ei auta. Kukaan ei voi toista omistaa, eikä etenkään exilleen ladella sääntöjä.
 
mua ärsytti aikanaan, (teinejä toki oltiin) kun kaveri kävi jynkkäämässä mun exää.. jos ois sisko ollu, ni ois ärsyttäny vielä enemmän, ja jos ois ollu vielä oikeen suhde, ni ois jo varmaan keljuttanu!!! :D että joo, saa ärsyttää!!
 
viera.s
Tunteesi ovat mielestäni normaaleja, tosin yhtä lailla normaalia on suhtautua tuollaiseen olankohautuksella. Jos suhteen kieltäisit, paasaisit asiasta osapuolille ja katkaisisit välit, mielestäni kuitenkin ylireagoisit. Onhan tuo exä vuosien takaa eikä mikään noin koko elämän mittapuulla mikään kovin pitkäaikainen suhde edes, ilmeisesti sinulla ei ole lapsiakaan hänen kanssaan. Joten sinulla on toki tunteisiisi oikeus, mutta koita käsitellä ne itseksesi.
 
No kyllähän nämä kaikki tällaiset "kuviot" vähän hassuja on, mutta pienen sulattelun jälkeen uskon, että en omalla kohdallani kokisi moista minään ongelmana.

Mulle on se ja sama, jos joku ystäväni tai vaikka siskoni kävisi painamassa jotakuta ex:ääni. Ei mulla heitä kohtaan enää romanttisia tunteita ole, joten vaikea nähdä, että asia mua millään tasolla häiritsisi.
Ja se näkisin jopa ihan positiivisena asiana, jos joku ystäväni tai siskoistani aloittaisi seurustelun jonkun ex:äni kanssa. Mun ex:ät on nimittäin lähes poikkeuksetta todella hyviä tyyppejä. Juuri sellaisia siis, jotka ystävilleni ja siskoilleni miehiksi soisin.

Ainoa mies, jonka kohdalla olisi vähän sulattelemista on aviomieheni, jos siis aroaisimme ja sen jälkeen hän aloittaisi jonkinnäköisen suhteen ystävääni tai siskooni. Tilanne olisi varmasti alkuun vaikea, koska kyseessä on sentään lasteni isä ja entinen aviomieheni, jota uskoakseni tietyllä tasolla tulisin rakastamaan hamaan loppuun saakka, vaikka eroaisimmekin.
Mutta jälleen kerran, uskon kuitenkin että kun asiaa olisi sulateltu, olisi lopputulos se, että olisin kuitenkin onnellinen siitä, että ystäväni tai siskoni olisi saanut niin hyvän, luotettavan jne. miehen. Ja lapsilla olisi isän luona varmasti hyvä ja luotettava äitipuoli.
 
  • Tykkää
Reactions: kepsis
vierastanen
Jos kyse olisi romanttisesta rakkaudesta, niin mikäpäs siinä. Mutta jos kyse on silkasta panemisesta, niin teidän on pakko asua todella pienellä pakkakunnalla tai pyöriä samoissa paikoissa ihmisten joutuessa kierrättämään exiään ja nyxiään. Jotenkin säälittävää!

Mieheni on kotoisin pienestä kylästä ja siellä on todella tehokas ihmiskierrätys, eikä kukaan koe sitä omituisena. Minusta väki vaikuttaa siellä niin ahdistavan sisäänlämpiävältä ja passiiviselta, mutta onneksi muutama on aikansa kylän muijia nylkyteltyään älynnyt hakea Venäjältä tuoreempaa verta mukaan.
 
"koi"
[QUOTE="tuiteri";30087590]Nythän sen tytär on sitten oman äitinsä mummo.[/QUOTE]

Kuinka niin?

Naisen äitihän on ensimmäisten lasten mummo.
Toiset lapset ovat sisarustensa tätiä ja setiä.
Mummo on äitipuoli lapsenlapsilleen
Ja tämä "tytär" siskopuoli lapsilleen kun ne ovat ex miehellään ja äidillään.
Ja siskopuoli myös exänsä uusille lapsille.
Tämä ex mies on nyt entisen puolisonsa isäpuoli

;) selkeää
 
"wieras"
[QUOTE="koi";30087602]Kuinka niin?

Naisen äitihän on ensimmäisten lasten mummo.
Toiset lapset ovat sisarustensa tätiä ja setiä.
Mummo on äitipuoli lapsenlapsilleen
Ja tämä "tytär" siskopuoli lapsilleen kun ne ovat ex miehellään ja äidillään.
Ja siskopuoli myös exänsä uusille lapsille.
Tämä ex mies on nyt entisen puolisonsa isäpuoli

;) selkeää[/QUOTE]Ja ukkipuoli ensimmäisille lapsilleen. Samalla appipuoli exvaimolleen....
 

Yhteistyössä