Onko kaikki naiset tällasia? Heti, jos ei juo alkoholia, alkaa arvuuttelu ja vitsailu raskaudesta...?

  • Viestiketjun aloittaja "hämmentynyt"
  • Ensimmäinen viesti
"hämmentynyt"
Olin saanut kutsun "naisteniltaan", jossa oli tarkoitus syödä hyvää ruokaa ja vaihtaa kuulumisia vanhojen opiskeluaikaisten kavereiden kanssa. Ruoan kanssa tarjolla viiniä. Ilmoitin, etten juo alkoholia, koska kuljen autolla ja menen kotiin yöksi. Meillä on siis koira, jota ei voi melkein vuorokaudeksi jättää yksin ja hoitajaa en saanut. Luulin, että tuo olisi ihan ok, koska en muutenkaan juo paljoa tai usein, enkä koskaan, edes nuorena, ole ollut mikään juhlija-tyyppi.

Reaktio, minkä heiltä sain, oli minulle yllätys: "Ai olet raskaana", "Raskaana olet, myönnä nyt", "Raskaana se on"... Vaikka kielsin, jatkui inttäminen.

Silloin, kun olen ollut raskaana, olen kertonut asiasta avoimesti. Ainakin yksi noista kavereista tietää myös sen, että lapsilukumme on miehen tahdosta nyt täynnä ja tämä on ollut minulle aika vaikea asia hyväksyä. Olen nyt sinut lapsilukumme kanssa, mutta monet itkut se vaati. Tuo inttäminen tuntui kuitenkin todella pahalta.

Lopulta kyllästyin ja jätin koko naistenillan väliin.

Kysymykseni kuuluukin, onko tuollainen käytös normaalia naisten keskuudessa? Eikö ihmiset tajua, miten arkaan paikkaan tuossa olisi voinut osua?
 
njoo
Kai ne leikiltään, ja eivät sitten ymmärtäneet et sohasivat ampaispesää,noinkin voi käydä. itsekkään en juo tippaakaan jos autolla liikenteessä! Onneksi myös läheiseni tietää että mieheni on absolutisti joten yleensä minun omaa juomattomuuttani ei tarvitse kovinkaan perustella
 
hämmentynyt ap
Kai ne leikiltään, ja eivät sitten ymmärtäneet et sohasivat ampaispesää,noinkin voi käydä. itsekkään en juo tippaakaan jos autolla liikenteessä! Onneksi myös läheiseni tietää että mieheni on absolutisti joten yleensä minun omaa juomattomuuttani ei tarvitse kovinkaan perustella
Minulla on aina ollut se perjaate, että kun olen rattiin hyppäämässä, en ota yhtään. Monen mielestä voi ilmeisesti kuitenkin ottaa yhden tai vaikka kaksi, kunhan ei mittari heilahda yli rajan...
 
Vi.eras
Jotkut on. Aikanaan se ärsytti, varsinkin kun esikoista jouduttiin odottamaan vähän pidempään ja sai kuulla samalla noita juttuja.

Myöhemmin mä olen sitten huvikseni antanut niiden juoruta eteenpäin olettamiaan raskauksia. En ole väittänyt olevani raskaana mutta en ole kieltänyt tai hermostunutkaan. Todennut vaan että en halua kommentoida ja kerron kyllä sitten kun sen aika on. Akat nyökyttelee vaan ymmärtäväisinä ja lupaa ettei puhuta mitään kenellekään. Seuraavana päivänä alkaa sitten muut tutut soittelemaan ja laittamaan viestiä raskaudestani.
 
Jos pitää AINA miettiä sitä, että "osunkohan puheillani nyt arkaan paikkaan", niin eihän sitä voisi suutaan avata sitten koskaan.

Riippuu ihan siitä ihmisestä, joka on ilmoittanut ettei juo, että heräävätkö raskausepäilyni vai eivät. Silloin, kun siskoni ilmoitti, ettei "tänään juo, kun ei tee niin mieli", kaikki arvasivat heti. Kyllähän hän sitä koitti kieltää, ettei olisi pieniin päin, mutta kukaan ei uskonut. Neidille on nimittäin tuo kuppi aikoinaan maistunut joka viikonloppu. Ja yhtäkkiä sitten ei muka maistu. Niin varmaan :D

Jos taas mä ilmoitan, etten juo, ei kukaan epäilisi yhtikäs mitään. Voisi joku sitä vähän kummastella, koska kyllä mä yleensä sen 1-2 annosta otan (tosin silloin en aja), mutta en usko, että kukaan epäilisi syyksi raskautta. Taksit kulkee, joten "mun on pakko tulla autolla"-selitys kyllä kummastuttaisi lähipiiriä (ellei kemut sitten olisi 100 km+ matkan päässä) ja sekin, jos vetoaisin koirien ulkoilutukseen, koska mieheni osaa kyllä lenkittää koiramme.

Omalla kohdallasi kyseessä on entiset opiskelukaverisi. Ilmeisesti ainakin osa on senvertaa etäisiä, etteivät tilannettasi tiedä. Joten on ehkä hieman kohtuutonta olettaa, että heillä ei saisi tuo raskausajatus mielessä käydä, koska joskus silloin aikoinaan et ole kuppia juuri kallistellut. Tottahan toki he voisivat miettiä, että miten paljon he asiasta jankkaavat, jos kerran raskauden kiellät. Mutta onko tuossa nyt ihan OIKEASTI jankkaamalla jankattu, vai tuntuuko se vain siltä, koska asia on itsellesi arka.

Olen sitä mieltä, että rehellisyydellä ja puhumisella pääsee elämässä melko pitkälle. Ja mulla onkin tapana sanoa asiat suoraan. Tuossa kohtaa olisin ihan ehdottomasti sanonut, että "tilanne on nyt se, että mä en ihan oikeasti ole raskaana. Olisi ihanaa, jos olisin, mutta kun en ole. Mieheni ei halua enää enempää lapsia, vaikka minä haluaisin, enkä ole asian kanssa täysin sujut. Tämä tällainen raksaaksi epäily ja siitä inttäminen tuntuu pahalta, joten voisiko sen ystävällisesti lopettaa".

Veikkaan, että he olisivat pahoitelleet ja pyytäneet anteeksi. Sekä lopettaneet. Ja naistenilta olisi ollut kaikin puolin kiva ja ihana.

Ymmärrän kyllä senkin, ettei kaikki halua puhua asioistaan niin avoimesti, kuin mitä minä. Mutta kun se nyt vaan tuossakin kohtaa olisi mielestäni se paras keino. Tuollaisen keskustelun jälkeen et varmankaan joutuisi noilta ihmisiltä enää koskaan elämäsi aikana kuuntelemaan raskausepäilypuheita...ja olisit tosiaan päässyt nauttimaan ihanasta illasta. Sen sijaan päädyitkin viettämään sitä iltaa yksin. Pahoitit mielesi ja olet surullinen. Eikä noila naisilla ole mitään hajua siitä, missä mennään...eikä sitä kautta edes mahdollista pahoitella.

Kuka tässä nyt "voitti"?
 
hämmentynyt ap
Veikkaan, että he olisivat pahoitelleet ja pyytäneet anteeksi. Sekä lopettaneet. Ja naistenilta olisi ollut kaikin puolin kiva ja ihana.

Ymmärrän kyllä senkin, ettei kaikki halua puhua asioistaan niin avoimesti, kuin mitä minä. Mutta kun se nyt vaan tuossakin kohtaa olisi mielestäni se paras keino. Tuollaisen keskustelun jälkeen et varmankaan joutuisi noilta ihmisiltä enää koskaan elämäsi aikana kuuntelemaan raskausepäilypuheita...ja olisit tosiaan päässyt nauttimaan ihanasta illasta. Sen sijaan päädyitkin viettämään sitä iltaa yksin. Pahoitit mielesi ja olet surullinen. Eikä noila naisilla ole mitään hajua siitä, missä mennään...eikä sitä kautta edes mahdollista pahoitella.

Kuka tässä nyt "voitti"?
Heistä tosiaan vain yksi on niin "läheinen", että viitsin parisuhde- ja raskausasioista tuon vertaa kertoa. Hänen kanssaan varmaan juttelenkin aiheesta joskus kahden kesken ja kerron, miksi loukkaannuin.

Rehellisesti sanottuna, en usko menettäneeni paljoakaan, kun en mennyt... Olisi ehkä ollut kiva nähdä vanhoja tuttuja, mutta jotenkin jäi hapan maku suuhun. Inttäminen jatkui siis sekä facebookin että jopa tekstiviestin välityksellä.

En liiaksi saa nauttia täysin tyhjästä kodista ja ilta yksin oli todella rento ja mukava. Loppuperhe oli siis sukuloimassa kauempana. Nautin siis yksinolosta, jopa enemmän, kuin seurasta. Aina hetken on kiva nähdä vahoja kavereita, mutta kokonaien iltapäivä, ilta ja yö olisi ollut raskas. Tämä naistenilta oli myös paikassa, johon ei bussit kulje ja taksimatkakin olisi tullut turhan kalliiksi, siksi oli oma auto ajatuksissa (ja koska minulle ei ole ongelma olla juomatta, voin hyvin ajaa).
 
vires
JTottahan toki he voisivat miettiä, että miten paljon he asiasta jankkaavat, jos kerran raskauden kiellät. Mutta onko tuossa nyt ihan OIKEASTI jankkaamalla jankattu, vai tuntuuko se vain siltä, koska asia on itsellesi arka.
Veikkaan, että tuo jankkaamisen aste on suoraan verrannollinen jankkaajan humalatilaan. Jotkut jaksavat jankkaamalla jankata ihan mistä vaan, kun ovat mielestään saaneet jonkin hyvän idean ja ovat sopivasti kännissä.

Oma veljeni on aina juottamassa muita tietyssä kännivaiheessa, vaikkei ne muut koskaan mitään ota.
 
fffe
pitikö se, että mitä juo, olla etukäteen tiedossa? Vai miksi ilmoitit? Mä yleensä ei erityiseen tuo ilmi, etten juo, ravintolassa syömässä annan kaataa lasiini (jos seurueelle pullo) ja siemaisen siinä vähemmän tai enemmän. Lasiahan ei ole pakko juoda tyhjäksi, eikä ottaa lisää.

Mutta tosiaan aika usein ihmiset jotenkin joutuu perustelemaan/perustelevat jos eivät juo.Se on hämmästyttävää.
 
hämmentynyt ap
pitikö se, että mitä juo, olla etukäteen tiedossa? Vai miksi ilmoitit? Mä yleensä ei erityiseen tuo ilmi, etten juo, ravintolassa syömässä annan kaataa lasiini (jos seurueelle pullo) ja siemaisen siinä vähemmän tai enemmän. Lasiahan ei ole pakko juoda tyhjäksi, eikä ottaa lisää.

Mutta tosiaan aika usein ihmiset jotenkin joutuu perustelemaan/perustelevat jos eivät juo.Se on hämmästyttävää.
Koska se, joka vastasi juomista, kyseli kuka juo mitäkin, että tiesi mitä ostaa. Oli siis nyyttäri-tyyli.
 
Sulla on harvinaisen idiootteja ystäviä, suoraan sanoen :S Mä olisin ainoastaan sanonut, että "en halua olla rattijuoppo ja tappaa viattomia ihmisiä". Niitä sattuu todella paljon - moni lapsi on menettänyt henkensä rattijuopon takia.
 
Fjjgj
Huvittavinta on se, että juomattomat kuulemma pilaa juhlien tunnelman. Mä oon "riehakas" iloinen ja vähän " hullu" selvinpäin ja itkuisa humalassa. Luulisi, että olisin halutumpaa juhlaseuraa selvinpäin. Mutta silti aina jankataan, että miksi pitää tulla autolla ja joisit nyt jne. Ärsyttää!
 

Yhteistyössä