turhautunut ystävä
(Tilanne siis se, että minä olen lapseton, ja ystävilläni on lapsia)
Ja ongelmana on se, että en enää edes tiedä, mitä nämä ystäväni minulta odottavat. Kun ollaan yhteyksissä, niin koko ajan tulee valitusta siitä, että kun ei sustakaan ikinä kuule mitään, ja miksi et ole käynyt kylässä, ja niin pois päin.
No, ei siinä muuten mitään olisi, ja mielelläni kävisin kylässä ja pyytäisin tulemaan vierailulle (siis myös lapsien kanssa) ja soittelisin ja juttelisin, mutta sitten vaikuttaa aina käyvän niin, että tälle "lapselliselle" osapuolelle ei ikinä sovi. Ikinä ei ole aikaa, ja jos jotain koittaa sopia etukäteen, niin aina tuntuu tulevan jotain, mikä peruuttaa kaiken.
Ja älkää käsittäkö väärin. Ymmärrän hyvin, että lapset ja perhe luonnollisesti menevät etusijalle, mutta kun tässä alkaa tuntua näin ystävänä, että ei oikein enää edes tiedä, että mitä tässä nyt sitten pitäisi olla.
Ja ongelmana on se, että en enää edes tiedä, mitä nämä ystäväni minulta odottavat. Kun ollaan yhteyksissä, niin koko ajan tulee valitusta siitä, että kun ei sustakaan ikinä kuule mitään, ja miksi et ole käynyt kylässä, ja niin pois päin.
No, ei siinä muuten mitään olisi, ja mielelläni kävisin kylässä ja pyytäisin tulemaan vierailulle (siis myös lapsien kanssa) ja soittelisin ja juttelisin, mutta sitten vaikuttaa aina käyvän niin, että tälle "lapselliselle" osapuolelle ei ikinä sovi. Ikinä ei ole aikaa, ja jos jotain koittaa sopia etukäteen, niin aina tuntuu tulevan jotain, mikä peruuttaa kaiken.
Ja älkää käsittäkö väärin. Ymmärrän hyvin, että lapset ja perhe luonnollisesti menevät etusijalle, mutta kun tässä alkaa tuntua näin ystävänä, että ei oikein enää edes tiedä, että mitä tässä nyt sitten pitäisi olla.
