Yksinhuoltajuuden saaminen

  • Viestiketjun aloittaja yh jo valmiiksi
  • Ensimmäinen viesti
yh jo valmiiksi
Onkohan mitään mahdollisuuksia saada yksinhuoltajuus lapsiimme (4kpl, 3 koululaista ja 1 päivähoitolainen), ex-mies on keväästä syksyyn muualla töissä, ympäri suomen siellä ja täällä, tavoittamattomissa toisinaan jopa puhelimitse.
Alkoholisoitunut, taustalla huumeita ja rikollisuutta. Kykenemätön sopimaan kanssani asioita, pelkkää huutoa ja haukkumista, ei ymmärrä että tapaamiset tulee sopia minun kanssa eikä lasten kanssa, yrittää saada lapsia mukaansa kertomatta minulle ja asiasta mainitessa huutaa tarvitseeko minun muka tietää aina missä lapset ovat kun ovat hänen kanssaan. On luvatta vienyt heidät satojen kilometrien päähän, ja tuolla luvatta sanalla tarkoitan ettei kertonut minulle mitään. Yötä lapset eivät ole voineet olla hänellä aikoihin uuden avioliiton ongelmien vuoksi (jotka kärjistyvät öisin), kaksi lapsista ei edes halua enää koko taloon, edes päiväksi.
Kasvatusmetodit ovat rasismia (inhottavaa kun lasten luokalla tummaihoisia on), huutamista, välinpitämättömyyttä. Lapset syövät isällään kai lähinnä karkkia ja jäätelöä, nuudeleita. Allergioista ei välitä ja väittää niiden olevan minun keksintöä, jollei jopa niin ettei allergioita ole olemassakaan, kenelläkään.
Ystäväpiiri on täynnä kummajaisia, narkkareita, alkoholisteja.

Eikä tuosta kauaa ole kun toistamiseen jäi rattijuopumuksesta kiinni...

En uskalla edes pankkitilejä lapsille perustaa koska tyhjentäisi ne heti.
 
yh jo valmiiksi
Ja erottu on jo siis vuosia sitten, tähän saakka sopimuksessa on lukenut että sovitaan keskenään tapaamisista, vaan kun ei siitä mitään tule. Ei ymmärrä että me eletään täällä omaa elämäämme eikä voi vain käskeä että lapset silloin ja silloin hänelle, jos meillä on jo muuta sovittuna silloin, ei kelpa ehdottamani uusi ajankohta vaan alkaa huuto että estän tapaamasta lapsia.
 
"naana"
Mun lähipiirissä on samanlainen tapaus, ja nainen sai kyllä yksinhuoltajuuden. Oletko ottanut tätä koskaan miehen kanssa puheeksi? Jos löytyisi sopiva hetki ja voisit perustella asian miehelle niin että hänkin tajuaa (esim. tuo että hän on paljon poissa), miksi se olisi kaikille parempi. Uskon kyllä että saisit sen joka tapauksessa.
 

Yhteistyössä