Puolisoni ehdotti, että lähtisin jonnekin muutamaksi kuukaudeksi miettimään, mitä elämältäni haluan.

  • Viestiketjun aloittaja elodi
  • Ensimmäinen viesti
elodi
Olemme olleet yhdessä 16 vuotta. Olemme eläneet välillä läpi vaikeita aikoja, kun yksi lapsista sairastui vakavasti. Siitä seurasi monen vuoden henkisesti ja fyysisesti raskas aika. Olen elänyt viimeiset 10 vuotta koko ajan jonkun muun ehdoilla, jonkun toisen tarpeet itseni edellä. Viimeiset kaksi vuotta minusta on koko ajan tuntunut enemmän ja enemmän siltä, ettei minua ole enää olemassa. Olen elänyt arkea ja tehnyt töitä täysin mekaanisesti. Lapsen sairaus aiheuttaa edelleen kovan stressin. Hän ei tule koskaan olemaan terve, vaikka monella tavalla meillä on jo helpompaa. Syksyllä kuitenkin romahdin aivan täysin. Nyt selviydyn juuri ja juuri arjesta, enkä siitäkään kovin loisteliaasti. Jaksan hoitaa lapset, kaikki ylimääräinen vie kaiken energiani täysin. Tuijotan vain eteeni ja en saa ajatuksiani kasaan. Olen hyvin väsynyt, en tahdo enää mitään. En jaksanut edes välittää siitä, että työ loppuivat. Olen ajelehtinut pitkään, jo ennen kuin työ piti minua keinotekoisesti kiinni elämässä.

Puolisoni otti esille, että hänen mielestään minä tarvitsisin nyt kunnolla aikaa itselleni. Sellaista, että pohtisin mitä haluaisin ja mitä aion tehdä elämälläni. Hän ehdotti, että lähtisin jonnekin muutamaksi kuukaudeksi, matkustelisin, tekisin jotain. Ja sen aikana yrittäisin saada itseni jälleen itsekseni.

Onko sellainen aivan mahdoton ajatus? Lapset tietysti, eivät he ilahtuisi. Miehen toive on, että tuloksena olisi entinen minä. Tai ainakin joku, joka jotenkin eläisi ja jolla olisi tavoitteita, unelmia ja toiveita. Joku, joka ei odota joka päivä passiivisesti, että kuolisi pois.

Ajatus asian järjestämisestä tuntuu ylivoimaisen uuvuttavalta. En tiedä pystynkö siihen. En tiedä minne menisin.
 
"anni"
ihan hyvä idea puolisolta; vaatii melkoista myöntymistä ottaa harteilleen sunkin vastuut. MUTTA ensin kyllä menisin suna juttelemaan psyykkisestä olostasi ihan ammattilaiselle. riippuen siitä missä asut depressiohoitajalle, psyk.sairaanhoitajalle, terveysasemalle. jos lapset neuvolaikäisiä ota yhteyttä sinne, jos eivät niin sitten terveyskeskukseen.
Kuulostaa siltä että sä todella tartteet terapiaa/hoitosuhteen tai lääkityksen. siitä hyötyisitte kaikki, niin lapset, mies kuin sä itsekin.
 
lähimmäinen
Oletko saanut keskusteluapua esimerkiksi psykologilta? On varmasti hyväksi miettiä, mitä elämältä haluaa, mikä ilahdutti ennen, voisiko löytää iloa niistä samoista asioista? Suosittelen ehdottomasti keskustelemista ammattiauttajan kanssa. Ja jos tuntuu, ettei elämäniloa yksinkertaisesti ole, koita aloittaa joistain pienistä asioista. Älä pakene tuskaa ja surua, vaan anna sen tulla. Mitenkään muuten ei surusta voi päästä eroon. Tunteiden piilottaminen saa aikaan vaan turtaa oloa. Mutta olet selvinnyt tähänkin asti, selviät jatkossakin. Voimia sinulle! <3
 
lähimmäinen
Oletko saanut keskusteluapua esimerkiksi psykologilta? On varmasti hyväksi miettiä, mitä elämältä haluaa, mikä ilahdutti ennen, voisiko löytää iloa niistä samoista asioista? Suosittelen ehdottomasti keskustelemista ammattiauttajan kanssa. Ja jos tuntuu, ettei elämäniloa yksinkertaisesti ole, koita aloittaa joistain pienistä asioista. Älä pakene tuskaa ja surua, vaan anna sen tulla. Mitenkään muuten ei surusta voi päästä eroon. Tunteiden piilottaminen saa aikaan vaan turtaa oloa. Mutta olet selvinnyt tähänkin asti, selviät jatkossakin. Voimia sinulle! <3
 
alkupp
[QUOTE="anni";30118233]ihan hyvä idea puolisolta; vaatii melkoista myöntymistä ottaa harteilleen sunkin vastuut. MUTTA ensin kyllä menisin suna juttelemaan psyykkisestä olostasi ihan ammattilaiselle. riippuen siitä missä asut depressiohoitajalle, psyk.sairaanhoitajalle, terveysasemalle. jos lapset neuvolaikäisiä ota yhteyttä sinne, jos eivät niin sitten terveyskeskukseen.
Kuulostaa siltä että sä todella tartteet terapiaa/hoitosuhteen tai lääkityksen. siitä hyötyisitte kaikki, niin lapset, mies kuin sä itsekin.[/QUOTE]

Olen käynyt useamman vuoden keskustelemassa, koen sen koko lailla hyödyttömäksi. Se ei lisää hyvinvointiani ja jaksamistani, vaan tuo yhden lisästressin kun pitää järjestellä aikataulut niin, että pääsen joka toinen viikko keskustelemaan.

Minulla on kokeiltu kolmea eri lääkitystä, joista jokainen on huonon vasteen ja pahojen sivuoireiden vuoksi lopetettu. En ole kiinnostunut enää kokeilemaan mitään. Lääkärin mukaan en ole niinkään tyypillisesti masentunut, olen vain hyvin uupunut.
 
vierass
Oletteko saaneet lapsen sairauteen liittyen vertaistukea?
Kelan kuntoutuskurssijärjestelmästä voi katsoa, onko sairauteen liittyviä sopeutumisvalmennuskursseja perhekursseina.
http://asiointi.kela.fi/kz_app/KZInternetApplication
 
vierass
Tänne omaishoitajalomalle ehtisi vielä hakea: Hakuaika päättyy 1.8. Tämä on vain vajaan viikon loma, mutta kuvauksen puolesta se sopisi sinulle hyvin. Vaikka tämä on ensisijaisesti työssäkäyville, niin hyvin sopisit mukaan. Laita ainakin hakemus, sillä tästä on hyvä aloittaa.

http://www.omaishoitajat.fi/tuokio-toiveille-loma-ensisijaisesti-ty%C3%B6ss%C3%A4k%C3%A4yville-omaishoitajille
 
"Luonnonlapsi"
Lähde yksin tai vaikka koko perheen kanssa vaeltamaan! Ei ihan muutaman kuukauden reissua heti alkuun kannata tehdä mutta edes parin päivän reissu voisi tehdä tosi hyvää :)

http://suomenluonnonpaiva.fi/14-2/edellakavijat/retkikirjailija-jouni-laaksonen/

"Luonto on kaiken elämän perusta. Luonnossa elämän perusasiat kirkastuvat. Vaeltaja ei tunne itseään kuluttajaksi, vaan ihmiseksi"
 
"hei haloo"
[QUOTE="Luonnonlapsi";30118520]Lähde yksin tai vaikka koko perheen kanssa vaeltamaan! Ei ihan muutaman kuukauden reissua heti alkuun kannata tehdä mutta edes parin päivän reissu voisi tehdä tosi hyvää :)

Retkikirjailija Jouni Laaksonen | Suomen luonnon päivä

"Luonto on kaiken elämän perusta. Luonnossa elämän perusasiat kirkastuvat. Vaeltaja ei tunne itseään kuluttajaksi, vaan ihmiseksi"[/QUOTE]Hei haloo! Uupunut tuskin jaksaa nousta sängystä.
 
"Luonnonlapsi"
[QUOTE="hei haloo";30118560]Hei haloo! Uupunut tuskin jaksaa nousta sängystä.[/QUOTE]

Hänen tapauksessaan uupumus vaikuttaisi olevan enimmäkseen henkistä, johon auttaa mielen virkistäminen, eikä siihen paljon parempaa keinoa löydy kuin luonnossa liikkuminen yksin tai perheen kanssa laatuaikaa viettäen. Terapiat saati lääkitykset ei yleensä auta yhtään, pahentaa vaan tilannetta.
 
Hieno ele puolisoltasi. Oletko totaalisen uupunut vai jaksaisitko innostua jos ratkaisu löytyisi? Tulee nimittäin mieleen että jos omalle kohdalle kävisi, menisin mol.fi, työpaikat Espanjasta ja tekisin kuukauden tai kahden sopimuksen puhelinmyyntiin/neuvontaan aurinkorannikolle. Siellä on paljon suomalaisia ja työpaikka olisi suomenkielinen ja monet firmat myös avustavat asunnon hankinnassa, tai se on valmiina. Palkka ei tietenkään ole kovin kummoinen, mutta jos on muutenkin työtön ja kaipaa lähinnä irtiottoa arjesta niin vaihtoehtona hyvä. Kielitaitokaan ei pääse muodostumaan ongelmaksi koska Espanjassa on tosiaan yksi suurimmista ulkosuomalaisten yhteisöistä. ;)

Toivottavasti löydät vielä voimaa tehdä muutoksen ja ottaa oman aikasi. :hug:
 
Tuossa tilanteessa suosittelen lähtemään.
Kohdallasi on näköjään jo monet keinot kokeiltu eikä mikään ole auttanut, eli ehkä tuo voisi olla se juttu, mikä sinulle tehoaa?

Voithan tulla aikaisemmin takaisin kotiin, jos kovin ahdistaa.
Suosittelen kyllä ehdottomasti kun mahdollisuus on. Lähde ihmeessä!
 
alkupp
Tuossa tilanteessa suosittelen lähtemään.
Kohdallasi on näköjään jo monet keinot kokeiltu eikä mikään ole auttanut, eli ehkä tuo voisi olla se juttu, mikä sinulle tehoaa?
Perusongelma on se, että arki on hyvin kuormittavaa. Yritin pitkään sinnitellä normaalissa elämässä kiinni. Ensin harveni ystävien tapaamiset. Aluksi siksi, että lapsen sairaus vaati sairaalajaksoja. Sovin ystävien kanssa tapaamisen, sen sijaan lähdinkin lapsen kanssa ambulanssilla sairaalaan. Lopulta peruin tapaamisia muutenkin tai jätin sopimatta, en vain jaksanut. Sitten harvenivat ystävät, kaveritkin. Ymmärrettävästi. Sitten loppuivat yksi kerrallaan harrastukseni ja kaikki muu ylimääräinen.

Lapseni hoito on hyvin kuormittavaa edelleen. Sairauden hoidon lisäksi hoidamme lapsen traumoja, jotka nousevat nyt pintaan jokaöisinä painajaisina ja yökasteluna. Jokainen päivä ja jokainen yö on odottamista, koska minua tarvitaan taas. Tasapainoilen tämän lapsen ja muiden lapsien välillä, hoidan heidänkin traumojaan joita sisaruksen sairaus, käytös, kaikki, aiheuttaa.

Jätin elämästäni kaiken muun pois yksi asia kerrallaan. Oli jäljellä enää kuormittava työ ja perhe. Nyt ei ole työtä, mutta minä olen rikki ja turta yhtä aikaa.

Keskusteluapu ei auta, koska keskustelu ei muuta arkeani. Lääkkeet eivät muuta arkeani. Lääkärini käskee minun karsia velvotteitani, ei ole enää mitään mitä voisin karsia, tämä on kaikki olennaista. En ole omaishoitaja, joten en saa kunnalta tai muualtakaan apua. Tukiverkot ovat vähäiset. Ystäviä ei enää ole.

Välillä minusta tuntuu, että olen näin turta siksi, etten voi itkeä ja romahtaa lasten edessä. He eivät tarvitse enää yhtään enempää huolta. Jatkan jokainen päivä ja yökin, romahtaa saa vain silloin kun yksin.
 
"Kukka"
Minulle heräsi heti kysymys, että mikäli olet noin kiinni ja korvaamaton, niin kuinka voisit lähteä? Jos kuormitusta ei voi enää vähentää ollessasi kotona/Suomessa, niin kuinka onnistuu kaiken kuorman pois ottaminen niin, että lähdet? Kuka korvaa sinut?
 
alkupp
[QUOTE="Kukka";30118883]Minulle heräsi heti kysymys, että mikäli olet noin kiinni ja korvaamaton, niin kuinka voisit lähteä? Jos kuormitusta ei voi enää vähentää ollessasi kotona/Suomessa, niin kuinka onnistuu kaiken kuorman pois ottaminen niin, että lähdet? Kuka korvaa sinut?[/QUOTE]

En minä tiedä. Ehkä puoliso ajattelee, että pärjää muutaman kuukauden yksinkin. Tai että apua saa, jos on yksin lasten kanssa.
 
azz
Voi kuulostaa tylyltä, mutta äkkiä vaikuttaa että olet omassa päässäsi korvaamaton ja uuvutat näin itsesi lapsesi asioilla.
Lyhyempikin, vaikka alkuun viikonloppu ja sitten viikko, etäisyyttä kodin arkeen saattaisi helpottaa paljon. Huomaat että asiat rullaavat vaikket olisikaan itse aina pyörittämässä.
Oma elämä kannattaa hankkia ja muistaa ylläpitää. Lapsi varmasti hyötyy ja iloitsee enemmän terveestä ja pirteästä äidistä kuin uupuneesta suorittajasta.
 
"Vvvv"
Jos kerrankeskusteluapu/terapia tms ja lääkket eivät auta, pitää tehdä jotain muuta.
Pakkoko sitä on kokonaan lähteä pois pitkäksi aikaa. Ottakaa kalenteri esille ja laittakaa siihen ylös, milloin on sinun omaa aikaa. Lähde ulkoilemaan, osta salikortti, aloita jokin muu uusi harrastus. Ota yhteyttä ystäviisi ja kerro tilanteestasi ja että haluat aikaa heidän kanssaan.
Lähde viikonlopuksi jonnekki rentoutumaan, varaa hemmotteluloma kylpylään tms.
Opettele olemaan korvaamaton. Miehesi pärjää lapsenne kanssa samallalailla kuin sinä. Hän on vanhempi siinä kuin sinäkin lapsellenne.
 
"Vvvv"
[QUOTE="Vvvv";30119230]Jos kerrankeskusteluapu/terapia tms ja lääkket eivät auta, pitää tehdä jotain muuta.
Pakkoko sitä on kokonaan lähteä pois pitkäksi aikaa. Ottakaa kalenteri esille ja laittakaa siihen ylös, milloin on sinun omaa aikaa. Lähde ulkoilemaan, osta salikortti, aloita jokin muu uusi harrastus. Ota yhteyttä ystäviisi ja kerro tilanteestasi ja että haluat aikaa heidän kanssaan.
Lähde viikonlopuksi jonnekki rentoutumaan, varaa hemmotteluloma kylpylään tms.
Opettele olemaan korvaamaton. Miehesi pärjää lapsenne kanssa samallalailla kuin sinä. Hän on vanhempi siinä kuin sinäkin lapsellenne.[/QUOTE]

Siis opettele olemaan korvattavissa. :)
 

Yhteistyössä