Miksi paino ei laske?

  • Viestiketjun aloittaja "Martta"
  • Ensimmäinen viesti
"Martta"
Ikää pian 40v ja kolmen lapsen jälkeen painoa tullut hiipien. Ikinä en ole joutunut lahduttamaan, mutta nyt tarvisi saada 5-6 kiloa pois. Kävelyä joka päivä kotiäidin touhujen lisäksi noin 40min koiran kanssa. Olen jättänyt pois karkit, pullat ja sipsit sekä alkoholijuomat ja keksit. Olen yrittänyt tarkkailla hieman kilokaloreja ja esimerkiksi yhden päivän syömiset on tällaisia:
-kaksi ruisleipää ohuella juustonsiivulla teen kanssa aamulla.
- lounas kaksi pientä perunaa, nakkikastiketta desilitra ja puolet lautasesta salaattia.
- välipala: joku hedelmä/rahkaa 1,5 desiä tms.
- "päivällinen" esim.maustamatonta jugurttia 2dl/ pari näkkäriä/salaattia/tonnikalaa tms
- iltapala kaksi ruisleipää, päällä ohuet juustonsiivut tomaatin kera

Jostain laskurista sain tulokseksi, että minä saisin syödä 1900kcal ilman laihdutustoiveita. Nyt siis kuitenkin haluaisin tiputtaa painoa jonkin verran ja ajattelin, että tuollainen max 1400kcal per päivä mahdollistaisi tämän? Miltä kuulostaa? Syönk liian paljon/liian vähän vai mitä ihmettä? Paino sahaa edestakaisin, mutta ei tipu kunnolla. Mielipiteitä?
 
Miten pitkän matkan kävelet, kun olet 40 minuutin lenkillä?

Meinaan, että siinä missä joku käyskentelee, joku toinen vetää ihan kunnon rytmillä pidemmän matkaa.

Ruokapuoli kuulostaa mun mielestäni ihan hyvältä, ns. laihduttajan ruokavaliolta. Mutta miten on tuon liikunnan laita? Liikkumalla saa melko näppärästi sen 200-300 kaloria kulutettua, jolloin kalorivaje kasvaisi ilman, että nipistät ruoasta.
 
"Martta"
Kävelen tuossa ajassa ehkä noin 3-4 kilometriä. Valitettavasti en pysty juoksemaan/harrastamaan kovaa hikiliikuntaa fyysisten syiden vuoksi. Toisaalta luin jostain, että alle tunnin kävely antaisi anteeksi vain noin 100kcal eli se on tyyliin kaksi maitolasillista :p Liikunnan osuus ei siis taida olla kovin suuri kun laihdutetaan...hyväksi se toki on aina...
 
"Martta"
Ihan kamalaa muuten, kun olen päättänyt kuitenkin sallia itselleni esim. pizzapäivän kerran viikossa, kun en muuten herkuttele. Yhdestä pizzasta tulee tyyliin koko tuo 1400 kcal täyteen, ei nyt ihan, mutta kumminkin. Muuta ei sitten saakaan sinä päivänä syödä :p
 
[QUOTE="Martta";30118749]Kävelen tuossa ajassa ehkä noin 3-4 kilometriä. Valitettavasti en pysty juoksemaan/harrastamaan kovaa hikiliikuntaa fyysisten syiden vuoksi. Toisaalta luin jostain, että alle tunnin kävely antaisi anteeksi vain noin 100kcal eli se on tyyliin kaksi maitolasillista :p Liikunnan osuus ei siis taida olla kovin suuri kun laihdutetaan...hyväksi se toki on aina...[/QUOTE]

Ehkä...? Kannattaa oikeasti tsekata, että mitenkä paljon sitä ihan oikeasti tulee liikuttua.

Kävin tänään lenkillä, joka oli pituudeltaan 5,9 km. Aikaa lenkin taittamiseen kului 58 minuuttia...ja kaloreita kului noin 450.

Itsekään en pysty juoksemaan tai hölkkäämään, koska jalkani (ja suunnilleen koko muukin kroppa) on niin sökönä. Mutta pystyn siis kävelemään ilman suurempia kipuja. Tänään, kun tuon lenkin vedin, oli tahti melkosen topakka. Kyllä siinä sai ihan tosissaan pistellä tossua toisen eteen. Eilen tein vajaan 4 km lenkin, jonka kuljin 45 minuuttiin. Tuo lenkki oli metsässä, jolloin etenemisvauhti ei siis ole aivan yhtä kova. Ja kalorejakin kului vain noin 250, eli suhteessa vähemmän, kuin mitä tänään, vaikka kyllä tuo eilinenkin ihan kunnon etenemistä oli.

On aivan mahdollista, että vajaan tunnin kevelylenkki kuluttaa vain noin 100 kaloria. Mutta se tarkoittaa silloin sellaista leppoisaa käyskentelyä, ei kunnon kävelyä, jossa sykkeet nouse ylös ja joka jossakin jo vähän tuntuukin.
 
"Martta"
Luulen, että oma kävelyni ei kuluta noin paljon kuin sinulla. En nimittäin hengästy eikä syke nouse kuin mäessä. Tämä johtuu siis fyysisestä toimintavajeesta. Ripeästi silti yritän kävellä eikä se mitään pelkkää käveleskelyä ole eli luulen, että tuo max 200kcal poltto on silloin aika lähellä. Parempi sekin kuin ei mitään...
 
[QUOTE="Martta";30118830]Luulen, että oma kävelyni ei kuluta noin paljon kuin sinulla. En nimittäin hengästy eikä syke nouse kuin mäessä. Tämä johtuu siis fyysisestä toimintavajeesta. Ripeästi silti yritän kävellä eikä se mitään pelkkää käveleskelyä ole eli luulen, että tuo max 200kcal poltto on silloin aika lähellä. Parempi sekin kuin ei mitään...[/QUOTE]

No sehän on sitten jo 4 maitolasillista...taitaa olla päivän maidon siis kuitattu liikunnalla :)
 
"Martta"
Niinpä :) Kait sekin vähän auttaa tässä projektissa..Enpä olisi ikinä luullut, että sitä joutuu joskus kaloreita laskemaan näin tarkkaan...ja kyllä on tullut vähän yllätyksenä, kuinka helposti ne päivän suositellut kalorimäärät tulee täyteen :p
 
Epäilen
Siis oletko tällä hetkellä ylipainoinen? Jos et ole, tuo laskurin antama arvio 1900 kcal päiväkulutuksesta tuntuu aika suurelta... Aika usein nuo laskurit arvioi kulutuksen yläkanttiin, ja jos oikea kulutus on esim. 1600 kcal ja syöt noin 1400 kcal päivässä, ei siinä paljon laihtumaan pääse... Tai ainakin laihtuminen on kovin hidasta. Luultavasti syöt edelleen liikaa etkä osaa arvioida vielä tarpeeksi hyvin syömiesi ruokien määriä ja kaloreita.
 
lasken
1900 kcal kuulostaa tosi paljolta. Painatko 90kg, nimittäin 90kg painavan kulutus, jolla et laihdu, etkä liho on 1900kcal päivässä.

Karkeasti sanottuna kokonaiskulutus arkiliikkumisineen menee seuraavasti painon mukaan:
(tällä ei laihdu, etkä liho)
50kg: 1500kcal
60kg:1600kcal
70kg:1700kcal
80kg:1800kal
90kg:1900kcal
100kg:2000kcal

Jos haluat laihtua 0,5kg viikossa on vajeen oltava 500 kcal päivässä. Eli jos esim. 80kg painava laihduttaa 0,5kg viikossa on hänen syötävä 1300kcal päivässä jne.
 
"liisis"

Ei painonpudotus mitään noin yksinkertaista matikkaa ole. Silläkin on merkitystä, mistä ne kalorit tulee ja miten ne kehossa käyttäytyy. Ei ihminen kone ole.
 
"Martta"
Painan nyt 70kiloa. Mielestäni syömäni ruokamäärä on aika pieni. Jos vielä vähennän, näkee kyllä jo vähän nälkää, mutta ehkä se tähän projektiin vaaditaan? Onko siis 100g eli 4 palaa kunnon ruisleipää liikaa? Kääk, olen niin ruisleipäfani!
 
[QUOTE="Martta";30119410]Painan nyt 70kiloa. Mielestäni syömäni ruokamäärä on aika pieni. Jos vielä vähennän, näkee kyllä jo vähän nälkää, mutta ehkä se tähän projektiin vaaditaan? Onko siis 100g eli 4 palaa kunnon ruisleipää liikaa? Kääk, olen niin ruisleipäfani![/QUOTE]

Ei sun sitä ruokamäärää tarvitse pienetää, vaa ruoasta saatua kalorimäärää.

Jos vaihdat potut kasviksiin ja nakkikastikkeen broileriin, saat samalla ruokamäärällä vähemmän kaloreita.

Ja vaihtamalla ne aamuiset leivät kaurapuuroon, saat todennäköisesti pistellä melkoisen puuroannoksen napaasi, jotta saat sitä samanmoiset kalorit, kuin mitä niistä leivistä kera juuston.

4 leipää päivässä on melko paljon. Puhumattamaan sitten siitä, jos vedät vielä ne pari näkkäriä...tällöin syö jo peräti 6 viipaletta leipää päivässä.

4 viipaletta Vaasan ruispala-leipää sisältää 563 kaloria. Kun tähän lisää vielä ne juustosiivut, niin aika iso osa päivän kaloreista menee niihin leipiin...villi veikkaukseni on, että yli puolet siitä 1400 päivittäiskalorimäärästä.

Tosin sulla nyt on jotkut mihipienet leivät käytössä, mutta kyllä ne silti kaloreita yllättävän paljon voi sisältää.

Laihduttaja voi syödä 4 leipää päivässä. Mutta onko se sitten kannattavaa? Periaatteessa, jos ne leivät ovat runsaskasviksisia, eli päällä on iiiiso pino vihreää, niin homma voi olla ihan ok. Kunhan päivään sitten kuuluu myös sitä protskupuolta ja lisää kasviksia muilla aterioilla. Mutta kyllä siinä vähän laskeskella saa, että saa kaikki palaset kohdilleen.
 
joonass
[QUOTE="Martta";30119410]Painan nyt 70kiloa. Mielestäni syömäni ruokamäärä on aika pieni. Jos vielä vähennän, näkee kyllä jo vähän nälkää, mutta ehkä se tähän projektiin vaaditaan? Onko siis 100g eli 4 palaa kunnon ruisleipää liikaa? Kääk, olen niin ruisleipäfani![/QUOTE]

Vaihda ne leivät ravinteikkaampaan syömiseen. Ja jäähän sulle ne leivänpäälliset.
 
Epäilen
Et maininnut, käytätkö leivän päällä levitettä. Ehkä et, mutta usein ihmiset eivät edes kiinnitä huomiota tuollaisiin "pikkujuttuihin", kun ajatellaan, ettei jollain leivän voitelulla ole suurta merkitystä kaloreiden suhteen. Mutta kun niillä pienilläkin valinnoilla on merkitystä. Ja kuten chefkin jo totesi, pelkistä leivistä lisukkeineen saat päivässä helposti yli 700 kcal. Kannattaa siis tosiaan miettiä mitä syö...

Koska painosi ei mikään mahdottoman iso ole, kulutuksesi tuskin on tuota 1900 kcalia päivässä, koska et ole pahemmin liiku. Ja liikuntakin kuluttaa loppujen lopuksi aika vähän, etenkin jos se liikkuminen koostuu rennoista kävelylenkeistä. Toki liikunta on aina hyvästä ja apu se on pienikin apu, mutta suurin merkitys laihdutuksessa on ehdottomasti syömisillä.
 
levitee
Alkuperäinen kirjoittaja Epäilen;30119679:

Sillä on tosiaan merkitystä, mitä levitettä käyttää. Voi on tietenkin paras vaihtoehto.
Voin ja oliiviöljyn sekoitustakin voi käyttää ja sen voi maustaa haluamallaan tavalla.
 
Vierasmiess
[QUOTE="Martta";30118830]Luulen, että oma kävelyni ei kuluta noin paljon kuin sinulla. En nimittäin hengästy eikä syke nouse kuin mäessä. Tämä johtuu siis fyysisestä toimintavajeesta. Ripeästi silti yritän kävellä eikä se mitään pelkkää käveleskelyä ole eli luulen, että tuo max 200kcal poltto on silloin aika lähellä. Parempi sekin kuin ei mitään...[/QUOTE]

No niin, nyt hengästymään siitä. Vai onko sulla myös keuhkosairaus, että hengästyä et saa?
Uusimmat tutkimukset sanovat, että tehokkaampaa on liikkua vähän ja kovaa niin kävellä tuntikaupalla. Lihasmassa kasvaminen syö rasvaa kropasta automaattisesti.

Kävely kuuluu vanhainkotiin, kun mikään muu ei enää onnistu.
 
sixx
Tarkastuttakaa hyvät naiset kilpirauhanen.
Oliko tämä vitsi?
Aina syytetään kilpirauhasta, mutta kyllä syy useimmiten löytyy siitä, että liikkumattoman ihmisen energiantarve jää yllättävän pieneksi.
Karsi ap puolet niistä leivistä ja näkkäreistä pois. Yksi kpl kerralla riittää mainiosti, se parin leipäsiivun syöminen on sulle vain tapa. Ja katso tosiaan ne levitteet ja juomatkin. Pitkällä tähtäimellä (normaalipainon ylläpito) sun pitäisi kyllä kasvattaa lihasmassaa. Jos se ei onnistu, sun pitää vaan opetella syömään vähemmän. Vaikka sitten aamupala ja välipalat pois, niin voit syödä pari "kunnon" ateriaa päivässä. Kiinnitä myös huomiota ruoan ravintoarvolliseen laatuun. Esim. Perunat + nakkikastike on aikamoista höttöä.
 
Ja lisäksi se, että on liikkumaton laihaläski EI OLE tervellistä.
Ihmisen terveys tulee suurelta osin myös rääkkäävän kuntoliikunnan myötä. Pumppu ja keuhkot ei tervehdy vaikka söisit lopun elämää kaalia ja ituja.
 
Yhteistyössä