Onko oikein ettei puolison mielipidettä kuunnella imetykseen liittyvissa asioissa?

Vaikea siinä olisi muutakaan ratkaisua tehdä. Jos toinen kerran ei aio imettää, niin ei kai siihen pakottaakaan voi. Mistä imetyshaluttomuus johtuu? Jos on jotain tiedonpuutetta, niin silloin voi etsiä infoa aiheesta. Mutta jos on jokin muu syy, niin ei siinä kyllä oikein voi mitään tehdä.
 
Raskaana
Kai mies voi yrittää kannustaa siihen, mutta mitä muuta voisi tehdä? Sitoa äiti sänkyyn ja lapsi rinnalle vai? Tosin pakko myöntää, että ihan hirveästi en arvosta naista, joka vain päättää, ettei imetä ilman jotain oikeaa syytä.
 
"tellu"
Jos asia on terveydellisistä syistä johtuva, miehen on se pakko hyväksyä. Jos taas kyse on pelkästään esim. turhamaisuudesta johtuvasta syystä, kehottaisin miestä painostamaan asiassa niin pirusti.
 
On oikein. Tai siis tottahan toki pitää kuunnella, mitä sanottavaa sillä toisella on, mutta loppupeleissä päätös on kuitenkin äidin.

Veikkaan, että ihan pienestä syystä ei nainen lastaan imettämättä jätä. Toki niitä syitä on erilaisia, joista toiset ovat mielestäni ns. hyväksyttävämpiä, kuin mitä toiset. Mutta ketään ei voi pakottaa imettämään.

Yleensähän sille "imetyshaluttomuudelle" löytyy syy jonkinlaisesta henkisestä esteestä. Jos äiti puoliväkisin pakotetaan imettämään, niin pahimmassa tapauksessa se saattaa vaikuttaa äiti-lapsi-suhteeseen negatiivisesti. Puhumattakaan siitä, miten se vaikuttaa puolisoiden väliseen suhteeseen.

Aikuista ihmistä ei tosiaan voi pakottaa. Edes imettämään.

Ja koska ne lapset kuitenkin kasvavat ihan hyvin myös korvikkeella, niin ei tässä kuitenkaan nyt taida maailman isoimmasta asiasta kyse olla. Ymmärrän kyllä sen, että mies voi haluta lapselleen äidinmaitoa, joka nyt kuitenkin on ravintona paras. Itsekin olisin halunnut lapsiani imettää, mutta koska tilanne oli mikä oli, oli vain nieltävä karvas tappio ja päästävä asian yli. Ihan kaikesta ei tarvitse vetää suurta dramatiikkaa.
 
kkiojioj
No, eipä se isä tosiaan voi oikein vaikuttaa asiaan. Toki mielipiteensä voi tuoda esille, mutta päätöksen tekee se, joka imettää eli äiti.

Tiedän yhden pariskunnan, jotka olivat yhdessä sopineet esikoista odottaessaan, että synnytys on luomu ja kaikki kipulääkkeet pannassa. Kun synnyttämässä olivat, niin vaimo halusi (yllättäen?!) tuntikausien kärvistelyn jälkeen kuitenkin kivulievitystä niin mies oli loukkaantunut, kun "kulta, mehän sovittiin..." :O
 
viera.s
Äidin päätöshän tuo viime kädessä on. Voisin tosin kuvitella että miehelle on hyvin turhauttavaa, jos lapsensa äiti paljastuu niin välinpitämättömäksi/pinnalliseksi, ettei viitsi imettää vaikka voisikin. No eihän kaikki miehetkään välitä näistä asioista, jotkut jopa antaa väkisin vauvalle pullosta korviketta, vaikka äiti imettäisi, mutta kun isän on itsekkäästi pakko päästä syöttämään vauvaa myös. Tuollaisista jälkimmäisistä isistä olin kuullut, joten itse varmistin jo etukäteen että mieheni tukee imetystä.
 
No, eipä se isä tosiaan voi oikein vaikuttaa asiaan. Toki mielipiteensä voi tuoda esille, mutta päätöksen tekee se, joka imettää eli äiti.

Tiedän yhden pariskunnan, jotka olivat yhdessä sopineet esikoista odottaessaan, että synnytys on luomu ja kaikki kipulääkkeet pannassa. Kun synnyttämässä olivat, niin vaimo halusi (yllättäen?!) tuntikausien kärvistelyn jälkeen kuitenkin kivulievitystä niin mies oli loukkaantunut, kun "kulta, mehän sovittiin..." :O
Eikös se ohjeistus yleensä tuon synnytyksen suhteen ole sellainen, ettei sitä kannattaisi etukäteen liioiksi lähteä suunnittelemaan...liekö tuossa sitten se syy :)
 
Vierass
Mä pidän imetystä ihan normaalina hoitotoimenpiteenä ja on jotenkin väärin jos sitä ei vaan halua edes muutamaa kuukautta tehdä.
Jos äidillä on "nuppi sekaisin", niin lapsenkin kannalta imettämättä jättäminen voi olla paras ratkaisu. Jotkut äidit ahdistuvat imetyksestä niin paljon, ettei imettäminen ole hyväksi. Itse olen imettänyt pitkään, mutta ymmärrän, että imettäminen voi syystä tai toisesta olla mahdotonta.
 
  • Tykkää
Reactions: chef
Vierass
Vastaus vielä: on väärin olla kuuntelematta, mutta päätös on äidin. Täällä palstallahan oli joku aika sitten kirjoitus, jossa isä halusi, ettei lasta imetetä, jotta isä pystyy osallistumaan vauvan hoitoon tasavertaisena äidin kanssa. Olisi hullua jättää imetys tuollaisen syyn vuoksi vain siksi, että toinen niin toivoo.
 
  • Tykkää
Reactions: chef
Mä pidän imetystä ihan normaalina hoitotoimenpiteenä ja on jotenkin väärin jos sitä ei vaan halua edes muutamaa kuukautta tehdä.
Näinhän se on. Periaatteessa.

Mutta kuten jo sanoin, siellä taustalla on yleensä jokin henkinen este. Jos äiti voisi, hän varmaankin poistaisi sen henkisen esteen...mutta aina siihen ei vain mene niin.

Toisaalta miksi moni nainen sallii sen, että mies ei vaihda lapsen paskavaippaa, koska mies ei halua, kun se ällöttää. Tätäkin kun ihan totta tapahtuu. Ja onhan niitä sellaisiakin miehiä, jotka eivät vaihda vaippaa, vaikka siellä ei mitään olisikaan. Sekin on aivan normaali hoitotoimenpide, mutta eipä sitäkään kaikki tee.

Tai miksi se on ok, ettei mies kylvetä. Tai hoida yösyöttöjä silloin, jos mies on isyyslomalla/kesälomalla/työtöt tms. jonka vuoksi mies sen voisi ihan hyvin tehdä...olettaen siis, että vauva on tässä kohtaa pulloruokinnalla ja mies lapsen siis ruokkia voisi.
 
Miksi oletetaan, että jos ei imetä niin on nuppi sekaisin tai siihen ei vaan pysty?

En minäkään siitä pitänyt yhtään ja laskin päiviä kun sen voi lopettaa. Imetin kuitenkin puolivuotta koska se oli lapsen parhaaksi.
 
On eri asia olla "pitämättä" asiasta, kuin että sen suhteen kokisi ihan suoraa ahdistusta ja jopa paniikkia.

Eikä oletus ole suoraan se, että jos äiti ei imetä, on hällä nuppi sekaisin, tai siihen ei vaan pysty. Voi se syy olla ihan vaan vaikka sekin, ettei äiti halua rintojensa mahdollisesti muuttuvan ja kieltäytyy sitten siitä syystä imettämästä.

Mutta oli se syy mikä tahansa, ei miehellä ole mitään oikeutta siltikään painostaa vaimoaan imettämään. Kyse kun kuitenkin on siitä naisen elämästä ja se vauva kyllä pärjää vallan mainiosti myös korvikkeella.

Valistaa ja tukea mies toki saa, mutta ei painostaa. Tietenkään.
 
Vierass
Miksi oletetaan, että jos ei imetä niin on nuppi sekaisin tai siihen ei vaan pysty?
.
Tiedän kaksi äitiä, jotka ovat jättäneet imettämättä. Toisella oli lääkitys, jonka vuoksi ei voinut imettää. Toisella taas oli mielenterveydelliset ongelmat kyseessä. Hän oli imettänyt aiempia lapsiaan, mutta hän koki imetyksen niin ahdistavaksi, että päätti, ettei imetä nuorimmaistaan lainkaan, mikä oli varmasti järkevin ratkaisu hänen tapauksessaan.
 
viera.s
Miksi oletetaan, että jos ei imetä niin on nuppi sekaisin tai siihen ei vaan pysty?

En minäkään siitä pitänyt yhtään ja laskin päiviä kun sen voi lopettaa. Imetin kuitenkin puolivuotta koska se oli lapsen parhaaksi.
Mitä mieltä miehesi oli siitä, että lopetit imettämisen noin varhain? Miksi imettäminen oli niin vastenmielistä sinulle? Sehän muuttuu ajan myötä, sitovuus ja imetykseen käytettävä aika vähenee, joten yli puolivuotiaan vauvan imetys on paljon helpompaa kuin pikkuvauvan imetys.
 
Onpa jännää, että olet vastenmielisesti imettänyt puoli vuotta ja et silti hyväksy, että toiset ovat imettämättä. Itse koin imetyksen koko vauva-ajan parhaana juttuna, mutta silti hyväksyn imettämättömyyden. Ehkä suhtaudut asiaan liikaa tunteella vai mistä tulee tuo ehdottomuus?
 
"hanne"
Toisaalta miksi moni nainen sallii sen, että mies ei vaihda lapsen paskavaippaa, koska mies ei halua, kun se ällöttää. Tätäkin kun ihan totta tapahtuu. Ja onhan niitä sellaisiakin miehiä, jotka eivät vaihda vaippaa, vaikka siellä ei mitään olisikaan. Sekin on aivan normaali hoitotoimenpide, mutta eipä sitäkään kaikki tee.

Tai miksi se on ok, ettei mies kylvetä. Tai hoida yösyöttöjä silloin, jos mies on isyyslomalla/kesälomalla/työtöt tms. jonka vuoksi mies sen voisi ihan hyvin tehdä...olettaen siis, että vauva on tässä kohtaa pulloruokinnalla ja mies lapsen siis ruokkia voisi.
En tiedä, millaisessa maailmassa sinä elät, mutta siinä maailmassa, josta omat kokemukseni ovat peräisin, isä ei todellakaan voi ikään kuin ilmoitusasiana jättää vaippoja vaihtamatta. Enkä ole koskaan kuullut, että olisi ihan ok, että isä ei kylvetä tai hoida yösyöttöjä.
 
  • Tykkää
Reactions: Puuhippa
[QUOTE="hanne";30119491]En tiedä, millaisessa maailmassa sinä elät, mutta siinä maailmassa, josta omat kokemukseni ovat peräisin, isä ei todellakaan voi ikään kuin ilmoitusasiana jättää vaippoja vaihtamatta. Enkä ole koskaan kuullut, että olisi ihan ok, että isä ei kylvetä tai hoida yösyöttöjä.[/QUOTE]

Olet selvästi palstaillut liian vähän.

Henkilökohtaisesti en tunne yhtäkään perhettä, jossa em. tavoin toimittaisiin. Mutta palstalla olen moisiin ilmiöihin törmännyt useammin, kuin kerran tai kaksi.
 
Mitä mieltä miehesi oli siitä, että lopetit imettämisen noin varhain? Miksi imettäminen oli niin vastenmielistä sinulle? Sehän muuttuu ajan myötä, sitovuus ja imetykseen käytettävä aika vähenee, joten yli puolivuotiaan vauvan imetys on paljon helpompaa kuin pikkuvauvan imetys.
Mulla tuli maitoa todella paljon, yöllä oli liivinsuojat, harsot ja pyyhe ympärillä ja silti sitä maitoa oli sänky täynnä vaikka yöllä imetin. En myöskään tykännyt imettää kuin kotona niin se rajotti liikkumista. Ei ollut mun juttu, mutta sen tein silti ja puoli vuotta on ihan riittävä aika antaa lapselle äidinmaidon hyödyt.
 
Onpa jännää, että olet vastenmielisesti imettänyt puoli vuotta ja et silti hyväksy, että toiset ovat imettämättä. Itse koin imetyksen koko vauva-ajan parhaana juttuna, mutta silti hyväksyn imettämättömyyden. Ehkä suhtaudut asiaan liikaa tunteella vai mistä tulee tuo ehdottomuus?
Ehdottomuus tulee siitä, että mielestäni tuo on vaan asia joka olisi hyvä tehdä piti siitä tai ei. Vauvan hoidossa on paljon asioita joista ei pidä, mutta silti ne pitää vaan hoitaa.
 
"Äitix3"
Ei mies voi tietenkään pakottaa naista imettämään eikä painostuksestakaan ole usein hyötyä. Jos ei halua niin ei halua.

Mikäli äiti on kuitenkin halukas yrittämään, silloin mies pystyy halutessaan tukemaan imetystä omalta osaltaan. Hoitamalla kotityöt ja ruuanlaiton, mahdolliset muut lapset hän antaa äidille ja vauvalle sitä aikaa mitä imetys vaatii. Hän voi huolehtia että äiti saa syötyä ja juotua riittävästi ja pyrkiä vähentämään muuta stressia. Kehua ja kannustaa.
 
[QUOTE="heka";30119499]Onko vaimolla oikeutta vaatia mieheltään mitään vauvaan liittyen?[/QUOTE]

???

Mitäköhän nyt tällä ajat takaa?

Tottahan toki vaimo voi vaatia mieheltä yhtä sun toista vauvaan liittyen. Kuten mieskin vaimoltaan. Mutta me ymmärtääkseni puhuttiin PAINOSTAMISESTA...ja se on asia, mitä mun mielestäni ei saa tehdä. Se on ikään kuin pakottamista toista taipumaan omaan tahtoon, vaikka toinen ei tätä haluaisikaan. Eräänlaista henkistä väkivaltaa.

Mies voi yrittää vaatia vaimoaan imettämään lastaan, mutta jos vaimo ei tähän suostu, ei mies saa lähteä asiassa vaimoan painostamaan.

Aivan yhtälailla vaimo voi vaatia mieheltään lapseen liittyvien hoitotoimenpiteiden hoitamista. Mutta painostaa ei voi.

Tosin tuon paskavaipan kohdalla tilanne on se, että jos mies on lapsen kanssa kotona kahdestaan, sitä vaippa nyt ei vaan voi jättää sinne takapuoleen useammaksi tunniksi, vaikka se kuinka miestä ällöttäisi. Joten joko miehen on vaihdettava se itse, tai vietävä lapsi vaikka naapuriin vaipanvaihdolle. Vaippaa ei kuitenkaan vaihtamatta voi jättää, se on fakta.

Mutta sen ruokinnan voi tosiaan hoitaa pullostakin, joten se on vähän eri asia.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä