Apua, mikä kirja tämä olisi?

  • Viestiketjun aloittaja Olen aivovammainen!
  • Ensimmäinen viesti
Olen aivovammainen!
Hei! Etsisin nimeä kirjalle, jota luin joskus 1980-luvun lopussa tai 1990-luvun alussa. Paljon en siitä kirjasta muista, mutta se oli lastenkirja, jossa oli lyhyitä tarinoita muistaakseni eri kirjoittajilta. Aivan varma en tosin ole, että olivatko ne tarinat saman kirjailijan vai eri kirjailijoiden kirjoittamia, mutta epäilen jälkimmäistä.

Kaikki tarinat olivat erilaisia keskenään, mutta jotenkin sen kirjan idea oli se, että siinä olisi se, että se kirja oli kirja ilman kuvia ja että sen lukemalla lapsi tottuisi lukemaan kirjoja, jossa ei ole kuvia.

Kirjan alkutekstissä joko sen kirjoittaja tai tarinat samaan kirjaan koonnut henkilö kertoi kysyneensä lapseltaan, että onko tämä koskaan lukenut kirjoja, jossa ei ole kuvia ja lapsi kysyi ihmeissään, että onko tämä vanhempi sitten itse lukenut sellaisia kirjoja.

En oikein muista, että mitä tarinoita siinä kirjassa oli, mutta yksi tarina oli ainakin sellainen, että jonkun pojan ystävät vierastivat tämän downin oireyhtymästä kärsivää veljeä, mutta ilmeisesti hyväksyivät tämän, kun tämä pelasti toisen näistä ystävistä hukkumiselta, kun tämä oli mennyt luvatta järven jäälle ja jää oli pettänyt hänen altaan.

Toisessa tarinassa oli ilmeisesti jonkinlainen aikuisen pitämä kerho tms. Siinä tarinassa oli aprillipäivä ja jotkut pojat aprillasivat tätä ohjaajaa. Sitten ohjaaja teki pojille sellaisen pilan, että sanoi näille, että läheisellä kaupalla oli tarjolla ilmaiseksi limsaa ja munkkeja. Pojat olivat sitten noloina, kun he menivät kaupalle kysymään näitä ilmaisia herkkuja ja saivat tietää, että heitäkin oli aprillattu.
 

Yhteistyössä