Tiesitkö että Norjassa opintotuki on 1200€/kk.

  • Viestiketjun aloittaja kade
  • Ensimmäinen viesti
hhhhhhj
Niin? Norja on rikas maa ja työttömyysprosentti tosi pieni. Kukaan ei laiskotteke kotona omasta halusta. Hintataso on norjassa korkeampi joten suhteessa tuo ei ihan nlin suuri silti ole.
 
"niin"
Juu, ja kun edelleen itään päin mennään, niin venäläiset opiskelijat kadehtivat suomalaisten opintotukea. Siellä moni ei meinaa edes uskoa, että opiskelusta maksetaan. Olkoonkin, että tuki kuluu jo pelkkään vuokraan.
 
viera.s
Et sattunut lukemaan sitä Kelan selvitystä? Norjan "opintotuki" on kokonaan lainaa. Opintojen edistymisen ja valmistumisen myötä osa, maksimissaan 40 % lainasta annetaan anteeksi eli muunnetaan opintorahaksi. Kuitenkin vähintään se 60 % jää takaisin maksettavaksi.

Tuolla systeemillä suomalaiset opiskelijat jäisi ihan puille paljalle, sillä täällä harva uskaltaa nostaa opintolainaa. Tuosta 1200 eurosta lopullisesti jää lainaksi 720 €/kk eli jos opiskelee 5 vuotta 9 kuukautta vuodessa, on lainaa kertynyt reilusti yli 30 000 €.
 
yllätys yllätys
Norjan valtio on täysin velaton ja silti siellä veroprosentti ja hintataso on korkeampi kuin Suomessa. Nyt kaikki etsimään maaperästämme öljyä ja kaasua.
 
piipula jatkaa
joo ja norja on älyttömän kallis maa kaikki maksaa maltaita, olen asunut siellä ja usein vierailen siellä sitäpaitsi loheen kyllästyy tosi nopeasti kerran vuodessa kyllä tulee ostettua kylmäsavulohta kun se on halpaa
 

Yhteistyössä