Kannattaako opiskella tradenomiksi?

  • Viestiketjun aloittaja "apua"
  • Ensimmäinen viesti
Mun pari työkaveria on opiskellut työn ohella tradenomiksi ja ilmeisesti on kannattanut. Meillä on talous-puolelle vaatimuksena tradenomi tai ktm-tutkinto, joten työnantajakin arvostaa tradenomitutkintoa.
 
lhlh
Tradenomeista on huomattavaa ylitarjontaa, mistä johtuen aika moni tradenomi on kaupan kassana tms. Mikä on toisaalta huono juttu merkonomeille, kun eivät "alikoulutettuina" enää välttämättä saa niitä kaupan kassan paikkoja.
 
Rekrytoija
Ihan ensimmäisenä huomauttaisin, että työpaikkoja ei aikuisten oikeasti jaeta koulutuksen perusteella, siis kun liike-elämästä puhutaan. Tradenomi, merkonomi tai KTM... kuka tahansa heistä voi olla kaupan pullopoika tai ison firman toimitusjohtaja. Koulutus on kuin trampoliini; se antaa ensimmäisen ponnahduksen työuralle. Sen jälkeen työuralla ja sen saavutuksilla on n.95% sinun osaamisesi painoarvosta.

Tradenomeja on paljon, mutta niin on kauppatieteilijöitäkin. Merkonomeja on nykyisin vähän vähemmän koulutusrakenteen muuttamisen takia. Tradenomin tutkinto on ihan hyvä, mutta tärkeää on alkaa rakentaa työuraa jo opiskelujen aikana. Työharjoitelupaikkojen kautta lähtee ison osan ura liikkeelle.
 
Ken guru

Eihän tuo ole mikään syy jättää kouluttautumatta. Jokainen rakentaa itse oman elämänsä, ja kehittää itseään juuri niin pitkälle kuin pystyy tai haluaa. Minkäs teet jos siinä sitten jää joku muu "jalkoihin".

Ja mielestäni aina kannattaa kouluttautua jos vaan on mielenkiintoa ja muuten kykeneväinen. Koulutus ei mene koskaan hukkaan. Ei vaikka sillä alalla ei päivääkään töitä tekisin. Siitä on aina jossain jotain hyötyä kuitenkin.

Ja. Mitä pidemmälle kouluttautuu, niin pääosin on paremmat mahdollisuudet parempiin töihin ja parempaan palkkaan. Miksi ei edes yrittäisi?
 
Jürgen
Kannattaisi vaan opiskella sos. terv. -alalle. Jos sinulla on esim. sairaanhoitajan tutkintotodistus kädessä, niin sitten tosiaan työskentelet juurikin sairaanhoitajana, eli ihan eri tehtävissä ja selvästi paremmalla palkalla kuin lähihoitaja.

Sos. terv. -alalla myöskään ilman oman alan työpaikkaa tai kokonaan työtä jäämisestä ei ole suurempaa pelkoa.

Kaupallisella alalla menestyy lähinnä, jos on erittäin sukkela ja lipevä kieli, jo valmiiksi hyvät suhteet tai sitten iso kasa rahaa. Mitään näistä ei tarvita sos. terv. -alalla.
 
Ken guru
Alkuperäinen kirjoittaja Jürgen;30139890:

No tuohon alaan pitää kyllä olla kiinnostusta. Vähän sama kun ehdottaisi että ei, mutta opiskele leipuriksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Scarlett O Harava
njjjaaah
Nii-in? Eikö kannattaisi siis yrittää hankkiutua yliopistoon ja KTM-tutkintoa suorittamaan? Merkonomi ja trade eivät käytännössä juuri ero toisistaan.
Ihmeellisesti kyllä omassa tuttavapiirissä on merkonomeilla ja tradeilla valtava ero. Toki jos asuu jossain perähikijällä niin asia on toinen, siellä en kouluttautuisi kummaksikaan, Helsingissä taas ehdottomasti tradeksi. On KTM myös hyvä, mutta eipä työttömyystilastot heillä kovinkaan houkuttele. :D Eli en ymmärrä tätä jalustalle nostamista...
 
ap.
Ihan ensimmäisenä huomauttaisin, että työpaikkoja ei aikuisten oikeasti jaeta koulutuksen perusteella, siis kun liike-elämästä puhutaan. Tradenomi, merkonomi tai KTM... kuka tahansa heistä voi olla kaupan pullopoika tai ison firman toimitusjohtaja. Koulutus on kuin trampoliini; se antaa ensimmäisen ponnahduksen työuralle. Sen jälkeen työuralla ja sen saavutuksilla on n.95% sinun osaamisesi painoarvosta.

Tradenomeja on paljon, mutta niin on kauppatieteilijöitäkin. Merkonomeja on nykyisin vähän vähemmän koulutusrakenteen muuttamisen takia. Tradenomin tutkinto on ihan hyvä, mutta tärkeää on alkaa rakentaa työuraa jo opiskelujen aikana. Työharjoitelupaikkojen kautta lähtee ison osan ura liikkeelle.
No mulla on takana yli 10 vuotta työkokemusta alalta, mutta eipä tuo tunnu auttavan, kun kaikissa vähänkään mahdollisissa ja tämän alan työpaikoissa on vaatimuksena amk-tutkinto. Voihan se työnsaanti toki tyssätä muuhunkin, mutta ei kai tuosta koulutukseta ainakaan haittaa ole.
 
"KTM"
Miten niin ekonomeilla on kamalat työttömyystilastot? Itse en ole ollut päivääkään työttömänä valmistumisen jälkeen (5 vuotta sitten), ensimmäisen työpaikan sain jo vähän ennen valmistumista. Sama juttu opiskelukavereilla, siis heillä joilla laskenta tai rahoitus pääaineena. Työpaikkoja on ollut ihan kiitettävästi tarjolla ja olen ehtinyt vaihtaa työpaikkaa monta kertaa. Viime vuonna sain jopa valita uuden työpaikan kun sain 2 työtarjousta samaan aikaan.

Ihan yhtä hyvin ei ole tuntemillani tradenomeilla mennyt, ainakaan naispuolisilla. Päätyvät usein kirjanpitäjiksi tai pankkiin töihin, usein aika pienellä palkalla....
 
Ken guru
[QUOTE="KTM";30139979]Miten niin ekonomeilla on kamalat työttömyystilastot? Itse en ole ollut päivääkään työttömänä valmistumisen jälkeen (5 vuotta sitten), ensimmäisen työpaikan sain jo vähän ennen valmistumista. Sama juttu opiskelukavereilla, siis heillä joilla laskenta tai rahoitus pääaineena. Työpaikkoja on ollut ihan kiitettävästi tarjolla ja olen ehtinyt vaihtaa työpaikkaa monta kertaa. Viime vuonna sain jopa valita uuden työpaikan kun sain 2 työtarjousta samaan aikaan.

Ihan yhtä hyvin ei ole tuntemillani tradenomeilla mennyt, ainakaan naispuolisilla. Päätyvät usein kirjanpitäjiksi tai pankkiin töihin, usein aika pienellä palkalla....[/QUOTE]

Niin, ja eihän kukaan varmaksi mitään voi kenellekään taata. Mutta yrittämättä ei ainakaan saa mitään. Yrittämällä kylläkin usein.

Eli omaa vastaustani korostan ap:lle, että go for it.
 
JHSHSHSHS
[QUOTE="KTM";30139979]Miten niin ekonomeilla on kamalat työttömyystilastot? Itse en ole ollut päivääkään työttömänä valmistumisen jälkeen (5 vuotta sitten), ensimmäisen työpaikan sain jo vähän ennen valmistumista. Sama juttu opiskelukavereilla, siis heillä joilla laskenta tai rahoitus pääaineena. Työpaikkoja on ollut ihan kiitettävästi tarjolla ja olen ehtinyt vaihtaa työpaikkaa monta kertaa. Viime vuonna sain jopa valita uuden työpaikan kun sain 2 työtarjousta samaan aikaan.

Ihan yhtä hyvin ei ole tuntemillani tradenomeilla mennyt, ainakaan naispuolisilla. Päätyvät usein kirjanpitäjiksi tai pankkiin töihin, usein aika pienellä palkalla....[/QUOTE]

Olisiko siis harmillista jos pääsisi pankkiin töihin tai vaikka kirjanpitäjäksi?! :D
Ei herranen aika...

Se on vaan tilastolinen fakta, että KTM ei ainakaan tällä hetkellä ole se kannattavin koulus. Se on niin vaikka mutuiletkin omalla kokemuksellasi tai sen kaverisi...Ei toki ole tradenomikaan, mutta itsestähän se on kiinni myös tosi paljon jääkö ikityöttömäksi vai ei. :)

Aloittaa sitten vaikka oman yrityksen jos ei muuten löydy.
 
"kettu"
Mua on aina naurattanut tämän palstan "työelämän tietäjät". No ehkä se johtuu siitä, että tämä palsta on kotiäideille. Ensinnäkään henkilölle joka kysyy kannattaako lukea itseään poliisiksi, ei kannata sanoa että "no ei hitossa, lakimiehenä tienaat paljon enemmän". Työn primitiivinen motiivi on toki toimeentulo, mutta se ei ole rahan suora synonyymi. Ei tämä poliisiksi mahdollisesti tahtova henkilö halua istua tietokoneella, selata pykäliä ja antaa juridisia neuvoja yritysjohtajalle. Ei kun hän haluaa olla kentällä partioimassa ja tekemässä ihan muuta. Tuollaiset vinkit on siis täysin turhia.

On myös paljon aloja, joissa koulutuksella ei ole kovin suurta painoarvoa loppupeleissä. Lääkäriksi et pääse hoitajan koulutuksella, mutta toimitusjohtajaksi voit hyvinkin päästä merkonomin papereilla. Tätä tämä palsta ei osaa jostain syystä erotella. Eli on siis aloja joissa koulutus on ehdoton, mutta on aloja joissa koulutuksella on vain hyvin vähäinen merkitys ja meriitit haetaan itse työssä.

Ja sitten vielä viimeisenä ne työttömyystilastot. No toki niitä on hyvä vilkaista uravalintoja miettiessä. Jos muinaisegyptin kulttuuriantropologian tietoutta tarvitaan vain alta kymmenessä työpaikassa Suomessa, niin voi miettiä onko sinne syytä resurssejaan suunnata. Mutta unohdetaan ääritapaukset! Se että lähtee lukemaan liiketaloutta, se ei häviä mihinkään. Emme ole menossa kommunistiseen yhteiskuntaan, jossa kapitalismi romutetaan. Toki jos ajattelee koulutuksen olevan suora portti johtajaksi, on väärässä, luki sitten tradenomiksi tai maisteriksi. Koulutus ei yksinomaan riitä, vaan pitää olla hyvä siinä mitä tekee. Koulutus on liiketaloudessa nimellistä.
 
Teoriat ei tee fiksuksi
[QUOTE="KTM";30139979]Miten niin ekonomeilla on kamalat työttömyystilastot? Itse en ole ollut päivääkään työttömänä valmistumisen jälkeen (5 vuotta sitten), ensimmäisen työpaikan sain jo vähän ennen valmistumista. Sama juttu opiskelukavereilla, siis heillä joilla laskenta tai rahoitus pääaineena. Työpaikkoja on ollut ihan kiitettävästi tarjolla ja olen ehtinyt vaihtaa työpaikkaa monta kertaa. Viime vuonna sain jopa valita uuden työpaikan kun sain 2 työtarjousta samaan aikaan.

Ihan yhtä hyvin ei ole tuntemillani tradenomeilla mennyt, ainakaan naispuolisilla. Päätyvät usein kirjanpitäjiksi tai pankkiin töihin, usein aika pienellä palkalla....[/QUOTE]

Niin, ja mikä vika kirjanpitäjän työssä tai pankissa on...? Ainiin, olet taas yksi isän kultamussukka jonka pitää päästä heti johtajan pallille ilman minkäänlaista elämänkokemusta tai näkemystä. Onhan tuo huomattu, miten nuo yliopistossa koulutetut "fiksut" ihmiset pärjää tuolla johtajina politiikassa, Suomi ajettu lähes konkurssiin ja kärsimys vaan lisääntyy.

Tiedoksesi, yliopisto ei tee ihmisestä älykästä tai autuasta, toki selkääntaputtelu KTM:en kesken on mukavampaa, mutta totuus on ettei osaamistasonne ole sen kummempaa kuin tradejen (yleensä jopa huonompi koska käytännön lähestymistapa jää puuttumaan yliopistossa). Sanon tämän vaan sen vuoksi kun itse työskentelen laskentatoimen asiantuntijatehtävissä, olen trade, ja moni KTM tekee samaa työtä eivätkä he ymmärrä puoliakaan käytännön työelämästä kun astuvat remmiin.
 
Ihan ensimmäisenä huomauttaisin, että työpaikkoja ei aikuisten oikeasti jaeta koulutuksen perusteella, siis kun liike-elämästä puhutaan. Tradenomi, merkonomi tai KTM... kuka tahansa heistä voi olla kaupan pullopoika tai ison firman toimitusjohtaja. Koulutus on kuin trampoliini; se antaa ensimmäisen ponnahduksen työuralle. Sen jälkeen työuralla ja sen saavutuksilla on n.95% sinun osaamisesi painoarvosta.

Tradenomeja on paljon, mutta niin on kauppatieteilijöitäkin. Merkonomeja on nykyisin vähän vähemmän koulutusrakenteen muuttamisen takia. Tradenomin tutkinto on ihan hyvä, mutta tärkeää on alkaa rakentaa työuraa jo opiskelujen aikana. Työharjoitelupaikkojen kautta lähtee ison osan ura liikkeelle.
mainitseppa muutama merkonomi joka on ISON firman tj

mielellään semmoinen joka ei omista firmasta enemmistöä
 
Ken guru
Ap kysyi että onko vaivan arvoista. Siihen kysymykseen on vähän vaikea vastata kun ei tiedä mitä ap haluaa saavuttaa, mihin tähtää. Eikä etukäteen voi tietääkään että onko vaivan arvoista.

Mutta joka tapauksessa tuo on niin henkilökohtaista, ja tässä on kenenkään turha lähteä riitelemään siitä mitä itse haluaisi elämältään ja mitä itse eniten arvostaa.

Kaikki on niin ihmisestä, kontakteista, tuurista yms. kiinni että viekö koulutus sitten siihen missä on tyytyväinen. Jollekin se voi olla vaikka s-marketin myymäläpäälikkyys. Tai vaikka se kaupan kassa. Who knows.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
vierass
No mä olen trade ja mulla on hyvä koulutusta vastaava työ. Samoin koulukavereilla on mennyt hyvin. Jostain ihme syystä tradenomin tutkinto on näillä palstoilla kovin pilkattu, mutta omasta puolestani voin sanoa että onneks kävin tuon koulun. En ois työtäni saanut ilman sitä.
 
"KTM"
Niin, ja mikä vika kirjanpitäjän työssä tai pankissa on...? Ainiin, olet taas yksi isän kultamussukka jonka pitää päästä heti johtajan pallille ilman minkäänlaista elämänkokemusta tai näkemystä. Onhan tuo huomattu, miten nuo yliopistossa koulutetut "fiksut" ihmiset pärjää tuolla johtajina politiikassa, Suomi ajettu lähes konkurssiin ja kärsimys vaan lisääntyy.

Tiedoksesi, yliopisto ei tee ihmisestä älykästä tai autuasta, toki selkääntaputtelu KTM:en kesken on mukavampaa, mutta totuus on ettei osaamistasonne ole sen kummempaa kuin tradejen (yleensä jopa huonompi koska käytännön lähestymistapa jää puuttumaan yliopistossa). Sanon tämän vaan sen vuoksi kun itse työskentelen laskentatoimen asiantuntijatehtävissä, olen trade, ja moni KTM tekee samaa työtä eivätkä he ymmärrä puoliakaan käytännön työelämästä kun astuvat remmiin.
No en ole isän kultamussukka kun ei ole isää... Ja äitikin oli matalasti koulutettu YH. Siksi päätinkin hankkia itselleni hyvän koulutuksen kun Suomessa siihen kuitenkin kaikilla mahdollisuus. Laskentatoimen asiajantuntijatehtävissä olen itsekin. Käytönnön työkokemusta ehtii hankkia sivutoimisesti opiskelujen ohessakin. Jos sitä ei tee niin sitten tosiaan on osaaminen aika teoriapainoitteinen. Johtajan asemasta en edes haaveillut uran alkuvaiheessa vaan aloitin kirjanpitäjän hommista.

Mutta sen tiedän että työmarkkinoilla jotenkin vaan arvostetaan sitä maisterintutkintoa. Sain myöhemmin kuulla että paikkaan jonka sain ei edes otettu muita hakijoita huomioon kuin vähintään parin vuoden työkokemuksen omaavia maistereita....

Mutta jos haaveilee enemmän perus kirjanpitäjän tai pankkitoimihenkilön urasta niin ehdottomasti tradenomi on hyvä valinta :) Olettaisin että heillä ainakin parempi työllistymistilanne kuin merkonomeilla?
 
hmmhhh
mainitseppa muutama merkonomi joka on ISON firman tj

mielellään semmoinen joka ei omista firmasta enemmistöä
Mm maailman menestyneimmiksi ihmisiksi luetut ovat suurin osa käyneet amk:n tasoisen tutkinnon. Merkonomeista en kyllä tosiaan tiedä johtajia.

Mieheni on yrityksen johdossa 9t palkalla ja taustalla amk:n paperit. Kaveri on KTM ja tienaa 4t kuussa. Loppui se leuhkiminen mitä opiskeluaikoina vitsaili mäkkärin kassasta. ;)
 
Yhteistyössä