Uskaltaako kolmatta yrittää?

Tässä pohdiskelen uskaltaisiko yrittää kolmatta myöhemmin (vuoden/parin päästä) kun ensimmäisen lapsen kohdalla sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja toisen jälkeen kärsin pahoista pakko oireista ja ajatuksista (pelkäsin erilaisia tartunta vaaroja). Jossain vaiheessa saattaisi kolmas olla ajankohtainen mutta hieman pelottaa millaisia oireita se toisi mukanaan. Ihan ok olen pärjännyt kotosalla lasten kanssa oireistani huolimatta mutta nyt kun olen ollut vuoden päivät terveenä niin ajatus 3 lapsesta pelottaa. Kuinka todennäköistä olisi sairastua 3 kohdalla masennukseen/ ahdistukseen yms? Kellään kokemusta? Nyt olen ollut melkein vuoden terveenä ilman ahdistusta/pelkoja

joo totta kai tee maailmaan lapsia "vit.. sekopää"

Hoida jo olemassa olevat lapset kunnolla!

[QUOTE="hmm";30200296]joo totta kai tee maailmaan lapsia "vit.. sekopää"[/QUOTE]

Surullista jotta jollain on näin pahaolla, toivottavasti tuli parempi mieli kun sait vähän purkaa ahdistustasi

Alkuperäinen kirjoittaja Olet niistä vastuussa;30200339:

Hoida jo olemassa olevat lapset kunnolla!

Click to expand...

Joo voin taata jotta heillä on hyvät oltavat, ole huoleti

Kannattaa varmaankin miettiä tosi tarkkaan kaikki, niin kuin toki muutenkin pitäisi, ihan jokaisen. Miksi ajattelitte haluta kolmatta lasta, jos on ollut noin vaikeaa aiemmin? Jos/kun vauva tulisi, onko teillä tukiverkot kunnossa niin, että aika nopeaankin saisitte apua arkeen, jos tarvetta tulee?

Voisin itse pahan ahdistuksen/masennuksen kokeneena antaa neuvon, että mieti ja mieti tarkkaan.(Monikossa siis,puolisosi kanssa). Jos olet sieltä "syvistä vesistä" kahlannut takaisin normaaliin elämään, Onnea siitä, niin ehkä kannattaisi odottaa pidempikin tovi, kuulostella itseään ja puolisoaan tarkkaan ja vasta sitten tehdä ratkaisu. Minkä ikäisiä lapsesi ovat?

Jos kyseessä vain vauvakuume, niin muista aatella sitäkin, että se odotus- ja vauva-aika on tosi lyhyt, ja kuitenkin se ihana pikkuinen on vastuullasi vielä vuosienkin päästä, mahdollisesti inhottavana, haistattelevana, rajojasi kokeilevana teininä.

Toivottavasti löydät sen teille oikean ratkaisun, kaikkea hyvää<3

[QUOTE="nasuli";30200370]Kannattaa varmaankin miettiä tosi tarkkaan kaikki, niin kuin toki muutenkin pitäisi, ihan jokaisen. Miksi ajattelitte haluta kolmatta lasta, jos on ollut noin vaikeaa aiemmin? Jos/kun vauva tulisi, onko teillä tukiverkot kunnossa niin, että aika nopeaankin saisitte apua arkeen, jos tarvetta tulee?

Voisin itse pahan ahdistuksen/masennuksen kokeneena antaa neuvon, että mieti ja mieti tarkkaan.(Monikossa siis,puolisosi kanssa). Jos olet siveltä "syvistä vesistä" kahlannut takaisin normaaliin elämään, Onnea siitä, niin ehkä kannattaisi odottaa pidempikin tovi, kuulostella itseään ja puolisoaan tarkkaan ja asta sitten tehdä ratkaisu. Minkä ikäisiä lapsesi ovat?

Jos kyseessä vain vauvakuume, niin muista aatella sitäkin, että se odotus- ja vauva-aika on tosi lyhyt, ja kuitenkin se ihana pikkuinen on vastuullasi vielä vuosienkin päästä, mahdollisesti inhottavana, haistattelevana, rajojasi kokeilevana teininä.

Toivottavasti löydät sen teille oikean ratkaisun, kaikkea hyvää<3[/QUOTE]

Joo todella tarkkaan miettisimme ja tällä hetkellä tiedän jotten olisi valmis uuteen ryöpytykseen jos tulisi jotain psyyke puolelle. Mieheni on todella huolehtiva ja hyvä isä, onneksi. Tukiverkkoja on mutta olen itse huono pyytämään apua mutta olemme saaneet sitä kyllä. Lapseni ovat 3 ja 6 vuotiaat. Tokikaan en nyt ryhtyisi moiseen ja mitään suurempia vauvakuumeitakaan ei ole. Ajattelen myöskin jottei vauvakuume ole syy tehdä lasta. Ajoittain sitä vaan miettii jotta olisihan se mahtavaa kun perheessämme olisi viideskin jäsen ja koska elämä jatkuu on kiva joskus mietiskellä millä tulevaa elämää rikastuttaisi. Uskon jotta näillä kokemuksillani on todennäköistä sairastua masennukseen yms kolmannenkin kerran. Onhan pikkulapsiaika naisen elämässä psyykkisesti kuormittavimpiakin ajan jaksoja. En niinkään kaipaa sitä vauva arkea, toki niissäkin on ihanat hetkensä mutta pidän elämästä vähän isompien lapsien n.2vuotiaiden kanssa touhaamisesta. Onhan se lapsi sen loppuelämän siinä sitten kun vauva vuosista selviäisi <3 Nautin todella elämästäni näiden suloisten lasten kanssa

Kannattaisi keskittyä nauttimaan niistä nykyisistä lapsista ja rikastuttaa elämää vaikka uusilla harrastuksilla, lemmikeillä tms. Mitä se 3.lapsi voisi teille tarjota sellaista mitä nykyiset lapset eivät voi tarjota?

Ja kannattaisiko miettiä miten nykyisiin lapsiin vaikuttaa se että sairastuisit uudestaan. Sairastumisesi jättää ikuiset jäljet lapsen henkiselle puolelle, ja ne arvet ei parane koskaan, ihan omasta kokemuksesta voin sanoa. Sinuna ajattelisin jo olemassa olevia lapsia, heidän ei tarvitse kärsiä ihan vain sen takia että haluat kolmannen lapsen.

En ottaisi riskiä jos tilanne nyt kuitenkin on ok, vaan tyytyisin niihin 2 olemassaolevaan ja yrittäisin pitää pääkoppani kunnossa.

Miten sulla käytännössä 'oireili' tuo tartuntatauteihin liittyvä pakko-oireilu? Kiinnostaa, koska itselläni taipumusta samaan. Ensimmäinen lapsi on nyt pieni ja kovasti pelottaa, että vauva saisi jonkun vakavan tarttuvan taudin. Tällä hetkellä mulla oireilee siten, että (pelkojen lisäksi) pesen omia käsiäni todella paljon, enkä mielelläni vie näin pientä mihinkään massatapahtumiin tai muualle missä on paljon ihmisiä tiiviisti. En usko, että vauvani kärsii tästä, mutta itselleni on aika raskasta.

Uskoisin, että omalta osaltani helpottaa, kunhan vauva on vähän isompi ts. kun hänellä alkaa olla vähän parempi vastustuskyky.

Oletko miettinyt sitä että jos lapsesi perii nämä sinun mielenterveysongelmat niin onko heillä silloin helpompaa elämää tiedossa kuin sinulla. Ei lapsia pitäisi tehdä vain kun haluaa vaan että on jotain tarjottavaa.

Muakin kiinnostaisi et mitä pelkäsit ja miten selvisit ahdistuksesta ja peloista? Itsellä taipumusta samaan ja pienen lapsen äiti olen.

Kiitoksia arvokkaista kommenteistanne! Kyllä se on järkevintä jottei altista itteänsä enää mahdolliselle uudelle sairastumiselle. Raskauden jälkeinen masennus on yleistä ja hyvin olen arjen silloin ensimmäisen kanssa pyörittänyt vaikka oma mieleni olikin maassa. En siis tokikaan ole jäänyt sänkyyn makaamaan missään vaiheessa vaan pitänyt yllä tarkat rutiinit jotka koen jotta ovat auttaneet tuolloin pahimman yli. Tuota masentumista en sinänsä pelkää mutta nuo pakkoajatukset juurikin lapsien sairastumisista oli aika pelottavaa aikaa. Silloin todella pelkäsin pahimpina aikoina sekoavani täysin. Pelkäsin erilaisia lapsien tartuntatauteja yms ja ulospäin se näkyi sillä jotta huolehdin hyvin tarkasti lapsieni hygieniasta. En tokikaan pessyt käsiä verille tai edes kuivaksikaan mutta käsiä pestiin kylässä ja kotiin tultaessa yms. Toki edelleen pesen mutta en pelkää enää mitään tauteja ja en ollut koskaan aiemminkaan ennen sairastumistani pelännyt. Myöskään en vienyt lapsiani tuona vuonna minnekkään lasten sisäleikkipaikkaan tai ulkona syödessämme en antanut käydä käsien pesun jälkeen enää leikkimässä huoltsikoilla olevilla lapsien leikkipisteillä ennen ruokailua yms. Tilanne helpottui kun ymmärsin mistä pelkoni johtui, luin paljon pelkoon liittyvää kirjallisuutta ja jätin kofeiini pitoiset tuotteet pois jotka lisäsivät ahdistus oireiluani. Lopetettuani kahvin ja teen juonnin pakkohäiriö poistui viikossa, toki ensin paheni mutta poistui sitten täysin. Samaa en silti halua koskaan enää kokea ja olisi väärin lapsiani kohtaan ottaa tosiaan sellainen riski jotta riskeeraisin omaa terveyttäni vielä. Kiitos suuresti kommenteistanne. Pitää nauttia tästä hetkestä ja näistä ihanista lapsista jatkossakin