Kevyitä kastikkeita tai muita vinkkejä kaipaisin

  • Viestiketjun aloittaja "kotikokki"
  • Ensimmäinen viesti
"kotikokki"
Useissa kevennysohjeissa neuvotaan syömään aterialla esim.100g lihaa ja reilusti valitsemiasi kasviksia+mahdollisesti pieni määrä riisiä tai perunaa.

Olen aiemmin syönyt elämässäni juurikin noin useimmilla aterioilla. Voin hyvin ja olo oli muutenkin mahtava :)
Nyt huomaan vuosien saatossa, että ruokavalio on livennyt huonompaan suuntaan. Syynä kiireet, laiskuus jne, mutta myös se, että mieheni ei halua syödä noin enkä jaksa laittaa montaa ruokaa. Miehelle maistuisi kaikki rasvainen ja kermainen, mutta kyllä hänellä olisi pudottamisen varaakin enemmän kuin minulla.

Haaveilen esim.paistetusta kanasta kukkakaalin, parsan ja porkkanoitten kanssa (välillä toki itselleni laitankin). Lapsille ja miehelle voisin laittaa riisiä tai perunaa vielä lisäksi. Tiedän vaan, että kuoro vieressä valittaisi ruoan olevan kuivaa ja mautonta.

Kysymys: osaisiko joku ehdottaa maistuvia KEVYITÄ kastike vaihtoehtoja lihoille ja kasviksille, jotta saisin tämän tyyppiset ruoat uppoamaan myös muille perheen jäsenille? Ja kevyitä siksi, että miehellä tosiaan on keventämisen varaa. Tai ehkä jotain muita vinkkejä?
 
"jen"
Karppaajan hyvä kastike:

Paista pekonia, ota pekonit syrjään ja paista siinä rasvassa kana tai possu, lisää ruokakermaa ja koskenlaskijaa ja pekonit. Nam :) Tosi kevyttä, vaikka ei uskoisi.

Tai jätä pekonit pois. ON hyvää.
 
"kotikokki"
[QUOTE="jen";30204456]Karppaajan hyvä kastike:

Paista pekonia, ota pekonit syrjään ja paista siinä rasvassa kana tai possu, lisää ruokakermaa ja koskenlaskijaa ja pekonit. Nam :) Tosi kevyttä, vaikka ei uskoisi.

Tai jätä pekonit pois. ON hyvää.[/QUOTE]

Hyvää olisi, varsinkin mieheni mielestä, mutta tällä tyylillä hän on seurustelumme aikana lihonnut jo yli 30kg.
 
Vierras
Kanahan ei oo kuivaa jossei sitä paista ylikypsäksi. Perunoiden päälle voi lapata vaikka raejuustoa tai tehdä (kevyt)kermaviilistä kylmän kastikkeen. Tai sitten ihan reilusti ketsuppia niille perunoille.
Riisin kanssa meillä käytetään sweet chili soossia(valmista purkista) siinä on tietty sokeria muttei juurikaan kai rasvaa jos sitä halusit vältellä. Mies käyttää jonkinverran muitakin valmiita chili-tomaattikastikkeita.
 
Niin ja ennenkuin joku tulee kuittailemaan niin meillö ei todella syödä pelkästään mitään valmiskastikkeita. Aika usein vaan ne kastikkeet on öljy-jauho/kermapohjaisia..
Jauhelihakastike tietysti tehdään tomaattimurskaan, kai noita tomaattimurskapohjaisia kastikkeita vois opetella tekemään muullekin ruoalle. Paljon meillä myös keittoja yms.
 
"moi"
No mä olen tehnyt kastiketta ihan Rainbown maustamattomasta jogurtista erilaisia variaatioita. Litran tölkki on parikyt senttiä yli euron ja mausteilla saa vaikka mitä aikaseksi siittä.
 
"kotikokki"
Kanahan ei oo kuivaa jossei sitä paista ylikypsäksi. Perunoiden päälle voi lapata vaikka raejuustoa tai tehdä (kevyt)kermaviilistä kylmän kastikkeen. Tai sitten ihan reilusti ketsuppia niille perunoille.
Riisin kanssa meillä käytetään sweet chili soossia(valmista purkista) siinä on tietty sokeria muttei juurikaan kai rasvaa jos sitä halusit vältellä. Mies käyttää jonkinverran muitakin valmiita chili-tomaattikastikkeita.
Juu, pyrin kyllä välttämään ettei lihasta tule kuivaa. Täytyykin kokeilla tommosta Sweet chili soossia, maistuisikohan se lapsillekin? Kalan kanssa olen laittanut noita kermaviilikastikkeita.
En halua vältellä hysteerisesti rasvoja, mutta vähentää nykyisestä rasvoja ja hiilareita.
 
"jen"
[QUOTE="kotikokki";30204471]Hyvää olisi, varsinkin mieheni mielestä, mutta tällä tyylillä hän on seurustelumme aikana lihonnut jo yli 30kg.[/QUOTE]

No huhhhu! Me ollaan laihduttu kyllä kun ollaan siirytty karppiruokiin, eikä laiteta mitään jauhoja kastikkeisiin. Hyvää ja terveellistä. Pekoni ei lihota.
 
"kotikokki"
[QUOTE="moi";30204492]No mä olen tehnyt kastiketta ihan Rainbown maustamattomasta jogurtista erilaisia variaatioita. Litran tölkki on parikyt senttiä yli euron ja mausteilla saa vaikka mitä aikaseksi siittä.[/QUOTE]

Nam. Saisko esimerkkejä? :)
 
"jen"
[QUOTE="kotikokki";30204471]Hyvää olisi, varsinkin mieheni mielestä, mutta tällä tyylillä hän on seurustelumme aikana lihonnut jo yli 30kg.[/QUOTE]

Et jospa se miehesi jättäisi sipsit, alkoholin tms pois ja siirtyisi täysin karppiruokaan, ei se lihoa ja tuo kastike vain laihduttaa.
 
"kotikokki"
[QUOTE="jen";30204505]Et jospa se miehesi jättäisi sipsit, alkoholin tms pois ja siirtyisi täysin karppiruokaan, ei se lihoa ja tuo kastike vain laihduttaa.[/QUOTE]

Voipi olla. Mutta rehellisesti..en saa häntä noista luopumaan. Vastaan kuitenkin suurimmaksi osaksi aterioista ja haluaisin itse taas syödä kevyesti, mutta en tehdä montaa ruokaa. Joku kevyt kastike voisi tuoda ajan saatossa vaihtelua itsellekin ja sen avulla saisin pöperöt maistumaan lopuille perheenjäsenille ;)
 
vieras .
[QUOTE="kotikokki";30204469]Siis vettä vaan, suurustetta ja mausteita? Millä mausteilla saat vedestä maistuvaa? Mitään tulista en haluaisi jotta lapsetkin söisi..[/QUOTE]

lihalle laitan usein fondia, kalalle vaalea suuruste ja sirtuunapippuri ja kanalle vaalea + curry. Ruskea suuruste on vähän oudon väristä valmiina, siksi lirautan sekaan vähän maitoa jolloin tulee tavallisen kastikkeen värinen + fondi tai soija värittää myös. Kuin ei kerro, ne ei huomaa eroa perinteisen ruskean kastikkeen kanssa ;)
 
Vierras
[QUOTE="kotikokki";30204499]Juu, pyrin kyllä välttämään ettei lihasta tule kuivaa. Täytyykin kokeilla tommosta Sweet chili soossia, maistuisikohan se lapsillekin? Kalan kanssa olen laittanut noita kermaviilikastikkeita.
En halua vältellä hysteerisesti rasvoja, mutta vähentää nykyisestä rasvoja ja hiilareita.[/QUOTE]

Meillä toinen lapsi tykkää, toinen ei. Tietty jossei yhtään tulista pysty syömään niin ei varmaan maistu mutta mitään kovin tulista tuo ei oo.
Siis esim Rainbow : Rainbow Makea chilikastike 500 ml

Tuli vielä mieleen että 'ennen vanhaan' kanan kanssa tarjottiin mistaherukkahyytelöä/hilloa. Ja lihan/lihapullien ja perunan/perunamuuussim kanssa puolukoita/puolukkahilloa.. Näissäkin nyt vaan vaihdetaan rasvaa sokeriin.. Riippuu tietysti määristä mistä niitä kaloreita enempi tulee..
 
"moi"
[QUOTE="kotikokki";30204504]Nam. Saisko esimerkkejä? :)[/QUOTE]

Vaikka valkosipuli, suolaa, ruohosipuli on toooosi hyvää siinä,basilikaa, timjamia, ja sinappia, niin tulee oiva sinappikastike. Eli siis ei tietty noita kaikkia kerralla :D Vaan siis noita mä esimerkiks käyttelen siihen :) Ja sit jos googlettaa, niin varmast löytyy tosi paljon lisää, hakusanalla jogurttikastike :)
 
"kotikokki"
lihalle laitan usein fondia, kalalle vaalea suuruste ja sirtuunapippuri ja kanalle vaalea + curry. Ruskea suuruste on vähän oudon väristä valmiina, siksi lirautan sekaan vähän maitoa jolloin tulee tavallisen kastikkeen värinen + fondi tai soija värittää myös. Kuin ei kerro, ne ei huomaa eroa perinteisen ruskean kastikkeen kanssa ;)
Onko näin..? Siis:
Vettä, suurustetta ja fondia (+maito)
Vettä, suurustetta ja sitruunapippuria
Vettä, suurustetta ja currya

Voisinhan tietty kokeilla, mutta aika vähältä kuulostaa...
 
Blue
[QUOTE="kotikokki";30204523]Itse ehkä voisin kastikkeet jättää kokonaankin pois, mutta yritän nyt löytää hyviä ohjeita joilla voisin saada ruoat uppoamaan muille alas.
Juuri varmaan tuollaisia kermaviili- ja öljypohjaisia kastikkeita haen.. :)[/QUOTE]

Pari tosi helppoa variaatiota on

kermaviilipurkki + sweetchilikastiketta -> kanalle

Kermaviilipurkki + aurajuustomurua -> lihalle

kermaviilipurkki + currya + säilykepersikkaa murskattuna -> kanalle

kermaviilipurkki + sinappia + sitruunamehua + hunajaa + tilliä -> kalalle

kermaviilipurkki + mikä tahansa kaupan valmis dippikastike -> mausta riippuen minkä tahansa lihan seuraksi
 
Blue
Oljypohjaisia varten ostat sitten

kunnon kylmäpuristettua öljyä
valkoviini- ja punaviinietikkaa
sitruunamehua ja muitakin mehuja voi käyttää vaikka kuinka makua tuomaan
mausteita (valkopippuria, yrttisuolaa, sokeria, currya, yms.)
yrttejä

Niitä yhdistellen sitten kokeilet mitkä yhdistelmät uppoaa teillä parhaiten.
 
Yhteistyössä