iltamenoa
pienempää sisarustaan?
Isompi on pian 10vee ja pienempi vähän päälle 1vee eli tuon takia ei voi sallia heidän raisuja "painileikkejä".
Muutenkin en pidä illoista, kun ne ovat lasten välistä jumuamista, mikä useimmiten päättyy siihen, että pienempi itkee ja lujaa.
Tilanne usein alkaa siitä, kun pienempi könyää sohvalle ja menee läpsimään käsillään isomman naamaa tai yrittää tavoitella hänen lippistään. Siitä ei sitten isompi tietenkään hyvää tykkää ja nostaa joko pienemmän kädestä lattialle tai työntää pienemmän vauhdilla alas sohvalta tai kantaa hänet sylissään toiselle sohvalle ja "tiputtaa" hänet sohvalle kovalla vauhdilla. Eli kaikissa noissa on vaarana se, ettei pienempi saa aivotärähdystä tai ettei häneltä murru käsi tai jalka tai molemmat.
Mutta koen itse, että vaikka kuinka käsketään isompaa kohtelemaan pienempää nätisti ja ettei pienemmälle saa olla noin raju-otteinen, niin sama kuin puulle puhuisit, ei mitään apua ja hyötyä ole. Hetken ja toisen saattaa rauha säilyä, kunnes taas tuo jumuaminen alkaa uudestaan. Isommalla on ADHD ja kun lääke lakkaa iltaisin vaikuttamasta, niin se kanssa vielä lisää hänen iltalevottomuuttaan ja tuota miten raisusti hänen pienempäänsä kohtelee.
Tuntuu, että ainoa apu on sitten se, että pienemmän on oltava pinniksessään koko illan ja leikittävä siellä, kun ei kerta muuten osaa olla nätisti täällä olkkarissa. Kun ei minusta ole kivaa koko iltaa toimia lasten "erotuomarina". Pitää huushollihommiakin päästä tekemään. Mies lähinnä vain illatkin katsoo telkkaria tai tätä nettiä ja lähinnä vain sanallisesti ohjailee lasten tekemisiä.
Itseä vain eniten pelottaa lasten nujakoissa se, että jos pienemmälle käykin pahasti ja jouduttaisiin viemään hänet lääkäriin, niin kyllä siitä meitä vanhempia syytettäisiin + taatusti lekuri ottaisi yhteyttä vielä sossuunkin. Enkä tuollaista harmia elämääni missään nimessä halua.
Isompi on pian 10vee ja pienempi vähän päälle 1vee eli tuon takia ei voi sallia heidän raisuja "painileikkejä".
Muutenkin en pidä illoista, kun ne ovat lasten välistä jumuamista, mikä useimmiten päättyy siihen, että pienempi itkee ja lujaa.
Tilanne usein alkaa siitä, kun pienempi könyää sohvalle ja menee läpsimään käsillään isomman naamaa tai yrittää tavoitella hänen lippistään. Siitä ei sitten isompi tietenkään hyvää tykkää ja nostaa joko pienemmän kädestä lattialle tai työntää pienemmän vauhdilla alas sohvalta tai kantaa hänet sylissään toiselle sohvalle ja "tiputtaa" hänet sohvalle kovalla vauhdilla. Eli kaikissa noissa on vaarana se, ettei pienempi saa aivotärähdystä tai ettei häneltä murru käsi tai jalka tai molemmat.
Mutta koen itse, että vaikka kuinka käsketään isompaa kohtelemaan pienempää nätisti ja ettei pienemmälle saa olla noin raju-otteinen, niin sama kuin puulle puhuisit, ei mitään apua ja hyötyä ole. Hetken ja toisen saattaa rauha säilyä, kunnes taas tuo jumuaminen alkaa uudestaan. Isommalla on ADHD ja kun lääke lakkaa iltaisin vaikuttamasta, niin se kanssa vielä lisää hänen iltalevottomuuttaan ja tuota miten raisusti hänen pienempäänsä kohtelee.
Tuntuu, että ainoa apu on sitten se, että pienemmän on oltava pinniksessään koko illan ja leikittävä siellä, kun ei kerta muuten osaa olla nätisti täällä olkkarissa. Kun ei minusta ole kivaa koko iltaa toimia lasten "erotuomarina". Pitää huushollihommiakin päästä tekemään. Mies lähinnä vain illatkin katsoo telkkaria tai tätä nettiä ja lähinnä vain sanallisesti ohjailee lasten tekemisiä.
Itseä vain eniten pelottaa lasten nujakoissa se, että jos pienemmälle käykin pahasti ja jouduttaisiin viemään hänet lääkäriin, niin kyllä siitä meitä vanhempia syytettäisiin + taatusti lekuri ottaisi yhteyttä vielä sossuunkin. Enkä tuollaista harmia elämääni missään nimessä halua.