Onko viisivuotiaalle haittaa siitä jos kävisi pk:ssa vain 3 krt viikossa?

  • Viestiketjun aloittaja "a p"
  • Ensimmäinen viesti
"a p"
Olemme muuttamassa syyskuun lopulla, ja 5 v. lapsi viikko/viikko systeemillä isänsä ja minun luona, nykyisen miehen kanssa ei lapsia. Matkaa päiväkodille tulee sitten 48 km. Olen tällä hetkellä sairaslomalla, odottelen kolmikantaneuvottelua ja hakua ammatilliseen uudelleenkoulutukseen, minut on todettu työkyvyttömäksi nykyiseen työhöni. Voi mennä kuukausia kotona.

Jos sitten vien autolla lapsen päiväkodille 5 kertaa viikossa, kilsoja tulee lähes 200 päivässä. Kysyin lastentarhanopettajalta, sopisiko muuton jälkeen että lapsi olisi minun luona ollessaan päiväkodissa vain kolme pv viikossa. Säästyisi kilometrejä. LTO:lle sopi, mutta lapsen isälle ei, koska kuulemma jäisi kehityksestä jälkeen ja huonontuisi kaverisuhteet. Itse olen sen verran kunnossa että jaksaisin joka päivä puuhata kaikenlaista kehittävää lapsen kanssa, niinä kahtena päivänä viikossa kun hän olisi kotona kanssani.

Mitä mieltä te asiasta olette?
 
"a p"
Eikö siellä ole lähempänä saman ikäisiä/toista päiväkotia?
En vielä tiedä onko saman ikäisiä lapsia lähistöllä, uskoisin, koska kyseessä on lapsiperheiden suosima alue.

Lapsi on isänsä luona kirjoilla, ja siis on päiväkodissa isänsä asunnon lähellä. Kun lapsi menee kouluun, olemme sopineet että yhteishuoltajuudesta luovutaan, koska koulumatka olisi liian pitkä, tuo 50 km. Silloin lapsi asuu viikon toisen vanhemman luona, ja käy siellä koulua, ja toista tapaa joka toinen vkl. Olemme sopineet että katsomme sitten tilanteen mukaan, lapsen parhaaksi, kumman luona lapsi on enemmän ja kumman asuinpaikkakunnalla hän menee kouluun.

Lapsi voi olla kirjoilla vain yhessä paikassa vaikka olisi viikko/viikko-systeemi. Ja päivähoitopaikka määräytyy sen mukaan jonka luona lapsi on kirjoilla.
 
Jos multa kysytään
Kuulostaa ihan loistavalta. Kyllä motivoitunut äiti antaa parempaa varhaiskasvatusta kun päiväkodin ehkä yli 20 lapsen ryhmässä on mahdollista. Lapsiryhmässä toimimisen oppii kyllä vähemmilläkin hoitopäivillä, ja aloittajan tapauksessahan hoitopäiviä tulee aika paljon.
 
"Heidi"
Jäisi kehityksessä jälkeen? Tätä en ymmärrä. Kehittyy ne lapset kotonakin. Ja jokaisella se kehitys menee omaan tahtiin riippumatta siitä, onko kotona, pk:ssa tai pph:lla.
Kaverisuhteetkaan ei tuossa ehdi huononemaan.

Jos isällä onkin vaan huoli, että et kohta vietäkään lapsen kanssa yhtä paljon aikaa kuin ennen? Jos alat vetoamaan pitkään välimatkaan ja lapsi onkin kohta sulla vain joka toinen vkl.
Huoli saattaa purkautua vähän kummallisin tavoin välillä..

Että jospa nyt ihan rauhassa puhuisit lapsen isän kanssa tästä.
 
"a p"
Alkuperäinen kirjoittaja Jos multa kysytään;30217448:
Kuulostaa ihan loistavalta. Kyllä motivoitunut äiti antaa parempaa varhaiskasvatusta kun päiväkodin ehkä yli 20 lapsen ryhmässä on mahdollista. Lapsiryhmässä toimimisen oppii kyllä vähemmilläkin hoitopäivillä, ja aloittajan tapauksessahan hoitopäiviä tulee aika paljon.
Niinpä, hoitopäiviä tulee aika paljon. Isänsä luona ollessaan lapsi on 8.30-16 päiväkodissa. Eli hoitopäiviä tulisi 20 sijasta 16 kuukaudessa. Ja jos tekisin noina päivinä lapsen kanssa ihan samoja juttuja kuin päiväkodissa, mutta niin ettei olisi 25 muuta lasta ympärillä pyörimässä, niin en tajua miten lapsen kehitys siinä viivästyisi.

Huomenna lapsi tulee minulle,haen hhänet päiväkodista. Juttelen lto:n kanssa ja jos hän on sitä mieltä edelleen että asia on Ok, niin toimitaan, vaikka isä olisi mitä mieltä, eihän asia oikeastaan edes hänelle kuulu. Olen jo lto:lta alustavasti asiaa tiedustellut, ja on sanonut että järjestely sopisi hyvin.
 
"a p"
[QUOTE="Heidi";30217450]Jäisi kehityksessä jälkeen? Tätä en ymmärrä. Kehittyy ne lapset kotonakin. Ja jokaisella se kehitys menee omaan tahtiin riippumatta siitä, onko kotona, pk:ssa tai pph:lla.
Kaverisuhteetkaan ei tuossa ehdi huononemaan.

Jos isällä onkin vaan huoli, että et kohta vietäkään lapsen kanssa yhtä paljon aikaa kuin ennen? Jos alat vetoamaan pitkään välimatkaan ja lapsi onkin kohta sulla vain joka toinen vkl.
Huoli saattaa purkautua vähän kummallisin tavoin välillä..

Että jospa nyt ihan rauhassa puhuisit lapsen isän kanssa tästä.[/QUOTE]

On puhuttu, ei kuulemma tule olemaan toista mieltä, hänen mielestään on parempi että lapsi on sairaslomani aikana, minulla ollessaan päiväkodissa 8.30-14.30, viisi päivää viikossa, kuin että olisi kolme päivää viikossa.
 
"näin meillä"
Meillä lapsi on kanssa vain 3 kertaa viikossa eskarissa. Hoitajille sopii tämä ja meille myös.

Kun katsoin eskarin viikko-ohjelmaa, niin ihan samoja asioita siellä tehdään kuin kotonakin. Askarrellaan, opitaan aakkosia, lauletaan, käydään kirjastossa.

Lapsikin tuntuu tykkäävän, ettei tartte joka päivä eskariin mennä.
 
  • Tykkää
Reactions: Äidin blogi
"Mie"
Mun 5-vuotias ei oo päiväkodissa ollenkaan... Ehkä tuossa isä nyt pelkää, että vietät enemmän aikaa lapsen kanssa ja hän jää "kakkoseksi". Mistäpä sitä tietää, mikä se todellinen syy on. Lapselle tuosta ei kuitenkaan ole mitään haittaa, vaan ihan hyvä ratkaisu :).
 
vierass
Meidän 5,5v vasta aloitti päiväkodissa ja on 16pv/kk. Riittää mielestäni ihan hyvin, en tiedä mistä lapsesi jäisi paitsi ollessasi kotona sinun kanssasi. Eri juttu jos olisit sairas etkä jaksaisi ulkoilla tai touhuta lapsen kanssa.
 
"kesis"
mulla likka nyt 5v 6kk ollut 10pv/kk hoidossa ja nyt 3kk kesälomalla kanssani kotona..likka alkanut joka päivä kyselemään et joko pääsee hoitoon. ja huom! ollut pk.ssa napit vastakkain useimpien tyttöjen kanssa koska joitui kiusatuksi. tästä päästiin vasta kun yksi aamu mulla paloi käämi pikkulikkojen kanssa kun lynkkausjoukko oli heti ovella vastassa ilmoittelemassa ettei et me "leikitään tuolla ja sua ei huolita mukaan" vasta tämän käämipalon jälkeen hoitajat alkoivat OIKEIN tosissaan suhtautua asiaan josta olis jo sanonut heille monesti puolen vuoden ajan. mu joo..nyt meni hiukan ohi... pointti oli että tuon ikäinen toki kaipaa kaveriseuraa mutta myös vanhempiensa seuraa.
 
Meillä
[QUOTE="a p";30217416]Olemme muuttamassa syyskuun lopulla, ja 5 v. lapsi viikko/viikko systeemillä isänsä ja minun luona, nykyisen miehen kanssa ei lapsia. Matkaa päiväkodille tulee sitten 48 km. Olen tällä hetkellä sairaslomalla, odottelen kolmikantaneuvottelua ja hakua ammatilliseen uudelleenkoulutukseen, minut on todettu työkyvyttömäksi nykyiseen työhöni. Voi mennä kuukausia kotona.

Jos sitten vien autolla lapsen päiväkodille 5 kertaa viikossa, kilsoja tulee lähes 200 päivässä. Kysyin lastentarhanopettajalta, sopisiko muuton jälkeen että lapsi olisi minun luona ollessaan päiväkodissa vain kolme pv viikossa. Säästyisi kilometrejä. LTO:lle sopi, mutta lapsen isälle ei, koska kuulemma jäisi kehityksestä jälkeen ja huonontuisi kaverisuhteet. Itse olen sen verran kunnossa että jaksaisin joka päivä puuhata kaikenlaista kehittävää lapsen kanssa, niinä kahtena päivänä viikossa kun hän olisi kotona kanssani.

Mitä mieltä te asiasta olette?[/QUOTE]

mun mielestä tuo kuulostaa tosi kivalle, lapsella olisi vapaapäiviä ja aikaa äidin kanssa. Ei voi olla pahaksi, jos ei koko päivää käytetä videoiden ja tietokonepelien töllötykseen.
 
Mulle ei ole koskaan oikein selvinnyt miten vapaapäivät tai yleensäki äidin kanssa vietetty aika voisi pilata lapsen? Ja en tarkoita mitään erityistapauksia alkoholismi tmv vaan ihan normiperheessä.
 
vierass
Jos vanhempi on kotona, niin miksi lapsen pitäisi olla lainkaan hoidossa. 5 päivää viikossa hoidossa vanhemman ollessa kotona on ehdottomasti liikaa, jos vanhempi on halukas ja kykenevä hoitamaan lapsen.
 
"hoitaja"
Mielestäni on vaarallista ja surullista ajatella niin, ettei kolme hoitopäivää viikossa riittäisi. Olen järkyttynyt useimpien vanhempien mietteistä näissä asioissa.

Toivottavasti pian tulisi laki, ettei kotona olevat edes saisi laittaa lapsiaan joka päivä hoitoon!!!!!!
 
"a p"
Jos vanhempi on kotona, niin miksi lapsen pitäisi olla lainkaan hoidossa. 5 päivää viikossa hoidossa vanhemman ollessa kotona on ehdottomasti liikaa, jos vanhempi on halukas ja kykenevä hoitamaan lapsen.
Jaksaisin viikonloppujen lisäksi olla lapsen kanssa sen 3 pv viikossa, mutta koko vk olisi liikaa, en jaksaisi touhuta hänen kanssaan niin paljon. Olen sairaslomalla, ja pystyn olla jalkeilla tuon verran , ja touhuta aktiivisesti. Kun lapsi olisi päiväkodissa, käyttäisin ajan lepäämiseen. Kyseessä synnynnäinen sidekudossairaus joka aktivoitunut tänä syksynä. Lapsen kanssa kotipihalla oleilu, askartelu, leikkiminen yms jutut jopa olisivat terveyteni kannalta parempia minulle kuin se 200 km ajaminen 5 krt/vk.

Ja entinen työni oli raskasta fyysistä työtä jossa ollaan jalkojen päällä koko ajan, minut uudelleenkoulutetaan istumatyöhön, jota kyllä pystyisin tekemään.
 
"a p"
[QUOTE="hoitaja";30218473]Mielestäni on vaarallista ja surullista ajatella niin, ettei kolme hoitopäivää viikossa riittäisi. Olen järkyttynyt useimpien vanhempien mietteistä näissä asioissa.

Toivottavasti pian tulisi laki, ettei kotona olevat edes saisi laittaa lapsiaan joka päivä hoitoon!!!!!![/QUOTE]

Itse en yhtään ihmettele että lapsen isän mielestä lapsen pitäisi olla 5 päivää viikossa päiväkodissa. Hän on itse ollut vuosia työttömänä, silloinkin kun olimme yhdessä, ja lapsi on ollut aina päiväkodissa sen ajan kun minä olen ollut töissä. Ex todella harvoin edes vei tai haki lasta, vaikka asuimme 200 m päässä päiväkodista...tässäpä yksi niistä kymmenistä syistä miksi on ex. Ja miksipä tein hänen kanssaan lapsen? Siksi että nämä kaikki asiat, mm. hänen laiskuutensa ja itsekkyytensä tuli minulle ihan täytenä yllätyksenä, puheissaan hän oli ihan erilainen, eli feikkasi parempaa kuin onkaan.
 
"a p"
Alkuperäinen kirjoittaja Hö;30218068:
Mulle ei ole koskaan oikein selvinnyt miten vapaapäivät tai yleensäki äidin kanssa vietetty aika voisi pilata lapsen? Ja en tarkoita mitään erityistapauksia alkoholismi tmv vaan ihan normiperheessä.
Ei minullekaan.
 
Kummallista. Periaatteessahan lapsi ei kärsisi vaikkei olisi luonasi ollessaan päiväkodissa ollenkaan. Varsinkin kun tuo matkakin on niin pitkä niin turhaa ajaa. Mutta tuo 3pv viikossa lyhennettyä päivää on hyvä ratkaisu jos se tukee omaa terveyttäsi ja jaksamistasi. Siltä isältä voi kuunnella mielipiteitä mutta ei päätöksiä. Tee niinkuin itse parhaaksi näet ja koet.
 
Niin aion tehdäkin. Lapseni ryhmän LTO on jo antanut tälle järjestelylle "siunauksensa", ja se riittää minulle.

Onpa mukavaa kuulla että moni on samaa mieltä kuin minä ja LTO. Lapsen etua tässä kuitenkin etupäässä ajatellaan, en tiedä mitä lapsen isä ajattelee.
 
"hoitaja"
Päiväkodeissa tapahtuu joskus ihan hyviä asioita, mutta ylisuuret isojen ryhmät eivät vastaa enää tarkoitustaan. Henkilökunnan vähyys hankaloittaa erityisesti iltapäiviä.
 
Yhteistyössä